Hei. Mä ajattelin kantaa oman korteni kekoon ja kirjottaa tosta Hyvinkään ammuskelusta blogiini. Vaikka turhaahan sitä on spekuloida missään, koska se mikä on tapahtunut on tapahtunut.
Ensimmäisenä tahtoisin toivottaa voimia kaikille uhrien omaisille ja ystäville.
Mutta jos mä kirjottelisin nyt vähän eri näkökulmasta tähän. Ensimmäisenä tulee mieleen ihmiset, jotka tajuavat toisen kuoltua, että me olimmekin kavereita. Onhan näitä nähty. Ennen kun kenellekkään tapahtuu mitään niin kaukainen ystävä on vain kaukainen ystävä. Heti kun tulee kuolleita ja tiedetään henkilö jollain tapaa - vanha luokkalainen, vanhan luokkalaisen pikkuveli, kaveri päiväkodista - Kuolleesta tuleekin yhtäkkiä paras kaveri tai ylin ystävä.
Mietin vain, että miksi? Saako siitä jotain mielihyvää jos voi sanoa kavereille, että paras kaveri kuoli? En nyt tarkoita ihmisiä, jotka oikeasti tunsi ja oli läheisiä kavereita kyseisten henkilöiden kanssa. Nyt puhuin juuri näistä ihmeellisistä ihmisistä.
Onhan se totta, että kaiken tajuaa vasta kun toisen menettää.. Mutta en silti pidä ihmisistä, jotka vain yrittää saada ihmisiltä myötätuntoa sen myötä, että keksii yhtäkkiä, että "Hei! Toihan oli mun naapurin koiran kaima! Se oli mun ystävä joskus ja nyt mä menetin sen.."
Muiden tukemisen ymmärrän täysin ja tahdon itsekin tukea kaikkia oikeasti ystävänsä/kaverinsa menettäneitä. Vaan ainut mihin kykenen, on ottaa osaa ja vakavoitua hetkeksi.
Itsekin TIESIN toisen uhreista. En tosin koskaan ollut jutellut tai mitään kyseisen henkilön kanssa. Mutta en minä mene nyt sanomaan, että se oli mun paras kaveri, että säälikää minua..
Toinen asia mikä mua häiritsee näissä tapauksissa aina.. Hieman samaa sarjaa aikaisemman kirjoitukseni kanssa.. Mutta lehdet.. Onko kukaan muukaan koskaan nähnyt, että olisi kuollut vain urheilija tai huono urheilija? Ei. Entä onko lehdissä koskaan lukenut, että uhri ei ollut menestynyt missään?
No tottakai ymmärrän tämän asian siten, että tottakai uhreja tahdotaan kunnioittaa. Mietitään nyt vaikka jos minä kuolisin toisen henkilön aiheuttamana.. Mä olisin varmaan elämässäni menestynyt puuseppä ja koulussa hyvin menestynyt ihminen. Enkä missään tapauksessa työtön puuseppä, jolla meni koulu suhteellisen huonosti.
Kyllä mä olisin ihan tyytyväinen totuuteenkin tommosen tapauksen jälkeen - vaikka en sitä enään lehdistä voisikaan lukea.
Enkä nyt tarkoittanut pilkata ketään tässä. Nää on vaan asioita mitkä on pyöriny mun mielessä. Ja palatakseni aikaisempaan, hmm, jos mä kuolisin toisen ihmisen aiheuttamana ja siitä tulisi lehtijuttu ja kaikki puhuisi siitä.. Niin varmasti jostain ala-asteelta asti tulee ihmisiä, jotka kertoo, että "oli mun hyvä kaveri", vaikka olis tuntenu mut vaan siellä ala-asteella..
Ihmiset vois oikeesti pitää oikeisiin ystäviinsä yhteyttä vielä kun se on mahdollista, eikä surra jotain naapurin poikaa sen jälkeen kun se on kuollut.
Älkää te, jotka oikeasti tunsitte kyseiset henkilöt hyvin, ottako tätä minään loukkauksena. Mutta te, jotka tunnistatte itsenne tästä tekstistä.. Miettikää vähän. On ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsisi tukea tällaisena hetkenä.
Koittakaa jaksaa, olkaa toisenne seurassa ja nauttikaa yhteisistä hetkistä vielä kun se on mahdollista.
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)