Mistähän sitä alottaisi?
No joo, oltiin sillon muksuina aika erottamaton kaksikko – pikkuveli oli mun paras kaveri. Ihan alkuajoista mun on vaikee muistaa, mutta niin pitkältä kun muistan niin näin on ollut.
Ehkä semmonen päälimmäisin muisto sieltä ihan lapsuudesta on se kun aiheutin sille arven naamaan. Meillä oli jonkinlainen miekkatappelu ja mulla oli semmonen joku putki aseena. Pyörittelin sitä siinä sitten kuin ninja (ainakin mä itse muistan sen näin), yhtäkkiä se lipes mun käsistä ja lens suoraan pikkuveljeä naamaan. Hirveen parkumisen saattelemana tikattavaksi (vai riittikö liimaus vaan?).
Ei se mikään hauskin muisto ole, mutta se on vaan jotenkin jäänyt mieleen aika hyvin. Onhan siitä arpikin muistuttamassa.
Siitä päästään hyvin pienen aasinsillan kautta siihen, kuinka mun piti aina olla "lääkäri". Jos leikeissä sattui jotain, niin pikkuveli aina ensimmäisenä kysyi multa: "onko tää vakavaakin?" ja minä siihen tietenkin aina, että "ei, ei ole." ja pikkuveli oli taas aivan rauhallinen ja voitiin jatkaa leikkiä.
Ehkä se oli isoveljen rooli tietää sattuuko pikkuveljeä oikeesti vai ei.
Hyvinkäälle muuton jälkeen mä en saanu mistään omia kavereita, mutta onneksi mulla oli pikkuveli. Mä en tiedä miten mä oisin ilman sitä jaksanut. Ja kun aikamme pyörittiin kahdestaan niin löytyihän niitä muitakin kavereita lopulta, mutta kaveripiirit oli yhteiset – voitiin olla kavereiden kanssa, mutta silti myös toistemme kanssa.
Kuuluihan niihin aikoihin tietenkin myös se, että syrjittiin kaikkia jossain kohtaa jollain tapaa ja muistankin kuinka sain pikkuveljen useasti itkemään. "Nämä on mun kavereita" tai jotain vastaavaa ulkopuolelle jättämistä. Siitä en erityisen ylpeä ole, mutta kai se kuului siihen ikään.
Ja muutenkin kun ikäeroa on se 3 vuotta, niin kyllähän siinä itelle ehti tulla murrosiät ja kaikki ensin. Mutta mä en koskaan muista hyljänneeni pikkuveljeä. Yläasteelle kun aikanaan siirryin uuteen kouluun ja aloin vihdoin myös saamaan kavereita koulun puoleltakin, niin mä tutustutin kaikki lähimmät kaverit myös pikkuveljeen. Tai siis ainakin niin, että jos olin kavereiden kanssa niin pikkuveli oli aika usein mukana vielä siinäkin vaiheessa – vaikka silläkin oli omat kaverit, joiden kanssa me taas oltiin sitten aina kun ei oltu mun kavereiden kanssa.
Voitaisiin siis puhua aika vahvasta pikkuveli-isoveli-suhteesta kun kaikki kaveritkin on ollut yhteisiä vaikka kuinka pitkään.
Jotenkin se sitten alkoi rikkoutua siinä kohtaa kun tietokoneet astui elämään mukaan enenevissä määrin. No, siis tehtiinhän me koneellakin aina aika paljon asioita yhdessä, mutta se ei ollu enää sitä semmosta leikkimistä, mistä ihmisen pitää jonkin säännön mukaan jossain kohtaa kasvaa yli.
Muistan kun meille saapui netti ja saatiin ihan omat koneet. Pelattiin samoja pelejä ja jaettiin netissäkin aikapitkälti samat kaverit.
Tottakai se sitten jossain kohtaa meni siihen, että "irtaannuttiin" toisistamme. Mahdollisesti siinä kohtaa kun pikkuveljestä kasvoi teini-ikäinen. Se viipotti menemään vähän enemmän kun minä. Sillä alkoi olemaan jo joitain ihan omia kavereitakin, joiden kanssa se meni ilman mua.
Minä jäin enemmän kiinni tietokoneeseen. Voi olla, että pikkuveli ois mua monet kerrat pyytäny mukaansa, mutta mä olin mielummin näytön orja.
Ja ihan siihen asti kunnes mä muutin pois kotoota parikymppisenä, niin me jaettiin pikkuveljen kanssa yhteinen huone. Se oli lähinnä vaan järjestelykysymys. Toinen on poissa kun toinen haluu olla kavereidensa kanssa – jos ei ollu kyse yhteisestä kaverista. Se toimi ihan hyvin, mutta ehkä se itsenäistyminen tuli ihan hyvään kohtaan. Olikohan mahdollisesti niin, että melkein heti kun mä olin muuttanut pois vanhempien luota, niin pikkuveli muutti myös. Heti piti matkia.
Tottakai siihen saattoi vaikuttaa se, että pikkuveli sai lapsen. Nykyään se lapsi on sen ikäinen kun muistan pikkuveljen olleen silloin kun meistä tuli parhaat kaverit. Ja nykyäänhän pikkuveljen lapsella on jo pikkuveli ja -sisko. Toivottavasti siinä jatkuu se luja rakkaus sisaruksiin.
Eiköhän siinä ole tarpeeksi tekstiä.
Hyvää syntymäpäivää pikkuveli!
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)