Tää ei nyt jotenkin yhtään lähde käyntiin tämä kirjoittelu. Mä oon kirjotellut tässä jo pitkiäkin pätkiä, mutta pyyhkinyt aina kaiken. Tuntuu tulevan ulos kaikkea turhaa, jota ei tähän merkintään tarvita. Jos kokeilen siirtyä siihen tilaan, että annan vaan mennä, enkä välitä mitä ulos tulee. Tässä tulee siis toivottavasti nyt kuulumiset.
Mun on ollut tänään jotenkin harvinaisen vaikea herätä. En tiedä miksi. Mä olen siis ollut pystyssä jo useita tunteja, mutta mun silmiä vieläkin väsyttää. Aivoja myös. Ei vaan jotenkin meinaa lähteä käyntiin, enkä ymmärrä missä vika.
Voiko unien näkeminen vaikuttaa vireyteen? Mä en taas muista koska ennen tätä olisin unia nähnyt, mutta nyt kolmena edeltävänä yönä olen. Niistä ei aamulla ole oikein mitään mainittavaa, mutta joka yö on mennyt seikkaillessa unimaailmassa. Ensimmäisestä yöstä muistan sen, että vietin koko yön jonkinlaisessa, hmm, koulun liikuntasalissa kai. En muista mitä siellä tapahtui, mutta muistan paikan. Seuraavan yön unesta en taas muista mitään, mutta muistan heränneeni kesken jonkinlaisen unen. Ja viime yönä mun uni oli täynnä vanhoja tuttuja. En muista mitä kaikkea tehtiin, mutta muistan tuttuja hahmoja.
Tänään aamulla mä vaan muistan heränneeni silmät kiinni. Yleensähän siis aamut menee niin, että herään ja sillä samalla sekunnilla silmät on jo auki. Tänään mä heräsin ja mulla oli silmät kiinni vielä tovin heräämisen jälkeen, koska en saanut niitä jotenkin vaan auki. Ei ne siis mitenkään jumissa ollut, mutta mun aivot kaiketi oli. Ja on sitä toki vieläkin, mutta nyt silmät on sentään auki.
Sitten on taas touhuttu Maxin kanssa ja luettu sotauutisia. Hmm, mun ongelmani ei ole poistunut mihinkään. Edelleen harrastan tätä kokoaikaista uutisten lukua ja siitä huolestumista. Nykyään en vaan huolestu enää ihan kokoaika ja niin pahasti kun silloin Venäjän ja Ukrainan sodan alussa. En toki vieläkään tykkää lukemastani, mutta oon kai oppinut vähän suodattamaan sitä pois siten, että se ei enää normaalia elämää niinkään vaikeuta. Onneksi, koska alkuun se oli kyllä yhdenlaista stressaamista ja joka käänteestä huolestumista, että jäin vähän pahemmin siihen puhelimen maailmaan tutkimaan kaikkea ylimääräistä. Kokoaika piti kaivaa kännykkä esille ja katsoa jokainen uusi käänne.
Onneksi se on tosiaan jäänyt se jatkuva puhelimen räpeltäminen, jotta on taas enemmän aikaa olla poikasen kanssa. Eilenkin oltiin noin 1 tunti ja 40 minuuttia pihalla touhuamassa kaikenlaista. Max rientää, tutkii ja leikkii kun taas minä vaan seuraan ja autan leikkien kanssa minkä ehdin. Mutta se on ihan huippua! Mä jotenkin vaan tykkään niin paljon poikasen kanssa ulkoilusta. Pitäisi vaan löytää joku vähän turvallisempi paikka, koska nyt meidän touhut on ollut tässä meidän lähistöllä näillä kaduilla ja parkkipaikoilla. Toi viereinen puisto voisi tosta jo sulaa, jotta päästäisiin vaikka sinne pakoon autoteiltä. Toki me ollaan paljon omalla pihallakin, mutta Maxille se ei aina riitä ja silloin pitää rientää tonne vähemmän turvallisimmille alueille. Sielläkin toki pärjää, kun muistaa itse vaan olla kokoaika hereillä ja valppaana.
Max tykkää paljon rynnätä jalkakäytävältä autotielle.. Mä oon yrittänyt sille toitottaa, että autotielle ei saa mennä, eikä varsinkaan juosten. Varovainen pitää olla. Eihän ton ikänen toki vielä sitä jakeluunsa saa, mutta pitäähän se silti toitottaa, josko se sitten joskus sinne korvien väliin jäisi. Eilenkin se yritti kokoaika rientää autotielle, mutta mä hypin siinä sen edessä, jolloinka siitä tulikin yhtäkkiä hauska leikki sen mielestä. Max nauraa räkätti ja yritti ohittaa mut kun taas mä yritin estää sen pääsyä autotielle.
Onni on toki se, että noilla meidän lähikaduilla ei nyt ihan mahdottomasti autoja mene. Yksikin auto voi silti olla liikaa, joten ehdottomasti pitäisi keksiä jo uusi leikkipaikka. Tänään, jos sää sallii, mennään tohon leikkipuiston läheisyyteen. Siellä ei autot liiku, mutta siellä ei myöskään ehkä ole mitään mikä Maxia kiinnostaisi. Maxin lemppariasioita on kaivot, koska niistä kuuluu kiva ääni kun niihin tiputtaa kiviä. Ja sitten on tietenkin lätäköt, joita on yleensä autotien reunustalla, juuri vaarallisella alueella. Mitä on lumisessa puistossa, jossa ei oikein voi leikkimiseen tarkoitettuja laitteitakaan käyttää? Siellä ei oikein ole mitään.
Sittenpähän tämä arki koostuukin lähinnä selvitytymisestä. Ei kuitenkaan tällä hetkellä epämiellyttävästä sellaisesta, mutta siis.. No, arki koostuu arjesta. Kyllähän te tiedätte mitä se on. On asioita, joita pitää tehdä, sitten pitää muistaa syödä ja muuta.
Jos jotain kiinnostaa mitä mun paastolle kuuluu, niin sille kuuluu vaihtelevaa. Mä pyrin elämään pätkäpaastossa, mutta toisinaan tuntuu, että ei se vaan onnistu. On hetkiä kun ei vaan kerkeä itse syömään ja sitten on hetkiä, kun ei vaan tee mieli syödä. Mikä on sikäli mulle uutta, koska mulla on aina ollut hyvä ruokahalu. Nyt on ihan liian usein mennyt aikataulut niin pieleen, että on pitänyt syödä myöhemmin kun olisi enää saanut, mutta mä olen antanut sen tapahtua.
Yksi mikä on jotenkin jäänyt todellakin tavaksi on se, että mä en osaa syödä ennen kun kello tulee 10 aamulla. Se johtuu siitä, että asetin itselleni ruoka-ajaksi 10-18. Toisinaan voin joustaa loppupäästä, mutta alkupää on pysynyt kyllä kuin kallio. Monesti mulla on aamupala valmiina jo vaikka 9:40, mutta sitten se odottaa kiltisti sitä hetkeä kun kello on tasan 10, koska sitten saa vasta syödä.
Ennen kello kymppiä saan juoda kahvia, mustana. Se taas on tehnyt nyt sen, että mä en enää tykkää yhtään suodatinkahvista jos sinne tunkee jotain maitoa tai maidonkaltaista. Suodatinkahvista tehdään sen verran vahvaa, että sinne voidaan lorauttaa vähän kylmää vettä viilentämään sitä ja nauttiminen voidaan aloittaa välittömästi.
Sitten toisinaan tulee semmosia hetkiä kun haluan jotain spesiaalimpaa kahvia. Silloin jauhan pavut itse, kiehautan veden keittimessä ja teen pressopannussa viimeisen päälle kahvin, johon saatan lisätä makusiirappia ja kauramaitoa. Se meneekin sitten jo jälkiruoasta. Tämä tapahtuu siis vasta kello 10 jälkeen, koska tässä on niin paljon asioita sitten jo mitkä pilaisi paaston.
Täytyy se vielä syömisestä sanoa, että vaikka pääosin paastoankin, niin voisin kyllä alkaa taas hieman enemmän kiinnittämään huomiota siihen mitä syön. Jokainen aamu alkaa käytännössä kahdella leivällä, joidenka päällä on paistetut kananmunat. Näin on jatkunut varmaan jo.. Öö, no, ainakin toista kuukautta. Joka aamu. Muistaakseni kananmunilla oli jonkinlainen taipumus nostaa kolestelolia.. Korestelolia.. Kolesterolia.. Joten sitä pitäisi ehkä vähentää. En tiedä onko mun arvot korkealla, mutta voisin kuvitella tämmösellä kananmunien popsimisella.
Vastapainoksi sille mä olen yrittänyt alkaa tekemään vähän terveellisempiä päiväruokia. Toki meillä on kaikki perus jauhelihakastikkeet ja muut listalla vielä, mutta mä lisään niihin nykyään enemmän väriä. En elintarvikeväreillä vaan erilaisilla kasviksilla, juureksilla tai mitä nämä nyt ikinä onkaan. Nyt ollaan ehkä saatu vakiinnutettua porkkana lähes kaikessa ruoassa, ja siihen rinnalle ollaan nyt yritetty vielä purjoa. Ollaan aika huonoja ostamaan mitään kasviksia, joten pitäisi keksiä just joitain semmosia mitkä säilyy pitkään hyvänä jääkaapissa. Eli jos tähän on ideoita niin saa antaa, lupaan kokeilla erilaisia asioita.
Purjo on muuten aika jännä kapistus. Mä luulin, että mä vihaan sitä. En vieläkään ole sitä uskaltanut sellaisenaan maistaa, mutta ruokiin se tuo kyllä ihan uudenlaisen kulman. Eikä se kulma ole huono, vaan päinvastoin. Se purjo ei itsessään siellä ruoassa yleensä maistu, mutta se tuo koko ruokaan käytännössä uuden maun, joka on hyvä. Porkkana ei yleensä myöskään itse maistu sieltä ruoasta, mutta se käsittääkseni tekee ruoasta hitusen edes täyttävämpää. Tai siis, että tulee syötyä jotain muutakin siinä sivussa kun pelkästään esim. jotain pastaa ja lihaa.
Hyviä lisäyksiä ja pitää vaan ylläpitää tätä. Tuoda vielä lisääkin erilaisia kasviksia tms. ruoanlaittoon. Mä haluaisin mennä ehkä enemmän ja enemmän sitä kohti, että ruoassa olisi enemmän jotain muuta kun lihaa. En tosiaankaan pysty siirtymään miksikään kasvissyöjäksi, koska rakastan lihaa, mutta haluaisin silti ruokaani enemmän kasviksia tms. Jos sitä salaattia ei jaksa ruoan kylkeen tehdä, niin sitten se terveellisyys pitää piilottaa siihen itse ruokaan. Helppoa ja kivaa, eikö?
Hmm, eikai mulla sitten muuta. Ei ainakaan tule mieleen mitään. Jos mä koen jotain unohtaneeni, niin onpahan ainakin hyvä syy tulla kirjoittamaan uutta blogimerkintää myöhemmässä ajankohdassa. Toki tähän elämään kuuluu tällä hetkellä myös stressiä ja sen päälle vähän myös stressiä, mutta en jaksa niitä nyt lähteä täällä puimaan. Äiti mulle sanoikin, että mä olen vähän semmonen huolehtija. Mua huolettaa kaikkien muiden tilanteet niin paljon, että välillä unohdan itse hengittää. En silti osaa asioille mitään tehdä, joten.. No, sitten mä vaan olen huolissani täällä kotona..
Mutta tosiaan, mun ei pitänyt siihen mennä. Eli tämä merkintä oli tässä.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)