16032018 | Ikävääkö?

Mulla on ollut pitkään päässä yksi aihe, mistä en osaa kirjottaa. Mä yritin kyllä äsken jo kertaalleen, mutta se tuntuu liian vaikeelta. Liittyen kuitenkin siihen, että mä olen huono pitämään ihmisiin yhteyttä. Mä nyt kuitenkin jotenkin koitan vielä uusiks.

Tämä kun kuitenkin on mun tapa ilmaista itseäni.

Mä olin semmonen pieni natiainen, kun uusi ihminen ilmestyi elämään. Se oli jotain uutta, ennenkokematonta. Mä tykkäsin siitä ihmisestä heti tosi paljon.

Mä sain aika lähietäisyydeltä seurata tän ihmisen kasvua.. Huh, tää on oikeesti tosi vaikeeta. Tulee ikävä kaikkea.

Vuodet kumminkin kului aika vauhdilla. Yhteydenpito väheni kun mulle tuli omat ongelmat pään sisään ja muuttojen myötä.

Sit tuli se yks päivä kun tästä ihmisestä oli kasvanut jo nuori, fiksu ihminen. Me löydettiin joku mahtava yhteys sillon. Juteltiin ja juteltiin. Löyty tosi paljon kaikkea yhteistä.

Mä olin ihan, että vau: mahtavampi ihminen kun muistin.

Vaikka mä tykkäsin siitä tunteesta tosi paljon, niin mä en osannut muuta kun jäädä ikävöimään. Miksi mä en osaa ottaa yhteyttä? Miksi se on niin vaikeeta?

Siitäkin on nyt aikaa, ja oon saanu kuulla tän ihmisen asioista lähinnä sivuteitä pitkin ja mä oon ottanu kaikki huonot uutiset tosi raskaasti. Haluis jotenkin, että kaikki menis vaan tosi hyvin.

Yhden viestin laitoin, joka kiteytettynä on, että "Mä oon ollu liian vähän sun elämässä, mutta en ajattelematta sua." Miksi ihmisen aivot ei toimi niinkuin itse tahtoo? Miksi se on vaan yksi viesti mitä osaa tehdä?

Tää ihminen kuitenkin on jotain aivan mahtavaa. Uskomattoman vahva. Uskaltaa olla oma itsensä, joka nykypäivänä on tosi vaikeeta. En ehkä tiedä kaikkea, mutta mä jotenkin uskon tietäväni mitä tää ihminen on sisältä: kultaa.

Terveisin,

Vesa-Matti