Toistaiseksi mä kyllä itseasiassa luovun tosta vlogi-ajatuksesta, koska se ei oikein ota toimiakseen. Mulla on videomateriaalia viime torstailta asti, mutta mä en vaan osaa olla tyytyväinen niihin. Mä huomaan, että mä jännitän kameralle puhumista ihan yhtälailla kun normaaleja keskusteluitakin, jonka takia mun äänenkäyttö noissa klipeissä on hyvin epämääräistä. Mä hengästyn ja mä käytän jatkuvasti erilaista ääntä, joten ei se oikein toimi. Ne videot jääköön siis pöytälaatikkoon, ehkäpä ne joskus taas tulee mua vastaan ja saan niistä jonkinlaisen ahaa-elämyksen ja haluan lähteä sitä uusiksi kokeilemaan. Mutta nyt ei vaan ole sen aika, vaikka kuinka ideaali tilanne olisi ollutkin.
Sitä kämppää on pidetty kuin kukkaa kämmenellä ja sen kyllä huomasi heti kun sinne meni. Kaikki seinät yms. oli puhtaassa ja hyvässä kunnossa. Missään ei ollut mitään nipottamisen varaa. Uskomatonta, että jotkut ihmiset voi edes elää niin tarkasti.
No, vaikka seinät oli moitteettomassa kunnossa, niin täytyy kyllä sanoa, että me tullaan silti muuttamaan niitä ja muutamaa muutakin asiaa. Siellä on tapetit kauttaaltaan, eikä me oikein olla tapettien ystäviä. Tapetit siis joutaa pois ja seinistä maalataan semmoset, että koti alkaa tuntua heti enemmän meiän omalta, koska sehän on tärkeintä; koti on semmonen paikka, minkä tulee miellyttää kaikin puolin, ja että se on semmonen mihin on kiva tulla. Semmonen me siitä aiotaan tehdä.
Keittiöön ollaan kanssa suunniteltu pientä muutosta, koska värimaailma oli hieman väärä. Päätettiinkin melkein heti, että kaappien ovet maalataan valkoiseksi.. No, mutta ei mun ollut nyt tarkoitus tulla tänne kertomaan mitä kaikkea me ollaan jo suunniteltu sinne, vaan tarkoitus oli tulla puhumaan siitä, että mä en malta odottaa.
Mä oon siis nyt tosta uudesta kämpästä niin innoissani, että jopa mun yöunet kärsii. Mä en malta nukkua, vaikka se vaan nopeuttaisi muuton tapahtumista. Mä oon aina ollu vähän semmonen, että jos innostun oikeesti jostain, niin mä en oikein nuku. Se ei oo semmosta, että en saisi unta, vaan enemmänkin niin, että mä en vaan halua nukkua. Mä haluan vaan yhtä asiaa tällä hetkellä niin paljon, että kaikesta muusta täytyy ilmeisesti karsia.
Ja, siis.. Meillä on tosi pitkä aika siihen, että päästään siihen uuteen omakotitaloon remppaamaan ja asettumaan kodiksi. Me tosiaan muutetaan aluksi vuokralle sinne Hyvinkään sairaalan kupeeseen rivitaloon, ja asutaan siellä siis luultavasti pari kuukautta. Semmosella ehdolla toi kämppä meille niin nopeesti varmistuikin; annettiin tämänhetkiselle asukkaalle aikaa etsiä uutta asuntoa ja hyvästellä pitkäaikainen asumuksensa, jota on ollut mukana rakentamassakin. Joka siis tarkoittaa sitä, että vaikka se kämppä sieltä 70-luvulta onkin, niin me ollaan silti vasta toiset asukkaat siinä. Ja kun mä kutsuin sitä loppuelämän asunnoksi, niin mä toivon, että Max on sitten vasta se kolmas, joka sen asunnon omistaa ja asuttaa.
En kyllä halua ajatella noin pitkälle asioita eteenpäin, mutta ajatuksenahan siis on kokoaika ollut, että löydettäisi semmonen koti, mistä ei välttämättä enää tarvitsisi pois muuttaa.
En oo varmaan kertonut, mutta se meidän loppuelämän koti sijaitsee siis Hyvinkään Paavolassa. Ja Paavola nyt on semmonen paikka, mitä mä olen koko ikäni vältellyt. Porukat sitä jossain vaiheessa yritti ehdotella, että muutettaisiin Paavolaan asumaan, mutta mä olin täysin sitä vastaan. En tiedä otettiinko mun tahtoni silloin huomioon, mutta Paavolaan ei ikinä muutettu. Olen vältellyt sitä aluetta sen jälkeenkin, enkä ajatellut koskaan muuttavani sinne.
Tiedän kuitenkin, että Paavolassakin on omat alueensa missä sitä levottomuutta ei niin paljoa ole. Eikä sitä kai enää nykypäivänä niin mahdottomasti muutenkaan ole ollut, joten kai sen oman suojauksensa voi tiputtaa sen osalta. Mä tiedän, että meidän lähikauppa tulee olemaan se Paavolan K-market, ja sen ympäristö on vähän semmonen, että en siitä yhtään pidä; siellä hilluu aina epämääräistä väkeä. Josko sitä kuitenkin vain osaisi keskittyä siihen omaan elämiseen ja asumiseen, eikä välittäisi niinkään muista. Ehkä sitä sillein pärjää jopa Paavolassa.
Mä oon kuitenkin ajatellut kaiken niin, että kun mä olen ollut käytännössä "jumissa" täällä Riihimäellä, noin 15 km päässä sukulaisista, niin muuton jälkeen tosta välistä häviää ainakin toi 10 km, että kyllä mä olen ihan valmis asettumaan vaikka sitten Paavolaankin. Mä pääsen kotoota tekemään helposti visiteerauksia sukulaisilla silloin kun mua huvittaa ja mut vastaan otetaan. Se riittää mulle syyksi muuttaa ihan minne päin Hyvinkäätä tahansa.
Ja siis jos mietitte, että ei 15 kilometriä ole välimatka eikä mikään, niin kyllä se mulle on ollut. Se on vaatinut aina rankkaa asennoitumista ja tähtikuvioiden oikeaa sijoittelua, että olen täältä saanut aikaiseksi lähteä. Ja sitä on tullut hyvin vähän lähdettyäkin, voitte uskoa. Ja tunne on ollut ilmeisesti molemminpuolinen, koska ei täälläkään melkein koskaan ole omia sukulaisia näkynyt, mutta en voi tuomita, koska tiedän itsekin lähtemisen vaikeudet. Ja tiedän myös, että ne on vain tekosyitä.
Niitä ei kuitenkaan kohta enää tarvitse miettiä ja murehtia! Sukulaisille tulee olemaan noin 2-4 kilometrin matka, joka taas ei ole matka eikä mikään.
Mä en keksi näiksi päiviksi mitään tekemistä, joten ajankulkukin on hyvin hidasta ja välillä jopa tuntuu, että se on ihan pysähtynyt. Mä vaan niin odotan, että kalenterissa on päivämäärä 5.6.2021, jolloin siis rykäistään meidän huonekalut ja muuttolaatikot yms. Hyvinkäälle väliaikaisasumukseen. Ja vielä vähemmän mä maltan odottaa sitä päivää, että tyhjennetään vielä se väliaikaisasumus ja siirrytään meidän uuteen, loppuelämän kotiin.
No, jos ei malta odottaa, niin pitää vaan malttaa odottaa. Kausi-ihminen kun olen, niin nyt täytyy sanoa, että tämä "odotan Hyvinkäälle muuttoa"-kausi ei ole oma suosikkini. Haluaisin kyetä tekemään muutakin kun vain odottamaan.
Ehkäpä se tästä. 12 yötä.. 12 yötä.. 12 yötä..
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)