Liirumia ja vähän laarumia

Nyt mulla pitäisi olla ensikuulle idea joulukalenteriin - vaan kun ei ole. Mä kävin tässä hätäpäissäni vielä vanhoja joulukalentereita läpi ja ajattelin, että jos sieltä syntyisi idea - vaan kun ei syntynyt. Teen tästä ehkä hieman liian suuren numeron, mutta musta olis kiva tuottaa jonkinlaista sisältöä jouluaattoon asti. Oisko se sit vaan puhtaasti "aivot narikkaan, sormet näppäimistölle ja katsotaan mitä syntyy"-joulukalenteri?


Mutta mitä tulee tohon kun sanoin käyneeni vanhoja joulukalentereitani läpi, huh. Mä lueskelin sattumanvarasesti joitain merkintöjä pääpiirteittäin. Onko oikeasti niin, että kirjotan joskus tosi epäselvästi? Mä jouduin pari kertaa ihan miettimään, että mitähän meikäläinen on oikein sillon tarkottanut?

Ehkä se on tää kun vaan kirjottaa ja kirjottaa. Antaa sormien viedä kaikki omat ajatukset "paperille". Sitä tulee sit purettua aivoista nekin asiat, jotka ite ymmärtää vaan siinä hetkessä. En mä sitä oo koskaan aikasemmin miettinyt, että kun kirjotan jotain mun aivojen tuottamaa sisältöä, että joku muu voi jossain olla silleen, että "nyt en kyllä ymmärrä yhtään".

Mä ymmärrän asiat tässä hetkessä täydellisesti, mutta se miten kirjotan sen ylös voi ilmeisesti jäädä vajavaiseksi.


Asiasta toiseen. Täytyy kyl viel oikeestaan tunnustaa, että mä en oo ihan täysillä kyennyt edes miettimään tota joulukalenteri-juttua. Mulla on ollu tässä taas näitä "stressiheräämisiä", jotka on aika vahvasti syöny mun jaksamistani. Tässä on nyt joku kaksi viikkoa jatkunut se, että ihan sama mihin aikaan menen nukkumaan niin herään kello kolme yöllä - enkä saa unta uudestaan.

Sit oon joko nukkunut päivän tai mennyt ihan usvassa. Harmittaa silleen, että ei oikein oo kyenny mihinkään järkevään.

Tänään oli ensimmäinen yö kun sain nukuttua oikeesti hyvin. En muista tosin mihin aikaan nukahdin, mutta luultavasti todella aikaisin, koska mä olin pehkussa jo joskus ennen kuutta illalla. Tai en oikeestaan osaa sanoa varmaksi. Kuten sanottu, aika usvassa on menty. Heräsin kolmelta yöllä kyllä, mutta nyt ihme ja kumma sain unta uudestaan ja nukuin aamukuuteen asti.


Mutta sen pidemmittä puheitta, ihmetellään sitä huomista sitten huomenna. Jos jotain syntyy niin se on vaan positiivista.

Terveisin,
Tekko

23. Marraskuuta 2016

Mulla on tässä yksi iso huoli kaikkien omien huolien päälle. Huoli läheisestä ihmisestä.

Ihmisestä, jonka kanssa olen lapsena tapellut ja jonka kanssa olen viettänyt hauskoja hetkiä. Ihmisestä, joka tavallaan opasti mut murrosiän läpi aikuisuuteen. Jos mulla ei ollut muita kavereita, tiesin silti ainakin yhden keneen voin tukeutua. Olihan niitä varmasti muitakin, mutta kyllähän te teinit tiedätte.

Mä olen auttanut ja mä olen saanut apua.

Mun täytyy sanoa, että eilen kun viestiteltiin, niin kyllä mulla tuli tunteet pintaan - vaikka ne aika hyvin piilotankin. Niin teet sinäkin. Kai se on meidän kirous.

Juteltiin siitä kuinka elämä onkaan meitä potkinut päähän kun anto meille tän yhteisen sairauden - paniikkihäiriön. Sen kanssa eläminen on välillä todella vaikeeta - molemmat tiedetään se. Mut ehkä sen takia meiän on helppo olla toisiimme yhteydessä jos tuntuu, että muut ei ymmärrä.

Synkät ajatukset pitäis pystyä jakamaan, ennen kun ne ajaa ihmisen siihen itsekkäimpään tekoon. Elämä on kertakäyttönen ja siitä pitäis pystyä tekemään semmonen kun itse haluaa. Haluatko sä elää noin? Nimittäin mä en halua, että sä elät noin.

Mä haluan vielä joskus nähdä, että sä elät tätä elämää täysillä. Semmosena ku sä sen itse oikeesti haluat. Poissa synkkyydestä ja ahdistuksesta. Hymyilet, ilman, että oot vaan turruttanut pahan olon. Hymyilet aidosti.

Asioilla on tapana selkeytyä ja niistä on hyvä osata puhua jollekin. Kasaa ajatukses ja pidä mielessä, että meitä välittäviä ihmisiä on sun ympärilläs. Pään laittaminen puskaan joka käänteessä ei ollu mullekkaan se paras vaihtoehto.

Elämä ilman sua ei ole sama.

Nää sanat oli multa sulle. Mun tavallani. Merkitsi ne sulle jotain tai ei.

Terveisin,

Vesa-Matti

Jouluhätä.

Mä nautin aika paljon siitä, että mä saan istua aamukahvin kanssa tietokoneen eteen ja alkaa rustaamaan ajatuksiani ylös. Vaikka mulla edelleenkin päälimmäisenä huolena onkin noi raha-asiat, niin kai sitä voi silti koittaa vähän nauttia elämästä. Kirjottaminen on mulle yksi tapa nauttia elämästä.

Vaikka mulla ei tälle merkinnälle ole mitään ideaa (huom. teen ns. kansikuvan vasta kun oon saanu tekstin kasaan, ja siksi tämä alkoi näin, vaikka kansikuvasta voi päätellä, että tiedän mistä tulen puhumaan), niin silti tämä on terapeuttista. Antaa vaan sormien näpyttää aivojen tuottamaa sisältöä ylös. Ja kirjoittaessani niitä ajatuksia onneksi sitten herää:

Edelleen mä mietin tota tulevaa joulukuuta. Mun omaa "joulukalenteria". Kuten jo aikasemmin jossain merkinnässä mainitsin, niin kysymys/vastaus-ideaa en voi tänä vuonna käyttää, koska en löydä mistään tarpeeksi uusia kysymyksiä.

Mulle ehdotettiin videopäiväkirjaa, mutta mun täytyy sanoa, että mä en ehkä kaikista yrityksistä huolimatta osaa sitä hommaa. Epämukavuusalue, josta kumminkin ehkä salaa jopa vähän tykkää. Harjoitus tietenkin tekisi mestarin, mutta en tässä kerkeä ennen joulukuuta hirveesti harjottelemaan, jotta voisin olla oma itseni kameran edessä.

Jonkinlainen kuvien editointi olisi tietenkin ihan mukava haaste, mutta en tiedä miten senkään toteuttaisin. Mitä editoisin? Miksi editoisin?

Voi olla, että nauttisin jopa ehkä jostain tarinahenkisestä joulukalenterista, mutta ikäväkseni mun täytyy myöntää, että mulla ei ole tarpeeksi vilkasta mielikuvitusta kuvitteelliseen tarinaan, enkä omasta elämästäni osaa tarinamuotoon kirjottaa mitään. Ehkä vielä ei kuitenkaan ole minkään omaelämänkerran aika.

Olisin tietenkin hyvin kiinnostunut kuulemaan lukijoideni muita ideoita. Minkälaista sisältöä juuri sinä jaksaisit tutkia 24 päivää? Mä olen itse aivan solmussa tän vuoden "joulukalenterin" kanssa, joten jos viitsisitte helpottaa mun ideoimisentuskaa. En usko, että on huonoja ideoita, ellei homma mene täysin päättömäksi.

Kuule mun huuto hiljainen, APUA!

Terveisin,

Tekko

Niin paljon asiaa.

Tästä merkinnästä tulee mitä mahdollisesti aika pitkä, koska mulla on erittäin paljon asioita mitkä haluan käydä läpi. Toisaalta ei siitäkään voi olla varma, että pystynkö käymään kaikki asiat läpi yhdessä merkinnässä vai miten tästä tulen suoriutumaan, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Logistiikka-ala

Mä kävin tota logistiikka-alaa tosi innoissani alkuun. Kuten ehkä tiedätte, jos olette lukeneet mun merkintöjä missä kävin koulujuttuja läpi. Musta oli erittäin kivaa, että mulla oli sisältöä mun päiville. Oli jopa kiva herätä aamusin.

Mitä pidemmälle koulua kävin, niin sitä isompi pelko mulle iski siitä, että mahdanko edes käydä oikeaa alaa.

Viimein koitti se päivä kun mut laitettiin trukkikoulutukseen. Ensimmäinen päivä oli erittäin ahdistava, koska mulla ei ollut lähes minkäänlaista ajokokemusta mistään. Yhtenä kesänä vähän päältäajettavaa ruohonleikkuria ja kerran elämässäni skootterilla hieman matkaa - mun ajokokemus.

No mä hallitsin kumminkin ne jotenkin, mutta mua ahdisti silti ajaa niillä. Mä silti jatkoin. Käytiin niitä trukkeja läpi siinä se neljä päivää, mutta mun ahdistus ei vaan hävinnyt mihinkään.

Viimesenä päivänä meille tehtiin rata mikä meidän piti suorittaa kolmella eri trukilla. Aluks sai osua reunoihin, vaikka sitä pyrittiinkin välttämään. Onnistuin sen jopa menemään kolauttamatta mihinkään. Vaan sitten lyötiin vähän kapulaa rattaisiin: pitää suorittaa kaikilla trukeilla rata kolauttamatta mihikään, että saa trukin niinsanotusti läpi.

Järkyttävä ahdistus, mutta onnistuin silti pääsemään radan kahdella trukilla virheettömästi läpi, mutta mulla petti hermo sen viimesen kanssa. Se ei pysyny mitenkään hallinnassa ja mä vaan jätin sen sinne radalle ja lähin pois.

"Tommosta se varmaan on varastoissakin kun mennään ahtaissa väleissä.." "Mä tuhoon siellä kaiken.." "Eikä tää edes tunnu olevan mun juttu.."

Jäin hautomaan ajatuksia koulun ja ammatin suhteen. Haudoin niitä mitä ilmeisemmin aivan liian pitkään, koska sit meinas hajota pakka täysin. Mä vetäydyin aika pitkälti omiin oloihini ja vaan mietin, että "miten mä nyt tästä selviän?". Kävin koulua silti, vaikka kaikki se mielenkiinto sitä kohtaan oli hävinnyt täysin.

En tienny miten päin olla koulussa, enkä sen puoleen tiennyt miten päin olla kotona. Ahdisti aivan älyttömästi. En osannu puhua siitä kenellekään.

Sit se purkautu lopulta silleen kun se yleensä meillä suomalaisilla on tapana. Alkoholia naamaan ja asioita karkuun. Joka sit taas johti uusiin ongelmiin, mutta niistä ei nyt puhuta täällä.

Neljännen päivän jälkeen olin miettinyt kaikki asiat siihen kuntoon, että ne mahdollisesti voisin päästää ulos, vaikka olo ei siltikään kovin onnellinen ollut. Päätin, että koulu on nyt mun kohdalta ohi. Raha-asiathan mä onnistun nyt sillä sotkemaan täysin, mutta mä en nähnyt tässä muutakaan ulospääsyä.

Joillekkin koulun lopettaminen voi olla semmonen "no sinne meni"-homma, mutta mulla oli aika paljon kiinni tossa. Usko siihen, että saisin vihdoin työpaikan eikä tarviis enää rimpuilla. Kaikki raha-asiat on nyt aivan rempallaan.

Mutta mä sain mietittyä aika paljon muutakin.

Mihin tästä?

Mä sain yksinollessani mietittyä itteäni ihmisenä. Mä en mahdollisesti ole vieläkään se ratas, joka tulee pyörittämään jonkun tehtaan pyöriä. Musta ei kaiken näkemäni ja kokemani jälkeen ole siihen hommaan. Mä tajusin olevani mieleltäni vieläkin kun lapsi - monessakin asiassa. Mä haaveilen jostain suuremmasta. Mä jätän "leikin" kesken jos se ei enään toimi taikka kiinnosta.

Mihin sopii ihminen joka ei sovi mihinkään? Kävin läpi mun osaamistani ja kykyjäni.

Muistin, että mulla on älyttömän hyvä kyky hahmottaa asuntojen pohjapiirrustuksia. Mun ei tarvii kun kerran nähdä asunto kokonaisuudessaan ja osaisin piirtää sen paperille (en tietenkään mittakaavassa, koska ehkä se ois yliluonnollista). Tosin, missä tätä tämmöstä taitoa tarvitaan? Jos joku tietää, niin saa kertoa.

Mutta tajusin myös, että mun osaaminen piilee kirjottamisessa ja jollain tasolla kai jonkinlaisessa grafiikassa. Kirjottaminen on pitkään ollut mulle harrastus ja olen joskus jopa haaveillut, että voisin sillä tienata jotain. Tietokoneella oon väsännyt ns. taiteellisia juttuja melkein yhtä pitkään kun olen kirjoitustakin harrastanut.

Viimeisin "aluevaltaus" on vanhojen valokuvien kunnostaminen. Se on semmosta hommaa mihin mä pystyn keskittyä ilman, että mun täytyy miettiä edes taukoja. En väitä siinä vielä olevani mikään ammattilainen, mutta mä haluan kehittyä ja mahdollisesti joskus olla ammattilainen.

Jos teitä kiinnostaa testata mua ja sitä kautta mahdollisesti kehua mua vaikka jollekkin, joka tahtoo vanhat valokuvansa kuntoon niin teen sen hyvinkin mielelläni. Hinnotella hommiani en osaa, koska tosiaan tää on aika uus juttu ja en tosiaan käytä edes uusimpia grafiikkaohjelmia, mutta tykkään sanoa, että maksaminen omantunnon mukaan.

Jos saan jotenkin tuulta purjeisiin niin ehkä mä joskus saan harrastuksistani ammatin. Ja sehän se on se juttu, mitä ihmisen oikeesti pitäisi tehdäkin - sitä mikä kiinnostaa.

Jos oot jaksanut lukea tänne asti ja mahdollisesti jopa sait jotain ajatuksia niin kommenttia alas tai Facebookissa. Ja jos oikein paljon kiinnostuit vanhojen valokuvien kunnostamisesta ja haluut olla oikeesti yhteydessä niin sähköposti: tekko89@gmail.com (ehkä toikin on joskus syytä vaihtaa muotoon etunimi.sukunimi...)

Sen enempää pitkittelemättä päätän tämän tähän.

Terveisin,

Tekko