Rullaluistimien laakerit ilmeisesti tuli tiensä päähän siinä kaatumisessa, ja niillä eteenpäin pääseminen alkoi olemaan tuskaa.

Tottakai sisäinen pikkupoikani heräsi ja rupesin jotain tiuskimaan – vaikka tottahan Eira puhui. Semmonen mä vaan oon. Vaikka tiedän, että elämässä ei aina saa sitä mitä haluaa, niin aina mulla tulee kiukku.
Kuitenkin! Eira oli jutellu mun äitin kanssa ja olivat yhdessä päässeet jonkinlaiseen sopimukseen raha-asioista. Ja mitä minä sainkaan? Ikioman Fatbiken synttärilahjaksi (etukäteen)!

En mä sillä tosin tänäänkään mennyt vasta kun pajalle ja takaisin (n. 6 km), mutta oon jo täysin myyty. En malta odottaa parempia kelejä, että vois lähtee vetää jotain pidempääkin lenkkiä.
Tänään kun poljin sitä ekaa kertaa julkisella paikalla, niin mä jotenkin pikkupoikamaisesti katoin kaikkia ihmisiä ja mietin, että "kattookohan ne mun uutta hienoa pyörää..?"
Olen aika onnellinen pyörästä ja siitä, että mun ainut toive toteutettiin.
Terveisin,
Tekko
Oli hyvä ajaa mut hiton äänekäs asfaltil... omat ajatukset jäi kuulematta
VastaaPoistaMusat korville ja korvaamaan. Toimii niinku Akun piimä.
Poista*kurvaamaan
PoistaEi sil asvaltil kuulu ajaakka
VastaaPoistaPitää sit etsiä uusi reitti pajalle. 🤔
Poista