Nyt kun sade pakottaa pysymään sisällä, niin keitin oikein mutteripannussa kahvia ja tulin tietokoneelle oikein kirjoittamalla kirjoittamaan. Ehkä. Enhän minä tiedä ottaako tämä kirjoitus nyt tuulta purjeisiinsa, mutta ainakin puitteet on hyvät.
Oon nimittäin miettinyt yhtä juttua. Äitin kanssa puhuttiin Sälinkäällä ollessani lapsuusmuistoista. Äiti kysyi mun parasta lapsuusmuistoa, mutta mä en pystynyt siihen mitään yksittäistä vastaamaan. En sen takia, että mulla ei niitä olisi, vaan pikemminkin sen takia, että mä koen mun koko lapsuuden olleen hyvä.
Mä vastasin äitille, että mä nautin ehkä eniten siitä, että reissattiin jossain vaiheessa paljon sukulaisilla. Meille tarjottiin puitteet tutustua serkkuihin ja niistä silloin tulikin parhaita kavereita. Ne oli aina ihan mahtavia reissuja ja mahtavia aikoja. Niitä aina odotti ja odotti, ja toki niitä olisi halunnut aina vaan lisää. Se, että porukat mahdollisti semmosen reissailun, oli ehdottomasti huippua.
Ja nyt kun olen itsekseni miettinyt, niin on mun mielestä myös huippua se, että multa ei koskaan kielletty leikkimistä. Ei sitä pahemmin mun muistaakseni edes rajoitettu. Ehkä toisinaan kun mun lelufiguurit kiipeili jossain kirjahyllyissä, niin silloin saatettiin sanoa, että leikki voisi siirtyä pois posliiniesineiden luota. Muuten mulle annettiin täydet puitteet toteuttaa itseäni, eikä multa rehellisesti sanoen koskaan puuttunut mitään. Tokikaan en saanut kaikkia haluamiani (vaikea sana) leluja kaupoista, mutta jälkikäteen ajateltuna se on vaan oikeasti hyvä asia. Oppi arvostamaan enemmän sitä mitä on. Ja jos oikein tarkkaan ajattelee, niin ehkä se on jopa parantanut luovuutta, koska on pitänyt samoista leluista sitten sinitarran ja muun rekvisiitan avulla tehdä uutta. Jos mulle ois kaikki ostettu mitä ikinä halusinkaan, niin mä en välttämättä olisi näin luova ihminen kun koen nyt olevani.
Ja vaikka nyt ei täysin asiaan osukkaan, niin uskotteko kuinka onnellinen mä olen siitä, että mun lapsuudessa ei ollut älylaitteita? Ne on tosi käteviä "lapsen kasvatuksessa" joo, mutta mä en kyllä halua, että Maxista tulee semmonen vain luuria tuijottava tyhjäpää. Mä haluan, että Max muistaisi lapsuudestaan muutakin kun vain lastenohjelmat ja pelit, joita se on älylaitteilta tuijottanut. Max toistaiseksi vielä leikkii paljon ja mä haluan, että se leikkii jatkossakin. Kuten minä leikin, suhteellisen pitkään. Mä koen, että mulla jäi leikkiminen jopa vähän kesken kun "piti" tulla nuoreksi, joka ei enää leiki, koska se ei ole cool. Se tosin on íhan oma syy kun kuuntelin ikätovereideni mielipiteitä.
Toki mun leikin loppuun vaikuttaa myös se, että tietokoneet ja internet tuli vahvasti kuvioihin. Internetissä piti kaikkien ikätovereiden mielestä silloin jo olla, koska siellä tapahtui kaikki. Onko se sitten hyvä vai huono asia, että vanhemmat mulle mahdollisti tietokoneen? Ehkä hyvä, ehkä huono, ehkä jotain siltä väliltä. Siitä tuli aika hallitseva laite, sen voin kyllä sanoa. Mä rupesin viettämään päivät ja melkein kaikki yötkin internetissä, kun se meille tuli. Periaatteessa mun ajatukset pyöri kokoaika sen ympärillä ja jossain vaiheessa melkein koko mun elämä oli internet-maailmassa. Habbo Hotellissa tarkalleen ottaen. Siellä mä pystyin olemaan minä, mutta pystyin olemaan sitä nimimerkillä niin, ettei kukaan tietänyt kuka oikeasti olin. Oikeassa elämässä en ehkä osannut olla niin minä kun olisin halunnut, mutta onneksi oli pakopaikka.
Mutta mitä sitten olisi tapahtunut, jos tietokonetta ja internettiä ei olisi tullut meille? Hmm, niin, sitä voi vaan spekuloida, mutta ei sitä saa koskaan tietää. Mä luulen, että musta olisi voinut tulla todella syrjäytynyt, koska mulla ei olisi ollut edes sitä toista paikkaa, jossa mulla oli kavereita ja jossa musta pidettiin. Toisaalta voi olla, että musta olisi tullut jotain ihan muuta, ehkä olisin voinut joskus oppia sosiaalista elämää ja olla nytkin sosiaalinen ihminen oikeasti.. Ei sitä saa koskaan tietää.
Tosi asia on se, että jos internettiä ei olisi koskaan tullut meille, niin mä en olisi koskaan tutustunut Eiraan ja näin ollen koko tämä tämänhetkinen elämä olisi vain haaveunta. Mehän siis tavattiin kyllä ihan livenä ensimmäisen kerran, mutta koska olen tälläinen kun olen, niin mä en uskaltanut puhua silloin mitään. Jotain kautta sain tietooni Eiran sähköpostiosoitteen ja päästiin juttelemaan MSN Messengerissä. Sieltä se sitten lähti kehittymään ja jossain vaiheessa nähtiin uudestaan livenäkin ja se juttelu oli sitten jo helpompaa, koska tiesi jo toisen vähän paremmin kun oli saanut tutustua rauhassa kirjoitellen. Ja nyt ollaan tässä. Eli ei se internet ole ainoastaan huono asia.
Oho, mulla lähti jotenkin sivuraiteille tämä. Puhuin lapsuudesta ja sitten yhtäkkiä puhuttiinkin internet-maailmasta. Se on enemmän nuoruutta kun lapsuutta, mutta kyllähän nuoruus kuuluu vielä lapsuuteen.
Mutta kyllä, mun lapsuus oli pääosin hyvää. Äiti esitti sitten vielä jatkokysymyksen, että "mikä on sitten huonoin lapsuusmuisto?" ja siihenkään en osannut heti vastata. Vastauksen vaikeus piilee siinä, että mä en muista kovin montaa huonoa lapsuusmuistoa. Tai siis varmasti niitä on ollut semmosia, että siinä hetkessä on tuntunut kuin koko maailma romahtaisi, mutta jälkeenpäin ne on osannut ajatella opetuksina, joka sitten taas poistaa sen ikään kuin huonouden siitä. Pari ikävää muistoa, jotka ei opettanut mitään, osaan nimetä. Toinen johti pelkäämään murtovarkaita, mutta siitä ei saatu varmuutta, että oliko se kuitenkin vain oma painajainen vai tapahtuiko se oikeasti. Äiti ei kuulema muistanut sitä hetkeä.
Toinen, mitä en osannut silloin sanoa, on se miten meillä meni iskän kanssa sukset ristiin silloin. Se on ikävä lapsuusmuisto, vaikka se koskeekin taas enemmän sitä teini-ikää ja lähestyvää täysi-ikäisyyttä. Ei me kokoaika tapeltu, mutta siihen ei paljoa vaadittu, että tilanne oli käynnissä. Siitä olenkin täällä joskus kirjottanut, että äiti on sanonut sen johtuneen siitä, että ollaan iskän kanssa lopulta niin samallaisia, eikä silloin sovittu saman katon alle. Ja sen on kyllä vanhetessaan huomannut itsekin. Meillä on hyvin samallainen huumorintaju ja nauretaan samoille asioille nykyään. Ja kun ajattelen, niin kyllä mäkin olisin menettänyt mun kanssa hermot monet kerrat, koska olinhan mä nyt nuori ja hölmö. Kaikki me joskus ollaan oltu. Mä olisin voinut olla vähemmän ärsyttävä tai sitten iskältä olisi vaan vaadittu epäluonnollisen pitkää pinnaa.
Äiti yrittää aina laittaa sanoja mun suuhun ja väittää, että mulla olisi ollut jotenkin lasinen lapsuus. Mutta se ei pidä paikkaansa. Puhutaan siis alkoholista, jota siis olen kyllä koko ikäni nähnyt. En kuitenkaan koe, että alkoholi olisi missään vaiheessa hallinnut meidän perheessä. Juominen on osattu rajoittaa tiettyihin ajankohtiin, eikä se ole koskaan rajoittanut tekemistä. En siis ainakaan muista, että esim. iskä olisi ollut töistä pois sen takia, että jäi ryyppy päälle. Ei, semmosta ei ollut. Iskä kävi säntillisesti arjet töissä ja toisinaan viikonloppuisin oli aika siirtyä viihteelle. Hyväksyttävää. Itselleni se on ihan normaalia, mutta tottakai joku lääkäri voisi olla eri mieltä. Mua nimittäin nauratti yksi kerta kun Roni kertoi mulle, että lääkäri oli ollut huolissaan sen alkoholin käytöstä: "Kerran kuukaudessa, yli 10 annosta, ei voi olla!?"
Mun mielestä mun vanhempien alkoholin käyttö ei koskaan vaikuttanut mun lapsuuteen negatiivisesti. Toki mulla ei ole mitään mihin verrata, mutta näin minä asian koen. En koe, että olisi ollut lasinen lapsuus.
Lopputulema on se, että muistan mun lapsuuden hyvänä, joten hyvä lapsuus mulla on ollut.
Päivän kuvaksi latasin tänään taas kuvan Maxista. Sopii hyvin teemaan. Se on nimittäin semmonen kaveri, jolla tahdon myös taata hyvän lapsuuden.
Siinä se vaan röhnötti. Eira yritti sitä pari kertaa häiritä, mutta Max vaan siirtyi sivumpaan tai siirsi Eiran päätä ja jatkoi musavideoiden katsomista. Tää television tuijottamien on semmonen asia, että kyllä me yritetään sitä rajoittaa jo tässä vaiheessa. Se on vaan niin helppoa laittaa sille ohjelma pyörimään ja tehdä itse jotain muuta. Mutta niin ei haluaisi toimia, ja siksi me ollaan pyritty vähentämään sitä. Toistaiseksi vielä huonolla menestyksellä, mutta ainakaan tv:n tuijottaminen ei ole lisääntynyt, joten ehkä se siitä.
Yleensä just kun Max on tosi juminen ennen päiväunia, eikä jaksa muuta, niin silloin turvaudutaan – tai minä turvaudun – television päälle laittamiseen. Tyhmä ajatusmalli, koska se aktivoi aivoja.. Pitäisi vaan antaa lapsukaisen rauhoittua. Ehkä mäkin vielä opin.
Mutta hei ihmiset, nyt ei mulla muuta. Johan tässä tuli pitkät pätkät höpistyä. Ihan kiva merkintä ainakin omasta mielestä! Huomiseen.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)