Evakossa, odotuksessa ja suunnitelmissa

Tässä kirjoituksessa Vesa-Matti kertoo arjestaan yksin ollessaan, kun hänen ystävänsä lähtivät Kreikkaan. Hän jakaa kokemuksiaan evakkopaikan etsimisestä ja sopeutumisesta uuteen ympäristöön. Vesa-Matti pohtii suunnitelmiaan Ronin syntymäpäivien suhteen ja sivuaa myös omaa flunssaa, jonka luonnetta hän epäilee. Vaikka hän kaipaa ystäviään ja odottaa innolla heidän puheluitaan Kreikasta, hän yrittää löytää piristystä päiviinsä. Lopuksi Vesa-Matti suunnittelee lähtevänsä kauppakeskukseen ja suosittelee paikkaa nimeltä Wok King. Hän päättää toivoa, että tekoäly auttaa luomaan sopivan johdatteen tähän blogimerkintään.

Noniin, josko sitten taas jotain kirjottelisin. Eira, Max ja Miio lähti viime sunnuntaina Kreikkaan ja mä olen siitä syystä nyt ollut taas kovin aikaansaamaton. En väitä, että muutenkaan olisin kovin aktiivinen, mutta nyt oon jotenkin ihan täysin lössähtänyt. Jouduin vessaremontin takia etsimään itselleni evakkopaikkaa ja semmoinen lopulta onneksi löytyi Eiran äidin asunnosta. Mun oli alunperin tarkoitus mennä Sälinkäälle, mutta siinä tuli sitten semmosia muuttujia, että en voinut. Sitten ajattelin, että menen Ronin sohvalle punkkaamaan muutamaksi yöksi, mutta Roni ei voinut sitten lopulta ottaa mua, koska mun mukana olisi tullut Nella ja eläimet on kuulema kiellettyjä Ronin taloyhtiössä.

Silloin sunnuntaina olin ihan tuskissani ja vaan mietin, että mihinhän mä sitten oikein menen, että mulla olisi vessa ja sänky käytettävissä.. No, onneksi se järjestyi sitten loppujen lopuksi helposti kun Eira alkoi asiaa hoitamaan Kreikasta käsin. Nyt kun olen ollut siellä Eiran äidin asunnossa niin en mä ole oikein osannut tehdä mitään. Oon siis yksinäni paikassa, jossa en koskaan ole ollut yksinäni ja sen takia mä olen vähän arka sen suhteen, että mitä mä uskallan siellä tehdä. No, mulla on puhelin, mulla on ruokaa ja siellä on telkkari. Niillä mä olen nyt tähän asti pärjännyt.

Aina iltaisin olen pyrkinyt käymään täällä kotona tarkastamassa vähän rempan etenemistä ja samalla hoitamassa vähän kissojen asioita – niin, siis käynyt tyhjentämässä hiekka-astian ja antamassa ruokaa. Tänään tulin tänne jo aamupäivällä, koska Eira muistutti mua eilen siitä, että eihän mun ole mikään pakko viettää kaikkea aikaa siellä sen äidin asunnolla. Mähän voin olla kotonakin toisinaan, koska enhän minäkään nyt ihan jatkuvasti vessaa tarvitse. Mitä mä sitten olen tehnyt kotona? No, istunut olohuoneen sohvalla puhelin kourassa ja kuunnellut musiikkia kaiuttimista. Eroaa siis vaan sillä tavalla, että Eiran äidin asunnossa taustametelin hoitaa televisio.

Tänään en kuitenkaan aio koko päivää vaan lojua, en. Tänään on kuulema viimeinen lämmin päivä taas hetkeen, joten pitää tehdä jotain! Siksipä sovin Ronin kanssa, että mennään tänään taas syömään. Kutsuin sitä kriisipalaveriksi, koska siis.. No, me oltiin suunniteltu Ronin synttäreitä tämän viikon perjantaille. Alettiin asiaa silloin sunnuntaina tai maanantaina hoitamaan sillä tuloksella, että meillä ei ole ketään vieraita saapuvaksi asti. On mulla vielä muutama oljenkorsi, ehkä yksi, mutta se mun pitää vielä hyväksyttää Ronilla. Enkä usko sen olevan ongelma. Jos viimeinenkään oljenkorsi ei tuota haluttua tulosta niin mitäpä sitten? Ollaan Ronin kanssa kaksin meillä? Niin kai. Oltiin alustavasti puhuttu myös siitä, että vietetään niitä sen synttäreitä tossa meidän terassilla – kannetaan siihen musavehkeet ja ruokaa ja kaikkea, mutta.. Perjantaina hyvin suurella todennäköisyydellä sataa ja ukkostaa. Tai jos ei, niin ainakin kuulema noin 10-15 astetta vähemmän lämmintä kuin esim. tänään. Aikaisemmin kattelin, että mun puhelin näytti 23 astetta, joten jos se siitä putoaa luvatun määrän, niin sitähän ollaan 8-13 asteen lämpötiloissa silloin, eikä silloin viitsi kyllä pihalla paleltua. En tiedä.

Tuntuu, että kaikki suunnitelmat aina vaan kaatuu. Tai siis, kun mä pidän normaalistikin enemmän ex-tempore-meiningistä ja sen takia en yleensä mitään tykkää edes suunnitella. Siihen on tavallaan kai jo tottunutkin, että aina jos innostuu jostain ja odottaa jotain, niin kyllä se silloin johonkin kompastuu. Kuten esimerkiksi Sälinkäälle menokin; odotin sitä, koska en ole taas nähnyt vanhempiani pitkään aikaan. Mulla olisi ollut siellä seuraa, tekemistä, vessa ja sänky. Sitten elämä tarjoaa taas nurjaa puoltaan, enkä mä oman flunssani takia uskaltanut ottaa mitään turhia riskejäkään.

Niin siis tosiaan.. Mulla on edelleen tämä jokin kummallinen tauti. Olen alkanut ehkä jo hieman taipumaan siihen suuntaan, että ehkä mulla on vaan joku uusi allergia tässä meneillään, koska eihän nyt flunssa voi näin kauaa kestää ja näin epämääräisillä oireilla? Nenä ei oikein tiedä miten pitäisi toimia ja sitten on ihmeellisiä päänsärkyjä ja tämä hemmetin korvakaan ei ole vielä auennut. Ja tosiaan, limaa erittyy erittäin paljon nielusta, vieläkin. Ärsyttää suuresti. Ei se siis estä mua toimimasta normaalisti, mutta kun ei tiedä mikä tämä on. Tätä tautia, tai allergiaa tässä sitten podetaan. Kokeilin ottaa allergialääkkeen yks päivä, mutta ei siitä ollut silloin mitään hyötyä. En tosin tiedä, että tuliko se jopa seuraavan limaisen sylkäisyn mukana ulos, joten.. No, pitäisi kai kokeilla uudestaan. Sitenhän sitä voisi sitten sulkea pois mahdolliset allergiat tms.


No, hmm.. Tässä tätä kai sitten vaan mennä möllötetään. Odotellaan sunnuntaita ja yritetään keksiä jotain muutakin kun vain olemista turhanpanttina.

Mulle on ollut tosi tärkeitä puhelut, joita saan iltaisin Kreikasta. Ja tottakai myös kaikki kuvat ja se mitä Eira on kertonut heidän päivistään siellä. Iltapuhelu on yleensä päivän kohokohta ja niitä sitten aina odottelen. Näkee Eiran, Maxin ja Miion edes puhelimen välityksellä niin kyllä se piristää. Tavallaan mulla ei kai ole kerennyt muodostumaan semmosta järkyttävää ikävää, koska sitä lieventää tosi paljon se kun kuulee, että Max on siellä aivan elementissään. On kuulema nauttinut jokaisesta päivästä ja hokeekin siellä kovasti, että "inana Kreikkaa!". Eli ihana Kreikka. Max odotti tota matkaa tosi pitkään ja se välillä meni ihan hermoonkin asti. Jatkuvaa hokemista: "Kreikkaa! Kreikkaa! Kreikkaa!" ja se välillä luuli, että kun oltiin lähdössä johonkin, että lähdetään nimenomaan Kreikkaan. Sitten se olikin ison pettymyksen kuuntelua. Onneksi se odotus lopulta palkittiin, eikä se ollut milläänlailla pienelle pojalle pettymys.

Miiohan on siinä iässä, että se ei tee siellä vissiin mitään. Roikkuu kuulema Eirassa jatkuvasti ja jos Eira yrittää sysätä sitä jonkun muun syliin niin kovin mielellään hän ei siihen jää. Eli enpä tiedä onko se Eiralle sitten lopulta niin suuri loma. No on se. Mä uskon, että Eira nauttii suuresti siitä, että se saa nähdä ainakin Maxin siellä niin onnensa kukkuloilla. Siitä minäkin nautin tälleen etänä. Ja onhan toi nyt Miiollekin muistijälki. Jos ei muuten, niin ainakin kuvien muodossa sitten. Ja olen mä saanut Miiostakin hymyileväisiä kuvia, joten kyllä sekin siellä on ainakin tavalla tai toisella toisinaan viihtynyt.


No, minäpä lähden tästä vielä tarkistamaan, että tässä asunnossa on kaikki silleen kuin pitää ja sitten mä jatkan taas matkaani. Ensin Eiran äidin asunnolle ja siitä sitten kauppakeskus Willaan ja Wok Kingiin, joka on siis meidän nykyinen vakiopaikka siellä. Todella toimivat ruoat, eikä koskaan ole tarvinnut vielä pettyä mihinkään siellä. Suosittelen.

Mä kokeilen tähän blogimerkintään semmoista helpotusta itselleni, että syötän tämän tekstin tekoälylle ja käsken sen tehdä tästä ingressin. Eli jos johdate kuulosti tyhmältä, eikä pitänyt paikkaansa, niin syyttäkää tekoälyä, älkääkä minua. (P.S. Se ei näyttänyt tajuavan, että Eira, Max ja Miio on mun perhe, eikä vain ystäviä, mutta halusin pitää sen täysin tekoälyn luomana johdatteena.) (P.P.S. Annoin tän blogimerkinnän otsikoinnin myös tekoälyn tehtäväksi. Ja annoin myös kansikuvan suunnittelun sen tehtäväksi. Huvittavaa.)

Mutta se on sitten seuraavaan kertaan ihmiset! Heippa!

Terveisin,
Vesa-Matti