Mä oon ehkä aivan liian monta kertaa nyt kirjottanu tänne, että viikot on vieriny vauhdilla, koska nyt siihen tuli stoppi. Tää viikko eteni sairaan hitaasti. Tätä mä en just toivonu.
Viikkoa ei todellakaan nopeuttanut se, että jouduin tekemään samat hommat useeseen otteeseen, koska annoin ilmeisesti liian huonoja ohjeita työkaverille. Ei millään pahalla, mutta välillä sitä järkeäkin saa käyttää - säästyy vähemmällä.
Pääasia on kuitenkin se, että tämäkin työviikko on nyt loppu. Ollaan puolivälissä työharjottelua, jes! Tästä eteenpäin jokainen suoritettu työpäivä tuntuu varmasti isommalta suoritukselta kun aikaisemmin. Nimittäin nyt ne vasta alkaa oikeesti vähentymään!
Tai ainakin musta tuntuu siltä. Alusta asti olen odottanut puoliväliä kuin kuuta nousevaa. En tiedä miksi, mutta musta se tuntuu vaan jotenkin niin erilaiselta sen jälkeen. Oot kiivenny vuorelta alas puoliväliin asti, katot ylös ja sinne ei enää tarvitse mennä. Ilosin mielin vaan alaspäin.
Okei, en tiedä miks tää oikeesti tuntuu niin erilaiselta, mutta antakaa mun nyt elää siinä uskossa, että tää on jotenkin erikoinen hetki.
Pitää nyt vaan toivoa, että nää viikot ei "pitene" loppua kohden, koska muuten tästä tulee isompi tuska kun työharjottelun alkuosa. Nyt kaikki koputtaa puuta siellä mun puolesta. Koputtakaa sitä puuta, älkääkä lukeko ennen sitä eteenpäin!
Kiitos. Nyt kun te kaikki olette koputtaneet puuta, niin mun työviikot on varmasti tosi lyhyen tuntuisia. Tosin, siitä te saatte kuulla vasta viikon päästä, että auttoko teidän panoksenne oikeasti.
Miksi muuten pitää koputtaa puuta? Aina ku sanoo jotain, minkä tahtois menevän just niin, ni eiks sillon pidä koputtaa puuta? Jos ei koputa, ni meneeks se sit oikeesti päin pyrstöä? Sanonnat on kummallisia.
Mutta nyt se olisi tämän viikon osalta tässä.
Terveisin,
Tekko
P.S. Oon aika ylpee tosta tän merkinnän kansikuvasta. Se onnistu aika hyvin. Vaikka vähän hiomista vailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)