Arvosta sitä elämää

Voi ei, nyt mun pitää opetella tää Blogger/Blogspot uudestaan. Teillehän tää ei näy nyt mitenkään erilaisena, mutta tää mistä tätä hallitaan on muuttunut täysin. Tää on kylläkin muuttunut hiljalleen ja olisin voinut lähteä opettelemaan tätä aikasemmin jo, mutta siirsin ja siirsin tätä, koska vanha oli paljon parempi. Nyt se vanha vaan poistettiin kokonaan ja jäljellä on enää vain tämä. Harmi, mutta ehkä tähänkin joskus tottuu. Toi vanha hallintapaneeli oli mun mielestä käytössä ihan siitä asti kun Bloggeriin joskus löysin, joten se oli kerennyt tulla hyvin tutuksi tässä noin 11 vuodessa. Mä oon yleensä se ihminen joka on uudistusten kannalla, mutta nyt mun täytyy sanoa, että kyllä vanha oli parempi.

Ja nyt itse aiheeseen, joka pitää ensin vain valita.. Ehkä mä meen kuitenkin sillä mikä nyt on päällimmäisenä mielessä, koska.. No, se on päällimmäisenä mielessä. Mulla on koko aamun tulvinut ajatuksia mieleen, mutta en oo kirjottanut niitä mihinkään ylös, mikä on kovin suuri virhe. Ehkä pitäisi opetella käyttämään tota puhelimen muistiota vähän aktiivisemmin, niin saisi aiheitakin joskus kerättyä talteen..

Eli siis päällimmäinen asia mitä olen nyt tämän aamun miettinyt on se, että miksi ihmisen on niin vaikea nauttia niistä hetkistä kun se on terve? Tai siis kun mä kärsin itse tällä hetkellä räkätaudista, joka on kyllä ihan uskomattoman rasittava, niin mietin vaan sitä aikaa ennen tätä räkätautia. Mä olin terve, mutta se ei ollut mitenkään hohdokasta.. Tai, siis.. Onpas tämä nyt vaikeeta. Ehkä tää nimenomaan on nyt vaan tän sairastelun luomaa, mutta siis mä vaan mietin, että minkä takia se terveenä olo on niin itsestäänselvyys?

Eihän räkätauti ole mikään vakava tauti, mutta kuten sanottu, hyvin rasittava. Mulla on pää aivan täynnä paksua limaa, jota en saa sieltä ulos niin millään. Yritetty on, on yritetty. Haluaisin vaan jo siihen hetkeen kun olen taas terve ja jaksan paremmin. Ja sit kun on taas terve, niin sitä pitää jotenkin itsestäänselvänä. 

Haluan kertoa tähän väliin, että mulla on myös unirytmi ihan poskellaan. Mä yritin sitä lähteä korjaamaan, mutta en tiedä taas mitä kävi. Mä laitan itelleni herätyksen aamuksi, jotta herään ajoissa ja voin elää jonkinlaisessa rytmissä. Nyt kuitenkin joku voima on taas päättänyt, että "ei sun tarvitse nukkua sinne herätyskelloon asti, herää vaikka kello 1 yöllä" – ja niin on nyt tapahtunut monena yönä. Mä oon joskus nimennyt tän tämmösen heräilyn stressiheräämiseksi, mutta jos se sitä taas on, niin stressi on suhteellisen tiedostamatonta. Tai siis onhan mulla paljonkin stressiä, että mitä mä oikein selitän? Mutta musta tuntuu, että stressitaso on ollut aika vakio jo pitkään, joten siksi ihmettelen miksi tämä heräily tuli tähän väliin?

Mutta siis joo, olen herännyt yöllä kello 1 ja ollut siitä asti hereillä. Nukuinkohan mä sitä ennen ehkä 3 tuntia? Joten jos tämä merkintä vaikuttaa jokseenkin typerältä, niin syyttäkää väsymystäni.

Takaisin aiheeseen, koska nyt ehkä ymmärrätte mua taas paremmin. Terveenä ollessaan ihminen ei ehkä ajattele olevansa terve, tai ei ainakaan niin paljon ajattele asiaa kun sairaana ollessaan toivoisi olevansa terve. Ja sama juttu tän nukkumisen kanssa. Hyvin nukuttujen öiden jälkeen se nukkuminen on ollut ihan itsestäänselvää, mutta jos uni on vähäistä ja huonoa, niin sitä vaan toivoisi, että uni olisi voinut olla levollista ja hyvää. 

Mua rupes vaan naurattamaan tää koko merkintä. Ajattelin jo pyyhkiä kaiken pois, mutta päädyinkin siihen ratkaisuun, että kyllä tämäkin tänne mahtuu. Tässä on ihan liikaa järkeä, vaikka tässä ei ole mitään järkeä. Tää on aivan varmasti kiva lukea sitten kun on nukkunut hyvin ja räkätauti on siirtynyt sivuun. Kaikessa typeryydessään niin mahtava.

Tiedättekö sen fiiliksen kun teillä on päässä jokin asia hyvin selvänä, mutta kun lähette ulostamaan sitä sieltä pois, niin se tulee vain mössönä ulos? Yhdistäkää se vielä siihen fiilikseen, kun ajattele jotain asiaa tosi paljon, jolloin siihen tulee teidän mielestänne jokin järki ja ajattelette tajunneenne jotain suurta. Ne on kiteytettynä tässä merkinnässä. Jos käyttäisin täällä blogissani hymiöitä, niin tässä kohtaa olisi vain läjä itkunauru-emojia.

Periaatteesa sanoma kai on kuitenkin jotakuinkin se, että arvostakaa elämää. Eikö? Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Onko nää liian hienoja sanoja näin väsyneen merkinnän loppuun? Ehkä.

Ja haluan vielä tähän loppuun sanoa, koska tää nyt muutenkin meni vähän reisille; älkää laittako imeskeltävää kurkkulääkettä ylähuulenne alle.

Mä tässä yks aamu yritin mun kurkkukipuani lievittää semmosella kurkkulääkkella ja mulla oli myös samaan aikaan aamukahvihetki meneillään. Siirsin kurkkulääkkeen hetkeksi ylähuuleni alle ja hörppäsin kahvia. Se piti siirtää sinne siksi, että en halunnut makujen yhdistyvän. Tässä kävi kuitenkin niin, että unohdin sen lääkkeen sinne huuleen ehkä noin 5-10 minuutiksi, jolloin se kerkesi aiheuttamaan vahinkoa. Uskokaa tai älkää, mutta se porasi. Ei sitä siinä hetkessä huomannut, mutta seuraavana päivänä huulen alle oli muodostunut haavauma, joka on ollut siitä hetkestä asti varsin kipeä.

Mulla on nikotiiniajoista ehkä eniten ikävä nuuskaa, mutta toi ei ole korvaava tuote. Tossa ei ollut sitä tyydyttävää hetkeä laisinkaan, mutta toi kerkesi tekemään paljon pahemman reiän mun ylähuuleen kun nuuska ikinä. Älkää siis kokeilko kotona – älkää edes kaverin kotona.

Tää nyt oli tämmönen merkintä. Nyt kirjotan pari aiheideaa ylös, ja tuun kirjottamaan tänne seuraavan kerran vasta kun oon nukkunut vähän paremmin ja saan pään pidettyä paremmin kasassa. Kiitos, anteeksi ja näkemiin.

Terveisin,

Tekko