2. tammikuuta 2016

Ensimmäinen merkintä 2016

Mun piti kirjottaa tää jo 31.12.2015, mutta en jotenkin saanut sopimaan aikatauluun. Sit mun piti kirjottaa tää 1.1.2016, mutta en jotenkin saanut sopimaan aikatauluun. Ehkä siis nyt on sen aika.

Mutta tosiaan, vuosi 2015 oli mun blogihistorian ahkerin. Edellinen ennätysvuosi oli 2012, jolloin olin kirjottanut blogiini 79 merkintää. Nyt vuonna 2015 kirjotin yhteensä 80 merkintää. Eli mentiin yhdellä merkinnällä ohi vuodesta 2012 - hyvä minä!

Ja mitä nyt tulevaisuudessa? Mulla ei ole tälle vuodelle oikeestaan minkäänlaisia suunnitelmia blogia varten. En usko, että tulen ottamaan PeBlogia / KKBlogia tälle vuodelle mukaan ollenkaan. Ja muutenkin musta tuntuu, että mä tulen kirjottamaan tänne vaan sillon kun katson sen tarpeelliseksi.

Mä nimittäin huomasin viime vuonna sen, että kun olin ikäänkuin pakottanut itseni kirjoittamaan, niin mä jopa toisinaan vähän stressasin niitä päiviä. Ja jopa niiden päivien jälkeen. Mielummin pidän tän tosiaan enemmän harrastelupohjalla ja kirjottelen sillon kun siltä tuntuu.

Ja lukijat hyvät, teidän antama palaute, tykkäykset ja muut vaan lisää mun mielenkiintoa kirjoittaa. Eli jos te motivoisitte mua tänä vuonna enemmän, että ei tarvitsis stressata turhaan. Mielummin kirjoitankin silleen, että multa toivotaan lisää tekstiä kun itse itseni pakottamana.

Melkein jokaisena aikasempana vuotena olen jopa kirjottanut, että "nyt on muutosten vuosi" tai jotain vastaavaa, mutta nyt en jaksa vaivautua. Edelleenkin kun olen niin hetkessä elävä ihminen, niin en lähde suunnittelemaan asioita etukäteen - enää. Ehkä se on se muutos tälle vuodelle, mutta sitäkään en lupaa.

Tämä olkoon tällainen alustava puhe tälle blogivuodelle. Katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan.

Hyvää alkanutta vuotta 2016 kaikille!

Terveisin,
Tekko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)