Ihan alkuun pitää kysyä, että eikö täällä toi kommentointi toimi? Vai onko mun lukijat oikeesti vaan sitä mieltä, että kaikki tekstit on niin täydellisiä, että ei tarvitse mitään lisättävää? Rakentava palaute – kuten kaikki muukin palaute – on aina tervetullutta, mä olen oppinut ottamaan sitä vastaan.
Mun paja-aika alkaa lähenemään loppuaan. Pelottavaa, ehkä, mutta mä olen viihtynyt tuolla todella hyvin. Jos mä jostain onnistuisin löytämään työpaikan, jossa on samallainen henki kun tuolla, niin mä olisin ihan valmis tekemään melkein ihan mitä vaan.
Aluksihan mun mielikuva tosta pajasta oli semmonen, että "rahallinen korvaus jonka siitä saa, on aivan liian pieni siihen nähden, mitä joudun tekemään". Väärin. Toi on antanut mulle muutaman tosi hyvän mahdollisuuden ja toivottavasti yhdellä niistä saan jalan jonkinlaisen oven väliin.
Pääsin siis suunnittelemaan logoa Hausjärven Kansalaisopistolle. Se meni läpi ja toivottavasti – peukalot ja pottuvarpaat ylös – se saa mun nimen edes vähän esille johonkin. En malta odottaa, että siitä tulee julkinen ja sähköposti alkaa laulamaan erilaisia työtarjouksia. Odottavin fiiliksin siis.
Kaikkihan vaan on kiinni siitä, että uskaltaa tarttua uusiin haasteisiin, eikö? Pois omalta mukavuusalueelta, jotta mukavuusalueella on mahdollisuus laajentua?
Mä en oikeesti ennen tota pajaa tiennyt, että mitä mä tulen täältä Riihimäeltä saamaan. Nyt mä oon aika hyvin päässyt selättämään mun paniikkihäiriötä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Mä olen saanut mahdollisuuden tarttua työtehtäviin, jotka on aikasemmin ollut mulle lähinnä vaan harrastus.
Mutta mä olen nyt skeptinen jatkon suhteen. Vaikka mä haluan uskoa, että toi logo-homma tuo mulle uusia työtehtäviä, niin en mä oikein tiedä uskonko. Mä olin sillon valokuvarestaurointinäyttelyäkin ennen sitä mieltä, että nyt tulee työtehtäviä ovista ja ikkunoista. Ei tullut. Se hieman latisti fiilistä, kun oli itseensä niin vahva luotto, mutta kukaan ei ottanut kontaktia.
Jos mä katson vielä tämän kortin? Mutta mitä sitten? Oikeesti mä haluisin nyt vihdoinkin töihin – tai oon kyllä halunnu jo pitkään, mutta "nyt" oon löytänyt mun kutsumuksen. Luovaan ammattiin; kirjoittamaan, suunnittelemaan tai piirtämään. Vaikka kaikki yhdessä.
Täytyy kyllä sanoa, että pajalta saamillani eväillä, mulla on silti suurempi luotto itseeni. Kyllä mä pystyn mihin vaan, kunhan viitsin. Tiedostan paremmin mun heikkouksiani (siitä tulossa varmaan joskus ihan oma blogipäivitys) ja kykenen laittamaan niitä nyt paremmin kuntoon.
Ja tämä ei ole mikään pajan maksama blogimerkintä – olispa – mutta antakaa pajalle mahdollisuus jos elämässä tulee semmonen vaihe eteen. Tämä skeptikko on monet kerrat yllättynyt positiivisesti. Tarttukaa avoimemmin uusiin asioihin. Se on kääntänyt mulle nyt jonkinlaisen uuden sivun elämään.
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)