Mun täytyy myöntää, että käyttäydyin taas viikonloppuna kuin pieni lapsi. Mulle tuli vaan täydellinen turhautuminen, enkä osannut käsitellä sitä muuten kuin kiukuttelemalla. Mä tiedostan, että se jos joku on huono tapa purkaa omaa pahaa oloaan. Sitä levittää sen huonon olon kiukuttelullaan sitten muillekin perheenjäsenille, eikä sitä nyt ainakaan pitäisi mennä tekemään.
Ja syy tälle täydelliselle turhautumiselleni on tämä sairastelu. Tutkiskelin äsken ja siis.. No, koko syyskuu on mennyt enemmän tai vähemmän sairaana. 4. syyskuuta kirjottelin siitä alkaneesta korvatulehduksesta, josta kärsin liki siihen asti, että sain ton enterorokon. Ja mä kuulkaas ihmiset luulen, että mulla oli joku flunssa tässä tän enterorokon kanssa samaan aikaan, koska enterorokon oireet on täpliä lukuunottamatta hävinneet, mutta mun pää on edelleen niin täynnä räkää, että ei tosikaan. Tosin, en mä tiedä mitä kaikkia oireita enterorokkoon kuuluu.. Viikonloppuna mulle ilmeni sitten siihen vielä oikean korvan kipuilua ja vasen korva ei taaskaan kuullut kunnolla.
Tiedättekö, kun näin pitkään on sairaana.. Sitä joka ilta vaan toivoo, että seuraavana aamuna herää terveenä. Heräisi terveenä ja voisi tehdä jotain muutakin kun vaan lojua kotona. Mä olen joka ilta toivonut, että heräisin seuraavana aamuna terveenä, mutta olenkin seuraavana aamuna herännyt jonkun uuden oireen kanssa. Ja se jos jokin turhauttaa.
Ja mä tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka on ollut muakin pidempään sairaana. Ihmisiä, jotka sairastaa lopun elämäänsä. Sen takia mä olen yrittänyt olla turhautumatta ja valittamatta, mutta kyllä tässä olisi vaadittu vieläkin parempia hermoja.
Ja mua ärsyttää sekin, että mä olen joutunut nyt lähes koko syyskuun syömään särkylääkkeitä. Toisina päivinä täyden annoksen, mutta toisinaan on riittänyt vaan kun aamulla ottaa kerran. Mun oli jossain vaiheessa tarkoitus vähentää särkylääkkeiden käyttöä, koska napsin niitä turhan herkästi, joten tämmönen takapakki tuo oman lisänsä turhautumiseen.
Tässä on rakentunut tämmönen turhautumiskakku. Kyllä, täältä tulee taas joku outo vertauskuva. Pohjalla meillä on korvatulehdus, siihen on laitettu täytteeksi vähän kipua ja ärsyttävyyttä (,turha päivystysreissu ja kalliit lääkkeet). Siihen sitten seuraavaksi asetellaan hienosti seuraava kerros, joka on enterorokko. Täytteeksi hieman vähemmän kipua, näppylöitä ja ärsyttävyyttä laitetaan saman verran kun ensimmäiseen kerrokseenkin. Ärsyttävyyden pitää maistua selvästi. Sitten laitetaan kakulle toivottavasti kansi päälle ja kuorrutellaan koko komeus vielä erinäisillä flunssaoireilla ja korvavaivoilla. Sitten ripotellaan siihen päälle vielä vähän neljä seinää –nonparelleja ja univaje –namusia.
Joo, mä tiedän.. Mä lupasin olla valittamatta. Mutta mun turhautuminen näköjään jatkui vielä kun aloin kirjottamaan asiaa ulos päästäni.
Mainitsin tuolla neljä seinää –nonparellit, joten te kai haluatte kuulla siitäkin aiheesta? Ettekö? Ei se mitään, kerron siitä teille kuitenkin.
Mä olen semmonen ihminen, joka viihtyy kotona. Perheen parissa vietetty aika on tyyliin parasta mitä on. Välillä kun saa vielä pieniä hetkiä olla kotona ihan täydellisen yksin, niin siinä on oikein hyvä tasapaino. Mutta on edelleen olemassa se pieni piru olkapäällä, joka toisinaan tahtoisi vaan pois kotoota ja ottamaan vähän olutta johonkin. Nollaamaan pään, niin sanotusti. Sitä pirua ei luultavasti tällä hetkellä muuten olisi, mutta kun me ollaan vähän keretty suunnittelemaan illanistujaisia sukulaisporukassa. Meille on nyt ilmennyt sellainen ongelma, että ei löydetä kalenterista sopivaa paikkaa niin, että kaikilla olisi mahdollisuus päästä. Se hetki siis vaan siirtyy ja siirtyy. Ja mitä enemmän se siirtyy ja siirtyy niin sitä enemmän mä tarvitsen sitä.
Tää on isoin syy miksi en pidä suunnitelmallisuudesta näissä nollausasioissa. Nollauksen pitäisi tapahtua spontaanisti ex tempore, koska suunnitteleminen luo lisää tarvetta nollaamiselle. Meidän suvussa, ainakin tässä ihan lähipiirissä, suunnittelu on muutenkin ollut aina riski. Lähes poikkeuksetta kaikki ennaltasuunniteltu lässähtää ennemmin tai myöhemmin.
Meillä kotona taas alkoholista on muodostunut jonkinlainen tabu. Siihen ei siis liity mitään pyhää, vaan tarkotan sillä sitä, että se on muodostunut aiheeksi josta ei niinkään puhuta. Johtuen varmasti omista rillutteluistani joskus. Tästä syystä sitten näihin nollausasioihin täytyy kuulua tietynlainen suunnitelmallisuus. Ja tietenkin siitäkin syystä, että lapset on pieniä.
Tässä mennään niin paljon ristiin ja rastiin, että en oikein tiedä. Koskaan ei saada sovittua mitään, en ole kykeneväinen lähtemään ex tempore ja pää silti kaipaisi pikaista nollausta. Ajattelin jossain vaiheessa, että kun ei kerta vaan onnistu, niin sitten ei onnistu ja otan täällä mun tietokonekopissa vähän lonkeroa. Olen parina iltana tullut tänne aikeissani juoda itseni pieneen hiprakkaan, mutta sitten mua ei ole enää kiinnostanut yhtään. Eli se nollaus ei enää nykyään tarkoitakaan sitä, että juodaan vaan ja pyöritellään asiat humalaisessa päässä läpi. Nollaus ilmeisesti vaatii nykyään muiden ihmisten näkemistä ja niiden kanssa asioiden läpikäymistä.
Kun sitä vaan osaisi pitää samalla tavalla hauskaa ilman alkoholia niin nämä reissut olisi varmasti monin kerroin helpompi järjestää, mutta kun ei..
Hmm, mä tässä ihmettelen kovasti. Olin merkannut itselleni ylös, että työhönvalmentaja soittaa mulle tänään kello 9. Kello on nyt 9:31, mutta puhelua ei näy eikä kuulu. Olenkohan ymmärtänyt jotain väärin? Avasin Teams –sovelluksenkin, jos puhelun oli tarkoitus tulla sitä kautta, mutta ei näy eikä kuulu sieltäkään. Ei tässä muuten mitään, mutta nyt mun pitää väijyä puhelinta koko päivä, josko se puhelu tuleekin toisessa ajankohdassa.
Mutta ihan rehellisesti; en mä ole saanut tehtyäkään mitään extraa mitä työhönvalmentajan kanssa sovittiin. Eli periaatteessa puhelusta ei ehkä kumpikaan hyödy mitään. Hyvin vahva ehkä. Hemmetin sairastelu, ei ole ollut motivaatiota mihinkään.
Hassua, puhelu tuli 9:35, mutta mun puhelin ei ilmottanut siitä mitään. Mä en ymmärrä mikä vika tässä nyt on, koska siis puhelin oli mun naaman edessä, mutta siinä ei tapahtunut mitään. Sain ilmoituksen saapuneesta puhelusta kellooni heti kun soittoyritys oli ilmeisesti toisessa päässä päättynyt. Odotin hetken josko tulisi uusi yritys, mutta kun ei tullut niin yritin soittaa itse takaisin. Linja varattu. Tämähän menee nyt oikein hyvin tähän turhautumiskakku –päivitykseen.
Mä jään nyt ilmeisesti vaan odottelemaan tota puhelua. Tai laitan kohta sähköpostia, koska en tykkää soitella ihmisille häiritsevän useasti, oli kyseessä tärkeä puhelu tai ei.
Tänne loppuun haluan vielä kertoa teille tuosta ingressistä. Eli siis tuosta millä mä tänään ensimmäistä kertaa ikinä aloitin blogimerkinnän. Sen nimi on tosiaan ingressi, eli johdate. Mä en tiedä onko tapana blogeissa käyttää semmosia, mutta mun mielestä se oli niin mielenkiintoinen itselleni uusi asia, että otin sen käyttöön. Tämä kyseinen asia tuli mulle eteen luennolla kun replikoitiin verkkosivuja. Eräillä verkkosivuilla käytettiin ingressiä ja mä rupesin aihetta sitten tutkimaan.
Homman nimihän on siis se, että sen olisi tarkoitus toimia semmosena.. Hmm, sisäänheittäjänä. On olemassa otsikko, joka kertoo yksinkertaisesti mitä aihetta tänään käsitellään ja sen jälkeen tulee ingressi, joka kertoo otsikkoa syvemmin, että mitä aihetta/aiheita tänään käsitellään. Mä haluan itse tuoda ingressissä siis ilmi aiheita, joita käsittelen, jotta ihmiset tietää heti sen luettuaan kannattaako blogimerkinnän lukemista jatkaa. Se on siis hyvin suppea pelkistys, mutta sen on tarkoitus napata teidän mielenkiinto. Jos teen sen siis oikein.
Ja näin alkaisi päivän blogimerkintä olemaan purkissa. 10:30 tuli puhelu työhönvalmentajalta ja sovittiin vähän jatkosuunnitelmia. Mä en tiedä mihin mulla hävisi toi tunti tossa välissä, mutta kai mä sen johonkin käytin? Tein kansikuvan ja ingressin siinä kohtaa odotellessa valmiiksi, mutta menikö mulla siihen oikeesti noin kauan aikaa? Ilmeisesti. Nyt ei mulla kuitenkaan muuta! Seuraavaan kertaan ihmiset – ja miksei muutkin.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)