Mä tuun pajalta kotiin, lysähdän sohvalle ja nukahdan. Nukun hetken päiväunet, jonka jälkeen oon niin täynnä energiaa, hetkinen.. En ole. Musta tuntuu et se nukkuminen väsyttää vaan enemmän.
Jotenkin tuntuu, että mulla oli joku alkuinnostus ton pajan kanssa. Olin alkuun siellä aina puoltuntia etukäteen ja nykyään lähempänä myöhästymistä. Pari kertaa jopa myöhässäkin, hyi.
Mä tykkään silti käydä siellä, älkää sitä epäilkö. Se on iso osa mun arkea. Mitä mä muka muuten tekisin? Makaisin himassa ja olisin ihan hitokseen väsynyt kokoaika.
Palatakseni nyt niihin kuulumisiin, niin ihan ensimmäinen asia: mä olen ehkä alkanut oppia sosiaalista elämää. Mun paniikkihäiriö ei todellakaan ole niin paljon läsnä enää mun elämässä kun mitä se on aikasemmin ollut. Mä osaan jopa avata välillä suuni, vaikkei multa kysyttäisikään mitään!
Mä veikkaan, että se johtuu tosta porukasta mitä tuolla pajalla on. Siellä ei oo kukaan myrkyttämässä ilmapiiriä. Kaikki tulee toistensa kanssa jotenkin toimeen ja siitä johtuen mäkin uskallan tulla ihmisten kanssa toimeen.
Siitä päästäänkin hyvin siihen, että pajaporukka on käynyt jonkinlaisessa englanninopetuksessa nyt parina keskiviikkona. Mä vaan jouduin jättämään toisen kerran väliin, koska en vaan kyennyt. Mua ahdisti se ensimmäinen reissu sillon jo ihan hirveesti. Mä alan pikkuhiljaa oppia tulemaan toimeen ihmisten kanssa suomeksi, mutta kun olisi pitänyt päivä tulla toimeen pelkällä englanninkielellä niin mä menin ihan lukkoon.
Mä ymmärrän englantia, pystyn hyvin kuuntelemaan sitä ja lukemaan, mutta mä en todellakaan rupee puhumaan sitä tai muodostamaan minkäänlaisia lauseita. Silleinhän sitä olisi kyllä varmasti oppinut, mutta mä en ollut valmis siihen.
Mutta onneksi! Onneksi on olemassa myös parempia asioita. Mun taiteellisuuteni huomioidaan nykyään pajalla! Mä saan aika paljon tehtäviä liittyen juuri graafiseen osaamiseeni. Ja mun mielestä se on erittäin mukavaa! Se on juuri sitä mitä mä haluan ammatikseni joskus tehdä. Mun pitäis vaan jotenkin saada ajatus kasaan siitä, että mitä kaikkea mä osaan ja miten hyvin.
Mun on vaikeeta esimerkiksi esitellä mun osaamistani, koska en ole itsekään ihan varma, että mitä osaan. Mä osaan tehdä tietokoneella kaikenlaista grafiikkaa, mutta se ei ole kovin informatiivinen itsensä esittely potentiaaliselle asiakkaalle.
Pitää joku päivä oikeesti ottaa ja tutkia tää oman koneen sisältö. (Tai jos totta puhutaan, niin mun olisi pitänyt se jo käydä läpi, koska olen kokoomassa portfoliota nettiin. vaan siinäkin on tullut se jaksaminen vastaan, tai ehkä se on vaan omaa saamattomuuttani.) Täältä löytyy kaikkea mun tekemää kuvankäsittelyä yms. jokaiseen lähtöön. Kyllä sillä selviäisi mitä mä osaan.
Hmm, mitähän muuta.. Okei, tämä vielä. Vaikka mun graafinen osaamiseni huomioidaankin tuolla, niin on se silti hyvä, ettei kaikki hommat painotu siihen. Tuol on nyt tälläkin viikolla ollut mm. puskien leikkaamista, joka oli taas sitä ihan täysin pois omalta mukavuusalueelta -juttua. Tai no ei se alkuun, mutta siinä kohtaa kun alkoi taas tulla ton selän kanssa ongelmia niin se muuttui typeräksi – eli toisinsanoen tehtävässä itsessään ei ollut vikaa. Mitähän mä taas höpötän?
Työtehtävien vaihtuvuus ja monipuolisuus on kyllä ihan toimiva homma. Silleenhän sitä voi löytää itsestään uusia puolia, eikä kangistu kaavoihin. Jotkut tekee koko ikänsä samaa hommaa, miten ne kykenee siihen? Mulle viikkokin samaa hommaa alkaa olee tuskaa..
Ilman sen kummempia loppupuheita, jatketaan harjoituksia!
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)