Eilen illalla, kun meikäläinen ei keksinyt mitään muutakaan tekemistä.. Arvatkaa mitä kävi? Mä lähin kävelemään.
Mä oon kai joskus tännekin kirjottanut siitä, että mä jotenkin tykkään tosi paljon siitä kun on pimeetä ja voi vaan kävellä ilman päämäärää. Mä tein sitä paljon joskus 15-20 vuotiaana. Varsinkin aina syksyisin, koska jotenkin se ajankohta vaan kiehtoo mua kävelymielessä.
Eilen tosiaan mulla ei ollut päämäärää, mutta mulla oli tavoite: 5 kilometriä.
Olin kävellyt noin kilometrin kun mun sovellus ilmotti mulle jotain, hyvin epäselvällä äänellä (koska olin leikkinyt sen teksti puheeksi-valikon kanssa..). Kaivoin puhelimen esille ja siinä luki 4 km! Olin ihan varma, että oon kävellyt jo 4 km! Tulin niin hyvälle mielelle siitä, että pohdin päässäni "Eihän tää tunnu missään, vedän sit 10 kilometriä!" Noin kilometri myöhemmin mun puhelin ilmoitti (nyt jo selkeämmällä äänellä, koska palautin lukijan oletusasetuksiin), että "Tavoitteeseen 3 kilometriä. Olet kävellyt nyt 2 kilometriä!" Palautuminen maanpinnalle.. Olin katsonut ensimmäisellä kertaa matkan siitä kohtaa, missä kerrotiin paljonko on jäljellä..
En onneks lannistunut siitä, että kuinka pitkältä ne kaksi ensimmäistä kilometriä oli oikeesti tuntunut, vaan jatkoin matkaa.
Seikkailin ihan uusissa paikoissa, koska tosiaan tämä Riihimäki ei ole mulle hirveen tuttua seutua loppujen lopuksi. Oli kiva katella mm. ihmisten jouluvaloviritelmiä. Jotkut tekee sen hienosti ja sitten on niitä, jotka on saattanut vaan nakata kasan valoja johonkin pöydälle.. "Hieno!" – Ei ole.
Sanottakoon, että kaikista vaikein oli viimeinen kilometri. Ei sen takia, että olisin muka jotenkin ollut uuvuksissa, vaan sen takia, että mä olin jotenkin onnistunut samoilemaan ihan kotinurkille. En tiennyt, että mihin suuntaan mun pitäis lähteä, kulkeakseni vielä sen yhden kilometrin.. Menin yhen tien ensin päähän ja tulin sieltä takaisin ja sain melkein kilometrin kasaan sillä.. Huh! Olin kävellyt 5 kilometriä naapuritalon kohdalla.
Kävin sit vielä nappaamassa Nellan mukaan ja vedettiin siihen semmonen 0,42 kilometriä päälle.
Toivottavasti tää ei taas oo jotain mulle niin hyvin tuttua alkuhuumaa, mutta mä olen jotenkin tosi innoissani siitä että tein ton! Haluisin tehdä sen uudestaan! Ja haluisin tosiaan myös, ettei tää fiilis menis ihan hetkeen ohi.
Parasta kaikessa oli se, että löysin joku aika sitten mun vanhan MP3-soittimen ja kaivoin sieltä mun jotkut vanhat suosikkikappaleet esille. Olin siirtänyt ne puhelimeen ja popitin niitä mun korviin koko ton 5 kilometriä. Siinä oli samalla jotain uutta (maisemat) ja jotain nostalgista (musiikki). Semmonen hauska kombo!
Siel mun vanhalla MP3-soittimella oli mm. vanhaa Apulantaa, ja vanhaa Apulantaa ei vaan yksinkertaisesti voita mikään.
Voisin koittaa ehkä huomenna mennä uudelleen? Jos tähtäis tyyliin joka toinen päivä tai edes pari kertaa viikossa siihen, että kävis pienen lenkin? Vois kuulostaa suunnitelmalta. Toivottavasti vaan mielentila pysyy tämmösenä toiveikkaana.
Ajatelkaa, luitte just mun 5 kilometrin lenkistä.. Hienosti käytetty aika!
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)