Kuulumisiako?

Hei! Mulla ei ole aikoihin ollut inspiraatiota kirjotella mitään. Kiinnostusta ois kyllä riittänyt, mutta aiheita ei. Oma kone kun on rikki, niin jää vaihtoehdoksi vain kirjoitella Eiran läppärillä.. Ja kaikki kaiketi tietää mun suhtautumisen läppäreihin. Ai ei vai? No, en tykkää.

Olen aina pitänyt enemmän pöytäkoneista ja se pitää vieläkin. Toki onhan läppärit ehkä toisinaan kätevämpiä, mutta mua ne ei oo koskaan oikeastaan houkutellut yhtään.

En tälläkään hetkellä tosin tiedä, että mistähän mä tähän nyt kirjottelisin, joten jos vaan kirjottelen ja katon sitten, että tuleeko tästä mitään. No okei, äsken googletin hakusanalla "Tekkomus" ja löysin mielenkiintosen jutun - joku oli lainannut jotain mun vanhaa blogitekstiä johonkin Urbaani sanakirjaan. Linkki sivustolle. Ihan jännä huomata, että oon joskus kirjottanu muka jotain "mahtavaa".

Tosin tosta tekstistä mulle tulee mieleen vaan, että huh huh. Teksti on aikoinaan ollu suhteellisen masentavaa. Voihan se joidenkin mielestä olla vieläkin, mutta jotenkin en osaa enää kuvitella, että toi pätkä ois mun kirjottama, vaikka tosin muistan tekstin ja sen kirjotushetken.

Siitä mieleeni.. Nää kaikki mun tekstit täällä.. Aika monella kirjotuksella on semmonen hetki, että muistan kun sen oon kirjottanu. En muista vaan tekstiä, vaan myös sen koko tilanteen. No tosin tämmöset merkinnät jää mieleen ehkä vaan siitä, että mulla on ollu tylsää ja on ollu pakko tehä jotain. Joissain kirjotuksissa huokuu kiukku ja ärtymys - ja sitä se on myös kirjotushetkellä useimmiten ollut.

Mut jos aiheesta vaikka kukkaruukkuun.. Mä muistan myös kirjottaneeni joskus jostain elokuvasta, joka oli jonkinlainen komedia, mutta siinä oli se opetus pettämisestä. Muistan kuinka elokuvan onnellinen loppu sai mut melkein kyynelehtimään.. Se oli jotenkin tosi mielenkiintonen. Ei miehen pitäisi pillittää elokuvien takia - ja melkein pillittäminenkin lasketaan pillittämiseksi.

No nyt mä katoin taas yhen leffan, no, ei se saanu mitään pillitysrefleksiä aikaan, mutta kun elokuvassa tapahtu jotain onnellista, niin mua rupes hymyilyttään.. Jotenkin vissiin taas samastuin. Elokuva oli Lieksa. Suosittelen kattomaan, koska se on aika mielenkiintonen.

Siitä elokuvasta tuli mieleen semmonenkin asia, että miten paljon hienompaa elämä vois olla ilman riippuvuutta nykyteknologiaan. Ilman puhelimia, internettiä.. Oon ruvennu kelaa itseasiassa aika paljonkin just tota kaikkee vanhaa, mitä en oo itte voinu kokea. Tottakai huonoja puolia on ollu aina, mutta silti musta tuntuu, et henkilökohtasella tasolla olisin astetta onnellisempi, jos elämä ois ees jotenkin samallaista kun joskus.

Toki voisin ite vaikuttaa asioihin.. Omiin asioihini. Ei mun olis pakko olla tietokoneella, tai pelata Xboxia tai mitään tällästä.. Oon vaan niin saamaton ihminen, että en varmaan koskaan saa muutettua elämäntapojani. Miten paljon miellyttävämpää munkin elämä olis jos olisin enemmän esimerkiks pihalla.. Mutta siinä tulee aina seuraava seinä: mitä pihalla voi nykyään enään tehdä, että siellä viihtyy?

Lapsena se oli helppoa kun oli kavereita ja meni vaan kaikkien mukana tekemään kaikkea. Toisinaan typerää ja toisinaan ehkä jotain vähemmän typerää. Nykyään kun astuu ulko-ovesta ulos ni se on just sitä, että kävelee johonkin kauppaan ja sitten takasin sisälle. Mitään muuta siellä ei tehdä.

Olis kiva vaan joskus astua alaovesta ulos ja olla menemättä kauppaan. Tehdä jotain muuta. Tuntuu, että ulkoilukin vaatis jonkun koiran, koska muuten mikään ei motivoi menemään mihinkään - mihinkään muualle kun kauppaan ostamaan ruokaa.

Kadehdin ihmisiä, jotka osaa vaan mennä. Kadehdin ihmisiä, jotka on saanu elää aikuiselämää ilman teknologiaa. Vaikka kateus ei ookkaan hieno asia, mutta näillä mennään.

Terveisin,
Tekko