Mä oon ainakin ite innostunut hyvin paljon tuomaan keittiöön kaikkea uutta. Ei siis uutta silleen, etten olis koskaan ennen nähnytkään, mutta uutta meiän keittiössä. Tai.. No onpas tämä nyt vaikea selittää. Annetaan nyt esimerkki: Ennen kun oon tehnyt jauhelihakastiketta, niin se on ollut jauhelihaa ja kastiketta. Nykyään se voi olla jauhelihaa, porkkanaa, sipulia ja kastiketta. Pieniä lisäyksiä siis perinteisiin ruokiin.
Muutama viikko sitten tehtiin Kari "Kape" Aihisen innostamana lasagnea itse. On sitä ehkä joskus aikasemminkin tehty, mutta nyt ei ostettu mitään valmiita kastikkeitakaan, vaan tehtiin kaikki mikä voitiin itse. Ja kyllä se oli sen vaivannäön arvoista.
Viime viikonloppuna päätin sitten kokeilla herkkusieniä. Ei, nekään ei ole uusia meidän keittiössä, mutta tällä kertaa sienet ei ollut säilykepurkissa, vaan ne oli kokonaisia mollukoita. Niitä lähdettiin sitten Ronin kanssa viipaloimaan ja saatiin niistä loppujen lopuksi oikein maittava herkkusienipasta. Mä en oo kokeillut herkkusienipastaa säilykeherkkusienistä, mutta mä olen aika hyvin varma siitä, että noista "oikeista" herkkusienistä tuli paljon parempi.
Sittenhän mä ikäänkuin hieman innostuin niistä herkkusienistä ja tehtiinkin seuraavana päivänä pizzaa, johon oli pakko myös viipaloida "oikeat" herkkusienet mukaan. Ja siis ekaa kertaa mä maistoin myös ne herkkusienet siellä pizzassa. Ollaan aikasemmin aina käytetty purkkiherkkusieniä, mutta ne kadottaa kyllä makunsa ja koostumuksensa – ehkä ne häviää kokonaan – kun ne pääsee uuniin pizzan päällä. Jännä, että sitä ei oo koskaan edes ajatellut, että vaikka sitä sientä sinne on laittanut, niin ei se sieltä ole kyllä maistunut.. Nyt kun oli ihan rehellisiä herkkusieniä päällä niin ero oli ihan selkeä.
Oon myös ottanut aika paljolti tuoreen chilin mukaan ruoanlaittoon. Ennen oon hakenut sitä kivaa pientä potkua jostain cayennepippurista tai tabascosta, mutta nyt kun mä oon jossain määrin alkanut kaivata ruokaan väriä, niin kyllä on kiva käyttää jotain minkä voi erottaa valmiista annoksestakin. Maullisesti en tiedä onko siinä niin hirveetä eroa, mutta annos näyttää heti paljon paremmalta, ja se on edistysaskel.
Mä haluaisin opetella käyttämään myös paljon lisää erilaisia aineksia; paprikaa, tomaattia, fenkolia, sipuleita ja kaikkea. Kaikkea paitsi kesäkurpitsaa, koska siitä mä en pidä. Älkääkä väittäkö, että "sä et vaan oo maistanut sitä", koska kyllä mä olen. Mä olen maistanut sitä lapsena, mä olen maistanut sitä aikuisena ja voin sanoa, että siitä mä en vaan pidä. Mä voisin antaa sille vielä mahdollisuuden, koska mä olen aika vastaanottavainen ruoan suhteen, mutta mä en vaan tiedä mitä siitä sitten kannattaisi tehdä, jotta siitä oppisi pitämään.
Ja koska minä olen minä, niin mä harvemmin haluan mitään suoraa reseptiä mihinkään, joten aika monet asiat on katsottu nopeesti netistä ja sen perusteella alettu säveltämään. Katon netistä yleensä vaan mitä tarvitsen ja jos joku asia ei vaan aukene itsestään. Sinällään on hieman harmi, että en noudata mitään reseptejä, koska jos joku tekemäni ruoka on niin hyvää, että sitä voisi tehdä toistekin, niin mulla ei ole siihen mitään reseptiä – paitsi päässä jonkinlainen muistijälki (jos se nyt edes on oikea sana tässä tilanteessa).
Me ollaan kyllä alettu tässä ylläpitää myös jonkinlaista reseptivihkoa, mutta se on lähinnä ollut nyt Eiran käytössä. Tai siis Eiran täytössä; Eira on kaivanut sinne meiän eniten käytetyt reseptit netin syövereistä. Nyt mun pitäisi vaan ruokaa laittaessani aina merkata asioita ylös tai ruoanlaiton jälkeen viimeistään, jotta reseptit säilyisi. Tosin, mun on mahdotonta laittaa mausteiden suhteen mitään mittayksiköitä, koska mun periaate on, että maistamalla selviää. Kapea lainatakseni; mausta ja maista.
Toisaalta oon kyllä aina ollut jollain tavalla tyytyväinen myös siihen, että mulla ei ole mitään reseptiä esimerkiksi jauhelihakastikkeeseen, koska olisi kovin tylsää syödä aina saman makuista. Kun ei ole mitään ohjetta mitä seurata niin aika usein tulee erilaista, erilailla hyvää kun edellisellä kerralla.
Ja vielä vähän lisää resepteistä, koska on niilläkin hyvät puolensa. Mä voin ehkä sanoa, että mä olen meillä yleensä se joka laittaa ruokaa, mutta on toki myös päiviä kun Eira valmistaa jotain. Eiran tapa laittaa ruokaa on aika pitkälti resepteistä lukemista, mutta se toimii todella hyvin. Mä aina sävellän kaikkien ruokien kanssa ja ne maistuu milloin millekin, mutta Eiran tekemänä ne maistuu hyvin usein perinteisiltä, ja niitäkin kaipaa tosi usein. Tässä on suhteellisen hyvä tämmönen tasapaino, ainakin mun mielestä.
Ja mä muistan, että mä olen joskus kirjottanut tänne blogiin siitä, että mä tykkään ruoanlaitosta ja haluaisin useammin tehdä ruokaa muillekin. Meille nyt on jollain tavalla alkanut muodostumaan semmonen tapa, että Roni viettää aika usein viikonloppuisin aikaa meillä ja mä saan laittaa ruokaa Eiran lisäksi jollekin muullekin.
Ehkä mä olen jollain tavalla kiitoksenkipeä, koska musta on kivaa jos joku tykkää mun tekemästä ruoasta. Odotan aina, että mitä ihmiset sanoo.
Viime aikoina, juuri kaiken tämän uudenlaisen innostuksen alettua, oon ite ja muutkin on pitänyt mun tekemästä ruoasta enemmän. Se on kaikinpuolin mukava juttu. Mä saan itse hyvää ruokaa ja mä saan kiitosta siitä mitä olen loihtinut.
Mä olenkin enenevissä määrin alkanut miettiä ravintolakokin ammattia vakavasti. Mä en vaan jaksaisi enää kouluja, joten pitäisi päästä etenemään jotain toista kautta huipulle. Okei, ei huipulle tarvitse päästä, mutta haluaisin kovasti silti tekemään ihmisille ruokaa.
Toisaalta siinäkin on omat riskinsä; mitä jos se alkaa tuntua liikaa työltä ja kotona ruoanlaitto ei ole enää kivaa? Ruoanlaitto on kiva harrastus, mutta onko se kiva harrastus enää jos sitä tekee päivät pitkät kokoaika? Niin.. Ehkä sekin riski olisi otettava, jotta joskus pääsisi oikeesti tekemään jotain mistä tykkää.
Hmm.. Mä en tiedä sainko mä tätä merkintää nidottua nyt yhteen, mutta aikalailla se kaikki käsittelee jollain tavalla ruokaa. Tää oli kylläkin silti tajunnanvirtaa, joten se voi selittää sen jos teksti tuntuu pomppivalta tai keskeneräiseltä. Tosin, en edes tiedä tuntuuko se pomppivalta tai keskeneräiseltä, mutta musta tuntuu vaan siltä, että kaikki ajatukset vaan johti liian nopeesti toiseen ja sitten vaihtuikin jo tekstin suunta.
Nyt kuitenkin lopettelen tähän.
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)