En tiedä mitä te ootte tykänny niistä mun blogimerkinnöistä, jotka on kulkenu aika vahvasti lauseen "Kaikkea turhaa pois" voimalla. Miten mä voisin tietää, koska ette te koskaan kerro mitä mieltä te ootte mun blogimerkinnöistä. Se on siispä teidän oma vika, että mä kirjotan tästä taas kerran!
Itseasiassa mä tuun kirjottamaan tästä jatkossakin, koska mä olen todennut sen hyväksi tavaksi pitää tätä juttua yllä. Kun kirjotan tästä melkein viikottain, ni pysyy ajatus kasassa, eikä tuu niin helposti lipsuttua.
Eilen lipsahdin taas niin pahasti. Söin kokonaisen pizzerian pizzan. Mun pahin vihollinen! Tosissaan oltiin broidin perheen muuttoapuna, enkä ollu koko päivänä kerenny syömään mitään. Sit tultiin illalla kotiin ja laitettiin pizzat tilaukseen. Siinä älyttömän nälkäsenä ahmasin sen koko pizzan naamariin yheltä istumalta - tosin, ei niitä pizzoja voi säästääkkään, koska ne ei maistu enää myöhemmin yhtä hyviltä.
Huomasin kuitenkin taas olevani pettynyt itseeni. Miksi se on niin vaikeeta? No, täytyy myöntää, että vaikka toi suoritus oli aikamoinen rimanalitus, niin onneksi osasin sitten yöllä tehdä paremman ratkasun.
Tulin keittiöön aikeinani hakea juotavaa. Vilkaisin tuoppia, josta yleensä juon vettä. Avasin kuitenkin jääkaapin ja näin jääkaapin perällä paketin Pepsi Nextiä. Tämä uusi vihreä väri houkutteli mut ottamaan limutölkin kaapista. Kerkesin nostaa sen keittiönpöydälle aikomuksenani avata se. Tässä välissä muistin vesituoppini. Katsahdin sitä uudemman kerran, ja sen jälkeen vielä uudestaan limutölkkiä. Nostin avaamattoman limutölkin keittiönpöydältä ja laitoin sen takaisin jääkaappiin. Laitoin keittiön vesihanan vuotamaan, ja annoin kylmän veden kylmetä entisestään. Laitoin tuopin vesiputouksen alle ja täytin lasin lähes piripintaan. Otin pitkän ja hyvältä maistuvan huikan tuopistani.
Tämmönen yöllinen draama mun, limun ja veden välillä. Onneksi osasin edes siitä limusta kieltäytyä. Itseasiassa tuossa samaisella hetkellä tajusin käyväni aika usein päänsisäistä kamppailua useiden asioiden välillä. "Otanko ruokaa näin vähän vai laitanko vielä lisää?", "Viitsinkö mä nyt syödä tota, koska söin hetki sit tätä" ja kaikkea muuta mahollista, mistä vaan voi riidellä itsensä kanssa. Tosin, oon hävinny omalle ahneudelleni ihan liian usein.
Ja sit tajusin, että sillon kun kirjottelin melkein kokoajan tästä mun "kaikkea turhaa pois"-projektista tänne, ni sillon osasin hillitä itteäni paremmin. Ei ollu enää vaan MINÄ, jolle tein väärin syömällä jotain roskaa. Vaikka siis todellisuudessahan se vaan oon MINÄ, jolle teen väärin syömällä jotain roskaa.. Mut jotenkin jaettuna tää asia toimii mun päässä paremmin.
Ja jos tää toimii mulle näin paremmin, niin eikö se oo nimenomaan just se pointti? Mä voin jatkossa aina varottaa teitä, jos blogimerkintä käsittelee tätä aihetta ja ette halua lukea tästä. Ei tarvitse lukea, jos ei tykkää. Mun on vaan pakko kirjottaa, että jaksan pitää motivaation tätä kohtaan kokoajan yhtä korkeella.
Terveisin,
Tekko
Ei se mitään vaikka yhden pizzan söit, muuttoapuna oleminen on rankkaa puuhaa! Vettä limukan sijasta.. LOISTAVAA! jatka vaan samaan malliin. :)
VastaaPoista-WWL
Se on silleen tosi jännä, että mulle tulee tosissaan huono fiilis jos rikon näitä mun itselleni asettamia rajoja. Ruoka-annosten piti kutistua, mutta silti tää hemmo vetäsee kokonaisen pizzan yheltä istumalta. Eikä se muutenkaa oo sieltä terveellisimmästä päästä. :D Muutostakin olis saattanu olla jotain hyötyä, mutta kaikki takasin ja vähän extraakin pizzan mukana.
PoistaMut sit taas päinvastoin kaikki onnistumiset tosissaan nostaa fiilistä jatkaa. Limu-vesi-kamppailu oli yllättävän vaikee, mutta onneks lopputulos oli oikea ratkasu. Jäi siitä sit vähän parempi mieli! :)
(Kiitti ku jaksat kommentoida tänne! :D)