Toukokuisia kuulumisia

Tänään käydään taas vähän mun kuulumisia läpi, eikö olekin oikein kivaa? Tästä tulee luultavasti sen verran mittava kokonaisuus tällä kertaa, että on pakko varmaan kehittää tähän jotain väliotsikoita tms. Ihan vaan hyvän lukukokemuksen takaamiseksi. Ei se sitä kyllä takaa, mutta ehkä? En minä tiedä. No, käydään kiinni kuulumisiin!

Mä luulen, että mä oon ehkä sairastanut koronan tässä jossain kohtaa. Ai mistäkö niin päättelen? No, mulla on ollut hajuaistin kanssa nyt hieman ongelmia. En mä sitä ole missään vaiheessa täysin menettänyt, mutta se on toistuvasti ollut hieman huono. Mun kotikutoinen, ei kovinkaan varma, koronatesti oli haistaa sinappia, koska se oli jossain vaiheessa vahvin haju mitä jääkaapista löysin. Mä oon aina haistanut sen edes vähän, joten oon päätellyt, että ei mulla ole koronaa. Älkää kokeilko kotona, ei ole yhtään toimiva testi, siis rehellisesti sanoen.

Jossain vaiheessa huomasin, että mun hiki oli vaihtanut hajua. Ihmettelin ja pohdin, että mitähän on voinut käydä.. Se rupes olemaan semmonen, hmm, eltaantuneen rasvan hajuinen, ehkä? Eira ei ilmeisesti huomannut mitään eroa, mutta mä haistoin sen ite ihan jatkuvasti, hyi. Epäilin kaikkea mitä oon syönyt, että se johtuu siitä. Mietin mitä uusia ruoka-aineita on tullut kokeiltua, ja jossain vaiheessa syytin hien uudesta hajusta corn flakeseja, koska ne oli ainut uusi juttu.

Ei mennyt kovinkaan montaa päivää kun huomasin, että pilkottu sipuli haisee ihan samallaiselta kun mun hiki, semmoselta eltaantuneelta rasvalta, ehkä. Mietin, että en varmaan ole sipulia kainalossani pyörittänyt, että tämä yhteys täytyy heti sulkea pois. Aina kun pilkoin sipulia, tuli se inhottava haju nenääni. Piti alkaa välttelemään sipulia.

Aikaa kului, ja huomasin monia muitakin ruoka-aineita, jotka alkoi haista siltä samalta eltaantuneelta rasvalta, ehkä. En ymmärtänyt yhtään, että mikä voi aiheuttaa kaikkiin semmosen hajun.. Eira ei kuitenkaan huomannut, että asiat olisi alkaneet vaihtamaan hajuaan, joten vian täytyi olla jossain muualla – ehkäpä mun nenässä.

Ja mitä tekee aikuinen ihminen tässä tilanteessa? No, googlettaa oireensa, tietenkin. Ei tarvinnut kauaa selata Googlea kun jo huomasin otsikoita, joissa mainittiin korona. Koronan jälkioire voi olla parosmia, joka siis heikentää tai muuttaa hajuaistia. Tutut asiat alkaa siis yksinkertaisesti vaan haista erilaiselta.

Tää ei onneks kovinkaan vakava ongelma ole, mutta kyllä sitä alkaa kaipaamaan jo vanhoja tuttuja hajuja. Yks päivä itseasiassa haistoin sipulissa taas sipulin, mutta se ei kestänyt kun sen yhden päivän, seuraavana päivänä eltaantuneen rasvan haju oli takaisin sipulissa. Mutta sen yhden hetken ajan mä olin ekaa kertaa elämässäni onnellinen siitä, että haistoin miltä sipuli oikeesti tuoksuu. Se antoi toivoa siitä, että ehkä jonain päivänä asiat tuoksuu vielä ihan omilta itseiltään.

Parosmia mun käsittääkseni menee ohi ajan kanssa, joten ei kai syytä huoleen. Hajuja vois ilmeisesti treenata, eli kai sitä pitäis vaan haistella niitä asioita, mitkä nyt haiseekaan erilaiselta. En tosin ole jaksanut nähdä tätä vaivaa, enkä toisaalta edes halua kainaloitani alkaa hikoilun jälkeen nuuhkimalla nuuhkimaan.

Määritelmä sanalle parosmia on vissiinkin siis hajuharha infektion jälkeen. Ja sitähän tämä luultavasti on. En oikein keksi muutakaan.. Aluksi saatoin ajatella, että mun nenässä on jotain jumissa ja se reagoi muuttamalla joitain tuttuja hajuja oudoiksi, mutta ehkä se ei kuitenkaan ihan näin ole.. Tai kai sitä ainakin voisi kuvitella, että jos nenässä jotain olisi jumissa, että se tulisi sieltä myös joskus uloskin.. Eipä ole näkynyt.

No, se oli vaan yksi aihe. Vaikka mä väitin, että mä en tule kirjottelemaan tosta työssäoppimisesta.. Niin mun on pakko perua puheeni. Ehkä mun pitää nyt pari viikkoa työtä tehneenä vähän kertoa mietteitäni.

Ensinnäkään mä en pidä työskentelystä Hesburgerissa. Pikaruokapaikka ei tunnu yhtään omalta paikalta. Mä en muista tähän hätään mitä mä sillon ekan päivän jälkeen kirjotin, mutta luultavasti se poikkeaa aika paljon tämänhetkisistä fiiliksistä.

Mä en ole hirveen nopea oppija, mutta kun kyse on pikaruokapaikasta, niin pitäisi kai sisäistää asioita nopeasti, jotta voi toimia nopeasti. Mä joudun edelleen kysymään paljon apua. Ja mulle, suomalaisena miehenä, avunpyytäminen on hieman hankalaa. Oon kuitenkin edelleen pyrkinyt menemään sillä ajatuksella, että mä olen tuolla oppimassa ja mulla on kaikki oikeus kysyä ja saada kaikki mahdollinen informaatio.

Välillä vaan tuntuu, että mun oppiminen on kiinni paljolti siitä, että kuka mua ohjaa ja millä mielellä se on. Pari päivää on ollut ihan puhtaasti semmosia, että mä olen kokenut täysin olevani vaan jaloissa, koska mua ei oo otettu mukaan tekemään mitään. On tehty vaan ite ja yritetty keksiä mulle jotain tekemistä jostain muualta. En toki valita, jos jotain tehtävää jostain ilmenee, koska kaikki tehtävät on kuitenkin ihan ok. Mielummin teen jotain kun vaan seison kädet taskussa, mitä se myöskin välillä on ollut.

Sitten on ollut yksi päivä, joka mun käsittääkseni rikkoi lakia tai jotain vastaavaa. Oli nimittäin niin, että Hesburgerilla ei ollut vuorossa kun yksi ihminen, jolloin se ei siis voi toimia mitenkään. Ilmeni kuitenkin semmoinen asia, että mä olin se toinen työntekijä, joka vastaa burgerien tekemisestä. Yksin. Mainittakoon vielä, että mä olen koulun kautta oppimassa tuolla, enkä täysipäiväinen työntekijä, joten mulle ei voi asettaa tommosta vastuuta. Siellä mä kuitenkin jouduin selviämään, ja selvisinkin, onneksi. Se oli vaan tosi, tosi kuormittava päivä. Välillä multa toki kysyttiin, että pärjäänkö mä siinä ja vastasin yleensä, että "en ole varma", jolloin vähän vaan tsempattiin ja sain jatkaa hommaani yksin. "En ole varma" oli kylläkin multa semmonen hiljainen avunpyyntö, mutta eipä sitä niin osattu tulkita. Eikä olisi kai voitukaan, koska ei siellä ollut työntekijää, joka olisi voinut mut vapauttaa vastuusta.

Yksi työntekijä on kuitenkin tuolla ylitse muiden. Se on ottanut mut todella hyvin vastaan, vaikka se ite oli semmonen alkuun, että sen mielestä tosi outo tilanne, koska ei ilmeisesti ollut koskaan kouluttanut ketään. Eikä sen vissiin olis kuulunutkaan mua opettaa, mutta se joutui siihen tilanteeseen ja se on hoitanut sen paremmin kun kukaan. Ja vaikka tilanne oli sillekin uusi ja outo, niin jossain vaiheessa se jopa sanoi, että se alkaa pikkusen jo pitää siitä, että sillä on siinä joku apuna. Mä olin siinä apuna ja ekaa kertaa se oli kivaa ja palkitsevaa, kun toinen kertoi avun olevan tarpeellista. Mua ei sysätty pois, eikä mulle napsautettu mitään nakkihommia, vaan sain tehdä ja mua opastettiin. Eikä tää toinen vaan heitellyt käskyjä, vaan teki itsekin, mutta antoi mun tehdä isoimman homman ja kertoi kokoaika, mitä piti tehdä. Se oli mun lempparipäiväni tuolla.

Kerrottakoon nyt vielä semmonen asia, että en mä ole kokoaika ollut Hesburgerissa, vaan mut on välillä otettu hommiin myös sinne toiselle puolelle, jossa siis sijaitsee Riihimäen Buffa. Mun mielestä se oli paljon mukavampaa hommaa noin ylipäätään. Siellä mulla oli selvät sävelet mitä pitää tehdä ja sain aika omassa rauhassa vääntää siinä pizzoja. Ja niitä tulikin väännettyä, varmaan satoja niiden muutaman päivän aikana. Se työ ei vaan missään tilanteessa aiheuttanut sitä ahdistavaa kiireen tunnetta mitä Hesburger tekee kokoaika. Ohjeet on selvät, ja tekeminen tuntuu enemmän kokkaamiselta kun burgerien kasaaminen voi koskaan tuntua.

Buffan puolelle oli joka aamu kiva herätä ja mennä, mutta Hesburger tarjoaa kyllä lähinnä huonoja aamuja ja epämiellyttävän tunteen. Pari viikkoa vielä.. Oon miettinyt monesti, että kyllähän tästä selviää vaikka päällään seisten, mutta en tiedä.. Joku tosta Hesburgerista vaan tekee semmosen, että se on päivä päivältä vaan vaikeempi.. Koskaan ei tiedä mimmonen päivä on tulossa ja ei oikein osaa varautua mihinkään. Pitäisi voida varautua johonkin, koska silleen vois alottaa päivän mun mielestä paremmin.

Kuitenkin, hei, käsittääkseni olen jo voiton puolella. 10 päivää takana ja 9 enää jäljellä. Toivon kovasti, että mut otettaisi vaikka viikoksi Buffan puolelle, jotta aika kuluisi.. Sen jälkeen se olisi enää 4 pitkää päivää Hesburgerissa, jonka jälkeen voisi jo ruveta keskittymään Hyvinkäälle muuttamiseen!

Koska siis, se on nyt mitä ilmeisemmin tapahtumassa! Kuntokartoitus oli ja meni, ja menikin muuten ilmeisesti sitten hyvin. Mitään mainintoja ei tainnut tulla, siis semmoisia, jotka olisi kaupan syntymiseen voineet vaikuttaa. Ehkäpä tuli enemmänkin vain semmoisia huomautuksia, käsittääkseni, jotka siis "olisi hyvä olla tehtynä" tms.

Eira oli löytänyt meille jo asunnonkin Hyvinkäältä, ja nyt mitä ilmeisemmin maksanut jo takuuvuokrankin. Kesäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien meillä on siis asunto Hyvinkäällä, ja tämä Riihimäen koti alkaa sinne sitten hiljalleen tyhjenemään. Ihan mahtavaa! Me palataan meidän juurille! Mä oon ainakin jotenkin super-innoissani ajatuksesta, vaikka tällä hetkellä se tuntuu vielä tosi kaukaiselta.. Tässä on tämä juoksuhiekka, nimeltään Hesburger, vielä kuljettavana ja sitten voi alkaa olla taas onnellisempi ihminen. Ehkä, toivon ainakin niin.

No, tuleva asunto on rivitalokolmio, Hyvinkään sairaalan kupeessa. Ja sen on tarkoitus olla vaan väliaikainen ratkaisu, koska siis omakotitalo on se mihin me Hyvinkäälläkin tähdätään. Nyt ei ole vaan ollut meidän näköistä taloa tarjolla. Eikä semmosta varmaan tulekaan, mutta jonkinlainen miellyttävä asunto kun joskus löydetään, niin aletaan siitä sitten tekemään hiljalleen meidän näköistämme.

Mutta hei, tämä nyt tapahtuu! Muistan vieläkin sen hetken kun istuttiin Eiran kanssa saunassa ja mietittiin Hyvinkäälle palaamista.. Silloin ajatus oli todella, todella kaukainen. "Menee varmaan useampi vuosi", mutta ei onneksi mennyt! No, ehkä tästä tekstistä on välittynyt se, että mä olen oikeesti tosi innoissani asiasta, joka siis kai oli tässä se pointtikin. En malta odottaa!


Ja tähän kohtaan lausahdus; "nyt mulla ei muuta". Tässä käsiteltiin ihan hyvin tämänhetkiset kuulumiset, joten ei tätä kannata sen enempää pitkittää. Kiitos jos luitte!

Terveisin,
Vesa-Matti