2. heinäkuuta 2017

02072017 | Jännittääkö?

Mä oon samaan aikaan hyvin peloissani ja innoissani. Mä olen tänne kirjottanut siitä, kuinka haluisin tehdä mun harrastuksista ammatin itselleni. Nyt alan olemaan askeleen lähempänä sitä.


Menin perjantaina pajalle kuten tavallista. Toivottelin huomenet siinä ja sit sain jossain vaiheessa kuulla vielä "hyvää syntymäpäivää"-laulun ohjaajien toimesta. Se oli vähä semmonen tilanne, että en tienny miten päin olla. Kiusallinen hetki, vaikka siinä mitään kiusallista oikeestaan ehkä ollutkaan.

Sit sainkin kuulla, että jään lähes ainoana pajalle, koska kaikilla muilla on jotain muuta keikkaa ja oli aika paljon poissaolevia. Sain semmosia pikkuhommia sitten, joita muut on yleensä hoitanut – tai jättänyt hoitamatta. Tein ainakin uuden hienon läsnäololistan.


Sitten tuli se kahdenkeskeinen juttelutuokio ihmisen kanssa, jolla on yhteyksiä. Hetki jota mä olin ehkä jopa hieman odottanut. Vaikka sosiaalisilta taidoiltani edelleenkin aika kehno olen, niin kyllä mä yritin tuoda ajatukseni mahdollisimman selkeästi ulos. Ja saatiinkin jonkinlainen tulos. Ja se tulos on nyt semmonen, mitä odotan kauhunsekaisin tunnelmin. Vaikka oon samalla aivan järjettömän innoissani.


Hyvinkään Willassa on jonkinlainen tila, jossa on aina välillä kaikkia pajalaisten(?) asioita esillä. Taidenäyttelyitä ja joitain itsetehtyjä korujakin siellä on myyty kuulema. No, mä pääsen nyt edustamaan itseäni kyseiseen tilaan.

Mä saan sieltä ilmeisesti jonkinlaisen nurkkauksen, jossa voin esitellä valokuvien restaurointi töitäni. Mun pitää jotenkin selkeyttää nyt itsellenikin, että miten mun projektit yleensä etenee ja kirjoittaa se ylös. Kyetä esittämään ihmisille se, että miten teen työni. Kauanko menee ja mitä tarvitsee.

Mun päässä tää kaikki on kyllä aika selkeetä, mutta kun yritän purkaa sitä pois sieltä, niin en saa aikaiseksi mitään muuta kun jaarittelua. Luojan kiitos mulla ei vielä ihan jumalaton kiire ole. Tosin mitä itseäni tunnen, niin mulla tulee vielä olemaan kiire.


Lyötiin kiinni semmonen päivä kuin keskiviikko 26.7. Jos asiat nyt menee niinkuin toivotaan, niin mua voi tulla Willaan sillon moikkaamaan ja ehkä kyselemään mun kyvyistäni kuvien editoinnissa.

Jännittää, mutta mä nyt tosissani haluan tätä! 

Terveisin,
Tekko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)