6. toukokuuta 2019

Ajatusvääristymät (2019)

Olisko tää taas pitkästä aikaa semmonen päivä, että saan ulos peräti kaksi merkintää? Vaikka edellisessä jo valittelinkin motivaation puutetta, niin nyt mulla sitä jostain kumman syystä on? Kummallista.

Kiinnostus kirjottamiseen heräsi kun tohon "Suosituimpiako?"-kohtaan nousi mun yks aika vanha blogimerkintä ajatusvääristymistä. Oon tän meinannut joskus aikasemminkin tehdä, koska toi blogimerkintä aina välillä pomppaa tonne suosituimpien joukkoon.. Oon aikasemmin vaan alottanut sen ja todennut sen kovin tylsäksi. Katsotaan tapahtuuko taas niin, vai tuleeko tästä ihan kunnollinen blogimerkintä?

Käydäänkö suoraan asiaan? No mikäpä jottei! Mä teen tän vielä siten, että mä en lue noita kohtia mitä oon silloin kirjottanut. Mä oon aika hyvin unohtanut mitä olen sinne kirjottanut, joten tässä nähdään olenko valehdellut vai onko asiat muuttunut. Katotaan sit lopuksi vielä sitäkin sitten, ja nyt siis itse asiaan!


Mustavalkoajattelulla tarkoitetaan sitä, että nähdään vain kaksi ääripään vaihtoehtoa. Esimerkkinä tästä on ajatus: "Kaikki tai ei mitään" tai niin sanotut "joko-tai-lauseet".

– Kyllä mä osaan nähdä asiat niin, että on myös vaihtoehtoja ääripäiden väliltä. Oman työnlaadun suhteen tilanne on vain vähän jännä, koska jos en ole tyytyväinen johonkin niin silloin se on automaattisesti huono. Jos teen jotain grafiikkaa esimerkiksi, niin jos se ei ole mun mielestä hyvä, niin ei sitä voi kenellekään näyttää ja useimmiten ne joutuu vain unholaan. Eli jos asiat kohdistuu muhun itseeni, niin silloin osaan ajatella vain ääripäitä. Hmm. Se kai sitten liittyy taas huonoon itseluottamukseen tai jotain, mutta aikalailla senkin kanssa on tultu ylöspäin.

Väärät yleistykset sisältävät sanoja "aina, ei kukaan, koskaan, yleensä". Esimerkkejä vääristä yleistyksistä: "Aina sataa.", "Kukaan ei välitä minusta.", "Pilaan aina kaiken."

– Ainakaan esimerkit ei osunut mun kohalla oikeaan. En mä ajattele, että aina sataa tai ettei kukaan välitä musta. Eikä siis ainakaan muistu mieleen nyt ainuttakaan tilannetta, jossa olisin yleistänyt tahallisesti vääriä asioita. Yleensä se menee vahvasti vitsilinjalle, mutta jos se lasketaan, niin olen syyllinen. Tai siis minulla on ajatusvääristymä.

Ajatusten lukeminen on yritystä "lukea" toisten ajatuksia tulkitsemalla niitä pienten ja epäselvien vihjeiden avulla. Esimerkkinä ihmissuhde, jossa molemmat luulevat tietävänsä mitä toinen haluaa vaivautumatta kysymään toiselta.

– Voin sanoa, että olen aikoinani kärsinyt tästä todella hyvin paljon. Mä ajattelin aina muiden aivoilla ja aina vaan negatiivista musta itsestäni. Ja mä teen sitä toisinaan vieläkin, mutta hyvin harvoin! Voin antaa tästä ihan esimerkin; jos joku tuttu ei moikkaa mulle. Se on mulle aina aika paha paikka, koska ajattelen heti, että oon tehnyt jotain väärin ja se pitää mua nyt todella huonona ihmisenä. Mä oon ite ihminen joka ei paljon puhu, mutta jos joskus puhun niin mulle pitää puhua mahdollisesti takaisin, tai sitten on käsillä tilanne, jota mun pääni ei ymmärrä.

Liiallisella korostamisella dramatisoidaan elämää. Kielteisistä asioista suurennellaan ylitsepääsemättömiä. Niiden perusteella tehdään pitkäaikaisia johtopäätöksiä. Pienestä ärtymyksestä saattaa kehittyä vuosia kestävä kauna.

– Kyllä mä syyllistyn tähän itseasiassa aika paljon. Mussa välillä on pientä tarinankertojan vikaa, mutta oon suhtautunut siihen aina ikäänkuin vitsillä. Tai siis tehnyt sitä vitsipainotteisesti. Huumorihan on defenssi. Ja sitten on niitä ihan oikeita tilanteita, kuten se mun työstressi mikä mulla oli vielä pari viikkoa sitten. Se meni semmosessa samantyyppisessä sumussa kun mitä mun masennuskaudet (eihän mulle masennusta ole diagnosoitu, mutta oon diagnosoinut itse) on aikanaan ollut, ja mä saatoin korostaa kaikkia mun juttujani hieman. Kaikki tuntui niin ylitsepääsemättömältä, että olis tehnyt liian usein mieli vaan jäädä kotiin.

Katastrofiajattelussa "tiedetään" etukäteen kaiken päättyvän kuitenkin huonosti. Tulevalle katastrofille ei ole olemassa perusteluita tai vaihtoehtoja.

– On loppunut mun mielestä multa ihan täysin. Tiedän joskus ajatelleeni, että jos johonkin ryhdyn, niin se ei tule menemään hyvin. Sekin on varmaankin ajalta, jolloin mulla oli vielä paljon huonompi itseluottamus. Nykyään ei tunnu niin pahalta esimerkiksi vaikka mokata jossain. Ajattelen sen enemmänkin niin, että virheiden kautta voittoon. Eli saatan siis ajatella, että mahdollisuus katastrofille on, mutta sen jälkeen voi vielä yrittää. Onko se sitten jotenkin laimeampi versio tästä katastrofiajattelusta?

Henkilökohtaistamisessa toisten käyttäytymisen ajatellaan aina liittyvän itseen.

– Kuinka hyvin muistankaan ne ajat, kun kaikkien ihmisten puheet liittyi muhun jollain tavalla. Ei tarvinnut kun kuulla sana jostain ja ajattelin heti, että nyt siellä haukutaan mua ihan täysillä. Ei tapahdu oikeestaan nykyään enää, vaikkakin musta tuntuu, että toi mitä kirjotin tohon "ajatusten lukeminen"-kohtaan, on ehkä kuitenkin enempikin juuri tätä henkilökohtaistamista.

Emotionaalisessa päättelyssä johtopäätökset tehdään tunteista käsin. Esimerkiksi: "Tunnen itseni tyhmäksi, olen siis tyhmä."

– Tähän en jotenkin osaa samaistua. Mä voin tuntea itseni joskus tyhmäksi, niin tekee varmaan kaikki, mutta en mä ajattele sen perusteella olevani tyhmä. Mä itseasiassa pidän itseäni ihan pätevänä ihmisenä, joka toisinaan ajattelee itseään tyhmäksi jos on tehnyt jotain tyhmää. Eli kai mä lukeudun tässä kohtaa ihan normaaliksi ihmiseksi?

Valikoivassa havaitsemisessa keskitytään kokonaisuuden sijasta yhteen asiaan, joka on yleensä kielteinen. Myönteisiä asioita ei huomata, vaan niiden olemassaolo kielletään.

– Tää on itseasiassa asia, josta on nyt viime aikoina puhuttu aika paljon. Tää on kai sitä kun ei pitäisi mennä itse ongelman ytimeen vaan katsella sitä avarammin. Ja tää on kai nimenomaan se, mikä ajoi mut tilanteeseen, jossa olin enemmän stressaantunut kuin koskaan ennen. Olin siellä ongelmassa, koska olin antanut kaikkien asioiden kerääntyä mun päälle, enkä pyytänyt apua. Jos olisin katsonut ongelmaa ikäänkuin ulkopuolelta, olisin ymmärtänyt, että enhän mä nyt noiden kaikkien asioiden kanssa pärjää. Ongelma olinkin siis minä, eikä muita ollut, koska en ollut osannut pyytää apua. Vau, olipas jotenkin filosofista.

Jalostava kärsimys on ajatusvääristymä, joka kääntää kärsimyksen hyveeksi ja huonovointisuuden takeeksi myöhemmästä palkkiosta. "Taivaassa palkitaan.", "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat."

– Mä olen ihminen, joka tykkää elää enemmänkin tässä hetkessä. En tosiaankaan jaksa odottaa, että taivaassa palkitaan. Kaikenlisäksi koen olevani ateisti, joten en muutenkaan tosta taivas-hommasta perusta.. Musta on kuitenkin tärkeää se, että nyt kaikki on hyvin ja tulevaisuus on sitten tulevaisuudessa. Miksi kukaan ajattelisi niin, että paha olo nyt on jotenkin tae hyvästä huomisesta tai jotain? Ehkä tää on näistä ajatusvääristymistä se, mihin en osaa samaistua yhtään.


Ne oli ikäänkuin siinä! Mä tein sen! Vaikkakin siis meinasin kahden ensimmäisen jälkeen pyyhkiä kaiken taas pois, koska musta tuntui, ettei näistä saa oikein mitään irti. Nyt kun katselee, niin kyllä musta tuntuu, että sain ihan hyvin irti kuitenkin. Ja jotenkin ehkä opin jotain myös omasta elämästä samalla. Ei asioita jotenkin ehkä tajua, jos niitä ei osaa/tajua käydä läpi.

Ja kun sanoin, että verrataan näitä sitten jotenkin niihin vanhoihin vastauksiin, niin en aio tehdä sitä kovinkaan isosti ainakaan. Mä tossa kirjotellessani tein niin, että kävin kopioimassa ton ajatusvääristymän, tulin kirjottamaan ajatukset siitä ja katsoin sen jälkeen, että mitä mä aikasemmin olin kirjottanut. Nyt siis käydään läpi ihan vaan nopeasti semmoinen havainto, että olin viimeksi jättänyt kaikki jotenkin tyngiksi.

Mä nään noista omista vanhoista kirjotuksistani sen, että mitä oon tarkottanut, mutta se kaikki ei selvästikään tullut silloin ulos siinä muodossa kun olisin oikeasti halunnut. Ehkä tää uusintaottelu on siis nyt kaikinpuolin ihan hyvä? Luultavasti nyt asiat tuli paljon laajemmin ulos kun mitä silloin viimeksi. Että ehkä tää ei ollutkaan niin "uusintaottelu" vaan tää oli "jatko-osa", joka paljasti asiat hieman syvemmin ja vähän uudelta kannalta.

Ehkä siellä on vieläkin asioita, jotka ymmärrän väärin tai jotain, mutta jos katellaan uutta jatko-osaa sitten taas, hmm, 2012, 2019.. Eli 2026. Ehkä mä silloin taas olen hieman viisaampi, mutta mikä varmaa, niin ainakin 7 vuotta vanhempi.

Terveisin,
Tekko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)