Vesku jatkoi:
– Siis, ei sun oo pakko sitä sukunimeä.. Mutta siis.. Jos vaikka mentäis ensin kihloihin ja mietittäisiin vaikka naimisiin menoa..?
Eira suostui.
Seuraavana päivänä Vesku ja Eira kävi ostamassa sormukset.
Hei ihmiset. Ajattelin tulla tännekin vielä erikseen ilmoittamaan, että me mentiin eilen (tai siis sormukset vaihdettiin silloin) kihloihin Eiran kanssa. Se ei tapahtunut mitenkään romanttisesti se meikäläisen kosiminen, koska.. No, minä olen minä, enkä mä osaa olla semmonen romantikko.
Meillä oli tässä pari viikkoa suhteellisen tulehtunut meininki kotona, joka johtui pääosin siitä, että me kumpikaan ei osata oikein puhua ajoissa. Päästetään asiat patoutumaan ja kaikki tietää, että mitä siitä seuraa; se purkautuu sitten jotenkin huonolla tavalla jossain tilanteessa. Tuli tilanne, joka johti toisenlaiseen tilanteeseen ja sitten oltiinkin melkein pari viikkoa vihaisia toisillemme.
Mä olen kyllä monesti aikaisemminkin miettinyt, että olisi kiva ns. mennä seuraavalle tasolle. Nyt kuitenkin koin hetken jotenkin oikeaksi kun saatiin asiat puhuttua läpi ja luvattiin toisillemme parempaa puheyhteyttä.
Mä olen siis kyllä kerran aikaisemminkin yrittänyt ehdottaa kihloja, mutta silloin tilanne oli vielä jotenkin ehkä katastrofaalinen, jos niin voidaan sanoa. Silloin Eiran kieltäytymiselle oli ihan ymmärrettävä syy, koska mulla oli silloin tapana tavallaan vaan kadota ryypiskelemään. Sen tavan mä olen jättänyt aikaa sitten hyvin vahvasti pois ja keskittynyt muutenkin enemmän olemaan poissa alkoholin parista. Mutta voitte varmasti kuvitella, että Eiran luottamus muhun ei ollut silloin kovin vakaalla pohjalla. Kieltäytymisen myötä mä tavallaan kai jäin odottamaan, että ehkä Eira sitten itse kertoo kun on valmis.
Siitä on tosiaan tultu monen monta vuotta eteenpäin ja mä olen yrittänyt parhaani mukaan olla parempi mies. Ja nyt kun toivottavasti avattiin parempi puheyhteys, mitä siis kovasti ainakin toivon, niin mä tosiaan ajattelin, että enää en odottele, vaan nyt minä toimin ja kysäisen.
Ja siis kyllä, mulla on mielenkiintoa ihan naimisiin asti. Paljon tehdään sitä, että mennään kihloihin ja jäädään siihen, vaikka kihlaushan on lupaus avioliitosta. Tai oli ainakin joskus. Aikataulusta juteltiin kyllä, mutta mitään ei lyöty vielä lukkoon. Eiralla on omia ajatuksiaan sen suhteen, joten mennään Eiran ajatusten mukaan. Eihän tässä mihinkään kiire ole.
Sormukset ovat tuossa. Me kun ei mitenkään varakkaita ihmisiä olla, niin eihän me nyt mitään timantteja. Mä olin määritellyt semmosen budjetin mihin kykenen omista pienistä säästöistäni venymään, mutta Eira tosiaan alitti sen. Se ihastui tuohon ja se sitten ostettiin.
Hyvin kertoo myös meidän yhteiselosta se, että naureskeltiin sormuksille, jotka maksaa +500 euroa. Kai jollain on niihinkin varaa, mutta ei meillä, eikä meillä ole edes mielenkiintoa maksaa rinkulasta niin suuria summia. Mä ehkä muutenkin koen, että ei noi sormukset ole semmonen, hmm, näyttämisen väline. Enemmän merkitsee se, että se on semmonen, mitä tykkää sormessaan katsella – oli hinta mitä oli. Ja siis muutenkin se symboliikka, eli se, että nyt noi sormukset on tavallaan pari, mikä me ollaan valittu ja me nyt ollaan oikeat ihmiset kantamaan niitä.
Jos se jotain kiinnostaa, niin mulla on titaaninen ja Eiralla on hopeaa. Semmosiin me nyt venyttiin, koska jos Eiran sormukseen olisi materiaalin vielä jotenkin päivittänyt, niin hinta olisi melkein 10 kertaistunut. Voin alkaa tässä nyt sitten säästämään ja jos Eira naimisiinmentäessä tahtoo timantteja ja muuta, niin ehkä mulla sitten on mahdollisuus Eiralle semmoinen järjestää. No, tuskin mitään isoja timantteja, mutta jos edes jotain.
– Yhteiseloa 29.8.2011 lähtien.
– Max syntyi 28.10.2020.
– Poika numero 2 on hyvällä mallilla, kasvaa hyvää vauhtia valmiiksi kohtaamaan maailman.
– Naimisissa, hmm, no, se jää nähtäväksi.
Onnellisuutta onneksi mahtuu tähän maailmaan, vaikka tilanne toisaalla on aika kurjakin. Ja nyt ei mulla kai muuta.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)