4. tammikuuta 2014

Tupakka sitä, tupakka tätä.

Kuva on vanha. Ladattu Facebookiin 2010.
Heippa vaan kaikki. Mä veikkaan, että mulla on ainakin tää alkuvuosi nyt tämmöstä "tupakka sitä, tupakka tätä"-päivittelyä. Ihan vaan siitä syystä, että yritän nyt tosiaan lopettaa sitä tapaa.

Poltin viimesen tupakkani varmaan joskus keskiviikkona, 1.1.2014, mahdollisesti ennen yheksää illalla. En tarkalleen muista.

2.1. oli kyllä suhteellisen hankala päivä, koska se tupakanhimo oli kokoajan läsnä. Totuttelu siihen, että esim. ruuan jälkeen ei saa ruokatupakkaa.. Huh huh.. Tuntu mahdottomalta ajatukselta.

3.1. alko olee jo suhteellisen helppoa ku oli päässy yli siitä pahimmasta himosta. Jännän nopeesti kyllä. Kyl silti oli semmosii fiiliksiä, että tekis mieli tupakkaa ihan tavan vuoksi. Koulussakin kun tottunut käymään tupakalla jatkuvasti, niin kyllä se siellä oli nyt ehkä hankalinta.

Ja tänään 4.1. fiilis alkaa olee jo ihan normaali. Tai siis normaali silleen, että tupakka on vaan tupakkaa. Tottakai sitä tapaa vielä kaipaa, mutta muuten siitä on päässy jo yli. Tai siltä ainakin tuntuu. Ei mun tee mieli tupakkaa tälläkään hetkellä.

Nyt ei auta kun vältellä epämukavia tilanteita. Kaikkia ärsyttäviä hetkiä. Tupakan kanssa se oli helppoo jos joku rupes ärsyttämään todenteolla. Tilannetta pysty pakenemaan pihalle sytyttämään tupakka. Sen kun sai kessuteltua siinä kaikessa rauhassa, niin olotila parani hieman.

Oon kans kelannu, et voisin alkaa käymään ihan vaan kävelylenkeillä sillon kun tekee mieli tupakkia liikaa. Musat korville ja pihalle dalsimaan - mikä on sen parempaa? Vaan kun on niin saamaton ihminen, niin ei koskaan saa aikaiseksi lähteä, koska toisaalta ilman päämäärää dalsiminen on aika outoa. En mä tiedä, ristiriitaset fiilikset sen suhteen. Oishan se kaikella tapaa hyvä, mutta se lähteminen on se vaikein este ylittää.

Viime kerralla kun kokeilin tupakoinnin lopettamista tällä taktiikalla (Facebook-tykkäysten avulla), niin vastaan tuli niin kauhea muuri, että mokasin koko operaation ja tupakka vaan jäi osaksi elämää. Nyt mä vaan toivon, että tuli vastaan mitä tahansa, niin pystyn olemaan ilman.

Se ehkä tekee tästä helpompaa kun pidetään Eiran kanssa - ah, niin kuuluisa - tipaton tammikuu. Tupakka maistuu aina kun on vähän kuppia ottanut. Nyt kun ei ota, niin ei tee myöskään mieli tupakkaa. Tai näin mä haluan vahvasti uskoa.

Toivotaan, etten mä mokaa tätä tällä liian innokkaalla "jes, pääsin yli!"-mielialalla. Pitäs varmaan muodostaa toi päässä vielä neutraalimmaksi ajatukseksi. Aika näyttää.

Tää oli nyt tämmönen kunnon jaarittelu, että sain ajan kulumaan edes jotenkin. Tahdon noi kanat tuolta uunista ja niiden odottaminen ilman minkäänlaista tekemistä tuntuu todella karmivalta.

Terveisin,
Tekko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)