Ekana päivänä tehtiin pareina, ja se oli mulle vähän semmonen.. No te tiedätte, mä en oikein osaa toimia vieraiden ihmisten kanssa. Se päivä sit vaan meni omalla painollaan, enkä oikein voi sanoa tehneeni mitään. Vaikka siis tein mä, tein kaiken mitä piti – ekstraakin jopa. Mutta kun asioita tehdään yhdessä, niin ei voi toteuttaa itseään niin paljoa, joten sen takia en voi ottaa kunniaa leivoksista mitä saatiin aikaan.
Toisena päivänä, tänään, päästiinkin sitten vähän pienemmällä porukalla keittiöön ja kaikki pääsikin toteuttamaan enemmän omaa itseään. Vaikkakaan mä en hirveesti uskaltanut.. Mulla on niin vahva epävarmuus kaikessa tekemisessä aina, että sen takia jää aina hirveen vaisuksi oma tekeminen. Eilen väsättiin parin kanssa focaccia-leipä kylmään kohoamaan tätä päivää varten, tänään pääsin tekemään sen loppuun ja täyttämään sen omatekemälläni täytteellä. Pääsin täytteen kanssa maistamaan ja maustamaan, joten siinä pääsin ns. loistamaan. Jos olisin ollut omalla maustekaapilla, niin olisin voinut tunkea sinne vaikka ja mitä, mutta nyt mentiin ihan sitruunalla ja pippurilla, koska.. No, niin, en uskaltanut lähteä säveltämään. Hyvää se oli silti ja keräsi kehuja.
Siellä keittiössä mulle vaan heräsi suurempi palo päästä oikeesti keittiöön töihin. Mä en oo ikävä kyllä yhtenäkään päivänä osannut keskittyä noihin tarjoilijahommiin, mitä tässä nyt on eniten opetettu.. Ne ei ole yhtään sitä mitä haluan tehdä, jolloin pää sitten jostain syystä päättää, että ei mun tarvitse niihin myöskään keskittyä. Oon yrittänyt, mutta aina aivot keksii niin paljon parempaakin tekemistä. Mä en näe itseäni salin puolella, en niin yhtään. Vaikka mä oon päättänyt, että nyt keskityn näihin opintoihin ja suoritan nää täysillä läpi, niin näköjään silti se halu sinne keittiöön on vaan paljon suurempi kun "jonninjoutava tarjoiluhomma". Jonninjoutava ja lainausmerkit siksi, koska en sano tarjoilijoita mitenkään huonoiksi tai mitään, vaan ne hommat ei vaan tosiaan ole mua varten. Ei nyt, eikä tulevaisuudessa, näin ainakin uskon.
Mä kyllä ymmärrän, että eduksi katsotaan jos kokki on valmis myös tuuraamaan salin puolella, mutta silti.. Mun on yksinkertaisesti mahdoton keskittyä. Mä haluaisin vaan keittiöön ja tekemään ruokaa! Oppimaan ruoanlaitosta kaiken! Huomenna mennään sitten ihan tarjoilemaan, ei enää pelkkää teoriaa, joten kai siellä viimeistään pitää yrittää taas pistää pää kasaan ja koittaa oppia jotain uutta. Toivon vaan kovasti, että ei tarjoilla oikeille ihmisille mitään, koska.. No, taas sanon, että te tiedätte.. Mä en ole se ihminen joka menee kysymään toiselta ihmiseltä mitä hän haluaa ja vielä veisin sen sille.. Vaikka edelleen tiedän, että poistuminen omalta mukavuusalueelta on uuden oppimisen kannalta erittäin tärkeä asia.. Silti.
Mä en ymmärrä, että miksi ihminen, joka haluaa kokiksi, ei vaan voi päästä kokiksi? Tai siis.. No, mulla on todennäköisesti mahdollisuus, tän noin kolmen kuukauden koulutusjakson jälkeen, lähteä suorittamaan tota koulutusta oppisopimuksella loppuun. Silloin mä luultavasti pääsen keittiöön ja opin siinä samalla. Mä en vaan tiedä miten todennäköistä on päästä näinä aikoina keittiöön oppisopimuksella, ja sen takia mua pelottaa, että jään taas vaan roikkumaan johonkin reunalle ja kaikki jää täysin kesken. Mä en muista, että mulla ois ollut tämmöstä innostusta puu- tai pintakäsittelypuolella, joten mä uskon tähän kokki-juttuun paljon enemmän kun oon uskonut mihinkään aikaisemmin, ja siksi mä ehdottomasti haluaisin nyt suorittaa tän ja olla tulevaisuudessa kokki!
Muistan aikanaan kun pintakäsittelypuolelle hain, että olin siitä tosi innoissani ennen koulun alkua. Mä olin ollut jossain maalaamassa jotain, huomasin ajan menevän siinä tosi nopeesti ja ajattelin sitten sen olevan helppo työ ja helpot rahat. Musta tuntuu, että se kolmen vuoden koulutus jokseenkin tuhosi mun mielenkiinnon niitä hommia kohtaan, samoin kun aikanaan puupuolella opiskelu tuhosi mun kiinnostuksen puutöitä kohtaan. Ammattikoulussa on niin paljon turhaa, mitä ei mun mielestä tarvitsisi opettaa.. Tai siis.. Ihminen – ainakin minä – oppii paremmin tekemällä. Nyt mä en haluaisi jäädä koulunpenkille tuhoamaan mun kiinnostusta kokinhommia kohtaan, vaan haluaisin päästä niitä toteuttamaan oikeesti johonkin oikeeseen paikkaan.
Mä en oikeesti enää tiedä mitä mä elämässäni haluan työkseni tehdä, jos tämäkin tavalla tai toisella poksahtaa karikolle. Tähän mulla on kuitenkin tähänastisista asioista isoin usko ja luotto, joten haluaisin viedä tämän kunnialla loppuun – eli työllistyä tälle alalle. Ja siksi haluaisin nyt pystyä keskittymään myös noilla teoriatunneilla ja muussa "jonninjoutavassa", jotta siis saisin vietyä tän tavalla tai toisella maaliin.
Musta tuntuu, että tää merkintä on ollut harvinaisen epäselvä. En oo jostain syystä osannut keskittyä tähänkään nyt. Onkohan mulla nyt joku keskittymishäiriö? Mä oon poistanut asunnosta kaiken melun ja silti tuntuu, että rivit on välillä hyppinyt silmille. Mä oon kyllä ollut aivan uuvuksissa näiden keittiöpäivien jälkeen, että kai siinäkin voi olla syynsä heikolle keskittymiskyvylle. Ja siis oon ollut uuvuksissa vaan sen takia, että en oo taas vaan tottunut tekemään mitään. Monta kuukautta ollut tekemättä oikeestaan mitään hirveen fyysistä, niin kyllähän sitä kenen tahansa mieli ja kroppa on yhtäkkiä hieman shokissa kun pitää jotain tehdä. Mieleistä hommaa tai ei, niin kyllä se uuvuttaa alkuun paljon enemmän kun sitten kun siihen taas tottuu. Uskoisin näin.
Hmm, eikai mulla muuta. Mun pitänee lukea tämä teksti itsekin jossain välissä uudestaan, jotta tiedän oliko tässä järkeä vai ei. Nyt tuntuu, että oon antanut päästäni asioita kyllä ulos, mutta että onko ne tullut tänne ymmärrettävässä muodossa, siitä en ole vielä täysin varma. Jos koen, että tätä tarvitsee joskus vielä selitellä ymmärrettävämmäksi (olipa vaikea sana), niin palaan asiaan uuden merkinnän muodossa. Mutta jos tämä on ymmärrettävissä ja tuntuu ihan asialta, niin suotta kai vaivautua.
Nyt, hei hei!
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)