Sota ahdistaa

Mä olen päästäni ehkä jotenkin enemmän viallinen kun olen aikaisemmin ajatellutkaan. Tää Venäjän ja Ukrainan sotatilanne on mun mielestä todella ahdistava, enkä mä haluaisi tietää siitä mitään. Mä haluaisin elää täydessä uutispimennossa, mutta jokainen media tuuttaa aiheesta toinen toistaan erilaisempia juttuja. Siltä ei voi välttyä. Ainut vaihtoehto olisi varmaan, että sulkee puhelimen, television, tietokoneen tai kytkee päältä koko internetin.

Vaan mitä tekee täydellistestä uutispimennosta haaveileva Vesa-Matti? No, se ottaa puhelimen noin 5 minuutin välein käteensä, avaa Iltalehti-sovelluksen ja lukee maailmanmenosta. Uusimpien käänteiden lukemisen jälkeen tämä samainen Vesa-Matti alkaa googlettelemaan asioita; Ukrainan ja Venäjän historiasta, Putinin valtakaudesta, ydinaseista ja kaikesta tämmösestä pienestä.

Mä tiedän asiasta paljon enemmän kun mä ikinä koskaan olisin halunnut tietää – paljon faktaa, mutta varmasti myös hyvin paljon fiktiota. Mä lataan päähäni kokoaika kaikkea turhaa tietoa ja ahdistukseni vain kasvaa. Toisinaan lukeminen myös helpottaa, koska välillä lukemani artikkelit on myös ihan positiivisiakin. Tykkään runsaasti uutisista ja artikkeleista, joissa kerrotaan ketkä kaikki on jo kääntäneet takkinsa Venäjälle. Ja ehkä eniten pidin siitä kun luin, että hakkeriryhmä Anonymous on alkanut tekemään hyökkäyksiä Venäjää kohtaan.

Mä haluaisin lukea paljon enemmän artikkeleita myös siitä, että mitä Venäjän kansa tästä koko touhusta ajattelee. Käsitykseni mukaan suurin osa venäläisistä ei pidä tätä sotaa hyvänä juttuna, koska kansahan siitä eniten kärsii. Tai, enitenhän tässä koko touhussa kärsii Ukraina ja sen kansa, mutta tottakai kaikki pakotteet ja muut kohdistuu Venäjälle ja se saa venäläisetkin voimaan vielä huonommin. Se on periaatteessa niille aivan oikein, vaikka en haluaisi koko kansaa tuomita huonojen hallitsijoiden perusteella. Toivon, että jossain vaiheessa siellä alettaisiin ajattelemaan omaa kansaa ja laitettaisiin stoppi tuolle turhempaakin turhemmalle verenvuodatukselle.


Sitten aina silmääni iskee artikkeli siitä, että Ukrainan tilalla voisi ihan hyvin olla Suomi. Se saa mun vatsani aina kääntymään lähes ympäri ja mulle tulee todella paha olo. Tottakai mulla on paha olo myös Ukrainan puolesta, mutta mua oksettaa silti enemmän ajatus siitä, että mun läheiset ihmiset joutuisi sotaan. Toiset pakenemaan ja toiset rintamalle. Taas kouristi pahasti.

Pelottelua on paljon suuntaan jos toiseenkin. Toisaalta mä haluan uskoa tällä hetkellä niin, että Suomen ja Venäjän välit ei ole yhtään samanlaiset kun Ukrainan ja Venäjän. Niillähän toi meno on jatkunut käsitykseni mukaan jo vaikka ja kuinka kauan. Olin lukevinani, että Ukrainan rajat on muuttuneet kokoaika tässä vuosien saatossa ja Venäjän ja Ukrainan välit on olleet pitkään jo huonot. Venäjä on vissiin ainakin vuodesta 2014 asti kuumotellut Ukrainan rajoilla ja vallannutkin ainakin yhden alueen, Krimin niemimaan. Älkää tuomitko mua, mä luen nyt näitä asioita tosi paljon, mutta mä en ole vielä sisäistänyt kaikkea, joten tulee varmasti paljon väärääkin tietoa multa nyt tässä. Tai ainakin hyvin vajavaista tietoa.

Suomen ja Venäjän rajoilla ei ole ollut käsitykseni mukaan mitään tällaista, joten se antaa mulle ainakin henkilökohtaisesti semmosta turvaa, että ei se iso paha Venäjä sieltä ainakaan ihan heti niskaan tule. Sitten taas toisaalta kun skenaarioita on monia. Mitäpä jos nälkä kasvaa syödessä? Yhtäkkiä ei riitäkään vaan Ukraina, vaan pitää ottaa helpot pois kuleksimasta ja sitten tullaan väkisin Suomeen.

Putinin valtakausi loppuu käsitykseni mukaan 2024 (saatte korjata mua jos olen oikeasti aivan väärässä), jolloin siis järjestettäisiin uudet vaalit. Mä uskon, että tämä Ukrainassa järjestetty show ei ainakaan kasvata Putinin kannatusta, joten; tuleeko Putinille kiire? Valtakausi on lopuillaan ja pitää äkkiä vallata lisää ja lisää. Tehdä kaikkea mitä voi hirmuhallitsijana tehdä. Voin kuvitella, että tulee pakokauhu ja on pakko toimia vailla järjenhiventäkään – kuten se toimii tälläkin hetkellä.

Putin pitäisi ehdottomasti saada vallastaan ja se pelko pois myös Venäjän kansalta. Mä uskon, että siellä on paljon ihmisiä, jotka haluaisi vaan ihan perus tylsän arjen mielummin, mitä mäkin tällä hetkellä toivon ja odotan.


Maxin syntymän jälkeen mä olen alkanut ajattelemaan paljon enemmän myös muiden lasten turvallisuutta. Ukrainassa on paljon lapsia sodan jaloissa. Venäjän sotilailla ja Ukrainan sotilailla on varmasti lapsia, joiden turvallisuus on varmasti kaikkien ensimmäinen asia – kaikkien muiden, paitsi Putinin. Olen lukenut, että Ukrainassa on tällä hetkellä kuollut ainakin yksi lapsi, ja se saa mut erityisen vihaiseksi.

Mä en halua, että Max ja meidän tuleva pienokainen joutuu pakenemaan sotaa. En halua edes, että ne joutuu koskaan pelkäämään sotaa. En haluaisi minäkään, mutta vielä vähemmän haluan sitä, että mun läheisille ihmisille käy mitään.

Mä jouduin puolet mun elämästä odottamaan lasta ja nyt kun mulla semmonen on, kohta toinenkin, niin mä haluaisin pystyä elämään heidän kanssaan turvallista elämää. Kasvattaa niitä ilman minkäänlaista ylimääräistä pelkoa. Haluaisin, että ainut pelko olisi sängyn alla tai kaapissa majaileva hirviö, jota ei edes oikeasti ole olemassa. Tiedättekö?

Mä koen, että vaikka tässä on sattunut ja tapahtunut vuosien aikana paljon negatiivistakin, niin mä voisin nyt elää silti elämäni onnellisinta aikaa. Se vaan otetaan multa nyt pois kun maailmassa on kokoaika kiristyvä ilmapiiri.

Ukrainassa ja varmasti Venäjälläkin on perheitä, jotka ajattelee samalla tavalla. Juuri on saavutettu jotain jota on kauan odotettu ja sitten tulee tämä. Ensin korona ja sen jälkeen sota. Voitaisiinko jossain vaiheessa oikeesti vaan siirtyä siihen yleensä ei niin toivottuun tylsään arkeen?

Miksi maailmassa pitää olla sotahulluja? Miksi niitä ei saada virastaan? Miksi elämä on niin epäreilua nyt? Miksi Venäjän kokoinen alue ei voi tyytyä siihen mitä jo on? Paljon kysymyksiä, paljon ahdistusta.

Mulle olisi tällä hetkellä aivan se ja sama, vaikka koko maa olisi yhtenäinen. Kukaan ei haluaisi toiselta maita, vaan kaikki olisi yhtä ja suurta perhettä periaatteessa. Ei olisi Venäjää, ei Suomea, ei Ukrainaa tai edes USA:ta – olisi vain maapallo, tai miksi sitä ikinä kutsuttaisiinkaan. Olisi vain tämä oma pieni kupla mihin keskittyä ja minkä kanssa elää. Se riittäisi mulle aivan hyvin.

Ja nyt ei mulla muuta. Mä ajattelin, että puran hieman tätä mun ahdistusta tänne ja tässähän tätä tuli.

Terveisin,
Vesa-Matti

Putous 2022 – Sketsihahmot

Nyt siellä sitten syttyi se sota. Voi hemmetin hemmetti. Mä nyt vaan kovasti toivon, kuten varmasti moni muukin, että se saataisiin nopeasti alta pois ja Venäjä tuomittua toimiensa perusteella oikein kunnolla.

En kuitenkaan tullut tänään siitä kirjottamaan, vaan huomasin, että taas on se aika vuodesta kun mun vanhat Putous-merkinnät alkaa pompahtelemaan "Suosituimmat"-osioon. Tarkoittaa siis sitä, että ihmiset löytää tänne Googlen kautta googleteltuaan Putousta.

Ajattelin ihan vaan huvin ja urheilun.. No, ei tässä kyllä mitään urheilua ole, mutta ainakin huvin vuoksi kirjoittaa noista tän kauden sketsihahmoista. Tästä ei tule sarjaa, mä perkaan nää kaikki hahmot nyt ja kerron oman suosikkini, koska sitä jotkut kuitenkin odottaa löytäessään tänne.


Ihan alkuun on pakko sanoa, että kolmen jakson perusteella edessä on kyllä suhteellisen surkea kausi sketsihahmojen osalta. Ja ehkä muutenkin, koska mun keskittyminen jaksojen aikana on ollut luokkaa nolla. Se ei ole saanut mua siis vielä mitenkään mukaansa. Uhkasin, että katson vaan yhden jakson ja tuomitsen sen perusteella, mutta kyllä mä varmaan koko kauden tulen katsomaan, koska oon tainnut katsoa kaikki muutkin kaudet. Putous-aiheisia merkintöjä en ole vaan vuosiin jaksanut tehdä, koska se taso on oikeasti aika paljon alempana kun oli silloin, kun jaksoin näitä merkintöjä viikoittain tehdä.

Mennään vaan suoraan asiaan.


Die-Harri – Pilvi Hämäläinen

Tää hahmo sijoittuu mun ranking-listalla ehkä sijalle 2. Aikalailla taattua Hämäläinen-laatua. Puhetyyli ja ulkonäkö ei sovi yhtään samaan pakettiin, mutta siinäpä se piilee hahmon hauskuus. Tarpeeksi kaukana toisistaan, jotta toimii yhdessä. Toi kun asteli lavalle niin odotin jotain möreää ääntä, mutta sitten se olikin tommonen hissukka. Monotonisesti tokaistu "tuhoa, kaaosta, kärsimystä" aiheutti nenätuhahduksen, joka on jo aika paljon nyky-Putousta katsoessa.

Hahmo kehittyy mun mielestä hyvin, mutta sitä osasin odottaakin, koska kyseessä kuitenkin jo hiljalleen Putous-konkari-titteliä nauttiva Pilvi. Ja tärkeintähän on tuoda hahmolle joka jaksossa jotain uutta, eikä vaan jämähtää siihen hokemaansa ja mennä sen turvin niin pitkälle kun vaan kykenee.

Jos tämä hahmo pudotetaan aikaisessa vaiheessa, niin sitten pitää taas kerran syyttää katsojia, jotka ei ymmärrä hyvän päälle.

Kape Virallinen – Pihla Maalismaa

Mulla tuli hyvin vahvat JVG-fiilikset tästä hahmosta kun se asteli lavalle. Jotenkin siitä tulee hyvin vahvasti mieleen Jare. Meinasin sanoa, että muhun ei enää hirveen vahvasti toimi se kun nainen pukeutuu mieheksi – tai päinvastoin – mutta iskihän muhun toi Die-Harrikin. Tää Kape ei vaan lähe.

Jutut on ihan toimivia, mutta joku tossa hahmossa häiritsee mua hyvin paljon. Kehityksestä en oikein osaa sanoa, koska ei ollut viime jaksossa mukana kun vain jonkun klipin verran, joka ei tarjonnut mitään uutta. Tuntuu, että hahmo pyörii samoissa jutuissa ja se tökkii.

Mun puolesta voidaan pudottaa aikaisessa vaiheessa, ellei sitten seuraavassa jaksossa tarjoa jotain erityistä.

Plussapisteet kuitenkin siitä, että hahmo on noinkin valmis, vaikka tämä on Pihlan ensimmäinen Putous-kausi. Siihen pitäisi vaan vielä tuoda nopeasti sitä tarinaa lisää ja kehitystä, josta mä jaksan valittaa ihan loppuun asti.

Hannu Gandhi – Aku Sipola

Tää hahmohan vissiin nauttii jostain yleisön suosikki-tittelistä. Mulle tää taas on eniten semmonen hahmo, että kun tämä astelee lavalle niin mä kaivan puhelimen esille ja teen jotain muuta. En siis voi sanoa hirveästi pitäväni. Ärsyttävyys ei ole mulle tae hyvästä sketsihahmosta – ja ärsyttävä tämä hahmo todella on.

Nyt kun katson uusintana tota ensiesiintymistä, niin.. No, on se sketsihahmo ja on sillä ihan hauskoja juttuja. Kaikki muu siinä hahmossa vaan jotenkin.. No, ei toimi mulle. Ei kaikki voi toimia kaikille.

Aku tekee myös ensimmäistä Putous-kauttaan ja siitä pakko antaa tällekin hahmolle ne plussapisteet, että hahmo on noinkin valmis. Mä vaan luulen, että tää hahmo ei tule kehittymään mihinkään suuntaan, koska se on käytännössä jo nähty. Eli jotain repäisevää tarvitaan, jotta mä voisin alkaa hahmosta pitämään.

Limu-Miska – Maaria Nuoranne

Ei, ei ja ei. Tämä hahmo, ulos, heti. Mä en pysty tähän.. Mä en usko, että hahmo tulee missään kohtaan tarjoamaan mitään muuta kun ärsyttävyyttä.

Mua pelottaa, että tän hahmon kohdalla käy sama kun kävi joskus Christoffer Strandbergin hahmon Nöpö-Felixin kanssa. Se menee pitkälle vain olemalla ärsyttävä, mutta vetoamalla joidenkin äiti-henkilöiden ja niiden lasten tunteisiin niin samaistuttavilla piirteillään. Ja mä inhosin yli kaiken Nöpö-Felixiä, mutta silti sitä hahmoa piti katsoa koko kauden verran kun ei siitä eroonkaan päästy. Mä toivon, että tätä virhettä ei toisteta Limu-Miskan kohdalla.

Maaria ei ollut hauska edelliselläkään Putous-kaudellaan. Tää on muistaakseni siis sen toinen hahmo, ja näillä näytöillä voisi näyttelijä mennä vaihtoon. Hahmo tuskin kehittyy mihinkään suuntaan vaan on koko kauden yhtä räkäinen, monin eri tavoin.

Niin, siis muutenhan Maaria suoriutuu pestissään hyvin, mutta sketsihahmot – jotka on Putouksen suola – ei vaan lähde.

Kaisla Sose – Mikko Töyssy

Tää oli mulle ehkä suurin henkilökohtainen pettymys. Mikko on ollut hyvä luomaan sketsihahmoja ja aikaisemmat hahmot on jopa jaksaneet naurattaakin, mutta tämä.. Tää oli ihan puhtaasti vaan kaikin puolin huono.

Hannu Gandhin tavoin tää saa mut ottamaan puhelimen käteen ja katselemaan mielummin vaikka videoita liikenneruuhkista, koska jopa se on mielenkiintoisempaa.

Mulla on kuitenkin pieni odotus, koska Mikko osaa yleensä kehittää hahmojaan. Tai siis luoda sitä tarinaa sinne pohjalle, joka on tärkeää. En vaan tiedä.. Tää hahmo ei edes luo mulle semmosta fiilistä, että haluaisin tietää siitä lisää tai edes nähdä mihin se kehitty.. Joten aika ristiriitaisissa fiiliksissä. Ei harmittaisi siis jos hahmo putoaisi aikaisessa ajankohdassa.

Heimo Herkkä – Jyri Ojansivu

Onneksi tämä hahmo on jo ulkona. Okei, ennen tätä olisi kyllä saanut tippua semmoiset hahmot kuin Limu-Miska ja Kaisla Sose. Vaikka Heimo Herkkäkään ei ollut hyvä hahmo, niin oli siinä ehkä enemmän sitä jotain kun näissä mun ehdottomissa inhokeissa.

Nyt on vaikea sanoa, että olisiko Jyri osannut viedä hahmoa vielä jotenkin eteenpäin. Hahmo oli tarpeeksi sekopäinen, että siitä olisi voinut vielä kehittyäkin jotain. 

Kattelen tässä tosiaan aina samalla ton noiden ensiesiintymisen ja nyt on pakko sanoa, että toi hahmo olisi voinut mennä pitkällekin jos sitä ei olisi tiputettu tässä kohtaa. Hyi teitä äänestäjät! Alkakaa äänestämään oikeasti huonoja hahmoja pois ja jättäkää ne potentiaaliset vielä kasvamaan.

Ihmettelen ihmisten kriteereitä hyvälle sketsihahmolle. Monilla kausilla on käynyt niin, että ne potentiaalisimmat on äänestetty heti alussa pois, koska ne on siinä vaiheessa tylsiä. Ne on alkanut kehittyä johonkin suuntaan, mutta sitten on tullut lähtöpassit. Jyrin hahmo oli näistä huonoista hahmoista se potentiaalisin, koska en luota Kaisla Soseeseen.

En nauranut hahmolle, mutta odotuksia oli.

Alvari Perätorvi – Aapo Oranen

Arvoisat ihmiset, tässä on mun suosikkini! Hahmo on niin huono, että se on aivan loistava. Tää vetoaa muhun ehkä sen takia, että tässä on jotain historian havinaa. Tää tuo mieleen paljon hyviä vanhoja sketsihahmoja, joita Putouksessa on ajansaatossa nähty.

Mua vaan pelottaa, että tää hahmo ei vaan kehity eteenpäin. Tää on käytännössä täysin valmis sketsihahmo, joten mihin se voi siitä enää mennä? Toisaalta mä olin huomaavinani viimeisimmässä jaksossa, että hahmo alkoi tekemään jo tuttavuutta jonkun toisen hahmon kanssa. Se miten kemiat toisen sketsihahmon kanssa toimii tuo lisää ulottuvuutta hahmoihin. Tää voi siis kehittyä toisten hahmojen kautta, ja sitä mä ehkä odotankin.

Aapo on onnistunut kyllä ensimmäisellä kaudellaan kerrassaan loistavasti. Paras hahmo. Kiitos.


Ja siinähän se sitten olikin. En ruvennut tässä sen enempää niistä juttelemaan, mutta kerroinpahan ainakin, että mitä nää hahmot on mussa herättäneet tähän asti. Hirveän paljon en kaudelta odota, mutta josko sen edes jaksaisi loppuun asti katsoa, niin olisihan sitä jo siinäkin.

Eli tl;dr: Voittaja Alvari Perätorvi, toisena Die-Harri ja kolmantena.. Hmm, jos on ihan pakko valita, niin ehkä se on sitten Kape Virallinen.

Ja nyt ei mulla muuta. Pahoittelut niille, joita nämä tämmöset Putous-merkinnät ei kiinnosta, mutta onneksi nämä voi aina ohittaa. Tää oli pieni paluu jonnekin mun juurille, koska aikoinaan näitä tuli tosiaan tehtyä aika runsaastikin. Seurasin kovin tiiviisti Putousta ja kirjottelin joka viikko uusimmat käänteet ja mielipiteeni.

Terveisin,
Vesa-Matti

Omaa aikaa ja stressiä maailmanmenosta

Mun on nyt jostain syystä todella vaikeeta löytää itelleni aikaa kirjottaa blogia. Ai miksikö? No, ns. oma aika on kovin vähäistä. Ja tämä vähäinenkin oma aika kuluu kaikkeen muuhun.

Mitä on tämä oma aika, jota on niin vähän? No, se on sitä aikaa periaatteessa kun Max nukkuu. Päiväunien aikaan meillä vanhemmilla on 1-3 tuntia omaa aikaa ja lopun oman ajan mä joudun ottamaan yöunista, 19-02 väliltä. Ilta-aikaan mä en yleensä enää jaksa koneelle tulla, joten se aika kuluu sitten televisiota katsellessa tai puhelinta räpeltäessä.. Tai siis.. En tiedä, ehkä mä jaksaisin vielä koneellekin tulla, mutta meillä on jotenkin jo semmonen.. Hmm, vakiintunut kaava päivien suhteen. Kello 19, toisinaan kello 20 jälkeen saa mennä pehkuun ja yleensä se lupa käytetään vikisemättä. Yleensä sitä siis ollaan pehkussa jo reippaasti ennen kello 21. Tuntuisi siis kovin oudolta yhtäkkiä olla menemättä pehkuun ja tulla vaikka tietokoneelle.. Vaikka oon mä silleenkin pari kertaa tehnyt, yleensä jos on ihan hirveä pelikausi ollut meneillään ja on tahtonut vaan pelata..

Mihin mä sitten kulutan tän mun oman ajan? Aikaisemmin mainittu pelaaminen on ollut nyt jotenkin tosi vahvasti läsnä. Mä olen pelannut puhelimella paria eri peliä, jonka lisäksi mä olen yrittänyt mahdollisimman paljon pelata The Sims 4 -peliä taas kerran. Tai en ehkä ole yrittämällä yrittänyt pelata, mutta kun olen taas aivan koukussa.. Pää vie aina takaisin pelien pariin.

Mä oon yrittänyt välillä yksin ollessani alottaa joitain uusia kausia joistain seuraamistani sarjoista, mutta mä olen jaksanut keskittyä ehkä 15 minuuttia kerrallaan. Tämän 15 minuutin jälkeen jakso on pakko pysäyttää ja siirtyä pelaamaan jotain. Kuka edes tekee niin? Kuka katsoo 15 minuuttia jotain jaksoa, jättää jakson kesken ja siirtyy tekemään jotain muuta? Ei kukaan, paitsi joku joka on hyvin koukussa pelaamiseen.

Iltaisin me sitten Eiran kanssa katellaan ns. meidän sarjoja, joita siis seurataan vaan yhdessä. Silloin jaksaa keskittyä, koska siinä saa toisen kanssa rupatella niitä näitä sarjan etenemisestä. Jossain vaiheessa Eiralla on jo sen verran kauhea väsy, että laitetaan nukkuohjelma pyörimään ja ihan hetken päästä kuuluukin jo Eiran pieni kuorsaus. Sitten alkaa mulla YouTube-maratoni.

Mä olen kuulunut YouTubeen vuodesta 2008 ja mä olen varmaan aikalailla sieltä lähtien tottunut siihen, että mun pitää kerran päivässä päästä katsomaan seuraamieni henkilöiden videoita. Se hetki on aikalailla vakiintunut sinne Maxin ja Eiran nukahtamisen jälkeiseen ajankohtaan. Toisinaan kyllä tällä hetkellä kun on tämä hyvin vahva pelikausi meneillään, niin olen joutunut joitain videoitakin keskeyttämään ja siirtyä pelaamaan. Sehän on ihan todella huippu-super-iso virhe ilta- tai yöaikaan. Vaikka se YouTube-videoidenkin katselu varmasti aktioi jotenkin, niin kyllä se pelaaminen on paljon isompi paha. Videoiden aikana pystyn nukahtamaan, mutta pelaamisen jälkeen silmät näkee jonkinlaista pelikuvaa vielä huonossa lykyssä tunninkin verran, joka ei mahdollista nukkumista laisinkaan. Pitäisi siis ehdottomasti olla pelaamatta enää silloin.

Mutta sitten on myös nämä hetket kun Eira lähtee Maxin kanssa tekemään jotain. Nyt esimerkiksi uimalaan, koska Max tykkää uimisesta tosi paljon ja ne on nyt ottaneet tavaksi käydä tyyliin kerran viikossa uimalassa. Ovi meni kiinni ja mietin: "Mitähän nyt pelaisin?"

Nää hetket on semmosta ns. extra omaa aikaa, joka tekee tämmöselle itsensä enemmän introvertiksi mieltävälle ihmiselle todella hyvää. Nää hetket on yleensä semmosia kun mulle tulee helpoiten ajatus, että voisin ihan blogin kirjoittaa. Nää hetket tulee periaatteessa yllättäen ja näille ei ole mitään sovittua aikaa. Mä voin joko ehtiä tekemään jotain, tai sitten en mitään – yleensä en kyllä mitään järkevää ainakaan. Jos tämän blogimerkinnän saan nyt aikaiseksi tänä aikana, niin koen ajan hyvin käytetyksi. Toisin olisi, jos olisin ruvennut pelaamaan jotain, koska siitä nyt ei oikeesti hyödy kukaan mitään. No, minä viihdyn, mutta siinä kaikki.


Hmm, mun on ehkä pakko puhua vielä toisestakin aiheesta. Nimittäin mua huolettaa tämä maailman tilanne tällä hetkellä. Tai oikeestaan mua ehkä enemmänkin ärsyttää.

Me ihmiset ollaan tässä joulukuusta 2019 lähtien rämmitty läpi covid-19-helvetin. Anteeksi kirosana, ei ole tapaistani. Tässä alkaa olemaan – oman käsitykseni mukaan – semmonen tilanne käsillä, että ehkä jo vihdoin näkyisi valoa tunnelin päässä ja päästäisiin elämään normaalia vähän huolettomampaa elämää. Paluu normaaliin siis, joka olisi tässä kohtaa jo oikeasti todella mahtavaa. Kuka enää jaksaa uusia rajoitteita tai variantteja? Kättä ylös rohkeasti, jos jaksat vielä uuden esimerkiksi tappavamman virusvariantin? En usko, että hirveän monta kättä nousi.

Paitsi ehkä yksi käsi nousi, mutta sekin naapurimaassamme. Niin, kyllä, jos korona ei ollut vielä tarpeeksi, niin seuraavaksi tulee suuri ja mahtava Putin. Mä en paljoa politiikasta ymmärrä, eikä se mua niinkään kiinnosta, mutta kyllähän nyt varmasti tyhminkin ihminen tietää, että tappamalla muita ihmisiä ei ratkaista mitään. Miksi siis pitää suunnitella sotaa? Venäjä on ennestään jo aika hemmetin valtava alue, joten mihin ne edes muka tarvitsee lisää maata? Mä en ole ihan mahdottomasti lukenut uutisia, pääosin vain otsikoita, joten en täysin kärryillä ole tässäkään. Oliko kuitenkin niin, että Putin haluaisi ns. maansa takaisin?

Ja jos niin, niin eiköhän se seuraavaksi halua myös Suomen takaisin Venäjän vallan alle? Mä en vaan oikeesti jaksa.

Tiedättekö kun maailmassa ei ole Maxin elämän aikana ollut semmosta järjestystä, kun oli vielä ennen vuotta 2019. Haluaisin, että voitaisiin jo palata oikeasti semmoseen perusturvalliseen elämänmuotoon, jossa ihmisen ei kokoaika tarvitsisi miettiä mitä seuraavaksi putoaa niskaan.. Tai siis tottakai semmoset perus arkiset asiat olen valmis ottamaan niskaani, koska sitähän elämän rämpiminen on, mutta mä en jaksaisi sen päälle kantaa vielä huolta tommosista asioista, joille mä en edes voi mitään. Mä en jaksaisi stressata enää näitä asioita, mutta en mä voi olla stressaamattakaan.

Mä huomasin stressini siinä kun tuli se uutinen, että Venäjä vetää joukkojaan Ukrainan rajalta, eikä mitään sotaa ole tulossakaan. Mulle tuli semmonen jännä aaltomainen hyvänolontunne koko kehoon. Silleen kun olisi kantanut jotain raskasta asiaa hartioillaan ja se olisi nyt pudonnut sieltä. Se helpotuksen tunne, tiedättekö? Mä ajattelin, että luojan kiitos ei mitään sotaa tullutkaan ja ehkä Venäjän johdolla onkin jonkinlainen kyky käyttää aivojaan.. Vaan sitten onkin tullut uutista jos jonkinlaista ja se painolasti on tullut takaisin jopa suurempana. Mua ahdistaa avata iltapäivälehtien sovelluksia, koska siellä on aina mitä todennäköisemmin herra isoherran naama ja jotain tyyliin "Venäjä vyöryy Ukrainaan".

Mun puolesta Venäjälle voitaisiin asettaa kaikki mahdolliset rangaistukset ja rajoitteet. Voisko joku siellä Venäjällä kysyä kansalta, että haluaako ne sotaa? Mä en usko, että venäläiset sotilaatkaan on hirveän innoissaan asiasta, koska siellä on varmasti myös perheellisiä miehiä eturintamalla, jotka ei tulekaan enää takaisin. Miksei kukaan ajattele yksilöä? Mä haluan tulla ajatelluksi, koska mä haluaisin vaan elää rauhallista elämää oman pienen perheeni kanssa, koska musta on pitkän, pitkän odotuksen jälkeen vihdoinkin tullut isä. Mä en haluaisi tähän nyt mitään ylimääräistä, ymmärrättekö?

Sota ei koske Suomea, vielä. Kuka uskoo, että Putin vallattuaan Ukrainan tyytyy siihen? Se ei ehkä tapahdu tänään, eikä huomenna, mutta varmasti sekin tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa, että Suomikin pitää haltuun ottaa. Mua ärsyttää, koska en voi tehdä asialle mitään! Lopettakaa! Eletään kuitenkin vuotta 2022 ja asiat voidaan varmasti hoitaa myös ilman verenvuodatusta.

Päättäjät vaihtoon Venäjällä ja kansalle mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Kaikki ei voi olla yhden sotahullun käsissä..


Nyt ei mulla muuta. Toivon vaan kovasti rauhaa koko maailmaan ja sitä, että saisin nyt vaan nauttia tästä ajasta.

Terveisin,
Vesa-Matti

P.S. Mä jouduin jälkikäteen korjata taas extrovertin introvertiksi, koska käytän itsestäni aina väärää termiä. Koskahan mä opin?

Kokonaisvaltainen kuulumispäivitys

Tässähän on taas vierähtänyt kuin siivillä 10 päivää tätä uutta kuukautta.. En tiedä miten se on noin vaan päässyt luikahtamaan. Toisaalta ei harmittaisi yhtään, jos luikahtaisi vielä vaikka puolitoistakin kuukautta eteenpäin kuin siivillä, koska mä odotan tällä hetkellä kevättä enemmän kun koskaan.

Mä olen nyt jo niin nähnyt tämän talven. Mä olen ottanut jonkinlaisen vetovastuun meidän lumitöistä, koska ne on ihan kivoja, eikä Eiran tarvitse nyt rasittaa itseään yhtään ylimääräistä. Kuitenkin alan olemaan jo täysin kyllästynyt kaivamaan samoja väyliä auki päivästä toiseen ja jopa monia kertoja päivässä. Lumi siis yksinkertaisesti jo riittää. Sen sataminen riittää, sen näkeminen riittää ja varsinkin sen kolaaminen todellakin riittää.

Muistatteko ennen Valtteri-myrskyä kun oli pari suhteellisen lämmintä päivää? Pyörittiin nollassa tai ihan hitusen plussan puolella. Maassa ei ollut mitenkään hirveesti lunta. Silloin ilmassa oli ikään kuin kevään tuntua, ja mä olin totisesti innoissani! Sitten kun tuli tuo myrsky, joka pakkasi meidänkin pihalle todella paljon lunta.. Jotenkin romahdin takaisin todellisuuteen, että tätä talvea ja lunta tulee kestämään vielä parikin kuukautta. Miksi? Ideaaleinta olisi, että lunta tulisi jouluksi ja uudenvuodenaatoksi ja se on sen jälkeen hei hei lumi. Ei saisi toivoa ilmastonmuutosta, koska se on paljon enemmän kun lumien sulaminen tai sen satamatta jääminen, mutta kyllä ihan mielelläni antaisin pari talvikuukautta pois alkuvuodesta. Marras-, joulu- ja tammikuu voisi mun puolesta olla lumisia kuukausia, mutta sitten pitäisi kyllä jo ehdottomasti palata lumettomuuteen.

Kiukuttelinko jo tarpeeksi lumesta? Hyvä. 


Mä ajattelin, että kun kuitenkin viimeisimmästä blogimerkinnästä on jo se 10 päivää, että hyvä päivittää teille vähän jotain kuulumisia. Taas periaatteella; blogi auki, tyhjä sivu eteen ja annan vaan sormien näpyttää. Kaikki mitä saan ulos on kauhea kiukuttelu lumisateesta, vau.

No ei tossa oikeesti ole kaikki. Onhan mulla vielä jotain takataskussa. Haluatteko kuulla vaikka miten se elämä noin muuten? No, siitäkin huolimatta alan sitä nyt tähän kirjoittamaan.


Me mennään nyt lauantaina Porvooseen. Se on kyllä semmonen kaupunki, että jos en olisi niin sidoksissa Hyvinkääseen (on muuten jotenkin typerä taivutus), niin asuisin ehdottomasti Porvoossa. Ja ehdottomasti vielä jossain siellä Vanhassa Porvoossa.

Tällä kertaa mennään sinne oikeastaan kylpylälomalle. Mä olen niin hyvä unohtamaan ja sekoittamaan asioita, että en osaa nyt aivan 100% varmaksi sanoa mennäänkö me Haikon Kartanoon vai jonnekin muualle.. Mutta ehkä voisin sanoa noin 95% varmuudella, että meillä on Haikon Kartanosta huone, jossa tullaan yöpymään. Eira oli suunnitellut reissua ensin jonnekin muualle, mutta sitten taas Porvooseen, sitten taas jonnekin muualle ja taas Porvooseen.. Niin tämän takia mä olen hitusen kujalla.

Meillä oli tossa 29. elokuuta 2021 seurustelun 10-vuotispäivä, mutta ei remontin takia sitä keretty mitenkään viettämään. Se jäi silloin harmittamaan. Jotenkin vaikutti vielä, että Eiralle se oli ihan ok, että rempataan vaan ja hemmettiin tommoset hömpötykset. Melkein puoli vuotta siihen sitten meni, ennen kun Eira sen itse otti taas asiaksi ja alkoi järjestämään tämmöstä. Eli ei se ehkä sittenkään ole sille hömpötys, se ei vaan osannut keskittyä siihen silloin kun oli remontissa niin paljon purtavaa. Ja sitten tuli kaikki raskausajan väsymykset ja muut.

No, nyt jotain tapahtuu kuitenkin. Mennään kylpemään, syömään hyvin ja toivottavasti vielä nukkumaan hyvin. Max jää Eiran äitin kanssa kotiin ja me päästään siis ihan kaksin viettämään meidän yhteistä aikaa. Ei sitä tässä silleen mitenkään turhan paljon ole ollutkaan..


Nyt jos tuntuu, että tässä kohtaa vaihtuu kirjottaja, tai ajatukset on muuten jotenkin rikkonaisia, niin johtunee siitä, että pidin tässä muutaman tunnin tauon. Eira ja Max tuli reissultaan ja mä kävin sitten olemassa niiden kanssa tossa. Nyt Max on päiväunilla, päiväruoka on hautumassa ja mulla on taas pieni hetki aikaa kirjoittaa. Ja mulla on myös kuppi kahvia, ah.


Hmm, mistähän sitä sitten jatkaisi? No, mä joskus kaiketi kirjottelin teille siitä, että mä kokeilen olla ilman lisättyä sokeria? Se on tapahtunut, mutta en ole huomannut, että se olisi vaikuttanut mihinkään mitenkään. Ehkä mun sytytys ei ole enää ihan niin pitkä.. Hyvin vahva ehkä. Siihen mä yritin sillä vaikuttaa, mutta kovin huomattavaa muutosta ei ole siis tapahtunut suuntaan tai toiseen.

Täydellinen sokerittomuus on mahdotonta. Ainakin mulle. Lähinnä sen takia, että haluan pystyä syömään samoja ruokia kun Eira, koska meillä on nykyään ruokabudjetti. Mä en kuitenkaan enää syö karkkia, imeskele jugurtteja, lutkuttele mehuja tai limujakaan. Semmonen turha rahanhassaus ja sokerin kanssa lotraaminen on jäänyt. Eikä se tunnu vaikealta. Annan itelleni luvan syödä asioita, joissa lukee "ei lisättyä sokeria". Mutta niitäkin vain, jos muka mitään muuta ei ole tarjolla.

Mä kuitenkin jatkan tätä tältä pohjalta, koska säästäähän tässä ainakin rahaa. Eikä ihminen tarvitse sitä ylimääräistä sokeria kaikesta ylimääräisestä. Eikö tämä ole puhdasta voittoa siispä?


Mainitsin ruokabudjetista, haluatteko kuulla siitä lisää? Koska tämä on kokonaisvaltainen kuulumispäivitys, niin pakkohan mun on sekin teille siispä avata.

Meillähän on siis semmonen tilanne, että Eira tienaa rahaa ja minä vain.. No, minä saan työttömyyskorvaukset. Vuoteen 2022 mentiin aikalailla sillä tyylillä, että ruokaa ostettiin lähinnä Eiran rahoilla, mutta toki mäkin aina silloin tällöin maksoin kun kävin itsekseni kaupassa tai jotain. En siis ihan siivellä tässä ole mennyt. Jotenkin vaan sitten tän vuoden alussa mä ajattelin, että eihän se nyt mene ihan oikein..

Ehdotin Eiralle, että luodaan uusi tili, jonne molemmat laittaa joka kuukausi tietyn summan rahaa. Ruokarahaa, siispä. Meinattiin ensin, että kyllä me pärjätään 400€/kk, mutta minä nostin sen viime hetkellä 500€/kk. Eli 250€ molemmilta. Ensimmäinen kuukausi alkaa olemaan tässä taputeltuna, mutta vähän vaikuttaisi siltä, että 500€/kk ei riitä meidän budjetiksi. Pitää kyllä kokeilla vielä toinen kuukausi, mutta sitten sitä pitää muutella johonkin suuntaan. Mulla ei kyllä ihan mahdottomasti ole enää mahdollisuutta ruokabudjettiin laittaa, koska muuten jää laskuja maksamatta. Vaan jos tää ei ota toimiakseen tällä määrällä, niin sitten se on nostettava sinne 600 euroon. Se 300 euroa on vaan puolet mun kuukauden rahoista..

Käydään nyt silleen ainakin kerran viikkoon vähän isommin kaupassa ja ostetaan semmosia perustarvikkeita. Jauhelihaa, kanaa, nakkeja.. Tämmösiä, mistä nyt saa tehtyä ruokaa koska tahansa. Tätä on nyt jatkunut siis tosiaan yhden kuukauden ja tämä tulee tästä varmasti kehittymään johonkin suuntaan. Toivottavasti ainakin tajutaan mihin meillä menee turhaan rahaa ja osataan karsia semmosia tuotteita sitten pois. Kyllä meidän pitäisi pystyä pärjäämään 500 eurolla kuukausi.. Ei ruokailu nyt niin kallista voi olla.

Toki tosta meidän ruokabudjetista kuluu iso osa myös Maxin pakollisiin kuluihin, kuten vaippoihin ja muuhun semmoseen. Ne on kuitenkin aika kalliita ne. Vessapaperit, talouspaperit ja tämmöset menee myös tuolta. Eli ehkä ruokabudjetti on vähän huono sanavalinta. Ehkä se on enemmänkin budjetti melkein neljän ihmisen elämässä selviämiseen.


Koska puhuttiin ruoasta ja tosta sokerittomuudesta, niin eiköhän siitä voida kevyesti siirtyä puhumaan vähän painonpudotuksesta? Tai no, ei se enää ole painonpudotus. Oon mä kai aikasemminkin väittänyt, että tää ei ole mikään projekti, vaan tää on enemmänkin elämänmuutos. No, elämänmuutoksesta ei pidetä kesä- tai talvilomia, joten ehkä mä kuitenkin olen vielä vähän väärällä polulla.

Mikä nyt kuitenkin on muuttunut niin se, että mua ei kiinnosta mun paino. Mä en ole käynyt vaa'alla, enkä aiokaan. Mä en halua, että mun tekeminen menee taas siihen, että mä joka päivä merkkaan ylös paljonko painan ja mistä se koostuu. Mä haluan oikeesti mennä enemmän sitä kohti, että tämä muutos ois pysyvä, enkä pyri mihinkään tuloksiin. Tai siis tottakai mä pyrin tuloksiin, on mulla tavotteita, mutta en halua mitenkään orjallisesti mennä niitä kohti. Tekemisen täytyy pysyä semmosena miellyttävänä, jotta se jää elämään.

Eli siis mä edelleen pätkäpaastoan. Se on mulle ihan helppoa ja se on ihan täysin osa mun eämää. Viikonloppuisin on huijauspäivä tai kaksi, mutta arkena pysytään vahvasti raamien sisällä. Paastojen välissä syöminen on hallittua, eikä tuota enää minkäänlaisia vaikeuksia.

Ainut mikä välillä tuottaa vaikeuksia on se, että Eiran ruokarytmi on se, että se syö viimeisen kerran vielä sängyssä kun aletaan katsomaan televisiota. Television katsominen ja syöminen on joskus ollut ihan mun lempipuuhaani. Sitä ei kerkeä päivällä harrastamaan, enkä minä enää illalla syö. Siksi mulla on ne huijauspäivät, tai ainakin yksi. Mun on pakko saada joskus syödä sängyssä katsellen televisiota, koska se se on mukavaa. Se pitää hyvin tasapainon ja on jotain mitä odottaa. Joo, odotan viikonloppua sen takia, että saan tehdä jotain mättöruokaa, maata sängyssä ja katsoa televisiota.. Kaikilla on huvinsa.

Mä edelleen pyörittelen ajatusta siitä, että sinne salille olisi mentävä.. Ja menenkin, odottakaa vaan! Olen mestari keksimään tekosyitä ja tällä kertaa se tekosyy on lumi. Se oikeesti vetää mun mielialaa niin pahasti alaspäin, että mä en osaa tarttua asioihin semmosella innolla kun tarvitsisi tai haluaisi. Mä uskon, että kun tuo lumi tuosta alkaa katoamaan ja kevät alkaa näyttämään merkkejään, niin musta löytyy uutta tarmoa. Mä uskon niin, joten teidänkin täytyy uskoa niin. Uskokaa se nyt jo!

Olenkohan mä nyt sanonut kaiken oleellisen.. Hmm, elämään kuuluu siis pääosin hyvää. Asiat on jotakuinkin hallinnassa, mutta tällä hetkellä kaikkea tekemistä varjostaa lumi. Uutta vauvaa odotellessa ja Maxin kasvua hämmästellessä. Ja se sen kasvu on hurjaa! Tai siis, no.. Se miten se kehittyy kokoaika. Oppii kasaamaan asioita päällekkäin, oppii laittamaan oikean muotoiset asiat oikean muotoisista rei'istä.. Kaikkea semmoista pientä, mutta hyvin tärkeää. Tekee isin oikein ylpeäksi lähes päivittäin!

Toki tässä olisi asiat vieläkin paremmin, jos näkisi muitakin ihmisiä enemmän. Me käytiin maalla morjestamassa porukoita ja vaikka se oli aikalailla sitä, että olla möllötettiin, niin se oli tosi tärkeää olemista ja möllöttämistä. Ihan vaan sitäkin voisi harrastaa useammin, koska vaikka asiat muutoin hyvin onkin, niin mulla on tosi usein olo, että seinät kaatuu päälle. Vaikka mä hyvin kotona viihdynkin, niin silti joskus tarvitsee vaan sitä, että täältä pääsee pois ja näkee muutakin menoa kun sitä mitä näkee täällä päivästä toiseen. Vaikka siis sekin meno on kiinnostavaa, niin silti.. Ei se vaan aina riitä.

Hmm, ehkä mä nyt olen sanonut kaiken? Eli nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti