Mitä on tämä oma aika, jota on niin vähän? No, se on sitä aikaa periaatteessa kun Max nukkuu. Päiväunien aikaan meillä vanhemmilla on 1-3 tuntia omaa aikaa ja lopun oman ajan mä joudun ottamaan yöunista, 19-02 väliltä. Ilta-aikaan mä en yleensä enää jaksa koneelle tulla, joten se aika kuluu sitten televisiota katsellessa tai puhelinta räpeltäessä.. Tai siis.. En tiedä, ehkä mä jaksaisin vielä koneellekin tulla, mutta meillä on jotenkin jo semmonen.. Hmm, vakiintunut kaava päivien suhteen. Kello 19, toisinaan kello 20 jälkeen saa mennä pehkuun ja yleensä se lupa käytetään vikisemättä. Yleensä sitä siis ollaan pehkussa jo reippaasti ennen kello 21. Tuntuisi siis kovin oudolta yhtäkkiä olla menemättä pehkuun ja tulla vaikka tietokoneelle.. Vaikka oon mä silleenkin pari kertaa tehnyt, yleensä jos on ihan hirveä pelikausi ollut meneillään ja on tahtonut vaan pelata..
Mihin mä sitten kulutan tän mun oman ajan? Aikaisemmin mainittu pelaaminen on ollut nyt jotenkin tosi vahvasti läsnä. Mä olen pelannut puhelimella paria eri peliä, jonka lisäksi mä olen yrittänyt mahdollisimman paljon pelata The Sims 4 -peliä taas kerran. Tai en ehkä ole yrittämällä yrittänyt pelata, mutta kun olen taas aivan koukussa.. Pää vie aina takaisin pelien pariin.
Mä oon yrittänyt välillä yksin ollessani alottaa joitain uusia kausia joistain seuraamistani sarjoista, mutta mä olen jaksanut keskittyä ehkä 15 minuuttia kerrallaan. Tämän 15 minuutin jälkeen jakso on pakko pysäyttää ja siirtyä pelaamaan jotain. Kuka edes tekee niin? Kuka katsoo 15 minuuttia jotain jaksoa, jättää jakson kesken ja siirtyy tekemään jotain muuta? Ei kukaan, paitsi joku joka on hyvin koukussa pelaamiseen.
Iltaisin me sitten Eiran kanssa katellaan ns. meidän sarjoja, joita siis seurataan vaan yhdessä. Silloin jaksaa keskittyä, koska siinä saa toisen kanssa rupatella niitä näitä sarjan etenemisestä. Jossain vaiheessa Eiralla on jo sen verran kauhea väsy, että laitetaan nukkuohjelma pyörimään ja ihan hetken päästä kuuluukin jo Eiran pieni kuorsaus. Sitten alkaa mulla YouTube-maratoni.
Mä olen kuulunut YouTubeen vuodesta 2008 ja mä olen varmaan aikalailla sieltä lähtien tottunut siihen, että mun pitää kerran päivässä päästä katsomaan seuraamieni henkilöiden videoita. Se hetki on aikalailla vakiintunut sinne Maxin ja Eiran nukahtamisen jälkeiseen ajankohtaan. Toisinaan kyllä tällä hetkellä kun on tämä hyvin vahva pelikausi meneillään, niin olen joutunut joitain videoitakin keskeyttämään ja siirtyä pelaamaan. Sehän on ihan todella huippu-super-iso virhe ilta- tai yöaikaan. Vaikka se YouTube-videoidenkin katselu varmasti aktioi jotenkin, niin kyllä se pelaaminen on paljon isompi paha. Videoiden aikana pystyn nukahtamaan, mutta pelaamisen jälkeen silmät näkee jonkinlaista pelikuvaa vielä huonossa lykyssä tunninkin verran, joka ei mahdollista nukkumista laisinkaan. Pitäisi siis ehdottomasti olla pelaamatta enää silloin.
Mutta sitten on myös nämä hetket kun Eira lähtee Maxin kanssa tekemään jotain. Nyt esimerkiksi uimalaan, koska Max tykkää uimisesta tosi paljon ja ne on nyt ottaneet tavaksi käydä tyyliin kerran viikossa uimalassa. Ovi meni kiinni ja mietin: "Mitähän nyt pelaisin?"
Nää hetket on semmosta ns. extra omaa aikaa, joka tekee tämmöselle itsensä enemmän introvertiksi mieltävälle ihmiselle todella hyvää. Nää hetket on yleensä semmosia kun mulle tulee helpoiten ajatus, että voisin ihan blogin kirjoittaa. Nää hetket tulee periaatteessa yllättäen ja näille ei ole mitään sovittua aikaa. Mä voin joko ehtiä tekemään jotain, tai sitten en mitään – yleensä en kyllä mitään järkevää ainakaan. Jos tämän blogimerkinnän saan nyt aikaiseksi tänä aikana, niin koen ajan hyvin käytetyksi. Toisin olisi, jos olisin ruvennut pelaamaan jotain, koska siitä nyt ei oikeesti hyödy kukaan mitään. No, minä viihdyn, mutta siinä kaikki.
Hmm, mun on ehkä pakko puhua vielä toisestakin aiheesta. Nimittäin mua huolettaa tämä maailman tilanne tällä hetkellä. Tai oikeestaan mua ehkä enemmänkin ärsyttää.
Me ihmiset ollaan tässä joulukuusta 2019 lähtien rämmitty läpi covid-19-helvetin. Anteeksi kirosana, ei ole tapaistani. Tässä alkaa olemaan – oman käsitykseni mukaan – semmonen tilanne käsillä, että ehkä jo vihdoin näkyisi valoa tunnelin päässä ja päästäisiin elämään normaalia vähän huolettomampaa elämää. Paluu normaaliin siis, joka olisi tässä kohtaa jo oikeasti todella mahtavaa. Kuka enää jaksaa uusia rajoitteita tai variantteja? Kättä ylös rohkeasti, jos jaksat vielä uuden esimerkiksi tappavamman virusvariantin? En usko, että hirveän monta kättä nousi.
Paitsi ehkä yksi käsi nousi, mutta sekin naapurimaassamme. Niin, kyllä, jos korona ei ollut vielä tarpeeksi, niin seuraavaksi tulee suuri ja mahtava Putin. Mä en paljoa politiikasta ymmärrä, eikä se mua niinkään kiinnosta, mutta kyllähän nyt varmasti tyhminkin ihminen tietää, että tappamalla muita ihmisiä ei ratkaista mitään. Miksi siis pitää suunnitella sotaa? Venäjä on ennestään jo aika hemmetin valtava alue, joten mihin ne edes muka tarvitsee lisää maata? Mä en ole ihan mahdottomasti lukenut uutisia, pääosin vain otsikoita, joten en täysin kärryillä ole tässäkään. Oliko kuitenkin niin, että Putin haluaisi ns. maansa takaisin?
Ja jos niin, niin eiköhän se seuraavaksi halua myös Suomen takaisin Venäjän vallan alle? Mä en vaan oikeesti jaksa.
Tiedättekö kun maailmassa ei ole Maxin elämän aikana ollut semmosta järjestystä, kun oli vielä ennen vuotta 2019. Haluaisin, että voitaisiin jo palata oikeasti semmoseen perusturvalliseen elämänmuotoon, jossa ihmisen ei kokoaika tarvitsisi miettiä mitä seuraavaksi putoaa niskaan.. Tai siis tottakai semmoset perus arkiset asiat olen valmis ottamaan niskaani, koska sitähän elämän rämpiminen on, mutta mä en jaksaisi sen päälle kantaa vielä huolta tommosista asioista, joille mä en edes voi mitään. Mä en jaksaisi stressata enää näitä asioita, mutta en mä voi olla stressaamattakaan.
Mä huomasin stressini siinä kun tuli se uutinen, että Venäjä vetää joukkojaan Ukrainan rajalta, eikä mitään sotaa ole tulossakaan. Mulle tuli semmonen jännä aaltomainen hyvänolontunne koko kehoon. Silleen kun olisi kantanut jotain raskasta asiaa hartioillaan ja se olisi nyt pudonnut sieltä. Se helpotuksen tunne, tiedättekö? Mä ajattelin, että luojan kiitos ei mitään sotaa tullutkaan ja ehkä Venäjän johdolla onkin jonkinlainen kyky käyttää aivojaan.. Vaan sitten onkin tullut uutista jos jonkinlaista ja se painolasti on tullut takaisin jopa suurempana. Mua ahdistaa avata iltapäivälehtien sovelluksia, koska siellä on aina mitä todennäköisemmin herra isoherran naama ja jotain tyyliin "Venäjä vyöryy Ukrainaan".
Mun puolesta Venäjälle voitaisiin asettaa kaikki mahdolliset rangaistukset ja rajoitteet. Voisko joku siellä Venäjällä kysyä kansalta, että haluaako ne sotaa? Mä en usko, että venäläiset sotilaatkaan on hirveän innoissaan asiasta, koska siellä on varmasti myös perheellisiä miehiä eturintamalla, jotka ei tulekaan enää takaisin. Miksei kukaan ajattele yksilöä? Mä haluan tulla ajatelluksi, koska mä haluaisin vaan elää rauhallista elämää oman pienen perheeni kanssa, koska musta on pitkän, pitkän odotuksen jälkeen vihdoinkin tullut isä. Mä en haluaisi tähän nyt mitään ylimääräistä, ymmärrättekö?
Sota ei koske Suomea, vielä. Kuka uskoo, että Putin vallattuaan Ukrainan tyytyy siihen? Se ei ehkä tapahdu tänään, eikä huomenna, mutta varmasti sekin tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa, että Suomikin pitää haltuun ottaa. Mua ärsyttää, koska en voi tehdä asialle mitään! Lopettakaa! Eletään kuitenkin vuotta 2022 ja asiat voidaan varmasti hoitaa myös ilman verenvuodatusta.
Päättäjät vaihtoon Venäjällä ja kansalle mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Kaikki ei voi olla yhden sotahullun käsissä..
Nyt ei mulla muuta. Toivon vaan kovasti rauhaa koko maailmaan ja sitä, että saisin nyt vaan nauttia tästä ajasta.
Terveisin,
Vesa-Matti
P.S. Mä jouduin jälkikäteen korjata taas extrovertin introvertiksi, koska käytän itsestäni aina väärää termiä. Koskahan mä opin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)