PeBlog: Viimeisen viisi viikkoa..

.. On aina pitkät niin.

Mä oon ehkä aivan liian monta kertaa nyt kirjottanu tänne, että viikot on vieriny vauhdilla, koska nyt siihen tuli stoppi. Tää viikko eteni sairaan hitaasti. Tätä mä en just toivonu.

Viikkoa ei todellakaan nopeuttanut se, että jouduin tekemään samat hommat useeseen otteeseen, koska annoin ilmeisesti liian huonoja ohjeita työkaverille. Ei millään pahalla, mutta välillä sitä järkeäkin saa käyttää - säästyy vähemmällä.

Pääasia on kuitenkin se, että tämäkin työviikko on nyt loppu. Ollaan puolivälissä työharjottelua, jes! Tästä eteenpäin jokainen suoritettu työpäivä tuntuu varmasti isommalta suoritukselta kun aikaisemmin. Nimittäin nyt ne vasta alkaa oikeesti vähentymään!

Tai ainakin musta tuntuu siltä. Alusta asti olen odottanut puoliväliä kuin kuuta nousevaa. En tiedä miksi, mutta musta se tuntuu vaan jotenkin niin erilaiselta sen jälkeen. Oot kiivenny vuorelta alas puoliväliin asti, katot ylös ja sinne ei enää tarvitse mennä. Ilosin mielin vaan alaspäin.

Okei, en tiedä miks tää oikeesti tuntuu niin erilaiselta, mutta antakaa mun nyt elää siinä uskossa, että tää on jotenkin erikoinen hetki.

Pitää nyt vaan toivoa, että nää viikot ei "pitene" loppua kohden, koska muuten tästä tulee isompi tuska kun työharjottelun alkuosa. Nyt kaikki koputtaa puuta siellä mun puolesta. Koputtakaa sitä puuta, älkääkä lukeko ennen sitä eteenpäin!

Kiitos. Nyt kun te kaikki olette koputtaneet puuta, niin mun työviikot on varmasti tosi lyhyen tuntuisia. Tosin, siitä te saatte kuulla vasta viikon päästä, että auttoko teidän panoksenne oikeasti.

Miksi muuten pitää koputtaa puuta? Aina ku sanoo jotain, minkä tahtois menevän just niin, ni eiks sillon pidä koputtaa puuta? Jos ei koputa, ni meneeks se sit oikeesti päin pyrstöä? Sanonnat on kummallisia.

Mutta nyt se olisi tämän viikon osalta tässä.

Terveisin,
Tekko

P.S. Oon aika ylpee tosta tän merkinnän kansikuvasta. Se onnistu aika hyvin. Vaikka vähän hiomista vailla.

PeBlog: No six!

Vaikka otsikko englantia osaavien korvaan kuulostaa kielletyltä kutoselta, niin se ei tarkota sitä. Vaan se on vähän niinku "No siksi", mut sitten siinä on taas se sanaleikki, että se "six" tarkottaa myös sitä kutosta. Eli suomennettuna se on: "No kuusi!" Olipas ovela, heheh heh... No ei. Pääasia on kuitenkin se, että vielä kuusi viikkoa koulua jäljellä - tulihan se sieltä mahdollisimman selvästi.

Mä en voi ymmärtää, että miten nää viikot kuluu näin nopeesti. Mä oon sitä varmaan jokaisessa PeBlogissa nyt päivitelly, että "viikko meni tosi nopeesti", ja niin ne on oikeesti mennykkin. Luulis, et tämmöset 10 viimestä viikkoa menis hemmetin hitaasti, mutta luojan kiitos, missään vaiheessa ei oo tuntunu siltä.

Mä en nyt tiedä miksi en saa sisäistä kirjottajaani käyntiin. Musta tuntuu, et kirjotan tosi epäselviä lauseita ja jaarittelen asioita aivan liian pitkään. Ehkä se johtuu siitä, että kun viime perjantaina väitin kirjottavani tulevalla viikolla jotain fiksua, enkä sitten toteuttanutkaan sitä, niin olen nyt hieman jäässä. Mä en vaan yksinkertasesti saanu minkäänlaista ideaa blogimerkinnälle koko viikon aikana. Nytkin lähin kirjottamaan tätä ihan vain tost vaan, ja ilman minkäänlaista ideaa.

Okei, mä en nyt tosiaan saa itteeni käyntiin. Onko multa tullu yhtään oikeesti fiksusti järjestettyä lausetta? Tuntuu, et kaikki vaan jatkuu ja jatkuu pilkkujen jälkeen ja jutut vaan venyy ja venyy..

Äh, kuitenkin, viime viikosta jäi parhaiten mieleen maalarinteippi ja käsipaperi. Jos tahdotte tietää syyn, niin lukekaa hieman eteenpäin. Eli kun meillä on tuolla maaseutuoppilaitoksella(?) semmonen vähän isompi maalausprojekti, ja aina välillä todella turhauttavia hetkiä. Turhautuneisuutta me purettiin menneellä viikolla siihen, että me rakennettiin käsipaperista ja maalarinteipistä itellemme semmonen pallo.

Paljon paperia myttyyn ja teipataan mahdollisimman pyöreeksi. Yksinkertaista ja halpaa (meille ilmaista). Ollaan sit kopiteltu sillä ja potkittu sitä aina välillä. Silleen saa turhautuneisuuden työtä kohtaan pois kun turhautuu typerän paperiteippipallon heittelyyn - okei, ehkä se on meiän mielestä niin kivaa, että leikitään sillä enempi ku tehdään töitä.

Mut miettikää.. Miksen minä koskaan kasva aikuiseksi? Periaatteessa se ei mua haittaa, mutta sit taas ku miettii, että jos keksin jossain oikeella työmaalla, että "hei! Meil oli koulussa vikoilla viikoilla semmonen teippipaperipallo, jota heiteltiin ja potkittiin, voitasko me tehä täälläkin semmonen?" Veikkaisin, että mun matkani siinä firmassa loppuis hyvin lyhyeen.

Mä siispä tiedostan sen, että mä en ole ehkä mieleltäni vielä kasvanut kovinkaan aikuiseksi. Tuhlaan aikaani mielummin johonkin hauskaan kun johonkin työntekoon. Vaikka työ tärkeetä tässä elämässä onkin, niin silti mulla pyörii vaan mielessä yksi lainaus (vapaasti lainaten): "Nään ilmasen elämän menevän palkkatyössä".

Miks ihmisen pitää raataa ja unohtaa elää? Aina sanotaan, että älä tuhlaa elämääs.. Mitä muuta työnteko on? Se vie 8 tuntia sun päivästäs 5 päivää viikossa. Okei, jos kaikki ajattelis näin, ni olishan tää aika kehno paikka elää.. Et kyl mä sen silleen ymmärrän. Ja tuohan se tietenkin jonkinlaista sisältöä elämään, en sitäkään kiellä. Mutta miksi työasioissa toimitaan niin jyrkästi? Saat kenkää, jos et tee kokoajan töitä.

En mä silti oikeista töistä kieltäydy, jos semmonen joskus ilmenee. Ehkä tässä elämässä on jokaisen kannettava kortensa kekoon, hei, vähän niinku muurahaiset.. Tai no joo, ehkä se oli aika ilmiselvä vertaus. Lopeta. Töitä tehdään, mutta ei liikaa - silleen et itel on hyvä olla.

Turha raataminen on turhaa. Pääasiahan nyt on se, että kun pääsin avautumisfiilikseen, niin sain hieman tekstiäkin aikaan. Joten olkaatten hyvä!

Terveisin,
Tekko

PeBlog: Seitsemän!

Tästä kun päästään vielä kaksi viikkoa eteenpäin, niin siitä eteenpäin kaikki on jo pelkkää riemuikasta voittoa. Ohitetaan sitte se puolimatka loppua kohti.

Tää viikko meni taas tosi nopeesti. Päälimmäisenä jäi mieleen laattojen maalaaminen, joka suoritettiin liuotinohenteisella maalilla, josta mä en tykkää yhtään. Oli meinaan hieman pää jumissa sen jälkeen. Noin tunnin pakersin semmosessa pienessä keittiösyvennyksessä sen maalin kanssa ja sen jälkeen oli niin pökkyräinen ja unelias olotila.

Nyt otan tässä hieman olutta ja ollaan ihan just lähössä tästä kotoota jatkamaan eteenpäin matkaa ja muisin, että nyt en unohda. En nyt hirveesti kerkee tekstiä puskemaan ulos, mutta pääasia taas, että tulee edes tehtyä.

Mä kattelen, jos mä ens viikolla saisin kirjotettua taas jotain enempi järkevää. En välttämättä säästä sitä perjantaille, joten mahdollisesti jo viikon aikana saattaa tulla jotain enempi.

Pitää äkkiä väsätä tähän vielä Gimpillä joku hauska "kansikuva" ja sit ampasta matkaan - koska pitää ehtiä vielä kauppaankin.

Terveisin,
Tekko

Ole hyvä ja häviä.

Mulle tuli aivan järkyttävän suuri tarve avautua nyt.

Alottaisin tämän tyyliin "-ttu mitä -skaa", mutta en nyt ole sillä tuulella, että jaksaisin kiroilla blogimerkintäni aikana. Joten teen tämän siistimmin - tai niin siististi kun pystyn tässä kiihtyneessä mielentilassa. En edes tiedä, miksi tuhlaan niin paljon energiaa turhautumalla tämmösistä asioista näin paljon.

Puhutaas nyt tästä yhestä aivokuolleesta, joka on pomppinu nyt tuolla iltapäivälehdissä bloginsa takia. Eli kyseessähän on Maisa Torppa. En tiedä mistä tää pelle on julkisuuteen noussut ja miksi siellä vieläkin on? Jotenkin vaan pisti ihmisen tyhmyys niin sapettamaan.

Povipommi Maisa Torppa vertaa pienirintaisia munattomaan mieheen

Ihan ensimmäinen juttu mikä iski silmään on tämä "povipommi"-titteli. Voi olla, mutta eloton materiaali ihon alla ei ainakaan kiihota mua tippaakaan - ei pitäs ketään muutakaan. 

Toki jos on niin huono itseluottamus, että sitä pitää parantaa jollain implanteilla, niin toki niin saa tehdä. Vaan tällä naisella todennäköisesti oli ajatuksena se, että "näillähän varmasti saa lisää julkisuutta".

Naisen vartaloon luotiin rinnat ja perimää määritettiin niin, että miehet kiihottuu rinnoista. Koolla ei imettämisen tai muun elämisen kannalta väliä ole, mutta miehen pakottaminen kiihottumaan olemattomista itikanpistoista aka pelkistä nänneistä on sama, kuin nainen pakotettaisiin mieltymään miehestä ilman munaa.

Koolla ei ole myöskään väliä siinä, jos ihminen on oikeesti niin fiksu, ettei välitä pelkästä ulkokuoresta. Kiihottuminenkin on niin ihmiskohtasta. Ei kaikki ihmiset edes kiihotu ulkonäöllisistä seikoista, oli se kuinka perimässä määritettyä.

Enemmän mua nimenomaan huolettaa ihmiset, joille se ulkonäkö on kaikki kaikessa. Hemmetin typerää. Ei silleen voi koskaan löytää mitään "oikeeta". Se voi olla sitä paremmalta näyttämistä kavereiden silmissä - jos kaveritkin on idiootteja - mutta ei se muuta ole.

Ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Nauttikaa silikonitissibimbot sitten pelkästä ihastumisesta, koska se aivotoiminta on niin vähäistä.

Terve itsetunto tosiaankin tulee itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on, mutta silti biologiaa vastaan taistelu on sama kuin tuulimyllyn kanssa painisi. Pienet rinnat ei ihmistä huonommaksi tee, mutta isot tissit ne mun mielestä olla pitää!

Tekemällä tehdyt tissit tosin tekee ilmeisesti ihmisen huonommaksi - ainakin tyhmemmäksi. Onkohan mahdollisesti implanttien laitolla jonkinlainen yhteys lobotomiaan? Suoritetaankohan se aina siinä sivutoimena? Tuntuu tosissaan siltä, että ihmisen aivotoiminta katoaa lähes täysin moisen täyttöoperaation myötä. Tai niin ainakin nää lehtien sivuilla pomppivat "kauniit" naiset antaa ymmärtää.

Välillä myös tuntuu siltä, että nää on oikeesti vaan jotain trolleja. Siltä nää nimittäin välillä vaikuttaa typeryytensä takia.. Vaan veikkaampa, että ei näin ole. Nää on vaan oikeesti tyhmiä ihmisiä.

Terveisin,

Tekko

PeBlog: Kahdeksan viikkoa

Päivä päivältä ja viikko viikolta papereiden saaminen on lähempänä. Tämä viikko meni aivan uskomattoman nopeesti. Tosi mahtavaa silleen, että ollaan saatu suhteellisen vapaat kädet näille lopuille viikoille. Meitä ei ole kokoaika joku vahtimassa ja saadaan tehdä töitä omaa tahtia. Ja se meidän tahti ei ole huono, koska työnteko maistuu.

Tosiaan, enää kahdeksan viikkoa työskentelyä ja mä olen valmis maalari. Ainoostaan nyt kerran oon myöhästyny aikataulusta, koska nukuin hieman liian pitkään ja myöhästyin aikasemmasta bussista. Muuten mun heräämiset ja kaikki on sujunu nyt just niinku pitääkin. Mikä on sinällään aika suuri harppaus multa.

Yhessä vaiheessa mä olin jatkuvasti pois koulusta, koska se vaan välillä alko turhauttamaan. Nyt ei ole tullut semmosta fiilistä kun ehkä muutaman kerran, mutta oon kestäny sen kun mies - ja siis pysynyt töiden parissa.

Ehkä se auttaa jaksamaan kun laskee näitä väheneviä viikkoja. Tuntuuhan toi kahdeksan viikkoa nyt suhteellisen pitkältä ajalta, mutta jos nää viikot menee tätä tahtia kun nää on nyt menny, ni ei toi tuu olemaan minkäänlainen ongelma. Mä valmistun!

Nyt multa katkes ajatus täysin. No, eiköhän tossa nyt tullu sanottua kaikki tarvittava. Hetken aikaa jumitin vaan tuijotellen tätä ruutua, ja kaikki ajatukset oli poissa.

Ehkä tää oli sitten tässä. Kirjottelen sit lisää ku ajatus palaa (en siis vielä tänään, mutta joskus).

Terveisin,

Tekko