Työnhausta ja lumisateesta

Tässä kirjoituksessa jaan omia kokemuksiani työnhakuprosessista, pohdin ajatuksiani työkkärin tapaamisesta ja siihen liittyvistä tunteista sekä taloudellisista haasteista. Käsittelen myös lumisen sään aiheuttamaa turhautumista.

No, mä en nyt ole oikein osannut pysyä siinä julkaisutahdissa mitä yritin jossain vaiheessa lupailla. Kerran viikossa ei kuulosta pahalta, eikä se sitä varmasti olisikaan, mutta edelleen mun on vedottava siihen mun hurahtamiseen. Silloin kun lupasin kerran viikossa blogin niin olin taas hetkellisesti hurahtanut tähän blogin kirjoittamiseen. Sen jälkeen on tullut yks jos toinenkin hurahdus, joista viimeisimpänä tommoinen videopeli kuin Supermarket Simulator. Olen siis tässä tuhlannut aikaani rakentelemalla turhanpäiväistä kauppaa. Nyt kun se peli on toistaiseksi alkanut vaikuttamaan pelkältä saman toistolta, eikä mitään lisäsisältöä ole tullut, niin mun hurahdus sitä kohtaan alkaa olemaan tältä erää tässä.

Ajattelin siispä nyt tulla hieman kirjoittelemaan. Mitä? En tiedä vielä. Ehkä ihan vaan kuulumisia, koska niitä nyt on aika ajoin kiva kirjoitella.


Aloitetaan vaikka sillä, että mä kävin työkkärissä sovitussa tapaamisessa. Sain siis sellaisen kutsun, jossa mainittiin kuntouttava työtoiminta, joten tottakai mun ennakko-odotukset oli semmoiset, että mut ohjataan nyt johonkin kuntouttavaan työtoimintaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, koska en kuulema tarvitse sellaista palvelua juuri nyt. Enkä mä kai tavallaan tarvitsekaan, mutta jotain mä tarvitsen.

Mä taisin tän vuoden alussa taas kerran mainita sen, että tämä vuosi voisi olla se kun minä pääsen ihan oikeesti töihin. Mun työkokemus ei ole todellakaan 34-vuotiaan tasalla, ei siis mitenkään päin. Se tottakai vaikeuttaa työn saamista, mutta en mä usko sen tyystin mahdotonta olevan. Sanoinkin siellä työkkärin tapaamisessa, että mä ihan aikuisten oikeesti tahtoisin jo jotain tekemistä. Siksi sieltä ehdotettiinkin, että muhun ottaa yhteyttä joku sihteeri jostain, jolla on enemmän aseita käytettävänä kuin mulla itselläni. Puhuttiin jostain työharjoittelusta, palkkatuesta ja tämmösistä. Sihteeri ei ole vielä ottanut muhun yhteyttä, mutta sitä tässä odotellaan.

Alustavasti siis ajateltiin, että mun työllistyminen osuisi mahdollisesti tuonne elokuuhun, koska Miiokin saa silloin päiväkotipaikan. Se olisi kovin ideaalia. Mä olen ihan valmis lähtemään työharjoitteluun tai mihin vaan missä saisin – kuten työkkäritäti sanoi – "oven jalan väliin". Tokihan se itsekin sille sitten naurahti ja korjasi, että tottakai siis jalka oven väliin.

Mä en vaan tiedä, että mitä se työ sitten olisi. Mä olen valmis käytännössä mihin vaan, mutta varastolle mua ei kyllä saa mikään tai kukaan. Se on ehkä se mihin työllistyisi kaikista helpoiten, mutta se ei ole mun paikkani. Ja voin sanoa sen sillä, että olen sitä logistiikkaa ihan koulussa opiskellut ja todennut, että ei todellakaan mun paikkani.

Puhuttiin siellä työkkärissä myös mun aikaisemmista koulutuksista. Niitä mä olen miettinyt itsekin toisinaan, että miksi piti tuhlata niin paljon aikaa niihin? Multa löytyy siis tosiaan puualan perustutkinto, joka on mennyt siis täysin hukkaan mun kohdallani. Mua ei kiinnosta mitkään isot puufirmat, eikä semmoista puutyötä ole tarjolla mikä mua kiinnostaisi. Jos jostain löytyisi töitä kunnostajana tai jotain semmosta pikkunäpertelyä niin joo, mutta isot koneet ja isot työhallit ei mua yhtään houkuta. Sanottakoon, että mä hieman pelkään niitä työkoneita mitä puutöissä yleensä käytetään. Sitten multa löytyy tosiaan pintakäsittelyalan perustutkinto, mutta sille alalle on liki mahdoton työllistyä jos ei ole ajokorttia ja mulla ei ajokorttia ole. Eikä tavallaan kai kiinnostustakaan koko alalle enää, koska raksalle mä en myöskään halua. Pari työharjoittelua raksoilla ton opiskelun aikana ja mua ei kiinnostanut melkein opiskella koko alaa enää edes loppuun. Sanotaan näin, että tommoset rakennustyömaat ei kaipaa mua enkä minä kaipaa niitä. Olen ihmisenä vääränlainen sinne.

Sitten multa löytyy toi pätkä tota kokkipuolta, hyvin lyhyt pätkä kylläkin, mutta mua ei oikein inspiroi sekään enää. Kokkiala oli kiinnostava niin pitkään kunnes kuulin juttuja siitä työstä. Työajat, työtahti tai mikään ei ilmeisesti kohtaa palkan kanssa. Ja se pätkä mitä Hesburgerissa tein niin oli kyllä aivan takapuolesta. Jos olisin saanut jäädä siihen burgerien paistoon ja voinut laittaa siten aivot narikkaan niin joo, ihan hauskaa hommaa. Tän ikäinen ei sinne vaan enää sovi, koska työkavereiden kanssa ei löytynyt mitään yhteistä puheenaihetta. PizzaBuffan puoli oli jees, jos vain oli joku joka hoiti kassaa ja itse sai keskittyä täysin vaan siihen pizzanpaistamiseen. Se oli ihan täydellistä "aivot: ei läsnä"-työtä. Pyöritä taikina, täytä pizza, paista pizza, toista.

Miten sitten toi talonmiehen paikka tuolla Riihimäen nuorisoteatterilla? No, talonmiehen hommia voisin vielä tehdä jos työnkuva on tarpeeksi selkeä. Tuolla se ei ollut. Ja siis tottakai mä ymmärrän sen, koska kyseessä oli kuitenkin teatteri. Mun päätehtäväni oli siivota ja huoltaa, kuten varmaan nimikkeestä talonmies voi päätellä. Mulla piti olla vain yksi pomo, jolle vastaan tekemisistäni. Mua vaan pomotettiin toisestakin suunnasta ja sit mulla usein meni puurot ja vellit sekaisin. Mä tykkäsin siitä, että sain itse määritellä omat työaikani aika vapaasti ja olinkin töissä aika usein silloin kun siellä ei muita oikein ollut. Mahdollisimman aamulla, jotta sain tehdä työt, joihin minut oli palkattu. Sitten kun sinne tuli muita työntekijöitä niin yleensä mua alettiin juoksuttamaan sinne-tänne-tonne. Tää ajoi sitten semmoiseen tilanteeseen, että mä sain muutamat valitukset pomolta kun paikat ei olleet tarpeeksi puhtaana. Ja yleensä se joka juoksutti mua kaikista eniten oli myös se, joka valitti pomolle siitä, että paikat ei ole tarpeeksi puhtaita. Mulla kun on mun miellyttämisentarve niin sen takia mä oikeestaan suostuin kaikkeen siihen pompotukseen, nyt jos voisin valita toisin niin keskittyisin vaan siihen mistä mulle palkka maksettiin. Pahimmillaan se oli siis sitä, että mun siivous tultiin keskeyttämään ja sanomaan, että mun pitäisi olla tuolla tai tuolla tekemässä sitä tai tätä. Sitten mä aika usein keräsin siivouskamppeet kasaan ja lähdin sinne tai tonne tekemään sitä tai tätä. Sitten hetken päästä joku ilmoittaa, että tuolla on paikat törkyisessä kunnossa, että menepä tekemään työsi. Sitten palaan tekemään sitä mitä alunperin olin tekemässä ja sitten yhtäkkiä taas sanotaan, että miten sä taas olet siinä, että sähän jo kerran menit tuonne tai sinne tekemään sitä tai tätä.. Se oli aika rankkaa. Mä muistan, että jossain vaiheessa – vaikka työpätkä hyvin lyhyt olikin – olin burnoutin partaalla. Tein mä niin tai näin niin tein väärin. Onneksi se jossain kohtaa helpotti, kun sieltä ainakin yksi toinen paloi loppuun ja se pahin juoksutus mun kohdalla loppui siihen.

Se mikä mua tällä hetkellä kaikista eniten kiinnostaisi olisi työt jollain tavalla tietokoneiden parissa. En siis tietokoneita osaa kasata tai mitään, mutta muutoin olen mielestäni kovin kätevä näiden laitteiden kanssa. Tykkään opiskella koodeja, tykkään tehdä grafiikkaa, tykkään kirjoittaa ja osaan käyttää kaikenlaisia ohjelmia. Mä en vaan tiedä, että riittääkö se? Opiskelin sen yhden pätkän sitä verkkosivutuotantoa, joka vaikutti siis todella mielenkiintoiselta, mutta ei mulle kertynyt sieltä semmoista itseluottamusta, että olisin valmis hyppäämään tekemään verkkosivuja jonnekin. Olisin halunnut jatkaa sitä koulutusta tosiaan, mutta siinähän sitten kävi niin, että en ollut tarpeeksi pätevä saamaan koulupaikkaa. Tai siis, että muut hakijat oli muka pätevämpiä. Mä olen aika varma kuitenkin, että mikä tahansa työ tietokoneella olisi mulle todella sopiva. Mä olen nopea oppimaan kaikenlaisia ohjelmia, joten mun kouluttamiseni ei varmasti olisi vaikeaa tälle alalle. Mutta kuten sanottu, vaikka mä pidän itseäni hyvänä tietokoneiden kanssa ja nopeana oppijana, niin mun itseluottamus ei ole tarpeeksi korkealla kuitenkaan. Nykypäivänä jo 12-vuotiaat koodaa, piirtää ja kirjoittaa paremmin kun minä.

Takaisin siihen työkkärireissuun, koska sieltä on vielä ainakin vielä yksi asia. Kaikki, jotka on tässä nyt joutuneet tämmöiseen työttömän työnhakijan tilanteeseen tietää, että työnhakuvelvoite osaa olla kerrassaan ärsyttävä asia. Menet selaamaan avoimia työpaikkoja ja toteat, että siellä ei ole yhtään paikkaa, joka sinua kiinnostaisi. Mutta mitä tämä työnhakuvelvoite pakottaa sinut tekemään on se, että sinä haet silti neljää työpaikkaa. Mä olen vaan toisinaan miettinyt, että ketä tämmöinen palvelee? Mä olen ihan varma, että työnhakijat tästä ahdistuu entisestään ja työnantajat turhautuu siihen roskapostin määrään. Mä sanoin tuolla tapaamisessa, että mä olen löytänyt kuukaudessa ehkä maksimissaan 2 mielenkiintoista paikkaa, jotka voisi olla millään tavalla kiinnostavia, mutta sitten mun on täytynyt siihen päälle vielä vääntää kaksi väkinäistä hakemusta. Tiedättekö mitä tämä työkkäritäti sitten minulle ehdotti? No, sitä tietenkin, että mulla se haettavien työpaikkojen määrä laskettiin kahteen! Huh. Mua on aina ahdistanut laittaa työhakemuksia vaan sen takia, että on pakko laittaa, joten nyt se on ehkä loppu. Toivottavasti jatkossa löytyy vielä edes se kaksi kiinnostavaa paikkaa, jotta ei tarvitse tästä aiheesta enää missään itkeä.


Mä voin tässä vielä kertoa sen verran, että en mä ole missään vaiheessa nauttinut tuilla elämisestä. Vapaa-aika on toki ollut ihan jees, mutta siihen se sitten jääkin. Mä en ole saanut kun työttömyyskorvausta (vai -etuutta?). Lapsikorotukset siihen päälle tokikin. Se oli 1.4. asti semmoinen summa kuukaudessa kuin noin 700 euroa. Opintolainan, ruokatilille siirtämisen ja laskujen jälkeen siitä ei ole jäänyt mitenkään kamalasti semmoista omaa rahaa – eikä varmasti kuuluisikaan. Varsinkaan, jos on sattunut tulemaan vesi- tai sähkölasku. Säästöön ei kuukaudessa euroakaan, ei mitenkään.

Vaikka en politiikasta olekaan mitenkään kiinnostunut, niin nyt kerrankin on semmoinen olo, että tekisi mieleni mennä vääntämään muutama poliitikko semmoiseen solmuun, että ei toista. Ne epelit meni ja otti nyt lapsiperheiltä rahaa pois. Jos ei aikaisemmin ollut ihan mahdottoman tiukkaa niin nyt tulee kyllä olemaan, koska nämä leikkaukset vie mun tuista semmosen noin 200 euroa pois. Kelatkaapa elämää semmoisella budjetilla kun 500 € / kk.. Tämä leikkaushan ei siis helpota töihin pääsemistä mitenkään, enkä mä oikein voi tehdä enempää kun mä voin tehdä. Sen takia oli ihan pirun hyvä, että kun työpaikkaa ei omilla kyvyillä ja taidoilla ole siunaantunut, että nyt saan mahdollisesti apua siltä joltain sihteeriltä. Mun hartain toiveeni olisikin, että se todella löytäisi mulle nyt jotain mistä voisin jo hiljalleen alkaa tienaaman rahaa. Paljon rahaa. Olisipa vallan hassua jos joskus onnistuisi siirtämään säästöönkin jotain..

Elokuuhun on kuitenkin vielä aikaa, joten tässä joutuu tommosen nelisen kuukautta vissiin pyörittelemään raha-asioita vähän jotenkin erilailla. En todella tiedä, että miten mulla ikinä riittää rahat kaikkeen siihen mihin ne on ennen just ja just riittäneet.. Onneksi kevät- ja kesäkuukausina sähkölaskut on yleensä himpunverran pienempiä. En tiedä, että miten tuota vettä voisi ruveta säästämään kun taloudessa on kaksi lasta, jotka tykkää niin paljon kylpemisestä ja vesileikeistä.. Ehkä tässä pitää ryhtyä leikkaamaan kaikkien vedenkulutuksesta. Omaa vedenkulutustanihan mun on hyvin vaikea enää leikata, koska se on tällä hetkellä jo hyvin minimalistista.

En tiedä, aika näyttää. 


Vieläköhän mä keksisin jotain, hmm.. Saanko hieman valittaa lumesta? Ai saan? Kiitos. Mä olen vallan ärsyynynyt siitä, että sitä piti tulla vielä lisää! Argh! Me oltiin just saatu meidän oma piha täysin lumettomaksi, oltiin saatu trampoliini paikalleen ja terassikalusteet terassille.. Ja sitten PLÄTS. Kaikki pilalla. Kaikki täysin pilalla. Motivaatio kaikkea kohtaan meni. Mielenterveys pakeni. Elämänlaatu huononi. Mä kerkesin jo takapihalla ihastelemaan kevään ensimmäisiä maasta puskevia kukkia.. Oli ihanan vihreää, vaikka olikin oikeestaan ruskeaa, mutta silti ihanan vihreää. Terassilla piti ottaa ulkotakkia pois päältä kun alkoi olemaan kuuma.. Ja se hemmetin lumi sitten tuli ja pilasi kaiken! Kaiken! Mä olin jo suunnitellut kevään ensimmäistä pyöräilyä, mulla olisi ollut innostusta lähteä ihan vaan kävelemäänkin, mutta ei enää! Tuo valkoinen möhnä tuolla maassa, joka kuvottaa mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, on kyllä.. Kauhea kun tekisi vallan mieli kiroilla. 

Ja mitä lupaa sääennustus? "Huomenna lämmintä. Eipäs ollutkaan, oho, lumisadetta. No, ylihuomenna lämpenee varmasti. Eiku oho, hupsista, lumisadettahan sieltä on tulossa. No sitten varmasti jo lämpenee.. No ei lämpenekään, lunta tulee ja pakkasta. No, mutta ensiviikolla on varmasti jo lämmintä! Tai no, kun tarkemmin katson niin lumisadetta."

Mä en jaksa. Ilmastonmuutos missä sinä viivyt? No ei, ei noin saisi sanoa edes vitsillä. Talvet on vaan niin hemmetin turhauttavan pitkiä. Mulle riittäisi se, että olisi talvi vaikka ihan vaan marras-, joulu- ja tammikuu. Lumi rajoittuisi vain noille kuukausille ja mieluiten niin, että se lumisade alkaisi marraskuun puolivälissä, joulukuu voisi olla runsasluminenkin ja kaikki lumi sulaisi pois tammikuun puolivälissä. Eikä ainuttakaan takatalvea, ei ainuttakaan! Kuulitteko? Ei ainuttakaan takatalvea.

Mä vaan niin haluaisin jo nähdä luonnon heräävän talviuniltaan.. Mä kerkesin tosiaan ihastelemaan jo silmuja puissa ja niitä maasta puskevia ensimmäisiä kukkia.. Pyllähdin niin pahasti kun se matto revittiin jalkojen alta väkivaltaisesti.


Onkohan mulla vielä jotain kirjoitettavaa, hmm.. Eikai? Ehkä sen verran vielä, että mä en edelleenkään sitten osaa sanoa siitä julkaisutahdista, että tuleeko se olemaan kuinka pitävä. Kerran viikkoon jos vaan saisin jotenkin sen aikaan niin se olisi ihan kiva, mutta kuten on voitu huomata niin ei sekään ole niin helppoa. Teen parhaani, mutta luvata en enää uskalla.

No, ehkäpä tämä oli tällä kertaa tässä. Kiitos jos luitte, jättäkää ihmeessä kommenttia ja seuratkaa mua Facebookissa, koska siellä mä sitten aina kerron kun olen jotain uutta kirjoittanut.

Terveisin,
Vesa-Matti