Tässä on viimesen pari viikkoa taas tullut syötyä jos minkälaista roskaa, joten pitäisi kai alkaa ihan ensimmäiseksi karsimaan niitä pois. Pääsyyllinen olen kyllä varmasti minä itse, mutta ei tilannetta auta sekään, että Eira voi syödä mitä vaan lihomatta ja se on kokoaika ehdottelemassa noutoruokaa tai muuta. Ja toi meidän tämänhetkinen keittiökään ei auta tilannetta, koska siellä ei ole kiva olla, eikä siellä siitä syystä ole kiva laittaa ruokaa.
Te varmaan tiedätte, että mä en ole koskaan palannut siihen pätkäpaastoon. Mun mieli on niin heikko, että se alkaa kärsimään siitä jos rajotan sitä. Pätkäpaasto olisi tehokas asia meikäläiselle, joten siihen pitäisi vaan ehdottomasti palata. Ja mä olenkin miettinyt, että sitten kun päästään tästä väliaikaismajoituksesta eroon, niin alan taas tekemään asioiden eteen enemmän.
Mä oon kyllä liikkunut tässä suhteellisen hyvin – tai hyvin ja hyvin.. Tehnyt pyörälenkkiä ja välillä käynyt ihan kävelemässäkin, mutta mä luultavasti syön ne kaikki kalorit itselleni takaisin. Ja periaatteessa mä olen tyytyväinen silti siihen, että edes käyn noilla lenkeillä, enkä vaan vaivu johonkin "lihon, yhyy, lihon vaan"-koomaan ja jätä kaikkea pois. Jos noi lenkit ei laihduta, niin ainakin ne ylläpitää mun kuntoa, joka on myös hyvin tärkeetä jos joskus meinaa taas oikeesti ottaa itseäni tälläkin saralla niskasta kiinni.
Vaatteet ei ole vielä alkanut käydä pieneksi, joten ei tässä varmaan missään ihan huolestuttavissa luvuissa vielä mennä. Niin kauan kun XL-kokoiset vaatteet istuvat päälle vielä hyvin, niin olen suhteellisen tyytyväinen. Mutta en silti tyytyväinen.
Voi toki olla, että olen tällä hetkellä vain hiilareista pöhöttyneessä kunnossa ja huoleni on suhteellisen turha, mutta silti tekee varmasti hyvää pysähtyä ja miettiä, että mihin tässä ollaan taas oikein menossa. Blogi on siitä edelleenkin kätevä työkalu, että tänne voin purkaa fiiliksiä ja usein tartun toimeen huomattavasti helpommin kun olen tehnyt asiasta ns. julkista.
Uuteen kämppään ei vielä olla tosiaan päästy. Se johtuu siitä, että se edellinen asukas siellä ei ole saanut asuntoa vielä tyhjäksi. Eikä sen rehellisesti ottaen olisi tarvinnutkaan, mutta olisi se ollut kiva päästä sinne hyvissä ajoin remontoimaan. Meidän pitää nyt vaan malttaa odottaa.
Oon sanonut Eiralle pari kertaa siitä, että se voisi olla hieman inhimillisempi. Sen toiminta välillä vaikuttaa siltä kun se yrittäisi hätyyttää sitä asukasta pois sieltä. Mä haluan sinne uuteen asuntoon kyllä ihan yhtä suurella halulla, mutta mun mielestä sen vanhan asukkaan pitäisi saada hoitaa hommansa niin kuin parhaakseen näkee. Se on kuitenkin ollut rakentamassa sitä taloa ja asuttanut sitä jo melkein sen 50 vuotta. Ei se ole varmasti helppoa sillekään. Mä yritän aina kaikessa ajatella niin, että miltä musta itsestäni tuntuisi, joten sen takia ymmärrän tilanteen ehkä paremmin.
Hoitakoon hän siellä muuttonsa pois alta omaan tahtiinsa, kunhan me ei jouduta siirtämään meidän omaa muuttopäivää enempää. 28. päivä meidän olisi tarkoitus viimeistään päästä sinne, että saadaan tämä vuokrakämppäkin tästä tyhjäksi ja luovutettua eteenpäin ajallaan.
Ja vielä yksi tunnustus on pakko tehdä, jotta voin alkaa työstämään sitäkin taas. Mä olen sortunut tupakkaan nyt enenevissä määrin. Mä ostin pari viikkoa sitten itselleni tupakka-askin, koska erinäiset asiat stressasi mua hyvin paljon. Mä olen poltellut sitä askia tyhjäksi tässä nyt pari viikkoa ja miettinyt, että ei tämä ole aikuisen ihmisen elämää, että polttelee tupakkaa salaa jossain esim. lenkillä.
Mä en todellakaan halua, että tupakasta tulee taas tapa. Eikä mulla ole siihen edes tarvetta. Vanha ajatusmalli "tupakka helpottaa stressiä" vaan palasi. Mun ei tee mieli edes niitä poltella, joten ei voida puhua mistään koukusta. Kai siitä kertoo myös se, että pieni aski on riittänyt mulla sen pari viikkoa nyt.
Kun toi aski on tupakoitu loppuun niin arkinen käyttö loppuu siihen. Siitä mä haluan pitää kiinni ja sen takia mä tämänkin tänne nyt tunnustan ja kerron.
Mä oon tupakoinut vain silloin kun oon yksin kotona tai yksin jossain muualla. Semmonen oma hetki kaikesta irti. Ei se ole mitään auttanut ja sen takiahan se todella turhalta taas tuntuukin. Luultavasti tämän blogimerkinnän jälkeen käyn polttamassa ton viimeisen tupakan tosta ja sen jälkeen se on sitten siinä. Palaan takaisin siihen, että viihteellä voin polttaa, mutta ei sekään välttämätöntä ole. Mä en edelleenkään halua olla täysin ehdoton sen kanssa, koska siitä tulee silloin kummitus. Mä kaipaan sitä enemmän jos pidän sitä silleen täysin kiellettynä. Semmonen se mun pää nyt vaan jostain syystä on.
Mä oon huomannut semmosen asian tässä kokeiluni aikana, että välillä toi tupakka-aski on stressannut mua vielä lisää siihen muun stressin päälle. En tykkää salailla mitään ja "kiinnijäämisenpelko" tekee pahaa. Niin, olen 32-vuotias ja voin tehdä mitä haluan.. Mutta opetus se on kai tässäkin.
Nyt kun on taas pysähdytty miettimään asioita niin lähdetään tosiaan työstämään niitä parempaan suuntaan. Ainakin semmonen oli oma ajatukseni tässä kohtaa. Ja nyt ei mulla muuta.
Terveisin,
Vesa-Matti
