Kun idea iskee

Nyt se tuli taas. En tiedä onko teille normaali tunne, mutta mulle tulee välillä semmonen fiilis, että jostain asiasta mun on kirjoitettava. Ehkä se on joku blogaajan kirous tai jotain vastaavaa.

Sillon kun se iskee, se vaan pyörii ja pyörii mun mielessäni kunnes saan sen kirjoitettua ylös. Se hylkää kaiken muun ajattelun ja jättää vain itsensä mun pieneen pääkoppaan.


Mä pääsin tänään koulusta tossa vähän jälkeen kahden ja samalla sekunnilla kun astuin kotiovesta sisään, se ajatus aiheesta iski. Vaihdoin kotivaatteet päälle ja menin keittämään kahvia, jolloin se vain voimistui.

Rutiini. Tiedättehän, asia joka toistuu päivittäin / johon olette tottuneet.

Mä rupesin tässä miettimään sitä, että kuinka mä olenkaan oikeasti kaivannut jonkinlaista arkirytmiä elämääni. No joo, yli vuosi työttömänä ja kaikki päivät lähes erilaisia keskenään. Kyllä siinä alkaa ihminen kun ihminen kaipaamaan muutosta.

En mä työttömänä muistanut miten herätyskello kiusaa just sillon, kun nukuttais parhaiten. Aamuherääminen on opiskelijoille/työssäkäyville yhdenlainen rutiini. Se toistuu ja toistuu. Seuraavaksi useille aamuherääjille iskee pakollinen tarve saada kahvia - ja kahvin kanssa aamutupakka. Ilman näitä ei esimerkiksi allekirjoittaneen päivä lähde mitenkään käyntiin. (Toki jossain vaiheessa pitää muistaa laittaa myös mahdollinen lääkitys kuntoon.)

Kun pakolliset aamutoimet on suoritettu ja on aika lähteä päivän askareisiin, niin aika usein asiat tehdään samallatavalla kun edellispäivänä. Itse hyppään pyörän selkään ja poljen itseni aikuiskoulutuskeskukselle. Päivä etenee mahdollisesti siten, että vain käsiteltävät asiat ovat erilaisia kun edellispäivänä.

Päivä tauotetaan. Kahvipaussi, ruokatunti ja kahvipaussi. Rutiininomaisesti kävellään suhteellisen zombeina hakemaan sitä pahvista kahvikuppia ja palataan takaisin opiskelemaan tupakan jälkeen.


Tänään koulun jälkeen tein jotain mitä en oo aikoihin päässyt tekemään: keittämään kahvia koulupäivän jälkeen. Nauttimaan siis ihan kaikessa rauhassa vielä muutaman kupin kahvia. Mä tulin siitä hieman jopa onnelliseksi. Tuntui, että rikoin kaavaa, mutta samalla mietin, että tuotinko itselleni juuri uuden rutiinin?

En mä siis yleensä ees tykkää juoda paljon kahvia päivässä, mutta nyt oli vaan pakottava tarve saada sitä ja tehdä siitä mielessään todella iso numero.


Ehkä tämä kaikki ajaa juttua siihen suuntaan, että ihminen voi olla myös pienistä asioista hyvinkin onnellinen. Toiselle työ- tai koulupäivän jälkeinen kahvikupillinen on normaali asia, mutta joku muu voi saada siitä isomman ilon pelkän ajatuksenkin kautta.

Ehkä tänään on päivä, kun oivalsin jotain. Ehkä liian myöhään, mutta eikö sitä niin sanota, että "parempi myöhään kun ei milloinkaan"?


Olkaa onnellisia pienistäkin asioista. Älkää olko kyynisiä muiden tekemisiä kohtaan. Ihmiset saa aiheensa iloon eri asioista, joten muita on turha tuomita.

Terveisin,
Tekko