Fiiliksiä tulevasta

Mä en ihan mahdottomasti ole täällä jutellut siitä, että meille tosiaan tulee toinen lapsi. Yhden merkinnän verran vain, jos en aivan väärin muista. Nyt aattelin kuitenkin, että olisi kiva kirjoitella ylös näitä fiiliksiä, koska onhan ne jälkikäteen sitten kivaa luettavaa. Ja voihan nämä olla jollekin muullekin kivaa luettavaa, en minä tiedä.


Mä lueskelin vähän noita mitä oon kirjotellut silloin Maxia odotellessamme. Aikalailla jaan noita samoja tuntemuksia tämän uudenkin vauvan kohdalla.

8. lokakuuta 2020 oon kirjottanut, että en ole pystynyt ymmärtämään asiaa silloinkaan kun Maxia odotettiin. Eiran vatsa on ollut komea pallo, mutta en ole ymmärtänyt sen sisältävän uutta elämää. En ymmärrä nytkään. Vaikka sen on kerran kokenut, että sieltä komeasta pallosta tulee ulos ihan oikea ihmisvauva, niin silti.. Se on ihan yhtä outoa jälleen.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin mä oon ehkä vielä enemmän pihalla tässä kohtaa kun mitä olin ensimmäisen vauvan kohdalla. Siihen ei ole kerennyt jollain tavalla keskittyä niin paljon, koska Max on pitänyt kiireisenä.

Tällä kertaa mua ei oikeestaan vaan pelota niin paljon – ainakaan kaikki samat asiat. Mulla ei ole tullut mitään pakokauhua, mitä oli välillä kun Maxia odotettiin. Meillä oli silloin niin erilainen elämäntilanne. Ei ollut vielä yhtään vauvaa ja silloin pelotti miten paljon vauva muuttaa meidän elämää. Muuttihan se, mutta ei lainkaan huonoon suuntaan. Se oli justiinsa sitä mitä oli odottanut ja toisinaan vähän enemmänkin! Huonoja hetkiä, hyviä hetkiä ja kaikenlaisia hetkiä. Hölmöhän sitä olisi jos sanoisi, että voisi vaihtaa jonkin hetken pois. Kaikesta koetusta on todennäköisesti jotain opittu, joten mitä niitä vaihtamaan?

Tokihan sitä siis miettii, että mimmonen vauva sieltä nyt tulee? Eihän ne kaikki todellakaan ole samallaisia. Nukkuuko se miten, syökö se hyvin ja tämmösiä asioita? Ei ne siitä miettimällä mihinkään muutu, mutta kyllä näitä asioita on välillä mielessään pyöritellyt. Maxin kanssa meidän yöunet on olleet koetuksella melkein ihan tähän päivään asti ja nyt kun alkaa vihdoin olemaan helppoja öitä, niin.. No, toivoo kovasti, että seuraava kaveri osaisi nukkua yönsä. Olisiko tämä hyvä hetki koputtaa puuta?

Siis alle kuukausi laskettuun aikaan.. Uskomatonta. Sitten meillä on taas käsissämme uutta arvokasta elämää. Ei sitä vaan käsitä. Max on ollut niin paljon enemmän kun olisin koskaan voinut toivoa ja nyt sitten tulee vielä uusi!

Ja sitten taas toki.. Niin, nyt kun ajattelee. Tuleehan tässä sitten uudenlaisiakin pelkoja. Maxia odottaessamme mietin, että mitenhän meidän eläimet tulee suhtautumaan vauvaan? Silloin kaikki meni lopulta pääosin hyvin ja eläimet on ihan okei asian kanssa. Nyt mä uskon, että eläimet on ihan okei uudenkin vauvan kanssa, mutta mä en voi tietää, että mitä mieltä on Max? Suuttuuko se uudesta vauvasta? Rupeaako se pitämään siitä jossain vaiheessa? Tuleeko Maxista hyvä isoveli? Mä haluan uskoa, että Max omaksuu isoveljen roolin täydellisesti, mutta ei sitä voi koskaan tietää. Max on ollut ainoa lapsi ja tilanne muuttuu nyt täysin.

Entä me vanhemmat? Osataanko me antaa huomiota molemmille riittävästi? Mitään lempparilapsi-suhteita ei saa päästää rakentumaan. Kyllä mä siis uskon, että rakkautta riittää kummallekin ihan yhtä paljon, mutta.. Niin, aina on olemassa pelottavia ajatuksia. Mutta Max on ollut meillä pidempään. Me ollaan tutustuttu siihen jo tosi hyvin. Uusi lapsi on toistaiseksi vielä liki tuntematon. Tottakai siihen on side jo muodostunut kun sen kasvua on saanut Eiran vatsan muodossa seurata. Onko tämä asetelma kuitenkin otollisempi Maxin kannalta? Vai onko tämä otollisempi uuden vauvan kannalta ja jätetään Max vähemmälle huomiolle? Ja siis nämähän on vaan pohdintoja.

Mä itse uskon kyllä siihen, että Max saa sen kaiken haluamansa ja tarvitsemansa huomion ja varmasti enemmänkin. Ja niin tulee saamaan uusikin vauva. Mutta tiedättekö.. Ihmiset, ja varsinkin siis minä, pyörittelee asioita mielessään. Mitä, jos ja mutta kun.. Tai ei ehkä niinkään mutta kun, mutta silti.. Kyllä te varmasti tiedätte.

Asioita voi miettiä ihan niin paljon kun pää kestää ja ylikin, mutta tulevaa ei voi tietää. Jännittää, pelottaakin vähän, mutta päälimmäisenä vain odotan innolla! Kohta me saadaan tavata meidän uusi perheenjäsen!

Me ollaan viety asioita jo niinkin pitkälle, että mä uskon meillä olevan jo lapsen nimikin valmiina. Ja uskoisin, että meillä on kummitkin enää kysymistä vaille valittuna. Ja mitä kummiuteen tulee, niin tämä ei ole ollut mulle mikään helpoin paikka taaskaan. Maxinkin kohdalla mä olisin halunnut valita kaikki, mutta kun niin ei voi tehdä. Nytkin mä haluaisin valita kaikki, mutta mun täytyy taas vaan suoriutua intuitiolla.

Hmm.. Olikohan mulla vielä jotain? No, ei tule tähän hätään mieleen. Onneksi voin tulla kirjoittamaan lisää sitten jos uusia ajatuksia herää. Tämä oli siis tältä erää tässä.

Kohta nähdään uusi pikkuinen! ❤

Terveisin,
Vesa-Matti