Mä olen taas täysin pullahtanut. Mä onnistun pääsemään tavoitteisiin, eli laihtumaan 20-30 kiloakin, mutta mä en onnistu pysymään siellä. Se on tosi pitkä rupeama kuitenkin kun tiputtaa sen melkein 30 kiloa, mutta se on yksi silmänräpäys kun se on jo takaisin melkein tuplana. En tiedä onko se takaisin kokonaisuudessaan, ei varmasti tuplana ainakaan, mutta semmonen fiilis kuitenkin on; ylensyönyt, turvonnut ja huono.
Tässä on ollut viimeinen niitti se, että päätin taas ryhtyä kesälomalle pätkäpaastosta. Niin.. No, me ollaan valehtelematta joka ilta herkuteltu jotain. Okei, pääosin se herkuttelu on ollut nugetteja ja majoneesia, mutta sekin on paha jos se tulee ihan tavaksi. Viikonloppuisin siihen päälle vielä sipsit ja karkit. Ei hyvänen aika! Miksi mä olen niin heikko?
Ja kun se urheilu sitten.. Se on mulla todella kausittaista. Mä en saa siitä semmosta, että sitä olisi kiva joka päivä tai edes joka toinen päivä tehdä. Musta on kiva tehdä sitä silloin kun siltä tuntuu.. Ehkä siinä on se virhe. Mistä motivaatio? Peilissä on kyllä paljon motivoivaa materiaalia, mutta en silti osaa. Kesäisin tykkään pyöräillä, mutta kesäisin mä sitten olen myös pätkäpaastosta kesälomalla ja syön kaiken kuluttamani takaisin. Talvella mä sitten vaan istun, saatan pätkäpaastota, mutta en kuluta edes sitä mitä syön, koska en tee mitään.
Nykyään mä onneksi edes huomaan, että mä en jossain vaiheessa enää viihdy tässä kehossa. Peilikuva häiritsee, kaikki höllyvät käsivarret ja vatsa häiritsee. Silti, vaikka ne kuinka häiritsee niin en saa aikaiseksi mitään.
Mä tiedän, että paras keino olisi vaan nyt astua vaa'alle ja lähteä työstämään sitä tulosta paremmaksi. Se on toiminut pari kertaa. Mä en vaan, tiedättekö.. Siis, mulle on tullut kammo vaakaa kohtaan. Mä mielummin valehtelen itselleni, että "ei mulle ole tullut niin paljon takaisin, mä olen edelleen lähes yhtä kevyt kun silloin kun laihduin paljon". Se on vale, enkä halua kohdata totuutta. Mä kokeilen päälleni semmosia paitoja, jotka on ollut tosi mukavia päällä silloin.. "No, tää mahtuu vielä.. Ei tää niin hyvältä tunnu, mutta tää mahtuu vielä. Ei vielä oo mikään hätä".
Peilikuva on nyt kuitenkin taas alkanut hitusen ällöttämään mua itseäni. Ja mä en pidä siitä! Mä en pidä siitä, että mä en pidä siitä miltä mä näytän. Joskus pidin siitä miltä mä näytin vaikka olin lihava, mutta nyt en osaa pitää siitä yhtään. Mua ärsyttää se, että näen itsessäni epäonnistujan kerta toisensa jälkeen.
Näillä saatesanoilla tahdon sanoa, että nyt taas muuttuu kelkan suunta! Mä en halua näyttää tältä, eikä mun ole pakko näyttää tältä. Mun on pakko alkaa tehdä jotain ja löytää se jokin tapa, jolla saan ylläpidettyä parempaa oloa ja vaakatulosta. Joo, ei se vaakatuloksen tuijottelu ole tässä nyt taas mitenkään se tavoite, mutta haluaisin päästä siihen kuntoon, että pystyisin taas katsomaan itseäni hyvillä mielin peilistä. Ja ehkä mä haluaisin lisää energiaa myös päiviin, koska.. No, nyt tää on ollut tätä sängystä sohvalle, sohvalta sängylle siirtymistä lähinnä. Ei riitä energia tekemään mitään vaikka hirveästi haluaisi.
Luultavasti helpoin tapa aloittaa muutos on ihan vaan kävelylenkit. Niitä on ehdottomasti lisättävä, koska nyt en välttämättä kävele 2000 askeltakaan päivässä. Jos kävelylenkit lähtee hyvin käyntiin, niin sitten haluan taas alkaa kokeilemaan juoksemistakin. Varmasti on otettu sillä saralla niin kauheaa takapakkia, että en taas jaksa juosta varmaan yhtä tolppaväliäkään.. Mutta sieltä löytyy sitten varmasti tavotteita, joita kohti on kiva mennä. Toivottavasti.
Päätin mielessäni, että "sunnuntaina on vielä semmonen päivä, että herkutellaan ja katotaan vaan teeveetä.." Mutta tiedättekö mitä? Mä haluan lähteä tähän nyt pettymisen kautta. Tänään loppuu kesälomailu pätkäpaastosta ja lojuminen, eikä sitä siirretä enää huomiselle! Pitää ottaa varmaan käyttöön motto: "huominen on tänään", josko sillä sitten lopettaisi asioiden siirtelemisen seuraavaan ajankohtaan. Siinä mä olen nimittäin aika loistava ollut.
Mä en taas haluaisi tehdä tästä blogista semmosta "laihduttajan käsikirja"-tyyppistä ratkaisua, mutta tiedättekö.. Te joudutte ehkä nyt kestämään sen. Ei tänne mitään ohjeita tule, koska minä jos joku on huono ketään neuvomaan, mutta mä olen aika varma, että ylläpitääkseni taas motivaatiota, mä tulen tänne tästä aiheesta taas kirjottelemaan enemmän tai vähemmän. Olisiko siis aika ottaa käyttöön taas otsikko "Minulla on nälkä"? Ehkä ei. Mun ei ole nyt tarkoitus näännyttämällä itseäni saavuttaa tuloksia. Mun on nyt tarkoitus pistää oikeesti asiat jollain tavalla jiiriin, jotta voisin mahdollisesti pidempään nauttia saavuttamistani tuloksista. Toivottavasti saavuttamistani tuloksista.
Pullero lähtee nyt varmaan lenkille, tai ehkä vasta illalla.. No, tänään kuitenkin, eikä vasta huomenna. Aloitetaan vaikka siitä, että 5 km on matka, joka vähintään pitää kyetä tänään kulkemaan. Eli nyt ei mulla muuta! Toivottakaa mulle onnea, koska onnea nää mun yritykset tuntuu aina vaativan. Heikko mieli ajaa aina takaisin vanhoihin kaavoihin. Katsotaan kauanko pullero tällä kertaa kestää..
Joo, ei mulla tosiaan muuta. Heippa!
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)