Kuvat ovat tärkeitä

Haluttiin Maxin vauvakuvat yksien kansien väliin, joten saatiin vihdoinkin aikaiseksi ifolor-kirja. Tahdotaan tehdä siitä vuosittainen tapa, koska kuvat täytyy saada hyvään talteen. Ja kun puhutaan kuvista, niin puhutaan kuvista sitten ihan kunnolla. Ja kun kuvista puhutaan, niin puhutaan myös niiden säilytyksestä ja säilytyspaikoista. Ja niiden rikkoutumisestakin. Lopussa vielä pieni narina niin-sanan käytöstä, jota en oikein ehkä täysin hallitse.

Me tehtiin Maxin ensimmäisestä vuodesta ifolor-kirja. Se oli siis yllättävän hauskaa hommaa, koska siinä sai selailla Maxin vauvakuvia ja samalla kerätä parhaat kuvat yksien kansien väliin. Vaikein homma oli löytää kaikki kuvat, koska on tullut tehtyä sen verran sekavia kansioita ja sen lisäksi Eiran puhelimen hajoamisen myötä joitain kuvia puuttui. Niitä sitten etsittiin kissojen ja koirien kanssa pitkin kaikkia keskusteluita, että josko niitä olisi lähetelty ajansaatossa jonnekin ja ne sieltä saisi vielä talteen. No, löydettiin lopulta parhaat mahdolliset kuvat ja nyt se kirja on tilattu! Olisipa se jo valmis, jotta pääsisin näkemään miltä se näyttää livenä! Ja siis ette tiedäkään kuinka tyydyttävää oli sommitella niitä kuvia sinne kirjaan ja saada sivuista juuri sellaiset kun itse haluaa. Mä oon ihan pöhkönä sommitteluun, jos ei ole tullut teille vielä selväksi missään aiemmin.

Päätettiin, että tehdään tästä kirjasta tapa. Joka vuosi kerätään molemmista lapsista kuvat vuoden ajalta (synttäristä synttäriin) ja niputetaan ne yksien kansien väliin. Niin kauan tietenkin kun lapset suostuu olemaan kuvattavana, koska eihän me sitten enää voida kun ne päättää, että mitään kuvia ei oteta tai niputeta mihinkään kirjaan. Toivottavasti sitä ei ihan pian tapahdu, koska haluan kaksi ainakin 18-osaista kirjasarjaa pojista. Onhan ne kirjat sitten kiva muisto meille ja heille itselleenkin, jos joskus oppivat arvostamaan tommosia muistoja. Se voi olla, että sitten joskus tämmöset kirjat on muinaisjäänne, eikä sen ajan nuoria enää kiinnosta semmoset.


Tota kirjaa niputtaessa tuli tosiaan tutkittua tietokoneelta kuvia. Oon ajansaatossa vaan tehnyt kansioita nimellä "puhelimen_tyhjennys_päivämäärä" ja heittänyt kaikki edellisen tyhjentämisen jälkeen otetut kuvat aina sitten sinne. Vuodesta 2015 niitä kansioita oli tähän päivään mennessä kertynyt jokunen, väittäisin noin pariakymmentä. Mulla ei ole enää tarkkaa lukua, koska aloin käymään niitä kansioita läpi ja tein vielä useampia kansioita paremmilla päivämäärillä. Mulla meni noin tunti plärätä parin vuoden kuvat, tehdä jokaiselle kuukaudelle oma kansionsa ja siirrellä kuvat fiksumpaan järjestykseen. Tähän mennessä olen järjestellyt 01.2021-10.2022 väliseltä ajalta 6119 tiedostoa, yhteensä 41 gigatavun verran. Nyt jokainen saa ihan pienen hetken aikaa miettiä, että kuinka paljon mun puhelimen tyhjennys -kansioissa on yhteensä kuvia.

Mä katsoin ensin jotenkin jostain syystä väärin ja kerroin kaikille, että mun koneella on yli 18 000 kuvaa yhteensä! Niinpä, aika hullu määrä olisi ollut jos olisi ollut totta. Totuus on kuitenkin se, että mun koneella on kaikenkaikkiaan puhelimella otettuja kuvia yli 27 000. Tarkka määrä 27 781 tiedostoa, 91,3 gigatavua.

Rupesin miettimään, että minkä takia parin viime vuoden ajalta otetut kuvat vie noin paljon enemmän tilaa, mutta sitten muistin; ei tuolla olekaan pelkkiä kuvia. Mä olen laittanut videot tietenkin näihin samoihin kansioihin ja tietenkin parin viime vuoden aikana on tullut enemmän otettua myös liikkuvaa kuvaa (koska lapset). 2021 ja 2022 vievät keskenään melkein saman verran tilaa kun 2015, 2016, 2017,2018, 2019 ja 2020. En tiedä miksi nämä vuosiluvut piti eritellä näin, mutta tulipahan tehtyä. Ajattelin taas jotenkin vaikeesti ja toimin näin.

Mulla on siis aikamoinen työmaa vielä tässä kuvien järjestelyssä, mutta kun sen kerran tekee niin sittenpähän se on tehty. Tässä on vaan matkan varrella syntynyt pelko; mitä jos tää mun ulkoinen kovalevy hajoaa? Mä menetän kaikki kuvat, videot ja muutkin tiedostot mitä tuolla säilytän. Mä en ole koskaan perehtynyt pilvipalveluihin, mutta ehkä pitäisi alkaa perehtymään? Toistaiseksi kuitenkin ajattelin hommata ainakin yhden vara-kovalevyn, jonne siirrän kaiken myös talteen. Jos yksi menee rikki niin sitten on ainakin toinen vielä. Noi kuvat on kuitenkin sen verran arvokkaita muistoja, että pitäisi varmasti hommata kolmaskin kovalevy, jotta olisi vielä varmemmassa tallessa.


Mulla on nimittäin joskus mennyt ulkoinen kovalevy rikki ja mä muistan vieläkin kuinka paljon se sattui. Sattuu vieläkin kun muistelee. Silloin multa hävisi kaiketi kaikki ennen vuotta 2015 otetut kuvat – ja paljon paljon muuta. Musta olisi hirveen kiva tänäkin päivänä vielä selailla niitä kuvia, mutta niitäpä ei tosiaan enää ole, ei missään. Niistä ei ole mitään ifolor-kirjaakaan. Tokihan niissä kansioissa olisi ollut vaan nuoren Veskun toilailuja, mutta ne olisi silti ihan kiva olla tallessa. Mä kumminkin tykkään toisinaan harhailla muistoissa, joten olisi kiva jos olisi myös jotain konkreettista materiaaliakin. Onhan niitä internettiin joskus ladattu, mutta vain muutamia ja vain ns. parhaat – se kaunisteltu totuus.

Ennenhän oli kaikki paremmin, eikö? Kuvattiin filmikameralla filmirulla täyteen, lähetettiin teetettäväksi ja saatiin valokuvia. Siis ihan oikeita valokuvia! Ne sitten säilöttiin parhaaksi katsomallansa tavalla ja ne on olemassa toisilla vieläkin. Vaan kun on kovalevy, johon siirretään kuvat puhelimelta ns. talteen, niin ei tarvitse kuin pieni kolhaisu tai jotain ja kaikki on poissa. Pala omaa historiaa tiessään. Tai no siis kuvat siitä, ei se historia itsessään.

Ja siis saisihan nykyäänkin teetettyä noita kuvia, vaan kuka jaksaa? Että ehkäpä tässä nyt on kyse sitten ihan puhtaasti vaan omasta saamattomuudesta. Ennen sulla oli filmirulla, jonka kanssa sä tarkkaan mietit, että mitä kuvia otat ja kuinka monta tietystä kohtaa. Nykyään kun kuvien ottaminen on niin helppoa niin sitä tulee räpsittyä samasta kohtaa se kymmenenkin otosta, jotta löytyisi varmasti edes se yksi onnistunut. Tokihan ne kuvat voisi käydä siinä hetkessä sitten läpi ja poistaa epäonnistuneet, mutta en minä semmoista jaksa. Se on ehkä suurin syy sille, että minkä takia noita kuvia ylipäätään tuolla ulkoisella on noin paljon.. Jos jokaisesta kohdasta on rätkitty se kymmenenkin otosta niin eihän tuolla ole kuin joku 2700 kuvaa käytännössä. Ei vaan, kyllä siellä on paljon enemmän, en mä ihan kamalasti yhdestä kohtaa kuvia ota, mutta toisinaan tulee niinkin tehtyä. Mutta siellä varmasti on myös hyvinkin turhanpäiväisiä otoksia seassa paljon.


Kaikesta tästä koheltamisesta on kuitenkin tässä matkan varrella opittu. Enää mulla ei ole pystyyn asennettavaa ulkoista kovalevyä, enkä nykyään muutenkaan halua edes koskea tohon ulkoiseen kovalevyyn kovin usein – vain jos on pakko. Ja vaikka varjelen tota kovalevyä aika hanakasti, niin silti pitää kyllä ehdottomasti hommata sen rinnalle toinen säilytyspaikka – jonka itseasiassa taidan ostaa iskältä, koska sillä ylimääräisenä yksi kovalevy on. Ja jos jossain vaiheessa onnistun jostain vielä löytämään tarpeeksi isoja muistitikkuja tai jotain, niin ehdottomasti vielä kolmanteenkin paikkaan kuvat, tai siis tiedostot, talteen.

Tässä kun sitä vanhaa rikki mennyttä ulkoista kovalevyään kokoaika muistelee, niin se alkaa vaan sattumaan enemmän ja enemmän. Mua ei haittaa, että sen mukana meni melkein toista sataa leffaa ja toista tuhatta biisiä, koska ne oli laittomasti ladattu. Rikos on toivottavasti vanhentunut jo, enkä saa tästä enää mitään pahaa niskaani – sen kovalevyn rikkouduttua en ole enää edes kyseistä aktiviteettia harrastanut ollenkaan. Ehkä se oli siispä jopa opetus, että älä lataa laittomasti tai saatat menettää kaiken muunkin. Anteeksi silti kaikki keneltä laittomasti nuorena vein mahdollisia tuloja. Mua harmittaa lähinnä se kaikki muu mitä siellä kovalevyllä oli. Mä niihin aikoihin jo piirtelin tietokoneella paljon ja ne piirustukset oli ulkoisella.. Ja siellä oli kaikki Windows live messenger -keskustelulokit tallessa. Miettikää miten kiva olisi tänä päivänä lukea, että mitä kaikkea sitä on silloin joskus jonkun kanssa jutellut.. Tai no, ne lokitiedostot olisi kyllä niin pitkiä, että ei niitä lukisi sikakaan vinkumatta alusta loppuun.

Säilökää siis tiedostonne kunnolla, olkoon tämä opiksi muille. Ja itselleni toki jatkoa ajatellen, koska tiedän hyvin selvästi miten paljon harmittaa menettää tärkeitä tiedostoja.


Tänne loppuun on pakko kirjoittaa, että mä en oikein tiedä miten niin-sana toimii. Jos te olette niin tarkkoja pisteistä ja pilkuista kun mitä minä yritän olla, niin te huomaatte toisinaan mun käyttävän pilkkua ihan väärin. Niin-sanan eteen ei ilmeisesti aina kuulu pilkkua, mutta mulla se tuntuu sinne tulevan aina automaattisesti. Mä luen tätä tekstiä samalla kun mä tätä kirjotan, joten mä yritän tehdä tästä mahdollisimman selkeälukuista itselleni, jotta se olisi selkeälukuista myös teille. Mun mielestä pilkku niin-sanan edessä on usein tosi hyvä ratkaisu. Yritän opiskella miten tämä toimii ja toivottavasti osaan jatkossa kirjottaa siltäkin osin paremmin. Koen, että olen suhteellisen hyvä kirjoittaja jo, mutta silti mietin pitäisikö tätäkin varten vielä käydä jonkinlainen koulutus, jotta saisi tästäkin ns. kaiken ilon irti.

Nyt ei mulla muuta, seuraavaan kertaan!

Terveisin,
Vesa-Matti