20. syyskuuta 2016

Takaisin kouluun

Pitkästä aikaa jaksoin painaa "uusi teksti"-painiketta. Tosin ei mulla tässä sen kummemmin asiaa ole. Ajattelin vain hieman päivittää tännekin pienestä elämänmuutoksesta.

Hmm, ehkä elämänmuutos on loppupeleissä turhan liioitteleva sana. Tarkotin nyt kumminkin vaan tota koulupaikkaa. Toisaalta, muuttaa se loppuelämäksi ton mun opiskeluhistorian.

Jos joku ei mahdollisesti vielä tiennyt, niin olen kouluttautunut puusepäksi ja pintakäsittelijäksi (tai perinteisesti ihan vaan maalariksi). Nyt tässä taas noin vuoden katselin työpaikkoja, mutta aina nousi seinä vastaan. Vitsikkäästi jos sanotaan, niin "kaipaamme 20-vuotiasta työntekijää, jolla on 30 vuoden työkokemus". Eli työkokemus oli yleensä este ja toinen on ajokortin puuttuminen.

Päädyin siis takaisin opiskelemaan. Tällä kertaa käyn sen aikuiskoulutuskeskuksessa ja se kestää sen 2½ vuotta vähemmän kun nuorisopuolella. Eli siis toisinsanoen puolenvuoden koulutus.

Ainiin ja tosiaan! Ala on tälläkertaa logistiikka. Eli toisinsanoen varastonhoitajaksi pitäisi puolenvuoden päästä valmistua. Ja siitä sitten mahdollisesti myös työllistyä, koska tahdon alkaa tienaamaan palkkatyöllä jo vihdoinkin elämässäni.


Sen pidemmittä puheitta päätän merkinnän tähän. Ehkä vielä jatkoa ajatellen voisin tokaista sen, että tämä on ollut nyt todella epäaktiivinen blogi ja tulee sitä varmaan vielä olemaankin. En tiedä. Jos mä vaan löydän sen inspiraation aktiivisempaan kirjotteluun, niin kyllä te sen sitten huomaatte.

Ainakin edes välillä päivitän hieman kuulumisiani.

Terveisin,
Tekko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)