Tänään oli ihan mukava päivä. Kohtasin kiusallisuuden tunnetta, mutta yritin selättää sen, ehkä jopa siinä onnistuen.
Tilanne, että mun pitää pienessä porukassa yrittää tutustua kaikkiin ihmisiin erikseen.. Katsekontaktia käyttäen, mahdollisimman selvästi artikuloiden.. Siinä piti oikeesti poistua omalta mukavuusalueelta, koska tilanne oli täysin vieras ja kiusallinen.
Vaan kun tilanne oli ohi, niin musta tuntui, että multa putos kaikki defenssit. Olin jutellut kaikkien kanssa, eikä kukaan vaikuttanut ihmiseltä, joka haluaisi mahdollisesti vihata minua. Mulla oli olo kuin olisin "kotona". Lainausmerkit siksi, koska ei kukaan oikeesti tiedä mimmonen mä oon kotona yksin. Eikä siitä sen enempää.
Mä luulin, että toi on "vaan paja". Toihan on periaatteessa hoitoa mun paniikkihäiriöön ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Mä olen hämilläni siitä, että miten kivalta se tuntuu mussa itsessäni.
Kyllä musta vielä ihminen tulee, toivottavasti. Nyt on luja usko ja pyrkimys siihen.
Vaan tiedättekö mikä varjopuoli tässä on? Tai no, vielä se tuntuu varjopuolelta. Se ei kylläkään liity tohon toimintaan millään tapaa. Mä pyrin tässä sivussa myös kohentamaan mun kuntoa, joka nyt tapahtuu tietenkin lähes itsestään kun ottaa itseään niskasta kiinni. Mun jaksaminen on erittäin heikossa hapessa taas, kun ei ole joulukuun jälkeen oikein tehnyt mitään.
Mä oon melkein ihan loppu jo ton 4 tunnin päivän jälkeen. Se ärsyttää. Mutta kuten sanoin, se tulee varmasti muuttumaan tässä ihan itsestään kunhan vaan pitää mielen oikeessa vireessä.
Tää oli vähän jatkoa tolle eiliselle kuulumispäivitykselle. Eilen olin niin väsynyt, etten osannut kirjottaa enempää. Ja ehkä tää on jopa hyvä tämmösinä pieninä annoksina, jaksaa kaikki sitten lukea.
Ja siksi ei vedetä tätäkään ihan överiksi.
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)