Mä yritän vähän muistella, että mimmonen matka tää kaikenkaikkiaan on ollut, hmm. No, muistan ensimmäisestä päivästä sen, että mua jännitti suhteellisen paljon ja päivän jälkeen mä jopa saatoin ajatella: "Tätäkö tää nyt on?" Ensimmäinen päivä ei mua oikein sytyttänyt. Ei ehkä vielä seuraava päiväkään, eikä sitä seuraava. Kävin kuitenkin tunnollisesti ja tutustuin ihmisiin päivä päivältä enemmän ja enemmän. Ja ne ihmiset sen Mun Maailman lopulta tekikin.
Mun Maailma sai mut uskomaan, että mä saatan pärjätä jo ilman paniikkihäiriölääkkeitä. Ja nekin mä tossa tosiaan sen aikana lopetin. Ilman tota yhteisöä en kyllä olis vieläkään siihen pystynyt. Ensimmäisen kerran musta tuntu, että mä kuulun johonkin.
Mulla on ollut tapana "lukea ihmisten ajatuksia", mutta tuolla mä en osannut lukea kenestäkään, että ne ajattelis musta vaan pelkkää pahaa. Yleensä mä saan semmosia fiiliksiä ihmisistä, mutta tuolla en kenestäkään. Ihan huikeeta porukkaa.
Mä sain tukea lähes kaikkeen. Jos mulla oli huono päivä, se huomioitiin heti ja se ei ollu enää niin huono päivä. Paniikkihäiriölääkkeiden jättämät vierotusoireetkin huomioitiin ja mua ymmärrettiin niidenkin osalta.
Meiän porukasta tuli suhteellisen tiivis kyllä loppua kohden. Me vietettiin paljon vapaa-aikaakin yhdessä. Se hämmästyttää mua, koska mä en oo osannu päästää ihmisiä noin nopeesti mun lähelle. Harmittaa kyllä suuresti jos meiän yhteydenpito loppuu nyt tähän. Mulle on ollut hyvin vaikeaa aina pitää yhteyttä ihmisiin, ihan vanhoihin kavereihinkin, mutta ehkä mä voisin koittaa tehdä parannuksen.
Työtehtävät teatterityöpajalla oli yllättävän laidasta laitaan meneviä: teatteriharjotteita, makkaranpaistoa, muuttoa, lavasteiden parissa työskentelyä ja muuta sellaista. Välillä otettiin päiviä, kun ei tehty yhtään mitään, vaan mentiin esimerkiksi piknikille. Kaikki päivät oli suhteellisen kivoja, johtuen varmaan juurikin siitä, että ne ei useimmiten ollut keskenään samanlaisia. Välillä se oli kyllä raskastakin, kun oli pistänyt ajatuksensa johonkin ennaltasovittuun, ja suunnitelmat muuttuikin täysin. Sitä se kuitenkin ilmeisesti teatterimaailmassa on. Ja siihen oppi varautumaan.
Esimerkiksi Risto Räppääjän lavasteiden parissa työskentely oli vähän semmosta, että ei koskaan tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu. Ohjeita saattoi tulla monesta eri suunnasta, koska oli kiire ja kaikki halusi vaan valmista. Niinä päivinä sitä ei kyllä itelleen asettanut mitään odotuksia. Kiireessä se oli pakko tarttua kaikkeen mihin kykeni.
Viimesinä viikkoina mä huomasin sen, että fyysinen homma ei ole yhtään niin väsyttävää kun se, että joudut kokoajan keskittymään pitämään itsesi oikeassa tilassa. Teatteriharjotteet väsytti mua oikeesti paljon enemmän kun viimeisten viikkojen muuttorumba. Harjotteissa mä jouduin kokoaika käymään mun päänsisälläni sotaa kaikkia ajatuksia vastaan: "Mitä jos nyt mokaan?", "No sit mokaat, se on vaan hauskaa!", "Ei ole.", "On, on! Usko mua!", "Ei saa mokata.", "Kyllä saa!"
Se on välillä vaikeeta, välillä helppoa, mutta aina aika uuvuttavaa. Tuolla mokaaminenkin sai ihan uuden käsityksen loppujen lopuksi. Harjotteista tuli vaan paljon hauskempia jos joku mokasi. Sitä kautta mä ehkä saatoin oppia siihen, että mokaaminenkin on vaan inhimillistä. Puualalla mulle raivottiin aina kun mokasin ja sen jälkeen en oo hirveesti halunnut mokailla. Nyt se ei enää nii paljoa pelota.
Hyvin kasvattava kokemus siis kaikenkaikkiaan toi Mun Maailma on ollut. Mä oon tullut ihmisenä enemmän eteenpäin tän melkein 5 kuukauden aikana, kun mitä mä oon tullut moneen vuoteen. Ihan loistavaa! Tiedättekö mikä on myös loistavaa? Mun matka Mun Maailman parissa ei oikeesti loppunut tähän.
Ensi kuussa alkaa uusi Mun Maailma. Porukka vaihtuu lähes täysin ja mä odotan sitä todella suurella innolla. Vanha porukka oli loistava ja sen parissa olis voinut kyllä jatkaa, mutta nyt mulla on mahdollisuus katsoa, että onko mun hyvä kehitys ollut vaan väliaikaista, porukasta riippuvaa? Mä haluun voittaa itteni, pelkoni ja kaikki. Siksi mä olen niin innoissani!
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)