27112018 | Hyppelyäkö?

Mä en oo vieläkään saanut aikaseksi sitä semmosta pientä vihkoa, mikä olisi mulla aina mukana, ja siihen olisi tarpeen tullen helppo kirjottaa ideoita ylös. Mulla nimittäin oli tänään joku aihe blogimerkinnälle, mutta arvatkaa muistanko sitä enää?

Ajattelin kuitenkin kirjottaa jotain ja kokeilla, josko se tulisi tässä kirjoitellessa taas mieleen.. Pahalta kuitenkin näyttää, nimittäin pää lyö aivan tyhjää.

No kirjottelen hetken siitä, että ootteko huomannut kuinka mun blogi herää aina eloon n. kerran kuukaudessa? Sama juttu muun sosiaalisen median suhteen. Siis silleen, että yhtäkkiä saattaa tulla monena päivänä peräkkäin merkintää, mutta sitten ei kuulu vähään aikaan mitään.

Mä olen nyt diagnosoinut sen niin, että se on mun tapa palkita itseni. Mulla ei aina ole semmonen olo, että mulla ois "lupa kirjottaa". Jossain kohtaa mä myönnän sen ittelleni ja sit tekstiä saattaa tulla. Sit taas jotenkin suljen sen päästäni ja odotan seuraavaa "lupaa".

Ja esimerkiksi Instagramissa ihan sama asia; parina päivänä putkeen saatan lisäillä kuvia, ja sitten taas jotenkin suljen sen pois. Sit odotan sitä hetkeä kun asiat on jotenkin taas muka paremmin, ja sit voin taas lisätä jotain.

Vai onko se kuitenkaan palkinto, vaiko enemmänkin joku asia mikä ilmaisee, että mulla on jotenkin normaalia parempi päivä? Tää on hyvin jännää tää itsensä tutkiminen.

Tai sit tää on ihan vaan normaali tapa toimia, ja mä vaan jotenkin yritän keksiä sille jotain syytä. Voihan sekin olla ihan mahdollista. En tee tätä työkseni ja sen takia mulla ei ole pakottavaa tarvetta kirjottaa joka päivä, vaan kirjotan sillon kun on jotain aihetta. Ehkä se on näin, yksinkertaisin vaihtoehto. En kylläkään pistäis vastaan jos voisin kirjottaa blogia työkseni, se olis kyllä aika unelma.


Nyt kun tää on jo muutenkin lähössä laukalle, enkä sitä tänään aikaisemmin keksimääni aihetta saa päähäni, niin antaa mennä. Ehkä tästäkin tulee ihan kiva. Hypitään aiheesta toiseen, koska sen mä osaan.

Tuli nimittäin kirjottamisesta mieleen, että mulle on hyvin vaikea lukea mun vanhoja blogimerkintöjä. Hassuinta tässä on se, että vain parin viime vuoden blogimerkinnät tuottaa sen tuskan. Yli pari vuotta vanhat kirjotukset on jo ihan luettavissa, niiden suhteen kai rikos on jo vanhentunut.

Mun on jotenkin tosi vaikeeta lukea tästä mun omasta kehityksestä, vaikka mä ehkä haluaisinkin. Ehkä siinä on se mahdollisuus, että joku asia on lähtenyt parannuksen jälkeen uudelleen väärään suuntaan ja en tahdo huomata sitä.

Tai ehkä se, että kaikki on tavallaan tosi hyvin mun päässäni tallessa ja en tahdo tutkia niitä yhtään sen tarkemmin? Kun jotain kirjottaa hetkessä, niin se teksti on erilaista kun mitä se olisi jos kirjottaisi jälkikäteen. Sillä hetkellä tulee laitettua ylös kaikki pienetkin asiat, jotka jäis myöhemmin huomioimatta. Ja niitä pieniä asioita mä en siispä ehkä halua lukea? En mä oikein tiedä. Ihmeellistä selitystä.

Ja tavallaan mä en pidä siitä miten mä kirjotan. Tai no joo, välillä, mutta useimmiten mulle tulee jotenkin vaivaantunut olo siitä tekstistä mitä olen saanut ylös. Ja nyt mä jotenkin rupesin toivomaan, että olen yksin sen ongelman kanssa, että tulee jotenkin vaivaantunut olo mun teksteistä. Koska jos teille lukijoille tulee vaivaantunut olo mun teksteistä, niin sitten mulla on itselleni huonoja uutisia.. Ehkä se on kuitenkin enemmän tää luojan tuska? Ettehän te ole vaivaantuneita nyt?

Sama juttu on kyllä monesti kaiken grafiikan yms. suhteen. Alkuun mun on tosi vaikea tajuta, että miksi mä olen tämmösen tehnyt.. Sit mä jossain kohtaa unohdan sen ja kun sen uudelleen joskus aikanaan sitten löydän, olen silleen, että "Vau! Tämäpä on hieno!" Mä kai tarvitsisin jonkun, joka aina katsoisi mun työt läpi ja kertoisi, että onko ne hyviä mun mielestä..

Ja kun sanon, että joku voisi katsoa mun työt läpi, niin se tarkoittaa sitä, että vasta sitten kun olen saanut ne valmiiksi. Mä en meinaan saa mitään aikaan jos joku kattoo mua kun mä teen jotain luovaa. Mä oon monet kerrat tässä koneella istuskellut ja kirjotellut jotain, yhtäkkiä Eira ilmestyy mun selän taakse ja mun kirjotus loppuu siihen. "Et saa nähdä!" ja piilotan kaiken. Ja kuitenkin tämä tulee ihan kaikkien luettavaksi internettiin..?

Hyvin mielenkiintoinen tapa, tai mikä liekään.. Jos mä edes sivusilmällä nään, että joku on lähellä kun mä toteutan mun luovuutta, niin mä meen lukkoon. Se vaan loppuu siihen. Kun hahmo sivusilmästä katoaa, kaikki jatkuu ihan normaalina. Saan taas mitä tahansa aikaan! Okei, kyllä siihen liittyy tiedostaminenkin; jos mä edes tiedostan, että joku saattaa katsoa kun mä luon, niin lukko on päällä.

Lukosta taas tuli mieleeni se, että älkää koskeko toisten ihmisten omaisuuksiin jos teillä ei ole lupaa. Mua ei ärsytä tällä hetkellä mikään niin paljon kun se, että mun pyörä on jotain julkista riistaa. Heti kun on hieman erilainen tavara kun mihin on totuttu, niin sitä saa koskea ja hipelöidä.

Mun pyörän renkaita käydään potkimassa aina kun se on jossain keskustassa. Okei, renkaiden potkiminen on vielä silleen, että "okei, kokeile vaan, ei ne kai tosta hajoa.." Tosiaan, siis kyse on nyt mun Fatbikestä, isot renkaat ja kaikkea..

Raja tulee kuitenkin siinä vastaan, kun mun vaihteiden kanssa leikitään jatkuvasti. Ei ole yksi, eikä kaksi.. Varmasti mennään jo monissa kymmenissä kerroissa, kun mun vaihteet on vaihdettu työpäivän aikana. Ai on se kummallista kun suutun siitä? Ei se ole. Kun hyppäät pyörän kyytiin ja ensimmäisenä kuulet rusahtelua ja naksumista, tuleeko siitä hyvä fiilis? Ja vaikka mä en pyöristä silleen tiedäkkään, niin mä olettaisin jonkin osan kärsivän, kun se pitää ääntä jollaista sen ei kuuluisi pitää..

Olisko ollut viime viikolla kun hyppäsin mun pyörän selkään, kuulin rasahtelua ja hyppäsin äkkiä pois.. Talutin pyörää hetken aikaa ja hyppäsin takaisin kyytiin tasasemmalla tiellä, jotta voin katsoa ne vaihteet kuntoon. Sain ne paikalleen, mutta polkiessani aina välillä tuli tyhjiä polkasuja. Eli jotain on kai menossa jo rikki!

Joten yksi pyyntö vain: Ajattele aina ensin omalle kohdallesi. Se on toiminut mun kohdalla ainakin ihan hyvin. Mä en tee asioita, joita en haluis et mulle tehdään. Ei pitäisi tehdä kenenkään muunkaan, ja maailma olisi taas hienompi paikka.


Vieläkö mä nappaan jonkun sanan, josta keksin uuden asian? Hmm.. Maailma! Okei, ei aleta puhumaan siitä vaan päätetään tää teksti tähän. Oli tässä opetuskin mukana, joten on se oikein hyvä pätkä!

Terveisin,
Tekko