Mulla on nyt pari päivää ollut fiilis, että mä voisin tänne kirjottaa jotain. Aina ku oon miettiny tätä, ni mulla on ollu joku aihe, mutta tottakai näin totuuden hetkellä kaikki ajatukset on poissa. Mulla oli mun muistaakseni ihan päteviäkin ideoita seuraavaan merkintään, jonka takia en ymmärrä miten oon voinut ne unohtaa.
Ei siis yksinkertaisesti minkäänlaisia muistikuvia niistä aiheista. Siitä päästäänkin loistavalla aasinsillalla tähän aiheeseen. Tai siis, no, juttuun.
Eli siis mun saamattomuus. En tiedä kuinka monta kertaa oon siitä tännekin kirjottanut, ja voitte vaan arvailla, kuinka monta kertaa se tulee tänne uudestaan ja uudestaan.
Eli siis, hyvä esimerkki on just tää mitä kirjotin tähän alkuun. Mulla on ollu hyviä aiheita mielessä. Aikaansaava kaveri olis kirjottanut ne vaikka ylös, tai sitten erittäin kova jätkä olis kirjottanut aiheet tuoreeltaan blogiinsa. Mitä minä tein? Mietin asiaa ensin 10 minuuttia. Sitten löydän uusia näkökulmia ja mietin asiaa seuraavan 30 minuuttia ja lopuksi en tee siitä minkäänlaista merkintää mihinkään.
Käyn nää hyvät asiat hiljaa päässäni, vaikka mun mielestä mulla on tarpeeksi hyvät mielipiteet jaettavaksikin. Mun mielestä mun mielipiteet on ainaki ihan hyviä. Eikai ne muuten mun mielipiteitä oliskaan, joo..
Mä oon nyt tässä vaikka kuinka monta viikkoa käyny päässäni läpi myös semmosta asiaa, että voisin taas jossain vaiheessa pyöräyttää vlogin (videoblogin). Mitä mä teen? Mietin sitä päässäni ja päädyn unohtamaan sen päivä toisensa jälkeen, koska en jaksa kaivaa kameraa esille ja totutella taas puhumaan linssille.
Nytkin mulla pyörii tuolla taustalla televisio, koska en vaan oo saanu aikaseks sammuttaa sitä, vaikka ei sieltä edes mitään tule. En edes kuuntele sitä. Se on ikäänkuin aivan täydellisen turhaan päällä tuolla. Todella hyvä syy sammuttaa, mutta kun en saa aikaseksi.
Koulun jälkeen kävin kaupassa. Kävin kaupassa, mutta siinä ulko-ovella muistin, että mun piti ostaa lisää tupakkaa. Arvatkaa meninkö takasin kassalle? Jos arvauksesi oli "et", olit täydellisen oikeassa. Parempihan se on kävellä ensin kotiin hengaamaan ja mennä sit myöhemmin uudestaan kauppaan, kun olis kävelly sen pienen matkan takasin kassalle, sanonu ystävällisesti, että "Westin vihree maxi".
Eiks toi jos joku oo sitä saamattomuutta?
Tuun himaan, istun koneelle, pelaan tai en tee mitään ja illalla nukkumaan. Aamulla herään kouluun, teen koulujuttuja, tuun himaan ja istun koneelle, pelaan tai en tee mitään ja illalla nukkumaan. Miks se on niin vaikeeta tehä arkeensa jotain mielenkiintosia juttuja?
Nyt mä taas muistin mistä mun piti kirjottaa, mutta arvatkaa jatkanko sitä tähän? En, tämä oli tässä.
Terveisin,
Tekko
27. marraskuuta 2014
24. marraskuuta 2014
Älä lue #1
Tekstiä ilman aihetta, hmm. En tiedä mitä tästä taas tulee, mutta toivottavasti edes jotain.
Tänään on maanantai, tuo kaikkien ihannoima viikonpäivä. Testailen tässä tämän uuden näppäimistön yhteistyökykyä. Tähän asti kaikki on mennyt suhteellisen hyvin ilman isompia virhelyöntejä. Tämä taitaa olla ihan hyvä ystävä.
Heräsin yöllä vähän ennen kello kahta, en saanut unta enään sen jälkeen. Nyt odottelen kuumeisesti, että kello löisi mahdollisimman lähelle puoli kahdeksaa. Bussi saapuu silloin tuohon lähipysäkille ja sillä pitäisi päästä asemalle, seuraavaan bussiin, joka kuljettaisi minut kouluun.
En ole kovin hyvä kirjoittamaan ilman aihetta. En jotenkin saa mistään nyt kiinni. Ehkä tämä huonosti nukuttu yö on myös yksi osasyyllinen kykenemättömyyteeni.
Vasemmalla puolellani on televisio. Televisiossa pyörii kanava 6. Kanavalta tulee musiikkia ja tällä hetkellä biisi "Coldplay - Magic". Ei ole minun suosikkini. Se nyt vaan sattuu soimaan. Vasemmalla puolellani on myös sohva, jossa makoileepi koira. Koiran nimi on Nella. Kiinnitin siihen huomioni siksi, että se raapi juuri itseään takajalallaan, jonka jälkeen se käpertyi takaisin nukkumaan.
En saa tätä aikaani tuhlatuksi tällä kirjoittelulla. Silti pitäisi jaksaa vielä n. 30 minuuttia. Huh huh. Biisi vaihtui, nyt siellä soi "TCT - Rannalle". Ei tämäkään nyt kovin suurta vaikutusta muhun tee. Kuunnellaan nyt silti, koska kaukosäädin on aivan liian kaukana.
Huomaan vilkuilevani musiikkivideota - se on aika tylsä. En ole tässä vaiheessa enää edes kovin varma, että julkaisenko tätä tekstiä, koska tässä ei ole mitään järkeä. Ikäänkuin tämä on vain selostusta tämän hetkisestä (jos julkaisen, niin sen hetkisestä) elämästäni. Mä vien sut rannalle, ja iltauinnille.
Joo-o, en tiedä. Neljä minuuttia kulunut siitä kun viimeksi vilkaisin kelloa. Nyt jo viisi. Nyt taas vaihtui televisiossa biisi. "Sanni - Jos mä oon oikee", on kyseinen kappale. Itseasiassa tämäkin on aika tylsä. En oikein osaa nyt nauttia mistään kappaleesta. Oikeastaan odotan sitä, että pääsen pukeutumaan. Farkut jalkaan, huppari päälle, kuulokkeet puhelimeen kiinni ja Nokia Mix Radio päälle. Sitten alkaa paukkua musiikki, josta saatan ehkä jopa hieman pitää.
Kävin korjailemassa pikkasen jo valmiiksi kirjoitettua tekstiä ja muistin, että mulla on ekaa kertaa elämässä hiirimatto, jossa on toi silikonityyny. Pari tommosta oon rikkonu joskus jossain, mutta ainuttakaan en ennen tätä ole omistanut. Huh, kello on kohta tasan seitsemän, enää noin kaksikymmentä minuuttia. Sannin kappale loppui, ja tuli The Voicen tunnari. Nyt teeveessä pyörii SubWayn mainos. Rupesi tekemään mieleni leipää. En tosin jaksa vaivautua ja mennä syömään, joten jatkan tilanteen päivittämistä tähän.
Kello on seitsemän, jaha, herätyskello rupesikin juuri soimaan. Sammutin sen, koska taidan olla kyllä ihan täydellisen hereillä jo muutenkin. Herätyskelloni soi 6:30, 6:45 ja 7:00. Eli nyt pitäisi viimeistään olla hereillä, jos olisin nukkunut tähän asti. Uusi kappale, Ariana Grande.. Hmm, en kerennyt lukea loppuun. Voisin käyttää puhelinta lunttamaan sen loppuosan. "Ariana Grande - Break free", olisi biisin todellinen nimi puhelimeni mukaan. Ainiin, tämä oli tämä "Tissis"-kappale.Ja satuin huomaamaan, että se ampu just niistä kovin mainostetuista tisseistään raketit tossa musiikkivideolla. Mielenkiintoista - ei tosissaan.
Hohhoijjaa. 7:04.. N. 16 minuuttia siihen, että viitsin lähteä valmistautumaan. Pitääkö mun tosissaan kirjottaa siihen asti tätä sontaa? "Paloma Faith - Can't rely on you" alkoi pauhaamaan. Tää veti kyllä nyt pohjat. Tätä ei mun korvat kestä. Tylsä tasapaksu rallatus. Kuka kuuntelee tämmöstä? Otan osaa.
Tässä nyt on kyllä tätä tekstiä tullut enemmän kun oli tarkotus, ja kuten sanottu, ilman aihetta. Erittäinkin ilman aihetta, koska teksti on erittäin sontaa. Tosin, onhan tässä tarkka selostus tän aamun puuhista, Ainakin viimeisen 20-30 minuutin ajalta. Luojan kiitos kappale loppui. Noni, "Kim Herold - Hengitä", hitto. Tästä hyypästä ei tuu mieleen ku sosiaalinen voikärpänen (ymmärtäjät ymmärtää). Ai tässä oli toi.. Tuomas Kauhanen vai kuka toi oli? Ei se ainakaan parantanu tota kappaletta.
Ja tässä kappaleessa toistuu taas tää sama.. Minkä takia toisen pitää laulaa ja toisen puhua siihen laulun päälle? Joku kappale oli ihan täynnä tota, ja se on todella ärsyttävää. Vähä fiksummin vois väkertää asioita.
Kuulin makkarista kummallista "bling bling blingbling bling" ääntä, ja kävin tarkistamassa tilanteen. Kissa oli todennäköisesti käynyt koneen päällä, koska se oli laittanu DVD:n pyörimään. Siellä ne yritti katella vähän "Blondi tuli taloon" -sarjaa, mutta heti kun mä saavuin paikalle ni makkarista pinkas kaks kissaa karkuun. Seuraava kappale.. Katy Perry - unco.. Unconrn.. Mikä se oli? No, puhelin apuun taas. "Katy Perry - Unconditionally", enkä siltikään ole varma, että kirjotinko tota oikein. Johan on kappaleelleen nimen keksiny.
Nyt pitää alkaa muokkailemaan tätä tekstiä julkaisu kuntoon, koska kello on jo 7:16. Olkaa erittäin hyvät tästä kirjoituksesta. Tämä on maanantain, huonosti nukutun yön ja turhalta tuntuvan odottamisen yhteistyötä.
Ei mulla muuta. Telkkari kiinni ja farkut jalkaan. Musa korville ja kohti pysäkkiä!
Terveisin,
Tekko
Tänään on maanantai, tuo kaikkien ihannoima viikonpäivä. Testailen tässä tämän uuden näppäimistön yhteistyökykyä. Tähän asti kaikki on mennyt suhteellisen hyvin ilman isompia virhelyöntejä. Tämä taitaa olla ihan hyvä ystävä.
Heräsin yöllä vähän ennen kello kahta, en saanut unta enään sen jälkeen. Nyt odottelen kuumeisesti, että kello löisi mahdollisimman lähelle puoli kahdeksaa. Bussi saapuu silloin tuohon lähipysäkille ja sillä pitäisi päästä asemalle, seuraavaan bussiin, joka kuljettaisi minut kouluun.
En ole kovin hyvä kirjoittamaan ilman aihetta. En jotenkin saa mistään nyt kiinni. Ehkä tämä huonosti nukuttu yö on myös yksi osasyyllinen kykenemättömyyteeni.
Vasemmalla puolellani on televisio. Televisiossa pyörii kanava 6. Kanavalta tulee musiikkia ja tällä hetkellä biisi "Coldplay - Magic". Ei ole minun suosikkini. Se nyt vaan sattuu soimaan. Vasemmalla puolellani on myös sohva, jossa makoileepi koira. Koiran nimi on Nella. Kiinnitin siihen huomioni siksi, että se raapi juuri itseään takajalallaan, jonka jälkeen se käpertyi takaisin nukkumaan.
En saa tätä aikaani tuhlatuksi tällä kirjoittelulla. Silti pitäisi jaksaa vielä n. 30 minuuttia. Huh huh. Biisi vaihtui, nyt siellä soi "TCT - Rannalle". Ei tämäkään nyt kovin suurta vaikutusta muhun tee. Kuunnellaan nyt silti, koska kaukosäädin on aivan liian kaukana.
Huomaan vilkuilevani musiikkivideota - se on aika tylsä. En ole tässä vaiheessa enää edes kovin varma, että julkaisenko tätä tekstiä, koska tässä ei ole mitään järkeä. Ikäänkuin tämä on vain selostusta tämän hetkisestä (jos julkaisen, niin sen hetkisestä) elämästäni. Mä vien sut rannalle, ja iltauinnille.
Joo-o, en tiedä. Neljä minuuttia kulunut siitä kun viimeksi vilkaisin kelloa. Nyt jo viisi. Nyt taas vaihtui televisiossa biisi. "Sanni - Jos mä oon oikee", on kyseinen kappale. Itseasiassa tämäkin on aika tylsä. En oikein osaa nyt nauttia mistään kappaleesta. Oikeastaan odotan sitä, että pääsen pukeutumaan. Farkut jalkaan, huppari päälle, kuulokkeet puhelimeen kiinni ja Nokia Mix Radio päälle. Sitten alkaa paukkua musiikki, josta saatan ehkä jopa hieman pitää.
Kävin korjailemassa pikkasen jo valmiiksi kirjoitettua tekstiä ja muistin, että mulla on ekaa kertaa elämässä hiirimatto, jossa on toi silikonityyny. Pari tommosta oon rikkonu joskus jossain, mutta ainuttakaan en ennen tätä ole omistanut. Huh, kello on kohta tasan seitsemän, enää noin kaksikymmentä minuuttia. Sannin kappale loppui, ja tuli The Voicen tunnari. Nyt teeveessä pyörii SubWayn mainos. Rupesi tekemään mieleni leipää. En tosin jaksa vaivautua ja mennä syömään, joten jatkan tilanteen päivittämistä tähän.
Kello on seitsemän, jaha, herätyskello rupesikin juuri soimaan. Sammutin sen, koska taidan olla kyllä ihan täydellisen hereillä jo muutenkin. Herätyskelloni soi 6:30, 6:45 ja 7:00. Eli nyt pitäisi viimeistään olla hereillä, jos olisin nukkunut tähän asti. Uusi kappale, Ariana Grande.. Hmm, en kerennyt lukea loppuun. Voisin käyttää puhelinta lunttamaan sen loppuosan. "Ariana Grande - Break free", olisi biisin todellinen nimi puhelimeni mukaan. Ainiin, tämä oli tämä "Tissis"-kappale.Ja satuin huomaamaan, että se ampu just niistä kovin mainostetuista tisseistään raketit tossa musiikkivideolla. Mielenkiintoista - ei tosissaan.
Hohhoijjaa. 7:04.. N. 16 minuuttia siihen, että viitsin lähteä valmistautumaan. Pitääkö mun tosissaan kirjottaa siihen asti tätä sontaa? "Paloma Faith - Can't rely on you" alkoi pauhaamaan. Tää veti kyllä nyt pohjat. Tätä ei mun korvat kestä. Tylsä tasapaksu rallatus. Kuka kuuntelee tämmöstä? Otan osaa.
Tässä nyt on kyllä tätä tekstiä tullut enemmän kun oli tarkotus, ja kuten sanottu, ilman aihetta. Erittäinkin ilman aihetta, koska teksti on erittäin sontaa. Tosin, onhan tässä tarkka selostus tän aamun puuhista, Ainakin viimeisen 20-30 minuutin ajalta. Luojan kiitos kappale loppui. Noni, "Kim Herold - Hengitä", hitto. Tästä hyypästä ei tuu mieleen ku sosiaalinen voikärpänen (ymmärtäjät ymmärtää). Ai tässä oli toi.. Tuomas Kauhanen vai kuka toi oli? Ei se ainakaan parantanu tota kappaletta.
Ja tässä kappaleessa toistuu taas tää sama.. Minkä takia toisen pitää laulaa ja toisen puhua siihen laulun päälle? Joku kappale oli ihan täynnä tota, ja se on todella ärsyttävää. Vähä fiksummin vois väkertää asioita.
Kuulin makkarista kummallista "bling bling blingbling bling" ääntä, ja kävin tarkistamassa tilanteen. Kissa oli todennäköisesti käynyt koneen päällä, koska se oli laittanu DVD:n pyörimään. Siellä ne yritti katella vähän "Blondi tuli taloon" -sarjaa, mutta heti kun mä saavuin paikalle ni makkarista pinkas kaks kissaa karkuun. Seuraava kappale.. Katy Perry - unco.. Unconrn.. Mikä se oli? No, puhelin apuun taas. "Katy Perry - Unconditionally", enkä siltikään ole varma, että kirjotinko tota oikein. Johan on kappaleelleen nimen keksiny.
Nyt pitää alkaa muokkailemaan tätä tekstiä julkaisu kuntoon, koska kello on jo 7:16. Olkaa erittäin hyvät tästä kirjoituksesta. Tämä on maanantain, huonosti nukutun yön ja turhalta tuntuvan odottamisen yhteistyötä.
Ei mulla muuta. Telkkari kiinni ja farkut jalkaan. Musa korville ja kohti pysäkkiä!
Terveisin,
Tekko
11. marraskuuta 2014
Vartijat, hah
Tässä sitä tulee taas - tekstiä. Viime merkinnästäni inspiroituneena ajattelin kirjoittaa teille hieman omista kokemuksistani ja mielipiteistäni erästä yliarvostettua ammattikuntaa (vai mikä liekään) kohtaan. Kyseinen porukkahan siis kantaa ylpeänä vaatteita, joissa useimmiten jossain kohtaa lukee "Vartija".
Mullahan on siis hyvinkin negatiivinen mielipide kyseistä porukkaa kohtaan. Varoitus, nyt tulee rajua yleistämistä, ja ainoat jotka tästä ottaa nokkiinsa, ovat todennäköisesti kohta kuvailemani vartijatyypit - Jos he ymmärtävät, että heitä juuri mollattiin.
Ihan ensimmäisenä pieni tositarina tähän alkuun.
Tästä on kulunut jo pitkä aika, mutta siltikin hyvin vahvasti muistissa tapahtuma. Voi olla, että olen tänne tästä joskus kirjoittanut, mutta kertaushan on opintojen äiti, vai miten se meni?
Eli tarinahan lähtee Amarillo -nimisestä ravintolasta/yökerhosta, joka sijaitsee täällä Hyvinkäällä. Oltiin kavereiden kanssa viettämässä iltaa, mutta en itse ollut edes vielä kunnolla päässyt vauhtiin. Istuttiin lavan takana, pienessä käytävässä, jossa oli/on muutamia pöytiä ja tuoleja. Hyvin piilossa kaikelta isommalta mölinältä ja ölinältä.
Siinä istuessani, ja jutellessani kavereideni kanssa, tunsin yhtäkkiä kuristavan käden kaulallani. Siitä sitten mut nostettiin pystyyn tuolilta ja näin kyseisen kaverin naaman - joka oli jollain tapaa tuttu. Olin nähnyt kyseisen henkilön muutamia kertoja, mutta ei koskaan oltu juteltu mitään tai ylipäätään yhtään mitään, mutta siinä se nyt silti oli, kuristava käsi mun kaulalla ja tuijotti mua niin tyhjä katse naamallaan.
En muistaakseni saanut sanaa suustani, kun tämä kaveri alkoi jauhaa mulle jostain, mitä en ole ikinä tehnyt hänelle, saatika hänen kavereilleen. Kuristus jatkui jonkin aikaa ja kun viimein päästi irti, hävisi hän paikalta suhteellisen nopeasti. Olin hieman ihmeissäni, mutta tottakai halukas kertomaan tapahtumasta paikan portsareille. Pyörin ravintolassa tovin ja menin portsarin puheille. Kerroin tilanteen täysin niinkuin se meni, mutta sain vain vastauksen: "Asia on meidän tiedossa, mutta asiahan ei kuulu sulle mitenkään."
Lähdin ulos. Törmäsin tähän kuristajaan siellä, ja hän jutteli toisen portsarin kanssa. He tunsivat toisensa hyvin. Menin keskeyttämään heidän keskustelunsa, ja halusin tietää täydellisen syyn siihen, miksi minua juuri kuristettiin? Tyyppi vaan tokaisi: "Jos sä haluat keskustella, ni mennään tonne nurkan taakse." Voi juma. Jatkoin tivaamista, koska halusin tosissani tietää sen syyn. Tässä vaiheessa toinen portsari keskeytti mut ja sano, että "anna asian vaan olla." Anna asian olla? Jaa.
No, jätin tapauksen siihen, koska en tahtonut mitään isompaa enään. Ajattelin, että kai mua saa sitten kuristaa ja sen jälkeen hyssytellä. Asia ei kuulu mulle, mitä ilmeisemmin.
Myöhemmin selvisi, että kyseinen kuristaja työskentelee itse Helsingissä jossain asemalla vartijana. Yllättävää. Tottakai turvallisuusalan "ammattilaiset" pitää yhtä - miksi ei pitäisi?
Kyllä mua vielä nykypäivänäkin harmittaa, etten tehnyt siitä mitään isompaa juttua. Kertonut poliiseille tai jotain. Toisaalta, kuka mua olisi uskonut? Ehkä siinä tapauksessa jos olisin heti seuraavana päivänä saanut aikaiseksi, koska kaulassani komeili kyseisen kuristajakaverin aikaansaannos - punainen peukalon jälki.
Mutta koska olen niin nössö tai jotain, enkä halunnut mitään lisäongelmia, niin jätin asian siihen. Ja minun puolestani asia saa tämänkin jälkeen olla vielä täysin unohdettu tapaus. Se on tapahtunut, mutta ei sitä kenenkään tarvitse uskoa.
Tämän jälkeen oon kattonu vähän vähemmän ylöspäin vartijoita. Oikeestaan mun arvostus niitä kohtaan laski ihan huomattavasti. Ja nyt kun oon vielä useemmin nähnyt miten typeriä iso osa vartijoista on, niin en oikeastaan osaa arvostaa koko ammattikuntaa ollenkaan. Turhantärkeitä pullistelijoita.
Oonkin toisinaan miettinyt, että onkohan turvallisuusalalla jonkinlainen ÄO-testi? Jos saa liian korkean tuloksen, niin ei mitään mahdollisuuksia sisään. Ainiin, ja vartijoille tiedoksi, ÄO tarkoittaa älykkyysosamäärää. En väitä, ettäkö itse olisin jotenkin yliälykäs, mutta mun tapauksessa kahden käden sormet ei riitä. Tähänkin vielä vartijoille tieto: kahdessa kädessä on yleensä yhteensä 10 sormea, ettei tarvitse ruveta niitä nyt laskemaan.
Tuokaa mulle näytille älykäs vartija, niin ehkä mä osaisin kunnioittaa niitä vielä. Mutta se vaatii tosiaan sen ihmeen, älykkään vartijan.
Ei mulla kai muuta. Että silleen.
Terveisin,
Tekko
Mullahan on siis hyvinkin negatiivinen mielipide kyseistä porukkaa kohtaan. Varoitus, nyt tulee rajua yleistämistä, ja ainoat jotka tästä ottaa nokkiinsa, ovat todennäköisesti kohta kuvailemani vartijatyypit - Jos he ymmärtävät, että heitä juuri mollattiin.
Ihan ensimmäisenä pieni tositarina tähän alkuun.
Tästä on kulunut jo pitkä aika, mutta siltikin hyvin vahvasti muistissa tapahtuma. Voi olla, että olen tänne tästä joskus kirjoittanut, mutta kertaushan on opintojen äiti, vai miten se meni?
Eli tarinahan lähtee Amarillo -nimisestä ravintolasta/yökerhosta, joka sijaitsee täällä Hyvinkäällä. Oltiin kavereiden kanssa viettämässä iltaa, mutta en itse ollut edes vielä kunnolla päässyt vauhtiin. Istuttiin lavan takana, pienessä käytävässä, jossa oli/on muutamia pöytiä ja tuoleja. Hyvin piilossa kaikelta isommalta mölinältä ja ölinältä.
Siinä istuessani, ja jutellessani kavereideni kanssa, tunsin yhtäkkiä kuristavan käden kaulallani. Siitä sitten mut nostettiin pystyyn tuolilta ja näin kyseisen kaverin naaman - joka oli jollain tapaa tuttu. Olin nähnyt kyseisen henkilön muutamia kertoja, mutta ei koskaan oltu juteltu mitään tai ylipäätään yhtään mitään, mutta siinä se nyt silti oli, kuristava käsi mun kaulalla ja tuijotti mua niin tyhjä katse naamallaan.
En muistaakseni saanut sanaa suustani, kun tämä kaveri alkoi jauhaa mulle jostain, mitä en ole ikinä tehnyt hänelle, saatika hänen kavereilleen. Kuristus jatkui jonkin aikaa ja kun viimein päästi irti, hävisi hän paikalta suhteellisen nopeasti. Olin hieman ihmeissäni, mutta tottakai halukas kertomaan tapahtumasta paikan portsareille. Pyörin ravintolassa tovin ja menin portsarin puheille. Kerroin tilanteen täysin niinkuin se meni, mutta sain vain vastauksen: "Asia on meidän tiedossa, mutta asiahan ei kuulu sulle mitenkään."
Lähdin ulos. Törmäsin tähän kuristajaan siellä, ja hän jutteli toisen portsarin kanssa. He tunsivat toisensa hyvin. Menin keskeyttämään heidän keskustelunsa, ja halusin tietää täydellisen syyn siihen, miksi minua juuri kuristettiin? Tyyppi vaan tokaisi: "Jos sä haluat keskustella, ni mennään tonne nurkan taakse." Voi juma. Jatkoin tivaamista, koska halusin tosissani tietää sen syyn. Tässä vaiheessa toinen portsari keskeytti mut ja sano, että "anna asian vaan olla." Anna asian olla? Jaa.
No, jätin tapauksen siihen, koska en tahtonut mitään isompaa enään. Ajattelin, että kai mua saa sitten kuristaa ja sen jälkeen hyssytellä. Asia ei kuulu mulle, mitä ilmeisemmin.
Myöhemmin selvisi, että kyseinen kuristaja työskentelee itse Helsingissä jossain asemalla vartijana. Yllättävää. Tottakai turvallisuusalan "ammattilaiset" pitää yhtä - miksi ei pitäisi?
Kyllä mua vielä nykypäivänäkin harmittaa, etten tehnyt siitä mitään isompaa juttua. Kertonut poliiseille tai jotain. Toisaalta, kuka mua olisi uskonut? Ehkä siinä tapauksessa jos olisin heti seuraavana päivänä saanut aikaiseksi, koska kaulassani komeili kyseisen kuristajakaverin aikaansaannos - punainen peukalon jälki.
Mutta koska olen niin nössö tai jotain, enkä halunnut mitään lisäongelmia, niin jätin asian siihen. Ja minun puolestani asia saa tämänkin jälkeen olla vielä täysin unohdettu tapaus. Se on tapahtunut, mutta ei sitä kenenkään tarvitse uskoa.
Tämän jälkeen oon kattonu vähän vähemmän ylöspäin vartijoita. Oikeestaan mun arvostus niitä kohtaan laski ihan huomattavasti. Ja nyt kun oon vielä useemmin nähnyt miten typeriä iso osa vartijoista on, niin en oikeastaan osaa arvostaa koko ammattikuntaa ollenkaan. Turhantärkeitä pullistelijoita.
Oonkin toisinaan miettinyt, että onkohan turvallisuusalalla jonkinlainen ÄO-testi? Jos saa liian korkean tuloksen, niin ei mitään mahdollisuuksia sisään. Ainiin, ja vartijoille tiedoksi, ÄO tarkoittaa älykkyysosamäärää. En väitä, ettäkö itse olisin jotenkin yliälykäs, mutta mun tapauksessa kahden käden sormet ei riitä. Tähänkin vielä vartijoille tieto: kahdessa kädessä on yleensä yhteensä 10 sormea, ettei tarvitse ruveta niitä nyt laskemaan.
Tuokaa mulle näytille älykäs vartija, niin ehkä mä osaisin kunnioittaa niitä vielä. Mutta se vaatii tosiaan sen ihmeen, älykkään vartijan.
Ei mulla kai muuta. Että silleen.
Terveisin,
Tekko
9. marraskuuta 2014
Putous 2014 - Sketsihahmot
On sunnuntai, 9.11.2014, isänpäivä, eletään Putouksen jälkimainingeissa. Kävin suihkussa, ajoin parransänkeni ja jätin karvat lavuaariin. Kävin hakemassa tietokoneen makuuhuoneen yöpöydältä ja kannoin sen keittiöön. Otin kupillisen kahvia ja menin tupakalla pohtimaan isoja asioita.
Astuin parvekkeelta sisään, näin juuri keittiöön kantamani kannettavan tietokoneen pöydällä. Laitoin takkini tuolin selkänojalle ja nostin tuolin pois pöydän alta. Istuin alas. Käynnistin selaimen,
Google Chrome, joka on mielestäni oikein hyvä selain.
Kirjoitin osoitekenttään blogini osoitteen ja sukelsin sen syövereihin. Löysin yläreunasta kohdan "Uusi teksti", painoin siitä. Nyt otan huikan kahvia kupistani, kuppi on valkoinen, ja siinä on Heimo Vesan kuva ja teksti "Hello Heimo!". Muki on siis minun vakio aamukahvimuki.
Nyt avaan uuden välilehden ja lähden tutkimaan hieman blogini tilastoja, koska tahdon blogin alkavan mahtavasti tilastoilla.
Blogini ei ole tavoittanut vielä koskaan kovin isoa yleisöä, mutta tietyt blogimerkintäni ovat aina olleet muita suositumpia. Nyt listaan muutamia:
Usko Eevertti Luttinen voittaa!19.2.2012
491
Putous 2012 - Sketsihahmot part. 18.1.2012
262
Putous 2013 - Sketsihahmot part. 16.1.2013
185
Kuten huomata saattaa, suosituimpia merkintöjäni ovat olleet Putous-aiheiset, sketsihahmoihin liittyvät merkintäni. Ei kovin suurta yleisöä, mutta huomattavasti enemmän kuin aiheissa, joissa käsittelen omaa elämääni ja sen ongelmia.
Nyt voisin alkaa kirjoittamaan taas normaalisti, koska tahdon tosiaan käydä näiden uusien sketsihahmojen kimppuun. Eli nyt loppuu dekkari-tyyppinen blogimerkintä, ja alkaa sketsihahmojen analysointi!
Putous 2014 - Sketsihahmot
Aloitetaan ihan rohkeesti vaan Svetlana Rönkkö -nimisestä hahmosta.
Jenni Kokanderin luoma venäjän aksentilla Suomea puhuva hahmo. Ei ole tehnyt muhun vielä mitenkään kovin suurta vaikutusta. Vähän tuhma, ehkä. Omalla tavallaan ehkä ihan mielenkiintonen hahmo, mutta ei mun mielestä selvästikään voittaja-ainesta. Paitsi siinä tapauksessa jos on finaalissa yhden ennakkosuosikin kanssa - suosikin, josta minä itse en pidä yhtään.
Plussaa ehkä ajankohtaisista vitseistään (mm. sukellusvene), mutta siihenhän ne plussat periaatteessa jäävätkin. Hahmo ei vaan ole tarpeeksi typeränoloinen omaan makuuni. Vähän liian arkipäiväinen, ehkä.
No, näköjään päästään heti seuraavaksi tähän, mistä tossa aikasemmin mainitsin - siis ennakkosuosikki, josta minä en pidä.
Eli hahmohan on siis Kristiina "Kissi" Vähä-Hiilari. Mahdottoman ärsyttävä. Melkein niin ärsyttävä, että olis tehny mieli skipata koko hahmo - anteeksi vain fanit.
Mua periaatteessa ärsyttää tässä hahmossa kaikki. Kiitos vaan Antti Holma. Kissin ääni, ulkonäkö ja periaatteessa kaikki on erittäin hyi.
En muutenkaan hirveesti välitä bodatuista naisista, koska ne on hirveen näkösiä, ja siksi en osaa tykätä tästä hahmostakaan. En osaa edes antaa ainuttakaan plussaa mistään Kissin piirteestä, koska en vaan yksinkertasesti tykkää hahmosta yhtään. No okei, ehkä siinä on se, kun sieltä välillä puskee se miehen ääni esille. Siitä ehkä se ainut hikinen plussapiste. Muuten hahmo on surkea. Hyi.
Seuraavaksi siirrytään toisen melkein yhtä surkean hahmon kimppuun. Mutta ehkä tää on sentään edes jollain tapaa siedettävämpi.
EsatJJH-H = Eli seuraavaksi arvostelen teille Julia "Jusu" Herlin -hahmon. Joka on myöskin harvinaisen, kuten jo sanoin, surkea hahmo. En oo koskaan pitäny ylipuetuista hahmoista, ja jos tämä ei mene siihen kategoriaan, niin ei mikään.
En tiedä onko nykynuoriso oikeesti näin pihalla kun tää Essi Hellénin hahmo antaa käsittää. Toivottavasti ei. Ylipuettu, huonoilla hokemilla varustettu hahmo, joka ei säväyttäny mua missään vaiheessa. Tylsä kun mikä.
Ai miksi ylipuettu? Kukaan ei käytä kahta lippistä samaan aikaan - ainakaan toivottavasti. Ja jos kaksi lippistä laittaa päällekkäin, niin se on mun mielestä jo niin paha ylipukeutuminen, että ei mitään rajaa. Huono hahmo, onneksi putosi.
En osaa oikein enää tätä tehtävääni, musta vaan tuntuu, että esittelen nää hahmot ja kerron liibalaabaa, mutta kokeillaan nyt vielä loppuun tää. Seuraavaksi yksi ihan toimiva hahmo, ylipukeutumisesta huolimatta.
Hahmo, joka on kyseessä, on pyöreähkö Loordi Lally. Henkilökohtaisesti pidän hahmon tavasta puhua. Vaikka sekin on jollain asteella snadisti ärsyttävää, mutta se ei ole niin korvia vihlovaa kun yhden steroidinaisen.
Koska olen itse niin lapsenmielinen, niin ehkä siksi osaan tykästyä lasten suosikkiin. Onhan hahmo ehkä vähän enemmänkin suunnattu lapsille, mutta kyllä se on paras näistä jo arvostelemistani. Hienoa Niina Koponen. Tai ei voi tietää.
Ehkä olen myös omituinen, koska pidän tästä, mutta jokaisella on oma makunsa. Ja tämä iskee muhun omalla tavallaan niin hyvin, että voisin pitää yhtenä voittajaehdokkaana.
Seuraavaksi tulee yks ehdottomasti kauden parhaista hahmoista, vaikka tämäkin on tavallaan ylipuettu, mutta tässä se on tehty täydellisellä tavalla oikein.
Hahmo, josta on kyse, on tietenkin Salme Pasi. Tässä on se jännää, että vaikka ulkokuori antaa kuvan siitä, että kyseessä voisi olla lasten suosikki myös, niin näin ei kuitenkaan ehkä hahmon juttujen perusteella ole.
Läpät on suunnattu niin selvästi työikäisille ihmisille (ja vanhemmille), joita ei välttämättä perheen pienimmät tajua. Mutta onhan se söpö! Kyllä tässä on eniten potentiaalia voittajaksi. Joonas Nordman on osannu tehdä niin hyvän hahmon, että jos tän äänestäjät tiputatte, niin kyllä kilpailun taso laskee harvinaisen alhaiselle tasolle. Siis todella alas.
No sillai kai!
Tähän väliin mun on pidettävä tupakkatauko, mutta koska mä jatkan tätä heti tauon jälkeen tähän näin, niin ette te ees tajua mun käyneen tupakalla. Nii no, ettehän te ees tietäis siitä, jos en olis maininnu.. No, kuitenkin.
Jatketaan tästä seuraavalla hahmolla, joka on,,,
...Loistava hahmo! Rontgoteus Hittavainen, hahmo joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan mahtava. Sen inspiroimana mä otin äsken ton väliloikan tonne tupakallekkin.
Sitä, minkä takia tää oli tallennettu MTV:n sivuille nimellä Joripetteripukki, en osaa sanoa, mutta kyllä tää mun mielestä on Kari Ketosen hahmo.
Hahmo, kuten sanoin, on hyvinkin yksinkertainen, mutta silti erittäinkin viihdyttävä. Tällainen yksinkertaisuus on taidetta. Hahmohan ei siis ole tästä maailmasta, koska mun mielestä se ainakin elää ihan toisessa ulottuvuudessa juttujensa kanssa. Ehkä jonkinasteinen hullu? Hahmo toimii tällaisena muhun!
Seuraavaksi jo pudonnut hahmo, mutta mua se ei kyllä harmita yhtään.
Vartija, joka kertoo vartijoista kaiken. En ole varmaan koskaan tavannut järkevää vartijaa, joten tämä on oiva kuvaus vartijoista. Ari Stevari. Hahmo, joka kiteytti mun ajatukset täysin, mutta oli silti surkea hahmo.
Ehkä se oli niin arkipäiväinen, että sen takia se munkin puolesta sai pudota pois kisasta. Ei ollut herkästä puolestakaan paljon apua, koska se taas soti täysin sitä vastaan, millaisena mä olen tottunu vartijat näkemään. Ville Tiihonen ei kyllä tällä kaudella onnistunut säväyttämään yhtään. Hahmossa ei ollut potentiaalia oikeastaan mihinkään. En osaa sanoa hahmosta ainuttakaan hyvää sanaa, ja silloin se tarkoittaa vaan huonoa.
Seuraava, ja samalla viimeinen hahmo. Tämä iski muhun, mutta harmikseni se putosi liian aikaisin.
En ymmärrä miksei ihmiset ymmärtäny Karjalan Kandalfin nerokkuutta. Tässä oli mukana myös oivaltaminen. Ainakin pari kertaa havahduin siihen, kun sen suusta tuli ihan hyvien hevibiisien lyriikoita. Ehkä ihmiset ei tykkää ajatella hahmoa katsellessaan.
Ei muiden hahmoissa ole mitään sellaista, että sieltä löytyisi se oivaltamisen tunne. Se, kun hoksaa hahmon sanoneen jotain, minkä on kuullut aikaisemmin jossain, ja joutuu miettimään, että miksi se kuulosti niin tutulta. Mari Perankoski teki hyvän hahmon, mille ei vaan osattu antaa sitä arvoa, minkä se todella olisi tarvinnut. Hyvä hahmo! Erittäin hyvä!
No nyt on käyty kaikki hahmot läpi. Ei mitään kovin syvää analyysia vielä, mutta ehkä jos innostun jossain vaiheessa vielä kirjoittamaan lisää, niin saatan kirjoittaa lisää. Sitä ei vielä tiedä, sen vain aika näyttää. Viimeistään siinä vaiheessa tulen haukkumaan Putouksen pystyyn, jos Kissi voittaa Sketsihahmo-kisan.
Olisitte antaneet mahdollisuuden Karjalan Kandalffille. Saatanan äänestäjät! Ette ilmeisestikään ymmärrä hyvän päälle. No ei. Ootte te aikasemmilla kausilla näyttäny sen, että jos joku hahmo on huono, ni se myös lähtee. Nyt vaan mun ajatukset tällä kaudella sotii niin yleistä mielipidettä vastaan. Vaihtakaa mielipiteenne minun mielipiteeseeni, ja palauttakaa Kandalfi ja poistakaa Kissi. Kyllä kiitos! Vaikka se on jo myöhäistä..
Sen enemmittä höpinöittä, jäänemme odottamaan lisää tekstiä. Sitä tulee, jos te äänestätte vääriä henkilöitä jäämään kilpailuun ja jos ne oikeat oikeasti hauskat hahmot lähtee pois.
Ei mulla muuta, johan sitä tekstiä tulikin..
Terveisin,
Tekko
7. marraskuuta 2014
Tärkeää!
Terve kaikki! Kuinkahan pitkä aika siitä on, kun viimeksi kaivoin tän näppäimistön pölyttymästä? Nyt se kuitenkin on taas mun naaman edessä ja mä kirjotan hirveetä vauhtia tekstiä tähän ruudulle.
Jostain syystä tää blogin kirjottaminen aktiivisesti ei nykypäivänä enää onnistu. En tiedä olisinko joltain osin kasvanut yli siitä, että pitää jakaa elämäänsä kaikkien ihmisten pällisteltäväksi? En tosiaan tiedä. Alottaminen on nykyään aina niin vaikeeta. Saatan pari päivää ensin miettiä, että jaksanko kaivaa näppäimistöä esille ja toiset pari päivää sitä, että jos kaivan sen, niin mitä mä oikein kirjotan tänne.
Se ei tuu enää niin luonnostaan kun ennen. Ennen mulla saatto olla monta päivää silleen, että oli pakko vaan kirjottaa ja kirjottaa, vaikka ei mitään varsinaista asiaa edes ollut. Ja nyt oon taas kirjottanu vaikka kuinka monta riviä siitä, mistä jokaisessa uudessa merkinnässäni - siitä kuinka olen epäaktiivinen.
Kukaan ei edes vaadi mua tekemään tätä, niin en tiedä miksi mä otan niin kovia paineita välillä tän blogin täyttämisestä.
Mutta oli mulla tänään ihan asiaakin. Lähestyvä isänpäivä.
Mä en voi sanoa, että mun ja mun isän välit ois mun nuoruudessa ollu mitenkään parhaat. Meillä oli mun pahimpina teinivuosina niin paljon erimielisyyksiä ja muutakin kränää. Välillä mun juomisesta, välillä mun koulunkäynnistä ja millon mistäkin. En mä sillon ymmärtäny, että se on jonkinlaista välittämistä puuttua jokaiseen epäkohtaan mun elämässä, mutta kyllä sitä vanhemmiten viisastuu.
Sillon kun mä olin lapsi, niin elettiin vielä sitä aikaa kun sai antaa tukkapöllyjä ("mitä ne on?" saattaisi joku nuori nykypäivänä kysyä). Tai sai ja sai.. Mä oon niin harmissani siitä, että nykyaikana mitään sellasta ei saa lapselle tehdä - en siksi, että olisin katkera, vaan siksi, että kyllä se ainakin pistää lapsenkin miettimään tekojaan. Tai ainakin mun kohdalla se toimi.
Henkisesti mua ei oo kotona koskaan satutettu ja siitä mä olenkin hyvin mielissäni. Kyllä ne jättää isommat arvet kun pieni tukasta repiminen.
Älkää saako tästä väärää kuvaa, en tosiaan ole perheväkivallan kannalla, mutta mun mielestä pieni kurittaminen pitäisi olla sallittua vielä tänäkin päivänä. Se toimii, vaikka silloin tuntuukin pahalta. Nykyään ollaan vaan niin velliperseitä, että jos vanhempi ottaa hiemankin hiuksista kiinni, niin siitä tehdään maailman isoin haloo ja lapsi otetaan huostaan - parempaan perheeseen..
Mä en olis ikinä lähteny "parempaan perheeseen", koska ei semmosta olis mistään löytyny. Kyl mä muistan mun oikutteluitani ja nykypäivänä kun miettii, niin saattasin antaa itelleni vielä pahemman tukkapöllyn joistakin mun tempauksista, kun mitä aikoinaan sain.
Ei tästä nyt pitänyt mikään ylistys tukkapöllyille tulla, mutta se on ollu yks mikä on kasvattanu musta tän mitä tänä päivänä olen.
En nykypäivänä osaa valehdella läheisilleni - musta huomaa heti jos yritän. Se ei varmaan olis mahdollista jos mua oltais pienenä vaan hyssytelty: "Hyyi, ei Vesku saa valehdella.." Mä en ole väkivaltainen, koska kaikkiin pieniinkin väkivaltasuuksiin puuttuttiin kotona. Eikä taaskaan vaan hyssytelty: "Hyyi, ei Vesku saa lyödä.." Miettikää nyt, jos saatte tukkapöllyn kun ootte lyöny leikkimielisesti jotain. Tottakai se tukkapölly sattuu, ja siitä tietää, että väkivalta vaan synnyttää lisää väkivaltaa ja siinä saattaa saada ite paljon pahemmin turpaansa. Kyllä mä opin.
Mä olen erittäinkin onnellinen siitä miten mut on kasvatettu. Nykyään mulla on ainakin mun mielestä suhteellisen hyvät välit mun isään. Ei mitään katkeruutta, koska olen ymmärtäny välittämisen. Se ei ollu semmosta nössöilyä kun nykyperheissä, mutta se oli toimivampaa.
Ja sitä paitsi, mun päänahka on vaan voimistunu jokaisesta siihen kohdistuneesta nyhtämisestä. Se on nykyään vahvempi kun monilla muilla. Ja tukkakin kasvaa vauhdilla kun sitä on aikoinaan vähä avitettu. Jos nyt tämmönen leikkimielinen lopetus sallitaan.
Mutta kyllä iskät on tärkeitä! Jos se ei aina siltä tunnu, niin kannattaa itse kasvaa ihmisenä.
Terveisin,
Tekko
p.s. Pikku G sen aikoinaan kiteytti:
Jostain syystä tää blogin kirjottaminen aktiivisesti ei nykypäivänä enää onnistu. En tiedä olisinko joltain osin kasvanut yli siitä, että pitää jakaa elämäänsä kaikkien ihmisten pällisteltäväksi? En tosiaan tiedä. Alottaminen on nykyään aina niin vaikeeta. Saatan pari päivää ensin miettiä, että jaksanko kaivaa näppäimistöä esille ja toiset pari päivää sitä, että jos kaivan sen, niin mitä mä oikein kirjotan tänne.
Se ei tuu enää niin luonnostaan kun ennen. Ennen mulla saatto olla monta päivää silleen, että oli pakko vaan kirjottaa ja kirjottaa, vaikka ei mitään varsinaista asiaa edes ollut. Ja nyt oon taas kirjottanu vaikka kuinka monta riviä siitä, mistä jokaisessa uudessa merkinnässäni - siitä kuinka olen epäaktiivinen.
Kukaan ei edes vaadi mua tekemään tätä, niin en tiedä miksi mä otan niin kovia paineita välillä tän blogin täyttämisestä.
Mutta oli mulla tänään ihan asiaakin. Lähestyvä isänpäivä.
Mä en voi sanoa, että mun ja mun isän välit ois mun nuoruudessa ollu mitenkään parhaat. Meillä oli mun pahimpina teinivuosina niin paljon erimielisyyksiä ja muutakin kränää. Välillä mun juomisesta, välillä mun koulunkäynnistä ja millon mistäkin. En mä sillon ymmärtäny, että se on jonkinlaista välittämistä puuttua jokaiseen epäkohtaan mun elämässä, mutta kyllä sitä vanhemmiten viisastuu.
Sillon kun mä olin lapsi, niin elettiin vielä sitä aikaa kun sai antaa tukkapöllyjä ("mitä ne on?" saattaisi joku nuori nykypäivänä kysyä). Tai sai ja sai.. Mä oon niin harmissani siitä, että nykyaikana mitään sellasta ei saa lapselle tehdä - en siksi, että olisin katkera, vaan siksi, että kyllä se ainakin pistää lapsenkin miettimään tekojaan. Tai ainakin mun kohdalla se toimi.
Henkisesti mua ei oo kotona koskaan satutettu ja siitä mä olenkin hyvin mielissäni. Kyllä ne jättää isommat arvet kun pieni tukasta repiminen.
Älkää saako tästä väärää kuvaa, en tosiaan ole perheväkivallan kannalla, mutta mun mielestä pieni kurittaminen pitäisi olla sallittua vielä tänäkin päivänä. Se toimii, vaikka silloin tuntuukin pahalta. Nykyään ollaan vaan niin velliperseitä, että jos vanhempi ottaa hiemankin hiuksista kiinni, niin siitä tehdään maailman isoin haloo ja lapsi otetaan huostaan - parempaan perheeseen..
Mä en olis ikinä lähteny "parempaan perheeseen", koska ei semmosta olis mistään löytyny. Kyl mä muistan mun oikutteluitani ja nykypäivänä kun miettii, niin saattasin antaa itelleni vielä pahemman tukkapöllyn joistakin mun tempauksista, kun mitä aikoinaan sain.
Ei tästä nyt pitänyt mikään ylistys tukkapöllyille tulla, mutta se on ollu yks mikä on kasvattanu musta tän mitä tänä päivänä olen.
En nykypäivänä osaa valehdella läheisilleni - musta huomaa heti jos yritän. Se ei varmaan olis mahdollista jos mua oltais pienenä vaan hyssytelty: "Hyyi, ei Vesku saa valehdella.." Mä en ole väkivaltainen, koska kaikkiin pieniinkin väkivaltasuuksiin puuttuttiin kotona. Eikä taaskaan vaan hyssytelty: "Hyyi, ei Vesku saa lyödä.." Miettikää nyt, jos saatte tukkapöllyn kun ootte lyöny leikkimielisesti jotain. Tottakai se tukkapölly sattuu, ja siitä tietää, että väkivalta vaan synnyttää lisää väkivaltaa ja siinä saattaa saada ite paljon pahemmin turpaansa. Kyllä mä opin.
Mä olen erittäinkin onnellinen siitä miten mut on kasvatettu. Nykyään mulla on ainakin mun mielestä suhteellisen hyvät välit mun isään. Ei mitään katkeruutta, koska olen ymmärtäny välittämisen. Se ei ollu semmosta nössöilyä kun nykyperheissä, mutta se oli toimivampaa.
Ja sitä paitsi, mun päänahka on vaan voimistunu jokaisesta siihen kohdistuneesta nyhtämisestä. Se on nykyään vahvempi kun monilla muilla. Ja tukkakin kasvaa vauhdilla kun sitä on aikoinaan vähä avitettu. Jos nyt tämmönen leikkimielinen lopetus sallitaan.
Mutta kyllä iskät on tärkeitä! Jos se ei aina siltä tunnu, niin kannattaa itse kasvaa ihmisenä.
Terveisin,
Tekko
p.s. Pikku G sen aikoinaan kiteytti:
"Faija oot aina mun sydämes ja mieles / sä jeesaat ku kaikki on pieles"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)