Parina yönä heräsin ton korvan takia. Se on kamala herätä siihen kun tuntuu, että joku repii korvaa irti. Siltä se vähän nimittäin välillä tuntui. Heräämisen jälkeen aina särkylääkettä naamioon ja takaisin unta koittamaan. Uudelleen nukahtamiseen meni yleensä se joku tunnista puoleentoista tuntia, joten ei kauheen hyvä.
Yölliset kipukohtaukset oli siis se isoin syy sille, että miksi ylipäätään suostuin päivystykseen lähtemään. En ole käynyt päivystyksessä miesmuistiin, joten sekin oli sitten kokemus. Kokemus tuli kyllä asiakaspalvelun puolelta lähinnä.
Eli mä menin sinne sairaalan aulaan, jossa siis otetaan vuoronumero ja sillä vuoronumerolla pääsee sitten pieneen koppiin kertomaan vaivansa. Koppiin johtavassa ovessa oli kaikkea epämääräistä, joten en edes alkuun ymmärtänyt miten se toimii. "Vedä kovaa, ovi on jäykkä" taisi lukea jossain lapussa, joten sitä kokeilemaan. Ovi aukesi ja pääsin huoneeseen, jossa minut toivotti sydämellisesti tervetulleeksi ilmeisen elämäänsä kyllästyneen oloinen hoitaja.
En oikein keksi tähän hätään hyvää sanaa kuvaamaan sitä ääntä, koska monotoninen olikin aivan väärä (oli pakko googletella). Se ääni oli siis vaan tosi tasapaksu, mitäänsanomaton ja parhaiten sitä kuvaa ehkä juuri elämään – tai työhön – kyllästynyt. Kerroin sille heti alkuun kaikki oireeni ja tämän jälkeen hoitaja vielä kysyy erikseen kaiken uudelleen. No, työtäänhän se vaan ja kai se on hyvä saada varmuus asiakkaan oireista.
Siitä se ohjeisti mut seuraavalle luukulle, jossa "hoitaja tarkistaa teidän tiedot, että ne on oikein". Luukulla minua odottaa seuraava elämäänsä tai työhönsä kyllästyneen kuuloinen hoitaja. Ääni on lähes sama kun edellisellä, mutta astetta hiljaisempi. Mun vasen korva ei kuule kunnolla ja sitten tämä kehtaa liki kuiskailla siellä pleksinsä takana. Se mitä kuulin ja ymmärsin niin tietoni kaiketi oli oikein. En ruvennut korjailemaan mitään, koska en olisi jaksanut kokoaika kysellä "mitä?" Enkä muutenkaan oikein jaksa ihmisiä, varsinkaan jos ne on vielä niin tommosia. "Seuraa oranssia katkoviivaa" ja niin meikäläinen lähti tekemään.
Päivystyksen aulassa ei onneksi ollut ruuhkaa. Ihmettelen vaan miten se toimii, koska musta näytti usein siltä, että mun jälkeen tulleita ihmisiä napattiin ennen mua koppiin. No, ehkä jonkinlainen kiireellisyysjärjestys, oletan. Aulassa kaikki hyvin, joten ei muuta kun odottelua.
Jossain vaiheessa oletettavasti sairaanhoitaja kutsui minua sukunimellä ja lähdinkin kulkemaan hahmoa kohti. Mentiin koppiin ja siellä sitten hoitaja halusikin katsoa mun kummatkin korvat. Onhan se hyvä toki tarkistaa. "En näe mitään, täällä on niin paljon vaikkua!" Höh! Kummassakin korvassa sama vaiva; sinne ei nähnyt, koska olen ilmeisen vaikuttava ihminen – siis korvavaikuttava.
"Ei sinulla tässä mitään, sun pitää vaan putsata korvat." Ok. Kerroin kuitenkin vielä, että kun sattuu niin paljon, että tekee kipeää. Tää hoitaja onneksi oli mukavanoloinen, joten se sanoi voivansa hakea vielä lääkärin katsomaan.
Lääkäri tuli huoneeseen ja laittoi hanskat käteensä, otti laitteen itselleen ja laittaa sen mun korvaan. Sama laulu: "en näe mitään, täällä on niin paljon vaikkua!" No, uskottavahan se sitten on jos lääkärikin niin sanoo. Se kuitenkin jäi vielä tutkimaan mun korvaa ja lopulta mahdollisesti näki jotain, koska määräsi mulle kuitenkin tippoja tulehdukseen. Lääkärikin oli suhteellisen mukavanoloinen, joten 2/4 ihmiskontakteista oli onnistuneita.
Mä jäin vaan ihmettelemään semmosta, että kun tämä hoitaja onnistui sivulauseessa huomioimaan mun painonkin, vaikka korvilla tuskin on mitään tekemistä painon kanssa. Onko se niin, että sairaalassa saa aina kuulla olevansa isokokoinen jos kerta on isokokoinen? No, huumoriahan minä vain. Se mietti, että kuinka paljon mun kokoisen kannattaisi särkylääkkeitä napsia, koska onhan se fakta, että jos hiirelle antaa norsun annoksen kipulääkettä niin vaikutus on eri. Ja toisinpäin.
Ulos kopista epämääräisen diagnoosin kanssa. Olen vaikkukorva, mutta onko mulla jonkinlainen tulehdus korvassa? No, siihen määrättiin tippoja, mutta vain varalta. Ensin pyydettiin pehmentämään vaikku ja huuhtelemaan vaikku pois.
Kävelen sairaalalta lähimmälle apteekille ja otan vuoronumeron. Vuoroni tulee heti. "Kerkesköhän mun resepti tänne jo", kysyn. "Joo, näyttää kerenneen", sanoo farmaseutti. "Yksi sellainen, no, sellainen korvatippa, kiitos", pyydän. Saan farmaseutilta vielä tarkat ohjeet tuotteen käyttöön ja näin mulle jää mukava fiilis tästä kohtaamisesta. 3/5 ihmiskontakteista nappiin.
Kävin vielä hakemassa kolmioleivän ja energiajuoman kaupasta, koska alkoi olla aamupala-aika ja teki mieli energiaa. Sain sapuskoitua siinä kaupan pihalla ja Eira kurvasikin jo poikien kanssa autolla kaupan pihaan. Hyppään kyytiin ja otetaan nokka kohti kotia. "Ainiin! se Remo-wax!" Pysähdytään vielä toiselle apteekille.
Löydän tuotteen nopeasti, mutta emmin hetken aikaa sitä, että otanko sen mahdollisesti suihkeena vai tippoina? No, suihke kuulosti helpommalta, joten otin sen. Tässä apteekissa sitten taas.. Voi pojat.. Kassan takana oli mies, joka ei edes morjestanut mulle. No, mä yritin: "No.. Tommosen jos ottaisin.." Eikä mitään vastausta. No, ihan sama, enhän mä ole edes sosiaalinen ihminen ja mitähän tohon mun juttuun olisi edes pitänyt vastata? Tuotteen se piippasi ja jätti sen tuotteen sinne omalle puolelleen ja ihan pöytänsä reunalle. Antoi kuitin mulle käteen ja mä jäin vähän hämilläni katsomaan. Kuitin annon yhteydessä se sanoi "noin" tai jotain. Se mun tuote oli siellä sen puolella vieläkin, eikä tyyppi tehnyt elettäkään antaakseen sitä mulle. No, ajattelin jatkaa tätä hyvin epäsosiaalista tapaa ja mitään sanomatta vaan tungin käteni pleksin ohi sen puolelle ja nappasin tuotteeni. Hmph, ihme tyyppi oli kyllä. Tän jälkeen olin matkaamassa sinne mistä tulinkin, mutta nyt tämä suupaltti huusi perääni: "Meillä mennään ulos vain tuosta ovesta!" ja osoitti toista ovea. Ok. Tämä asiakaspalvelija saa minulta 1/5 pistettä ja nostaa epäonnistuneiden ihmiskontakteiden määrää yhdellä. Kaikkiaan siis puolet tapaamistani jollain tavalla asiakaspalveluammatissa olevista ihmisistä oli surkeita siinä mitä teki. Tai ehkä syynä oli vain maanantai.
Kotona sitten muistin, että meiltä loppui se lääke, joka ainoastaan tuntuu auttavan siihen kamalaan korvasärkyyn. Ihan sama, pärjään sillä toisella lääkkeellä ehkä. Enpä pärjännyt! Eira lähti jossain vaiheessa taas poikien kanssa seikkailemaan ja mä jäin yksin kotiin. Hetken aikaa olin tolpillani, mutta sitten kipu alkoi olla niin raastavaa, että mun piti vaan mennä makaamaan sohvalle ja olla mahdollisimman liikkumatta. Huomasin, että jos korvan sisäpinnat on kosketuksessa esimerkiksi pumpulin kanssa, niin kipu on siedettävämpää. Tällä keinolla selvisin siihen asti kunnes Eira toi mukanaan kunnon lääkkeitä.
Nyt mä olen putsannut mun korvat kahdesti ja kertaalleen laittanut tulehdustippoja. Kipuja on edelleen, jos en siis söisi säännöllisesti särkylääkkeitä, mutta esim. viime yönä en herännyt ihan niin järkyttävään kipuun. Heräsin kyllä, mutta kipu oli noin puolet siitä mitä oli ollut edeltävinä öinä.
Kolmelta yöllä otin viimeksi särkylääkettä ja nyt alkaa taas tuntumaan siltä, että kohta on pakko ottaa. Yritän kuitenkin hieman pärjätä, koska en halua ylittää määriä, jotka saa päivän aikana ottaa. Hitusen siis pitää kärsiä, koska haluan yhden setin säästää vielä tonne aamuyölle. Yöllä en halua ruveta kärvistelemään ilman särkylääkkeitä.
Mutta tiedättekö.. Tämä mun eilinen reissu tuli aika kalliiksi. Päivystyskäynteineen ja lääkkeineen reippaasti yli 60 euroa. Jos se hoitaja ei olisi hakenut sitä lääkäriä siihen koppiin niin se reissu olisi kaikenlisäksi ollut vielä täysin turha – periaatteessa. Vaikka kuinka kipuja hoitajalle valittelin, niin tämän mielestä syy oli vain ja ainoastaan vaikussa. Mä olen vaan miettinyt, että miten ihmeessä korvavaikku voi alkaa sattumaan näin hemmetin penteleesti? Onneksi sain tippoja korvatulehdukseen, koska mä olen itse aika varma siitä, että tulehdus tämä on. Eikai muuten tulehduskipulääkkeet olisi ainoat avuntarjoajat?
Ja hassuahan tässä on se, että tota Remo-waxia ei saisi käyttää jos on tulehdus, mutta tipat ei pääse perille jos korva on niin tukossa kun mulla oli – tai on ehkä vieläkin. Olen siis joutunut hieman soveltamaan, joten nyt vaan toivotaan, että tästä soveltamisesta ei synny mitään jälkiseurauksia.
Nyt tuli niin monta eri keskeyttäjää mun ajatuksille samaan aikaan, että en enää osaa jatkaa (korvaan rupesi sattumaan, Eira kävi kopin ovella kysymässä asioita ja sitten vielä työhönvalmentaja soitti). Kai tässä tuli kaikki tarpeellinen? Tai siis eihän siinä varmaan tarpeellista informaatiota teille ole himpunkaan vertaa, mutta siis tässä on kai kaikki mitä halusin sanoa.
Eli se olisi seuraavaan kertaan!
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)