14. joulukuuta

Terve! Ja hauskaa joulun odotusta kaikille! En oo taas aikoihin muistanu koko blogin olemassa oloa, mutta nyt oli sen verran mahtavan mahtava aamu, että pakkohan siitä on kirjottaa. No joo, onhan näitä huonoja aamuja ollu ennenkin, mutta ei sen takia olla koskaan pois töistä jääty - pah, onhan niin tapahtunut aikaisemminkin, ketä yritän narrata?

No aamuhan alkoi ihan loistavasti. En herännyt ensimmäisen herätyskellon pärähdettyä käyntiin, vaan vasta seuraavaan, mahdollisesti. En tarkalleen kyllä nyt muista siitä, koska aamukooma. No, ajateltiin siinä sit, et voitais nukkua siihen seittemään asti, tai no siis nukkua ja nukkua.. Torkuttaa herätyskelloja. No eipä aikaakaan kun hauska kissani Sara kaiveli hiekkalaatikolla. Muuten ihan kiva, mutta sillä on joku RAIVOKAIVAMINEN aina kun se yrittää vatiin jotain tehdä. Repii melkeinpä betoniseinätkin alas ku niin vimmattuun vauhtiin raapii kaiken mikä tassun ulottuville sattuu. No se raapi sitä hiekkavatia siinä aikansa ja mä olin silleen, et joo, kyl se kohta lopettaa.. Mut ei! Se raivokas kaivaminen jatku ainakin jonku 5 minuuttia ja sit mun oli pakko käydä tarkastamassa tilanne..

No sehän oli ampassu karkuun samantien ku huoneen ovi oli auennu, ni emmä nähny siinä ketään. Ajattelin sit, et kai se nyt sit ymmärsi, että täällä yritetään vielä nukkua.. Menin takasin pehkuun. Ja miten kävikään? Raivokaivaja palasi hiekkalaatikolle ja jatko sitä hemmetin remuamista siinä.. Ajattelin, että tässä vaiheessa on kai turha enää edes vaivautua palaamaan pehkuun.

No joo, aamukahvit ja -tupakit siinä sitten nautittiin ja alettiin sit hetken päästä valmistautua lähtöön. No siinä vaiheessa asiat oli vielä ihan hauskasti - vaatteet löyty, tavarat löyty.. Ei mitään ongelmaa. Ja sitten tuli se iso päätös: kummat kengät? Se on loppupeleissä yks lysti, että kummat kengät mä olisin valinnut, koska kummatkin niin täynnä reikiä, että ei mitään rajaa. No, laitoimpa sit toiset kengistä jalkaan ja lähettiin tallustelemaan..

Ensimmäiset ongelmat heti talon kulmalla - kenkä hörppäs vettä ja kasteli sukan. No mä ajattelin, ettei tommonen pikkutilkka maata kaada.. Mutta niinhän sitä sanotaan rahankin suhteen, että "sentti on miljoonan alku", tässä tapauksessa sanontaa voisi muuttaa, että "tippa on litimärän sukan alku". Jatkettiin matkaa kosteudesta huolimatta ja seuraava ongelma, mistä en itseasiassa tainnut tänä aamuna hirveesti edes valittaa.. Liukkaus. Otan kaksi askelta eteenpäin, valun yhden askeleen verran taaksepäin. Turhauttavaa. Mutta mä kestin senkin vielä jotenkin.

Matka jatku silleen, että minä vaan valitan ja valitan. Kenkä on märkä, sukka on märkä.. Mutta kun vielä lisätään siihen se, että kun kengän pohjassa on pieni kolo, niin kaikkihan tietää, että lumi kerääntyy sinne.. No näinpä siis kävi minullekkin. Toisessa kengässä oli semmonen, hmm, mihinhän sitä nyt vertaisi.. Sanotaan että semmonen parin herneen kokoinen lumiköntti. Eihän se aluks silleen ollu niin iso ongelma, koska murskasin sen aina pamauttamalla jalan maahan. Aikani käveltyä, ja jalkaa maahan hakattuani huomasin, että se lumiköntti ollu tullu sieltä mihinkään vaan kerääntynyt kantapään alle..

Loppusuoralla mulla oli siis kaks semmosta suhteellisen isoa lumikönttiä kengässä ja ne paino joka askelella mun jalkaa - jalka itseasiassa vieläkin kipeenä siitä. Siinä sitten vähän ennen työpaikalle pääsyä, mä soitin Artolle, että tulee hakemaan mut pois, että mä en tosiaankaan ole menossa tonne a) kenkä ja sukka märkänä b) suhteellisen ärsyyntyneenä aamun tapahtumista.

Niinpä mä siis lähdin ostamaan uudet kengät. Tulin kotiin. Nyt olen suhteellisen rauhallinen..

Terveisin,

Tekko