26072017 | Näyttelykö?

Noin, mun ihka ensimmäinen ns. näyttely on ohi. Periaatteessa vähän jäi harmittamaan ihmisten vähyys, mutta kokemuksena erittäin kannustava. Uskalsin jopa avata pariin otteeseen suuni kun multa kysyttiin asioista. Se olis ollut entiselle meikäläiselle aika haastava paikka.

Mun ois vaan ehkä pitänyt olla vielä rohkeempi. Käydä kertomassa ihmisille siinä sen tilan oviaukolla, että "täällä olis tämmönen vanhojen valokuvien restaurointi näyttely, tulkaa katsomaan." Siinä vaan on vieläkin mun päälle hieman liian iso kynnys. Vaikka sitä sosiaalisten tilanteiden pelkoa hieman oon saanutkin kuriin, niin en mä edelleenkään uskalla tuoda itseäni esille.


Mä tilasin itselleni sitä näyttelyä varten käyntikortteja, 250 kpl, olettaen, että kaikki tottakai menee. No, sanotaanko, että mulla on vielä noin 200 kpl itelläni. Pieni osa niistä kävi kaupaksi ja yhen osan pakasta jätin sinne näyttelytiloihin siinä toivossa, että ne sieltä löytää itselleen uuden kodin.

Ja jatkossa tuun varmaan unohtelemaan noita kortteja vahingossa jonnekin. Kai ne silleenkin saavuttaa kiinnostuneita.

Sanotaan näyttelytilasta vielä sen verran, että se on vähän semmosen näkönen paikka (omaan silmään), että sinne ei ole kellään mitään asiaa mennä. Se ei ehkä ole kaikista houkuttelevin paikka. Mä siitä joskus aikoinaan kävelin ohi ja kattelin, että "mikäs se tää tämmönen paikka on", mutta ei mulla sillon syntynyt mitään tarvetta tutustua paikkaan tarkemmin.

Veikkaan sen johtuvan siitä, että se käytävä on vähän semmonen "kävelempä tästä tonne toiselle puolelle"-tyylinen ratkaisu muutenkin. Siinä on vaan pari pientä liikettä ja jonkinlainen info-tila tai joku vastaava, missä vartijat hengaa. Ei ole tarvetta pysähtyä. En tiedä, mutta kai se fiilis on sitten monella muullakin kun ei siihen kukaan oikein uskaltanut pysähtyä.


Mä kyllä tiedän miten toi näyttely oltaisiin saatu paremmin toimimaan. Tai no, ei se silloin olisi ollut näyttely, vaan mun kuvat olisi vaan ollut näytillä.

Siinä pitäisi olla jonkinlainen pieni vitriini, johon olisin saanut kuvat sinne käytävän puolelle. Ihmiset olisi aivan varmasti pysähtynyt katsomaan ja miettimään, että "mitäs ne nämä tällaiset on?" Ja siihen jonkinlainen pieni astia, jossa olisi ollut mun käyntikortit.

Tämän minä visioin siellä kun mietin, että missä kaikki ihmiset on. Oliskohan mulla siinä pieni markkinarako? Vien sinne Willan käytäville pieniä vitriinejä, joita vuokraan kaikenlaisille taiteilijoille näkyvyyden saamiseksi. Just tommosiin tylsiin "vaihdan rakennusta"-käytäviin semmoset ois tosi mahtavia.


Mutta joo, tosiaan, tiivistettynä: Kokemuksena aivan mahtava mahdollisuus. Sijainti mahdollisesti hieman kehnohko, mutta pääasia, että edes oli. Ja kuvat sai pääosin vain hyvää palautetta, josta olen erittäin innostunut! Motivoi! Tää koko juttu motivoi, vaikka vähän meinasi usko mahdollisuuksiin mennä.

Nyt se on koettu ja tästä pääsee vaan eteenpäin. Mitään mä en menettänyt.

Terveisin,
Tekko

02072017 | Jännittääkö?

Mä oon samaan aikaan hyvin peloissani ja innoissani. Mä olen tänne kirjottanut siitä, kuinka haluisin tehdä mun harrastuksista ammatin itselleni. Nyt alan olemaan askeleen lähempänä sitä.

Menin perjantaina pajalle kuten tavallista. Toivottelin huomenet siinä ja sit sain jossain vaiheessa kuulla vielä "hyvää syntymäpäivää"-laulun ohjaajien toimesta. Se oli vähä semmonen tilanne, että en tienny miten päin olla. Kiusallinen hetki, vaikka siinä mitään kiusallista oikeestaan ehkä ollutkaan.

Sit sainkin kuulla, että jään lähes ainoana pajalle, koska kaikilla muilla on jotain muuta keikkaa ja oli aika paljon poissaolevia. Sain semmosia pikkuhommia sitten, joita muut on yleensä hoitanut – tai jättänyt hoitamatta. Tein ainakin uuden hienon läsnäololistan.

Sitten tuli se kahdenkeskeinen juttelutuokio ihmisen kanssa, jolla on yhteyksiä. Hetki jota mä olin ehkä jopa hieman odottanut. Vaikka sosiaalisilta taidoiltani edelleenkin aika kehno olen, niin kyllä mä yritin tuoda ajatukseni mahdollisimman selkeästi ulos. Ja saatiinkin jonkinlainen tulos. Ja se tulos on nyt semmonen, mitä odotan kauhunsekaisin tunnelmin. Vaikka oon samalla aivan järjettömän innoissani.

Hyvinkään Willassa on jonkinlainen tila, jossa on aina välillä kaikkia pajalaisten(?) asioita esillä. Taidenäyttelyitä ja joitain itsetehtyjä korujakin siellä on myyty kuulema. No, mä pääsen nyt edustamaan itseäni kyseiseen tilaan.

Mä saan sieltä ilmeisesti jonkinlaisen nurkkauksen, jossa voin esitellä valokuvien restaurointi töitäni. Mun pitää jotenkin selkeyttää nyt itsellenikin, että miten mun projektit yleensä etenee ja kirjoittaa se ylös. Kyetä esittämään ihmisille se, että miten teen työni. Kauanko menee ja mitä tarvitsee.

Mun päässä tää kaikki on kyllä aika selkeetä, mutta kun yritän purkaa sitä pois sieltä, niin en saa aikaiseksi mitään muuta kun jaarittelua. Luojan kiitos mulla ei vielä ihan jumalaton kiire ole. Tosin mitä itseäni tunnen, niin mulla tulee vielä olemaan kiire.

Lyötiin kiinni semmonen päivä kuin keskiviikko 26.7. Jos asiat nyt menee niinkuin toivotaan, niin mua voi tulla Willaan sillon moikkaamaan ja ehkä kyselemään mun kyvyistäni kuvien editoinnissa.

Jännittää, mutta mä nyt tosissani haluan tätä! 

Terveisin,

Tekko