Puriko mua matkakärpänen?

Mä en oo varmaan koskaan potenut minkäänlaista matkakuumetta, koska oon aina oikeestaan viihtynyt siellä missä olen milläkin hetkellä. Nyt mua on kuitenkin ton viimeisimmän Porvoossa käymisen jälkeen haitannut pienimuotoinen matkakuume, joka ei tunnu helpottavan niin millään. Tai siis ainakaan ei tunnu, että aikakaan auttaisi siihen – pitää vaan ehkä odottaa enemmän.

Ja siis kyllä, haluaisin takaisin vanhaan Porvooseen, sille samaiselle kahvilalle torin laitaan, jossa hörpittiin aamukahvia viimeksi. Mä en osaa selittää sitä, että miksi se muhun niin kovasti kolahti, mutta se nyt pyörii mun päässä aika usein. Siitä on nyt noin viikko, mutta.. No, niin, ehkä se vaatii vaan lisää aikaa.

Me puhuttiin kyllä Eiran kanssa, että tehdään joskus vaikka retki siihen yökortteeriin mikä siinä kahvilan vieressä oli. Sieltä sitten voidaan aamulla herätä ja siirtyä paikan oman aamupalan kautta naapurikahvilan terassille ihmettelemään elämää. Se vaan kuulostaa jotenkin tosi mahtavalta ajatukselta! Toivon, että tämä toteutetaan.


Ja oikeestaan Porvoo ei nyt ole enää ainut paikka minne haluaisin mennä. Oikeestaan kaikki vanhat kaupungit kiinnostaa, koska niissä on sitä jotain. Porvoo on oikeestaan semmonen paikka minkä tiedän jo hyväksi, joten sen takia ajatukset on siellä usein, mutta tiedän Suomessa olevan paljon muitakin vanhoja alueita, joilla tahtoisin vaan päästä käymään.

Pieni pallo tässä kohtaa lukijoilleni; suositelkaa mulle jotain vanhaa kaupunkia/kaupunginosaa jossain päin Suomea. Mielummin ehkä toistaiseksi vielä täältä Etelä-Suomesta, koska ei mun henkilökohtainen rahatilanne ole hirveän kauhean hyvä lähtemään oikeestaan pidemmälle. Joku semmonen paikka, josta aika on ajanut ohi, tai missä on jokseenkin pysähtynyt fiilis. Olisi todella hyvä, jos siellä olisi kivijalkaliikkeitä.

Mä en tiedä heräskö mussa joku kotimaamatkailija, mutta mä haluaisin hirveesti vaan kiertää Suomea, joten sen takia ehdotukset on hyvin tervetulleita. Ehkäpä me (jos se Eiralle käy) joskus lähdetään ihmettelemään juuri teikäläisen suosittelemaa kohdetta.


Ja kun mä jossain aikaisemmassa blogimerkinnässäni juttelin niistä the jutuista, niin mulle tuli ton Porvoossa vierailun jälkeen semmonen välähdys; aattelin meinaan, että voisin ruveta keräilemään pinssejä. En tiedä miksi, en tiedä mihin, mutta jotenkin mä haluaisin vaan kerätä pinssin jokaisesta Suomen hienosta kolkasta. Mua harmittaa, että en ostanut nyt sieltä jo sitä Porvoo-pinssiä, mutta ehkä mä sen vielä sieltä saan.

Musta vaan olis jotenkin kiva omistaa semmonen pinssikokoelma, jota voi sitten myöhemmässä ajankohdassa ihmetellä ja muistella matkojaan. Kuinka siistiä se olis hei!

Ja jos jossain vaiheessa alkaa suomalaiset pinssit puuduttaa, niin kai sitä voi käydä ihmettelemässä muitakin maita..


Vaikka siis mua ei oikeestaan ulkomaanmatkailu yhtään edes kiinnosta. Mä oon käynyt, no, oikeestaan vaan Virossa ja vähän Latviassakin, joiden perusteella osaan sanoa, että ei mun enempää tarvii. Niiden paikkojen historia ei kiehdo mua. Vaikka mä siis olen käynyt Tallinnan vanhassakaupungissa, niin ei se silti sytyttänyt mitään intoa päästä sinne uudestaan. Se oli omalla tavallaan hieno, mutta se ei kiehtonut millään tavalla, koska.. No, kai mä vaan olen liian suomalainen, ja mua kiinnostaa vaan Suomen historia.

Okei, ehkä Virossakin on paikkoja jotka kiehtoo, koska siis.. Onkohan se nyt kylä nimeltään Tali, jossa aina silloin tällöin vieraillaan..? Eiran isä kuitenkin omistaa jostain sieltä loma-asunnon, jonne on välillä kiva mennä. Siellä ollaan selvästi pysähdytty kehityksessä joskus 80- tai 90-luvulla, ja se on siellä ihan mahtavaa.

Ja voitaisiin kai myös sanoa, että olen käynyt Ruotsissakin, koska laivalla sinne joskus mentiin, mutta vaikka siis alueellisesti oltiin Ruotsissa, niin en koskaan sen maalle astunut. Saattoi olla jonkinlainen jälkitauti tai uuden jälkitaudin metsästys syynä siihen. Se oli vain risteily, ei silloin kuulu mennä rannalle ruikuttamaan. Mutta tämän kokemuksen perusteella Ruotsikaan ei oikeastaan houkuttele; sieltä tulee vaan hyvin paha ja pitkäkestoinen krapula.


Mä oon aina sanonut, että mua kiinnostaisi käydä Englannissa.. Mä en vaan tiedä kuinka vitsiksi se on tässä vuosien saatossa muodostunut, koska siis en mä edes tiedä kiinnostaako se. Mä olen nähnyt maisemia sieltä jostain Englannin tuppukylistä ja ne on se mikä siellä kiehtoo. Mutta se, että kiehtooko tarpeeksi.. En usko.

Mä en myöskään usko, että tulen koko elämäni aikana astumaan lentokoneeseen, joten kaikki tommoset matkat voidaan kai suoralta kädeltä pistää laatikkoon ja haudata se laatikko kuuden jalan syvyyteen.


Mutta Suomi! Se minua kiehtoo. Tahdon matkustaa ympäri Suomea ja nähdä tämän kauniin maamme jokaisen kolkan. No, ehkä en kaikkia kolkkia, mutta olisi kiva kuitenkin ruveta nyt tätä enemmänkin ihmettelemään. Tuntuu, että elämä on aika rajoittunut tänne Riihimäki-Hyvinkää-akselille. Toisaalta tuttu ja turvallinen on hyvä, mutta kai sitä jossain vaiheessa ihminen alkaa kaipaamaan jotain ei niin tuttua ja turvallistakin. Ja ainakin omasta mielestä on ihan hyvä, että se rajojen rikkominen olisi sitten jotain matkustelua, koska tiedän paljon pahempiakin vaihtoehtoja.

Mutta niin, kuten sanottu; kertokaa mulle paikkoja Suomessa, joissa kannattaa ehdottomasti elämänsä aikana käydä. Plussaa on se, että niissä näkyy historia ja siellä olisi kivijalkaliikkeitä tms., joista voisi matkamuistopinssejä mahdollisesti haalia.

Mahdollisia ehdotuksia ruvetaan sitten täällä päässä miettimään ja puimaan läpi. Tosin, en mä ole Eiralle kertonut oikeestaan mitään tästä mun hingusta päästä pyörimään Suomea, mutta en vielä edes tiedä onko tämä taas vaan joku kausi vai pysyvä päähänpisto, joten siksi se on ollut aikalailla vaan omana tietonani.. Mutta, no, niin.. Ehkäpä se selviää..

Ja hei kyllä! Lapin kesä, sen mä haluan joskus nähdä, joten älkää sitä ehdotelko. Se biisi siitä on ollut mun karaokebravuuri niin kauan kun olen baareissa päässyt käymään, joten kyllä se pitää myös ihmisen itse käydä ihmettelemässä.

Nyt mulla ei muuta, joten seuraavaan kertaan.

Terveisin,
Tekko