PeBlog: No six!

Vaikka otsikko englantia osaavien korvaan kuulostaa kielletyltä kutoselta, niin se ei tarkota sitä. Vaan se on vähän niinku "No siksi", mut sitten siinä on taas se sanaleikki, että se "six" tarkottaa myös sitä kutosta. Eli suomennettuna se on: "No kuusi!" Olipas ovela, heheh heh... No ei. Pääasia on kuitenkin se, että vielä kuusi viikkoa koulua jäljellä - tulihan se sieltä mahdollisimman selvästi.

Mä en voi ymmärtää, että miten nää viikot kuluu näin nopeesti. Mä oon sitä varmaan jokaisessa PeBlogissa nyt päivitelly, että "viikko meni tosi nopeesti", ja niin ne on oikeesti mennykkin. Luulis, et tämmöset 10 viimestä viikkoa menis hemmetin hitaasti, mutta luojan kiitos, missään vaiheessa ei oo tuntunu siltä.

Mä en nyt tiedä miksi en saa sisäistä kirjottajaani käyntiin. Musta tuntuu, et kirjotan tosi epäselviä lauseita ja jaarittelen asioita aivan liian pitkään. Ehkä se johtuu siitä, että kun viime perjantaina väitin kirjottavani tulevalla viikolla jotain fiksua, enkä sitten toteuttanutkaan sitä, niin olen nyt hieman jäässä. Mä en vaan yksinkertasesti saanu minkäänlaista ideaa blogimerkinnälle koko viikon aikana. Nytkin lähin kirjottamaan tätä ihan vain tost vaan, ja ilman minkäänlaista ideaa.

Okei, mä en nyt tosiaan saa itteeni käyntiin. Onko multa tullu yhtään oikeesti fiksusti järjestettyä lausetta? Tuntuu, et kaikki vaan jatkuu ja jatkuu pilkkujen jälkeen ja jutut vaan venyy ja venyy..

Äh, kuitenkin, viime viikosta jäi parhaiten mieleen maalarinteippi ja käsipaperi. Jos tahdotte tietää syyn, niin lukekaa hieman eteenpäin. Eli kun meillä on tuolla maaseutuoppilaitoksella(?) semmonen vähän isompi maalausprojekti, ja aina välillä todella turhauttavia hetkiä. Turhautuneisuutta me purettiin menneellä viikolla siihen, että me rakennettiin käsipaperista ja maalarinteipistä itellemme semmonen pallo.

Paljon paperia myttyyn ja teipataan mahdollisimman pyöreeksi. Yksinkertaista ja halpaa (meille ilmaista). Ollaan sit kopiteltu sillä ja potkittu sitä aina välillä. Silleen saa turhautuneisuuden työtä kohtaan pois kun turhautuu typerän paperiteippipallon heittelyyn - okei, ehkä se on meiän mielestä niin kivaa, että leikitään sillä enempi ku tehdään töitä.

Mut miettikää.. Miksen minä koskaan kasva aikuiseksi? Periaatteessa se ei mua haittaa, mutta sit taas ku miettii, että jos keksin jossain oikeella työmaalla, että "hei! Meil oli koulussa vikoilla viikoilla semmonen teippipaperipallo, jota heiteltiin ja potkittiin, voitasko me tehä täälläkin semmonen?" Veikkaisin, että mun matkani siinä firmassa loppuis hyvin lyhyeen.

Mä siispä tiedostan sen, että mä en ole ehkä mieleltäni vielä kasvanut kovinkaan aikuiseksi. Tuhlaan aikaani mielummin johonkin hauskaan kun johonkin työntekoon. Vaikka työ tärkeetä tässä elämässä onkin, niin silti mulla pyörii vaan mielessä yksi lainaus (vapaasti lainaten): "Nään ilmasen elämän menevän palkkatyössä".

Miks ihmisen pitää raataa ja unohtaa elää? Aina sanotaan, että älä tuhlaa elämääs.. Mitä muuta työnteko on? Se vie 8 tuntia sun päivästäs 5 päivää viikossa. Okei, jos kaikki ajattelis näin, ni olishan tää aika kehno paikka elää.. Et kyl mä sen silleen ymmärrän. Ja tuohan se tietenkin jonkinlaista sisältöä elämään, en sitäkään kiellä. Mutta miksi työasioissa toimitaan niin jyrkästi? Saat kenkää, jos et tee kokoajan töitä.

En mä silti oikeista töistä kieltäydy, jos semmonen joskus ilmenee. Ehkä tässä elämässä on jokaisen kannettava kortensa kekoon, hei, vähän niinku muurahaiset.. Tai no joo, ehkä se oli aika ilmiselvä vertaus. Lopeta. Töitä tehdään, mutta ei liikaa - silleen et itel on hyvä olla.

Turha raataminen on turhaa. Pääasiahan nyt on se, että kun pääsin avautumisfiilikseen, niin sain hieman tekstiäkin aikaan. Joten olkaatten hyvä!

Terveisin,
Tekko