Turkinpippurijuustokakku

Äsken multa loppui paasto ja sitä hetkeä olinkin jo kerennyt odottelemaan. Aamupalapuuron jälkeen naaman edessä oli turkinpippurijuustokakku, jonka olen itse kehitellyt. Tai no, kehitellyt ja kehitellyt, oikeestaan muokannut vaan toisesta reseptistä.

Ensimmäisen lusikallisen jälkeen en ollut vielä vakuuttunut, mutta toinen vei jo kielen mennessään, on se vaan niin maistuvaista! Eiran mielipidekin oli positiivinen, joten miksi en jakaisi reseptiä myös täällä? Pistetään niin sanotusti hyvä kiertämään.

Ja kuten eilen jo mainitsin, niin en voi ottaa tästä kakusta kunniaa täysin itselleni. Mulla oli erittäin hyvä pohja, josta lähteä kehittelemään. Pohjana siis edelleen toimii Valion glögijuustokakku, mutta siitä ei ole jäljellä oikeastaan kun mittasuhteet. Nekin vain kutistetussa mittakaavassa, mutta kuitenkin.

Ja tällä reseptillä, jonka tulen tässä merkinnässä kertomaan, täytetään vain semmonen 18 cm irtopohjavuoka. Jokainen voi siitä sitten lähteä mittayksiköitä taas kasvattamaan jos tahtoo kakkua enempi. Suosittelen ehkä kuitenkin kokeilemaan pienellä ja noudattamaan tarkasti mun ohjetta, jotta saatte mahdollisimman autenttisen maun. Aloitetaanko?

Tarvitset:

Pohja:

99g Domino Mini Tyrkisk Peber-keksejä

40g voita

Täyte:

3 liivatelehteä

1,5 dl kuohukermaa

300g vanilja tuorejuustoa

2 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

+ vielä 2 rkl kuohukermaa

Kiille:

2 liivatelehteä

2 dl vettä

75g Tyrkisk Peber-karkkeja

1 rkl sokeria

Alotetaan ihan vaan murskaamalla keksit. Se käy suhteellisen helposti siten, että laittaa ne johonkin kulhoon ja puristelee ne siellä pienen pieneks. Se vei hyvän tovin aikaa, mutta mä halusin siitä ainakin tarpeeksi hienoa. Sitten sinne laitetaan huoneenlämpöinen voi. Mä en ite tykkää sulatetun voin käytöstä, joten mä suosittelen huoneenlämpöstä, joka sitten vaan jotenkin nypytetään sinne sekaan. Eli voi keksien päälle ja käsittelee sitä siellä kaikin mahdollisin keinoin, niin hyvä tulee. 

Sit laitetaan pieneen (18 cm) irtopohjavuokaan kelmu pohjan päälle. Meinasin ensin laittaa leivinpaperin, mutta toikin ajoi asiansa. Tämän jälkeen kehikko kiinni ja pohjamassaa tunkemaan sinne pohjalle. Sekin leviää ihan kivasti sinne ajan kanssa. Paksummista kohdista lähtee aina vähän silleen työntämään tyhjiä kohtia kohden.. Kyllä te tiedätte miten pohja tehdään.

Tän jälkeen käydään käsiksi täytteeseen, joka tässä mun versiossa on ihan perinteinen vaniljatuorejuustohässäkkä. Liivatelehdet ihan ensimmäisenä runsaaseen kylmään veteen likoomaan, jotta ne tulee siinä sitten muun ohessa valmiiksi.

Vatkataan kuohukerma vaahdoksi. Tässä kohtaa mun on mainittava se, että mä saattaisin ehkä seuraavalla kerralla käyttää hieman enemmän kuohukermaa, jotta lopullinen massa olis hieman juoksevampaa. Lisätään vaahdotetun kuohukerman sekaan vaniljasokeri.

Mitataan tuorejuusto toiseen astiaan. Sit laitetaan pari ruokalusikallista kuohukermaa johonkin mikroa kestävään mukiin ja lämmitetään sitä hetki – tää on siis ihan vaan liivatelehtiä varten. Otetaan liivatelehdet vedestä ja rutistellaan ne kuiviksi, jonka jälkeen upotetaan ne siihen kermaan, joka hetki sitten tuli mikrosta. Liivatelehtien tulisi sulaa välittömästi sinne sekaan.

Tämän jälkeen sitä liivatelehtikuohukermaa kaadetaan norona sinne tuorejuuston sekaan, samalla sekoittaen jos pystyy. Vaatii meillä ainakin kaksi ihmistä. Jos ei pysty samaan aikaan sekoittamaan ja kaatamaan, niin kai sen voi kaataa sinne osissa hiljalleen. Sitten jos tahtoo, niin sitä voi makeuttaa tolla parilla ruokalusikallisella sokeria.

Nyt sulla on kulhollinen tuorejuustohässäkkää ja toisessa kulhossa sulla on kermavaahto. Nyt alat tästä kermavaahtokulhosta nostelemaan sitä kermavaahtoa hieman kerrallaan sinne tuorejuustohässäkän sekaan, välissä aina sekoittaen. Niiden pitäisi mennä kivasti sekaisin, ja jos olet noudattanut tätä ohjetta, niin sen pitäisi olla semmosta hieman tanakkaa tahnaa, jota on aika vaikea levittää – siksi suosittelen lisää kuohukermaa. Se kuitenkin nyt levitetään parhaan kykynsä mukaan siihen pohjan päälle, nuolija on hyvä apuväline tässä kohtaa.

Nyt tämä hässäkkä laitetaan jääkaappiin. Otetaan turkinpippurit (oman maun mukaan, mutta 75g on aika hyvä) ja vesi tehosekoittimen astiaan, ja pistetään tehosekoittimella se mahdollisimman hyvin sekaisin. Tämäkin asia voidaan laittaa nyt jääkaappiin. Nyt sulla on aikaa tehdä vaikka mitä, koska seuraavan kerran työstämistä jatketaan noin neljän tunnin kuluttua.

Neljän tunnin kuluttua: Laitetaan liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen. Sitten otetaan turkinpippuriliemi jääkaapista ja kaadetaan se kattilaan. Otetaan siitä noin desi kuitenkin vielä erilliseen kulhoon, koska toinen puoli siitä liemestä kuumennetaan liivatelehtiä varten. Mä kuumensin sitä noin desiä siinä vaan silleen, että se kiehahti, lisäsin sokeria ja rutistetut liivatelehdet ja kaadoin sen sen kylmän nesteen sekaan liruna. Tämä seos kaadetaan sitten siihen kakun päälle.

Nyt sulla on jähmettymistä vaille valmis turkinpippurikakku à la Tekko. Suosittelen odottelemaan seuraavaan päivään, koska ainakaan mulla toi turkinpippurikiille ei suostunut samana päivänä jähmettymään tarpeeksi.

Seuraavana päivänä sulla on tämmönen. Toki voi olla, että jos olet parempi tekemään, niin sulla on jotenkin vielä esteettisempi versio, mutta eihän tää mikään missikisa ollutkaan. Sitä paksua tuorejuustohässäkkää oli vaikea levittää silleen, että olisin saanut siitä kilpailukykyisen ulkonäkönsä puolesta. Joten; kokeilkaa lisätä sitä kuohukermaa.

Mitä mä tosta mausta osaan kertoa vielä, niin toi vaan siis toimii. Vaniljatäyte on sopivan neutraali tota turkinpippuria varten ja turkinpippuri laimenee just sopivasti ton vaniljatäytteen ansiosta. Eli kaikki täydentää toisiaan. Kyllä tää multa helposti saisi 5 tähteä.

Ja koska toi kuva on vähän epäonnistuneen oloinen, niin annan teille vielä toisen.

Siinä samaa, mutta pienempänä palana. Tommonen määrä kyllä hyvin miellytti omat makuhermot näin aamupäivätuimaan. Tosin.. Ehdotin kyllä Eiralle, että otetaan vielä lisää.. Eira ei vaan jaksanut, joten mäkin päätin jättää ajatuksen vielä hautumaan. En kyllä usko, että tosta tarvii paljoa roskiin heittää, koska mä syön ton vaikka väkisin – oli se sen verran hyvää!

Toivottavasti tää mun tapani kirjoittaa reseptejä ei ole liian epäselvä, koska mä haluaisin oikeesti, että ihmiset kokeilee tätä. Tää vaan yksinkertaisesti toimii, enkä sen takia halua jättää tätä vain omaan tietoisuuteeni. Olkaa hyvät, saa leipoa!

Terveisin,

Tekko

Marraskuun osumat

Viimeisimmästä "kuukauden osumat"-merkinnästä alkaa olemaan jo aikaa, joten olisikohan nyt aika kirjoittaa uusi osa tähän sarjaan? Mä sillon sen merkinnän lopussa sanoin, että jos tämä saa kommentteja, joissa osoitetaan mielenkiintoa kyseistä sarjaa kohtaan, niin siitä tulee oikea sarja tänne.. No, niitä kommentteja ei tullut ja muutenkin tässä on ollut osumat vähän hukassa.

En tiedä onko niitä osumia vieläkään ihan niin paljoa, että niistä ihan merkinnän saisi aikaan, mutta kokeillaan edes. Pari osumaa mulla on heti mielessä, joten aloitetaan vaikka niistä. Ja helpoimmalla osumalla tietenkin ensin.


Ihan ensimmäinen kunnolla kolahtanut asia on Pringlesit. Eikä mitkä tahansa Pringlesit, vaan yhdet tietyt. Mä en siis tykkää Pringlesien omasta mausta yhtään ja sen takia on ollut vaikea tykätä oikeestaan mistään variaatiostakaan, koska se aina pääsee läpi se originaali maku sieltä.. Tää ei ole ihan uusi tuttavuus, mutta nyt se on jotenkin palannut uudestaan ja mun tekisi mieli syödä niitä vain kokoaika.

Siis tämmönen purkki; Pringles, Texas BBQ sauce. Toi mausteseos noissa on siis ihan ykkönen ja mä olenkin pohtinut, että olisi kiva kaivaa se mausteseos jostain omaan tietoon ja ruveta käyttämään sitä ruoanlaitossakin. En tosin tiedä toimiiko se sitten muualla kun näissä.. Näissä on kuitenkin ollut aina hyvin maustetta pinnassa ja se originaali Pringles ei ole päässyt oikeestaan koskaan sieltä läpi.

Pakko mainita tähän väliin, että mä googlettelin tässä oikeaa kirjoitusasua tolle texas bbq saucelle, ja heti ensimmäisenä Google paukautti mulle reseptin texasilaismaiseen grillaussoossiin.. Ehkäpä sitä pitänee kokeilla jossain välissä.

Mutta takaisin Pringlesiin.. Tai no, eipä mulle tästä ole enempää mainittavaa.. Monia erilaisia Pringleseitä on tullut kokeiltua, mutta mikään ei ole toiminut niinkuin tämä toimii. Erittäin suuri suositus tälle siispä.


Toinen mikä mulla oli mielessä, niin ei oikeastaan ole mikään yksi tietty.. Koska siis, marraskuun osumiin voitaisiin nyt listata juustokakut.

Mä yks yö totuttuun tapaani seilasin YouTuben ihmeellisessä maailmassa ja vastaan tuli yhtäkkiä jokin reseptivideo mitä jäin haltioituneena tuijottamaan. Siinä tehtiin mm. juustokakkua. Mun rupesi siltä makaamalta tekemään mieli juustokakkua, mutta ajattelin vielä siinä kohtaa, että ei nyt ole oikein syytä juhlaan, joten ei ole syytä kakkuunkaan.

Muutama viikko eteenpäin ja mun juustokakkuhalut oli niin suuret, että mun oli pakko semmonen leipasta. Ja.. En tähän hätään edes muista, että mikä juustokakku se oikein olikaan.. Ehkä joku kahdenmaun? Suklaa ja vanilja? Ehkä. Se oli sen verran hyvää, että päätin seuraavanakin viikonloppuna haluta juustokakkua.

Tässä kohtaa mä olin kerennyt jo päässäni suunnittelemaan kaikenlaisia erilaisia makuvariaatioita, joten mulla oli nyt suhteellisen selkeitä suunnitelmia. Olin mielessäni yhdistänyt joulun ja juustokakun toisiinsa ja mulla oli mielessä glögijuustokakku, en vaan tiennyt miten sen toteutan. Googletin kyseisellä hakusanalla ja Google löysikin heti, että tämähän on jo keksitty ja täällä on reseptikin sulle valmiina. Lähdin siispä kokeilemaan sitä.

Resepti löytyy tosissaan Valion sivuilta, glögijuustokakku, ja tolla täysin samalla reseptillä minä omanikin tein. Toki mun piti tunkea omat näppini myös sinne sikäli, että glögin minä valitsin itse.. Tai no, meiltä löytyi yhtä glögiä kaapista ja käytin sitä.. Eikä se ollut sama kun reseptissä pyydettiin. Maku oli silti mainio! Toi resepti kannattaa ehdottomasti ottaa haltuun.

Tossa glögijuustokakussa maistuu oikeesti joulu. Maistuu pohja, maistuu täyte ja maistuu toi ns. kiillekin erikseen. Kaiken tunnistaa suussa tosi helposti, ja se teki kakusta oikeesti todella toimivan.

Ja koska juustokakut on nyt mulle joku juttu ja mun on pakko aina tunkea näppini joka paikkaan, niin kävinhän minä sitten tänään käsiksi tuohon kyseiseen reseptiin ja loin siitä uuden, omanlaiseni version. Mä meinaan keksin, että "turkinpippuria kukaan ei varmasti ole juustokakussa käyttänyt", mutta olin siinäkin väärässä. Turkinpippurijuustokakkuja löytyy, mutta mun omani on tätä Valion glögijuustokakkua myötäilevä, joten mä väittäisin, että mun on parempi kun mitä netistä löytyy. Ja kyllä, kutsun tätä nyt omakseni, vaikka tää on.. No, Valion reseptin pohjalta muokattu. Muutin kuitenkin niin paljon kaikkea, että en tästä kunniaa enää voi Valiolle antaa. Kiitos kuitenkin hyvästä pohjasta, jota on helppo muokata omiin tarpeisiin sopivaksi.

Mun turkinpippurijuustokakkuni reseptin voitte saada mahdollisesti huomenna tai ylihuomenna (tai sitten kun sen kerkeän teille jakamaan), koska mulla on vielä maistaminen edessä. Mä en melkein malta odottaa huomista, mutta pakkohan se on.


Ja koska ollaan kokkaamisen makuun päästy, niin tämä seuraavakin on kokkailua. Jos mä olen joskus teille pizzaohjeen antanut ja sanonut, että "tehkää vain tämän mukaan, älkää kokeilko mitään muuta", niin nyt mun on kumottava ne sanat. En kyllä usko, että olen ihan noin sanonut, mutta jos olen, niin sitten.. No, kuitenkin, me ostettiin tossa yks kerta uusia jauhoja ja uuden jauhopaketin kyljessä oli resepti, jota päätin haluta kokeilla.

Tämä jauhopaketti tässä, muutti minun käsitykseni pizzoista. Tai eihän se tämä jauhopussi ollut, mutta tämän kyljestä löytyvä resepti kylläkin. Se on paljon isotöisempi resepti kun mitä aikaisemmin käytin, mutta on se myös niin eri maailmasta. Sitä kun kerran kokeilee niin ei halua enää palata vanhaan.

Mä en tiedä mitä tälle kuvalle tapahtu, mutta ei siitä kyllä ehkä selvää saa..

Laiskuuttani en jaksa alkaa sitä reseptiä tänne kirjaamaan, mutta mä olen leikannut sen talteen ja tässä on teille kuva siitä. Mä en tarkalleen osaa sanoa, että minkä takia mä halusin leikata ton reseptin tosta talteen, jos se on ton jauhopaketin kyljessäkin aina, mutta no, tulipahan tehtyä. Jos nää jauhot joskus vaikka häviää myynnistä, niin mulla on silti arvokas pala paperia olemassa.

Tää resepti on siis oikeesti ihan eri maailmasta kun se mitä olen aikaisemmin jakanut. Tän tekeminen aloitetaan edeltävänä päivänä, jotta saadaan seuraavaksi päiväksi täydellinen pizzapohja. Ja tämä on täydellinen pizzapohja, aion jankuttaa sitä niin kauan, että se menee teillekin jakeluun.

Tossa on meiän tän viikon pizzaperjantai taikinapallot. Mä olen jo sen verran monta kertaa tolla originaalilla reseptillä tehnyt, että uskalsin siihenkin jo tänään kajota.. Tosin, lisäsin sinne vain pari ruokalusikallista oreganoa ja pari teelusikallista currya – ihan vaan koska mä voin. Lisäsin sinne myös ruokalusikallisen öljyä, mutta uskon sen olleen virhe. Noi ei ollut yhtään niin jämäköitä kun aikaisemmilla kerroilla, mutta en usko niiden myöskään täysin pilalla olevan.. Saa nähdä.

Ja koska en voi ajassa matkustaa huomiseen, niin mun on seuraavaksi lisättävä kuva viime viikon pizzaperjantain sadosta. 

Siis katsokaa nyt niitä.. Jos ne olisi pizzauunissa päässyt vielä paistamaan, niin olisihan ne olleet taivas maan päällä. Tai no, oli ne sitä kyllä ilman pizzauuniakin, koska paistoin ne korkeimmassa asteessa kun meiän uunin saa ja vielä kiertoilmalla. Täydellinen pohja ja hyvin rapsakoituneet täytteet.. Huh huh, tulee ihan vesi kielelle.. Ja taas pitäisi jotenkin jaksaa malttaa huomiseen..


Hmm, onkohan mulla tälle merkinnälle enempää annettavaa.. En oo pahemmin elokuvia tai sarjojakaan kerennyt tässä kattelemaan, joten siltä osa-alueelta mulla ei ole antaa osumia tässä kohtaa.. Käyn siispä pikaisesti vielä jääkaapilla, jos sieltä heräisi jotain melkein unohdettua ajatusta.


No, ei jääkaapista löytynyt mitään, mutta havaitsin keittiössä jotain muuta. Nimittäin pari pakettia Nallen puuroja. Ja yksi niistä on noussut kyllä ehdottomaksi suosikiksi, joten se on ihan pakko vielä täälläkin mainita.

Tää kuva on tosissaan nyt netistä (täältä) lainattu, koska en jaksanut alkaa taas tappelemaan mun puhelimen ja tietokoneen yhdistämisen kanssa. En tiedä miksi niillä on jotain eripuraa, mutta aina saa vääntää ja kääntää, että tietokone tunnistaa puhelimen..

Kuitenkin siis tämä puuro, tämä on sitä jotain! Nallen kaura & vehnälese. Mä halusin kokeilla yhessä vaiheessa kaikki kaupan puurot, koska halusin löytää hyvää vaihtelua aamu- ja iltapuuron välille – eihän sitä samaa puuroa jaksa kokoaikaa syödä.. Tosin tän puuron ensimmäisen kokeilun jälkeen se on ollut aika paljolti niin, että ollaan syöty vaan tätä puuroa. Eira päättää aamupuuron ja minä iltapuuron, mutta hyvin usein kummankin valinta osuu tähän. Mun ehkä vielä useammin. Tämä on hyvää ja tämä ehdottomasti tarvitsi tulla mainituksi.


Minä olen Tekko ja tämä oli marraskuun osumat! Palatkaa sarjan pariin myös seuraavalla kerralla, ei ehkä jo ensi kuussa, mutta ehkäpä taas joskus! Kiitos.

Terveisin,

Tekko

Marraskuisia kuulumisia

Tää kuukausi on ollut aika hiljainen, mutta eikai se ole niin vakavaa? Mähän kyllä alustavasti kerroinkin, että nyt saattaa tulla vähemmän tekstiä, koska vauvaan ja muuhun uuteen tutustuminen. Joka siis on ollut ihan mahdottoman mahtavaa aikaa! Toistaiseksi voidaan vielä sanoa, että tää on ollut yllättävän helppoa ja kivaa – menee ikäänkuin omalla painollaan.

Mä oon ihan alusta asti ihmetellyt, että miten luonteva äiti Eira onkaan. Se on alusta asti ottanut homman lähes täydellisesti haltuunsa. En siis vähättele omaakaan panostani, mutta Eira kyllä aika hyvin kuljettaa tätä alusta. Tuntuu osaavan tän homman kun olisi tehnyt tätä aina.

Mutta on myös hetkiä, jolloin Eira ei voi tehdä mitään, koska.. Hmm, en oikeestaan tiedä syytä, mutta siis on hetkiä jolloin vauva hiljenee vasta mun sylissä. Ja yritänkin aina mahdollisuuksien mukaan ottaa itkevän vauvan itselleni, jos kyseessä ei siis ole nälkä.

Semmonen itku, jolle me ei vanhempina keksitä mitään syytä, yleensä menee ohi sillä, että vauvaa "roikotetaan" sylissä ja kävellään ympäri asuntoa. Laitoin roikotukseen lainausmerkit siksi, että ei se ole semmosta roikottamista kun mitä roikottamisesta ensimmäisenä tulee mieleen. Se on semmosta, hmm, roikottamiselta näyttävää, mutta silti hyvin tuettua, jossa vauva rauhoittuu tosi nopeesti. Sitä voi joutua kävelemään taloa ympäri helposti puolisen tuntiakin ja vasta sitten vauva alkaa osoittamaan nukahtamisen merkkejä. Mä luulen kyllä, että nää tän hetken noin 30 minuutin "roikottelut" on vasta alkua, ja kohta saa kävellä taloa ympäri monta tuntia putkeen.. Sitä odotellessa.

On myös ollut muutama ihan mahdottomalta tuntuva itku, että oikein mikään ei ole siihen auttanut.. Silloin sitä tuntee itsensä kovin avuttomaksi.. Sitten sitä vaan kävellään ja kuunnellaan päättymättömältä tuntuvaa huutoa, välillä kokeillen erilaisia asentoja, ruokailua ja vaikka mitä. Toistaiseksi se on aina jollain tavalla mennyt ohi, huh.


Hmm, mitähän vielä.. Mun blogi tuntuu nyt täyttyvän vauvapäivityksistä, koska sitähän tää elämä nyt tällä hetkellä on. Ja omaa elämäänihän minä tänne päivitän.

Ja.. No, mä oon sitä ihmetellyt tässä, että yleensä mun marraskuut on ollut semmosia synkkiä ja tosi harmaita mielelle, mutta tänä vuonna oon onnistunut välttämään sen. Olisko vauvalla jotain tekemistä senkin kanssa? Mä oon ollut yllättävän hyvällä mielellä koko tän kuukauden. Oikeestaan.. Mä oon ollut aika hyvillä mielin koko tän vuoden. Uskoisin, että tolla painonpudotuksellakin on oma vaikutuksensa elämänlaatuun.. Ehkä tää vuosi 2020 on kuitenkin mulle henkilökohtaisella tasolla aika mahtava? Vaikka tässä ympärillä on tätä koronaa ja muuta, niin kyllä mä koen olevani aika onnellinen.

Jos kysytään, että mikä mut tekisi vielä onnellisemmaksi, niin vastaisin, että paluu Hyvinkäälle ja vihdoinkin sen oikeen työpaikan löytyminen.

Toivon kovasti, että jo vuonna 2021 me asutaan Hyvinkäällä, ja että mulla on mieluinen työ. Toistaiseksi olen vielä sitä mieltä, että mikä vaan työ käy, mutta ajatuksissa olisi päästä mahdollisimman nopeesti semmoseen työhön, jota vois pitää ns. lopullisena. Semmoseen työhön, joka ei olisi pakkopullaa. Tällä hetkellä kelpaisi mikä tahansa pakkopullakin, jotta vain pääsisi takaisin työnmakuun. Ja niinhän sitä sanotaan, että on helpompi löytää uutta työtä jos on jo valmiiksi töissä.. Toivon koronan katoamista maapallolta ehkä eniten sen takia, että työmarkkinat parantuisi.. Tai, no, olisi hyvä saada stoppi jo turhille kuolemillekin, mutta siis henkilökohtaisella tasolla eniten auttaisi jos työpaikan saaminen olisi helpompaa.

Kuulostipa jotenkin kamalalta. En siis missään tapauksessa aseta omaa työllistymistäni tärkeämmäksi kuin taudin lopettaminen ja kuolemien pysäyttäminen.. Ehkä tätä ei kannata enää käännellä, mä vaan toivon, että ymmärsitte mitä mä ajoin takaa.

Työllistyminen näin korona-aikana on ollut todella mahdotonta, ainakin itselleni. Monia, hyvin monia työhakemuksia olen lähettänyt ja toivonut aina saavani paikan. Yleensä mulle ei vaan edes vastata ja parista paikasta tullut, että työnhakuaikaa on pidennetty koronan takia ja sitten muhun ei olla taas oltu missään yhteydessä. Tossa viimeksi kun työkkäristä soitettiin, niin kysyinkin, että olenkohan hoitanut työnhakujuttuni jotenkin väärin kun mulle ei usein edes vastata, mutta se on kuulema ihan normaalia. Olisi kuulema tosi ihanteellinen tilanne, jos edes puolet työnantajista vastaisi työnhakijalle jotain.


Olikohan mulla vielä jotain tähän? No ehkä sen verran, että kohta on tosiaan joulukuu. Mitä se tarkoittaa mun blogilleni? No, joulukalenteri-blogiputkea. Sillä on joka vuosi joku uusi nimi, koska en ole lanseerannut sille mitään virallista nimeä, koska.. No, ei siihenkään mitään syytä ole. Yleensä kutsun sitä ihan vaan joulukalenteriksi tai blogiputkeksi, mutta nyt ihan vaan selvyyden kannalta yhdistin ne sanat peräkkäin.

Tänä vuonna on jo yksi blogiputki pidetty ja se onnistuikin aika mahtavasti. Toivon samallaista menestystä myös joulukalenterilta! Nyt on siis mitä mainioin hetki auttaa mua taas, eikö? Mä uskon, tai ainakin haluan uskoa, että siellä on lukijoita, jotka on seurannut mun joulukalenteria edes vuoden tai parin ajan, joten kysynkin; mitä te haluatte mun vuoden 2020 joulukalenterilta?

Nyt on hyvä hetki suunnata tutkimaan mun vanhoja joulukalenteita ja katsoa sieltä, että mikä itseä kiinnostaa – jos siis mikään kiinnostaa. Muistaakseni siellä on ollut kaikkea ruoanlaitosta jouluoluiden maisteluun ja vaikka mitä.. Mä olen aika avoimin mielin sen suhteen, että mitä lukijat haluaa mun kirjottavan. EHKÄ tänä vuonna vihdoin olisi hyvä toteuttaa se kauan hautunut ajatus piparkakkutalosta? Tai kirjoitanko vaan joka päivä kuulumisia? Vai vastailenko netistä löytämiini kysymyspattereihin? En tiedä. Tässä on semmonen 15 päivää aikaa vaikuttaa, ja kyllä oikeestaan jokaiseen luukkuunkin saa vielä tulla kertomaan jos jotain erikoista haluaa.


No, nyt ei mulla muuta. Kiusallani kerron vielä semmosen asian, että mä alan hiljalleen olla sitä mieltä, että tämä on viimeinen vuosi Terveisin Tekko-blogia. Mutta tulevaisuus on tulevaisuutta, eikä siihen mennä tässä kohtaa sen syvemmin.

Terveisin,
Tekko

MON: Viides kuukausiraportti

Nyt ollaan jo marraskuun puolella, jestas. Vuosi on vierähtänyt jotenkin ihan uskomattoman nopeesti, vaikka samalla hyvinkin hitaasti tietyistä syistä. Tätä mun projektia, jonka siis aloitin 1.2.2020, on jatkunut nyt aika tarkalleen 9 kuukautta. Ja siitäpä minä tosiaan aion tänään teille vähän kertoa, mikä ei varmasti otsikon jälkeen tullut enää kenellekään yllätyksenä.


Ihan alkuun haluan kertoa sen, että nyt on taas tapahtunut. Toi painon putoaminen on sikäli jännä asia, että se jostain syystä haluaa jonkinlaiset etapit matkalleen. Tai, siis.. Hmm, kun mun paino on pariin kertaan ollut jumissa jossain tietyssä kohtaa, ja siitä ylipääseminen on vaatinut asioiden uudelleenjärjestelyä. Jotenkin tuntuu, että kroppa vaan hirveän nopeasti tottuu kaikkeen uuteen ja päättää sitten, että nyt on hyvä ja jäädään tähän. Se on siis sikäli oikein mainio juttu, koska pysähtyessään se on mulle ikäänkuin informaatio siitä, että se paino on oikeasti pudonnut, eikä vaaka vain ole temppuillut. Mä jopa välillä toivon plussapäiviä, koska ne vaan varmistaa yleensä mulle sitä tulosta. Mutta noi kropan päättämät etapit vaan ei ole yhtä mun omien etappien kanssa, joten siksi en niistä välttämättä niin paljoa pysty pitämään. Toki mitä hitaampaa tämä painon putoaminen tässä kohtaa on, niin sitä varmempaa, joten.. Niin, sen takia nää kropan omat etapitkin on taas oikein mainioita. Hieman ristiriitaisissa tunnelmissa, mutta kai se sallitaan.

Mutta nyt ollaan siis hyvin hyvin lähellä erästä etappia, joka siis todennäköisesti on semmonen, joka vapauttaa mut tietyllä tapaa joistain asioista – tekee tästä taas jollain tapaa rennompaa. Tää projekti oikeestaan tähtää siihen, mutta en mä tätä siihen kuitenkaan jätä. Hyvään vauhtiin kun ollaan päästy, niin mennään nyt niin pitkälle kun pippuri kasvaa – mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan.


Tiedättekö.. Tai no, ettehän te vielä voi tietää, mutta kohta tiedätte. Siis mä tykkään koruista ja mä olin vihdoinkin saanut itselleni sormuksista semmosen kivan kombon, jota tykkäsin rokata päivittäin. Oikeestaan noi sormukset oli mun sormissa ihan yötäpäivää, niin paljon mä niistä pidän. Sitten tuli jostain syystä päivä tai pari kun laitoin ne korutelineeseen, ehkä lenkkeilyn takia tai jotain, että oli muka jotenkin helpompi hölkätä ilman niitä.. En muista tarkalleen. Kuitenkin, sormukset sitten jäi syystä tai toisesta korutelineeseen ja käytin niitä oikeestaan vaan silleen kun halusin pukeutua kivasti. Sitten tuli taas pitkä väli, että en käyttänyt niitä ollenkaan, ja kun seuraavan kerran taas yritin, oli tapahtunut hirveitä. Ne oli mulle kaikki liian isoja!

Kyllä, isoja, ei pysy sormissa enää. Mä yritin ne yksi päivä taas laittaa sormiini ja lähteä niiden kanssa johonkin, mutta huomasin niiden valuvan pois aina kun kädet oli alaspäin – eli lähes kokoaika. Jätinkin ne siispä korutelineeseen ja olen ollut siitä päivästä lähtien hieman allapäin niiden suhteen. Mulla ei ole enää ainuttakaan sormusta, jota voisin rokata yötäpäivää.. Mutta sitten taas toisaalta se implikoi sitä, että mun sormetkin on kaventuneet, joka taas tavallaan sitten nostaa mun mieltä, joten.. En kyllä silti tiedä, kyllä mä pidin mun sormuksista ehkä enemmän kun kapeammista sormista.. Taas lisää ristiriitoja omaan elämään.

Ja oikeestaan mun rannekorutkin nykyään vaeltelee mun ranteessa paljon enemmän kun ennen. Muutama kuvakin on lähes epäonnistunut sen takia, että rannekoru on ollut melkein kyynerpäässä asti.. Pieni liioittelu, mutta ärsyttäähän se.


Puhutaan vielä hetki isoiksi jääneistä asioista, koska niitä tuntuu olevan. Kaikki mun paidat on kokoa, hmm, sanoisinko 4xl-6xl. Ei sen takia, että olisin niin iso ehkä koskaan ollut, vaan lähinnä siksi, että rakastan pukeutua isoihin vaatteisiin. Ja vaikka kuinka rakastankin pukeutua isoihin vaatteisiin, niin tämän painon pudottua näinkin runsaasti, on vaatteet jääneet roikkumaan paljon paljon entistä enemmän. Mun pitkät paidat, oikeestaan siis ihan kaikki, näyttää nykyään jossain määrin mekoilta mun päällä. Aikasemmin maha on ollut sen verran pystyssä tai jotain, että se on jotenkin muka näyttänyt fiksummalta, mutta enpä tiedä.. Mä siis edelleen tykkään mun paidoista, mutta ei niillä silleen siististi voi kyllä enää pukeutua – jos on koskaan voinutkaan.

Ja sitten mun hyvin rakas liivini.. Mä olen tosiaan aina rokannut ilman viilentyessä liivejä.. Mitenhän tämän nyt kirjoittaa siten, että ette saa kuvaa minusta käyttämässä rintaliivejä.. No, te tiedätte ne vaatekappaleet, joissa ei ole hihoja, puhun nyt niistä. Mulla on ollut toi mun yks liivi nyt useamman vuoden käytössä ja se on kokenut mun kropan aina vähän liian isona. Sillon kun sen tilasin ja se saapui päällepuettavaksi ensimmäisen kerran, ei se mahtunut kunnolla kiinni. Mä en voinut laittaa sen alle mitään paksumpaa paitaa, joten se ei oikein päässyt ajamaan asiaansa. Rokkasin sitä kuitenkin kaikki nämä vuodet sitten hupparin kanssa siten, että liivi oli aina auki. Mä en olisi saanut henkeä jos olisin sen koittanut kiinni laittaa hupparin kanssa..

Nyt siitä on jo tovi kun sain sen ensimmäistä kertaa silleen kivasti kiinni, että mun oli jopa vielä ihan hyvä hengittääkin. Mä olin sillon hirveen ylpeä itsestäni ja tykkäsin mun liivistäni vieläkin enemmän. Hupparin kanssa sitä ei vielä siinäkään vaiheessa kiinni kannattanut pitää, mutta se sinne kuitenkin väliin mahtui ja sen kanssa pystyi ihan toimimaan. Nyt sitten eilen kun pääsin pitkästä aikaa taas käymään lenkillä, niin huomasin liivinkin olevan jo liian iso. Kyllä, se heiluu mun päällä joka suuntaan. Tai oikeestaan se hölkätessä aikalailla pomppii mun päällä, mitä se ei ole kyllä koskaan aikaisemmin mahtunut tekemään. Jos siis nyt kokeilisin liiviä hupparin kanssa, niin mun olo olisi varmaan ihan normaali ja hengitys kulkisi ihan loistavasti. Hämmentävää. Tää on taas semmonen asia, että olen sikäli onnellinen painon putoamisesta ja siitä, että sen alkaa jo itsekin konkreettisesti huomaamaan, mutta myös harmissani siitä, että kohta pitää laittaa rahaa paremmin istuviin vaatteisiin.

Mä en vaan tiedä, että missä vaiheessa on hyvä alkaa panostamaan rahallisesti enemmän uusiin vaatteisiin, koska en tiedä mihin asti aion painoani vielä pudottaa. Haluaisin toki mahdollisimman paljon vieläkin pois, mutta musta tuntuu, että mä näyttäisin omaan silmääni tosi typerältä liian laihana. Tai siis kun on tottunut olemaan iso, niin en jotenkin osaa ajatella itseäni laihanlaihaksi. Kai sitä oikeesti pitäisi itselleen jokin tavoite asettaa, jotta voisi joskus vain pysähtyä ja ajatella, että nyt tää on just se mihin pyrin, ja voisi alkaa ostamaan kokoisiaan vaatteita. Toistaiseksi ajattelen kuitenkin vain etappeina, joten nyt on turha oikeastaan hirveemmin panostaa. Etappien välille kun mahtuu niin paljon kiloja ja vyötärystä, että vaatekoko kerkeää tässä vielä varmasti monesti muuttumaan.


Jestas miten paljon tätä tekstiä tänään tuleekaan. Oikeastaan se ehkä johtuu siitä, että mä haluan vaan keskittää ajatukseni pois nälästä jota tunnen. Mä nimittäin rikoin paastoani sairaala-aikana, koska siellä ruoka tarjoiltiin tietyin välein ja niistä oli pakko ottaa ilo irti. Mä ensin mietin kyllä, että en aio siihen lähteä, mutta lopulta nälkä tai jokin ajoi tarttumaan tilaisuuteen. Eihän sitä kestänyt kun parisen päivää, mutta kyllä vatsa jotenkin kerkesi tottumaan. Ja nyt kun palataan takaisin paastoon, niin on vatsalla taas tarve totutteluun. Se siis tarkoittaa vähän pahemman nälän tunnetta muutamana aamuna, mutta sitten uskon sen olevan taas ohi.

Ja jotta saadaan vielä lisää tekstiä tähän ja enemmän aikaa kulutettua nälästä, niin kerrottakoon lisää mun rikkeistä tämän paaston suhteen. Ei niitä paljoa ole, mutta kyllä niitäkin tähän menoon mahtuu ja mä olen ne itselleni myöntänyt. Siis sallinut. Yksi asia on kuitenkin aina pysynyt ja se on se paastoaika, siitä mä en tingi. Joskus saatan ruokailuaikaa venyttää tunnilla tai parilla, mutta sitten se tarkoittaa seuraavalle päivälle vähemmän ruokailuaikaa, mutta paasto on aina silti ollut siinä välissä se 16 tuntia. Yleensä sallin päivän ruokailuajan venymisen vain viikonloppuisin, koska välillä on kiva herkutella iltamyöhään ja herkuttelu kuuluu oikeastaan vain viikonloppuun. En tosin ole kieltänyt itseltäni arkenakaan herkuttelua, mutta ei sitä tule hirveesti harrastettua siltikään. Se on kai jotenkin jo päässä vakiintunut, että arki on arkea ja viikonloppu on juhlaa, vaikka tällein työttömänä kaikki päivät on tavallaan ihan samoja.

Ja muita rikkeitä, hmm, ei ole. Sairaala ja ruokailuajan venyttäminen on olleet ns. pahimmat rikkeet tämän pätkäpaaston alettua. Ja luojan kiitos pätkäpaasto – kuten jo monesti aikaisemminkin olen sanonut  – ei tunnu enää tekemiseltä, vaan on enemmänkin osa elämää. Helppoa ja kivaa siispä.


Josko me nyt päästään niihin kaikkien odottamiin tuloksiin? Mulla on kyllä vielä eilisen herkuttelun takia paastoa tonne kello 15 asti, mutta enköhän mä keksi jotain muutakin tekemistä, jolla tätä aikaa tässä pystyisi tappamaan. Tosin on tämä kirjottaminenkin nyt taas oikein mukavaa, joten voisi tätäkin ihan mielellään jatkaa.. En edes muista koska viimeksi olisin purkanut jotain asiaa ihan näin pitkällä merkinnällä, huh.

Niitä tuloksia alkaa tulemaan nyt. Kävi miten kävi.

3.-10.10. – Paino oli tullut ylöspäin +0,5 kg.
10.-17.10. – Taas vuorostaan alaspäin -0,2 kg.
17.-24.10. – Alkoi sitten oikeesti taas tapahtumaan ja paino tuli alas -1,6 kg.
24.-31.10. – Taas suhteellisen kiva pudotus, nimittäin -1,1 kg.

Ja arvaatteko miksi taas alkoi tapahtumaan? Ette varmasti, mutta siksi minä olen tässä kirjoittamassa, jotta siis voin teille avata asiaa. Me alettiin syömään puuroja. Kyllä, niin yksinkertaista se on. Aamuin ja oikeestaan nykyään ihan illoinkin me syödään jotain puuroa. Meillä on muutama erilainen puurolaatikko tuolla ja mä yleensä aamuin illoin meille kattilallisen keitän jostain laatikosta. Siihen kylkeen oikeestaan yksi pala leipää ja se on oikein hyvä aamu- sekä iltapala. Puuron sekaan voinappi, ripaus sokeria ja loraus maitoa tai pari teelusikallista hilloa ja loraus maitoa, toimii siis ihan kummin vaan ja menee kivasti fiiliksen mukaan.

Puurohan ei jostain syystä itsessään pidä nälkää kauaa pois, joten olen joutunut toisinaan jopa turvautumaan yhteen lisäruokailukertaan päivässä, mutta silti tulos on ollut lähes poikkeuksetta positiivinen. En vain tiedä, että kauanko tämä jatkuu tällä pudotuksen tiellä, koska jossain vaiheessa se kehon etappi taas varmasti tulee vastaan ja taas pitää jotain tehdä toisin. Toistaiseksi kuitenkin näyttää taas hyvältä, joten ei murehdita sitä.

Mä näköjään tänään haluaisin vaan kirjottaa ja kirjottaa, mutta nyt aletaan kyllä jo tätä merkintää lopettelemaan, joten kerrotaan vielä se tämänhetkinen kokonaistulos. Ja ihmiset, ajatelkaa, mä olen yhdeksän kuukauden aikana pudottanut yhteensä -25,2 kg pois.

Prosenttiasiat olisi ollut kyllä taas kiinnostavaa mitata, mutta en sitä tee. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että mä en luota tohon meiän uuteen vaakaan. Viime kerralla nimittäin kun käytiin niitä prosentteja vähän läpi, niin vasta oikeastaan jälkeenpäin tajusin, että kaikki tulokset oli huonompia kun silloin kun alotin tämän projektin. Ja mä en jotenkin jaksa uskoa, että olisin kehoni kanssa voinut niin pahasti mennä metsään. Joten tyydyn nyt vain katsomaan kiloja ja päivittelemään niitä.


Lenkkeilystähän yritin tehdä myös osiota tähän ns. sarjaan, mutta se ei tällä kertaa toteudu, koska en ole oikein lenkillä päässyt nyt käymään. Mua seuraa ilmeisesti aina joku lenkkeilypaholainen, joka katsoo, että "nyt sillä menee liian hyvin lenkkeilyn kanssa, joten tehdääs pieni jekku" ja iskee mulle jonkin uuden taudin tai jotain vastaavaa. Juuri nimittäin kun alkoi lenkki maistumaan ja kävin ensimmäistä kertaa sillä aamulenkillä, niin sen jälkeen mulle iskettiin semmonen pieni flunssa siihen esteeksi. Flunssasta kun aloin pikkuhiljaa toipumaan, niin jo pitikin lähteä sairaalaan – mikä ei missään nimessä ole huono asia, koska sieltähän tosiaan tultiin vauvan kanssa kotiin. Ja sairaalasta kun päästiin, niin aloin jo hirveästi odottelemaan seuraavaa lenkkifiilistä, joka tulikin sitten eilen.

Siitä kerrottakoon se, että se oli oikein hyvä startti taas mahdolliselle säännölliselle lenkkeilylle. Tänään en kuitenkaan voi sitä jatkaa, koska ensimmäinen lenkki vaatii aina veronsa ja lepopäivänsä. Huomenna kuitenkin pyrin lähtemään taas ja sit mä uskon sen alkavan rullaamaan kivasti.


Hupsista ihmiset, tästä tuli suhteellisen pitkä raportti, mutta toivottavasti viihdyitte sen parissa. Nyt mä menen kehittelemään itselleni jotain muuta aikaa vievää aktiviteettia, jotta pääsen joskus syömäänkin.. Tai siis muka nopeammin syömään. Joo, ei muuta.

Terveisin,
Tekko