5. kesäkuuta 2015

PeBlog: Eka lomaviikko

Itseasiassa hoksasin just, että pitäähän se PeBlog kirjottaa, vaikka se koulu loppukin. Ennen se vaan oli helpompaa kun pysty vaan kertomaan edellisen viikon tapahtumat koulussa ja sen semmosta. Jos jatketaan samalla linjalla, mutta kerrotaan, että miten tää ensimmäinen "lomaviikko" on menny.

Sain ilmotuksen työkkäristä, että mun pitäisi käydä siellä 26.6. klo 14. Jutellaan todennäkösesti niitä näitä. Selvitetään vähän sitä mihin mä tahdon. Kai? Kyl ne ainakin ennen on ollu kiinnostuneita siitä, että mitä ihminen ite haluaa, eikä päättele kaikkea vaan niistä todistuksista.

Tottakai maalaushommat kiinnostaa, mutta ei ihan minkälaiset vaan. En edelleenkään halua työhön, jossa ei kiinnosta olla. Siltä kantilta ehkä hieman ikävä koulua, koska siellä mä ainakin viihdyin. Työpaikankin pitäis olla tosissaan semmonen mikä houkuttaa heräämään ja tekemään sen työpäivän alusta loppuun.

Kyllä mä olen huomannu jo tässä ensimmäisellä viikolla, että ei tää kotona lojuminen oo oikeesti enää yhtään hauskaa. Miten sitä on joskus jaksanu viettää pitkiä kesälomia? Täällä kotona turhautuu todella nopeesti. Kaikki mahollisuudet päästä pois täältä pitää käyttää. Tänäänkin lähin vaan porukoille, koska en jaksanu yhtään jäädä himaan sen jälkeen kun Eira lähti töihin.

Ja just äsken tulin porukoilta grillaamasta. Oikein maistuvaa grilliruokaa ja todella maittavaa salaattia. Nam!

Nyt istahdin koneelle ja muistin, että tänäänhän taitaa olla perjantai. Joten pakko raapustaa jotain ylös. Vaikkei tää nyt tietokoneaikakaudella enää niin raapustamista olekaan. Kuulostaa enemmän naputukselta.

Ainiin, ja mitä viime viikosta jäi päälimmäisenä mieleen? Tietokone, ja tietokonepelit. Näin se vaan menee kun ei ole muuta tekemistä.

Saattaa olla, että ensi viikolla kirjotan taas pitkästä aikaa "kaikkea turhaa pois"-blogimerkinnän. Miksi? Musta tuntuu, että jos en kirjota asioita tänne blogiin ylös, niin unohdan niitä pikkuhiljaa. Siksi.

Terveisin,
Tekko

2 kommenttia:

  1. Joko oot tutustunu siihe sähköpostin sisältöön? :D

    -WWL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Must tuntuu et mul on aina joku tekosyy sille, että miks en oo vieläkään avannu sitä. Pitänee ottaa itseään niskasta kiinni - teen sen nimittäin nyt.

      Ensin piti avata se ku saa koulun pois alta, mut nyt ois tehny mieli odottaa tonne työkkärireissuun asti ja pitää pää ihan tyhjänä kaikesta työhön liittyvästä. Mut sit tulee se todellisuus vastaan. Päivät menee ku siivillä.

      Lukasen nyt sen mitä kerkeän. Ja kattelen vähän sillä silmällä. :D

      Poista

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)