(Tää on sikäli typerästi otsikoitu, että ei tää oikeestaan liity huhtikuuhun mitenkään.. Se on vaan ajankohta, mutta ei se niin vakavaa ole.)
Kauppa on siis mun käsittääkseni nyt sikäli sitova, että jos ei kuntokartoituksessa ilmene puutteita, niin talo vaihtaa omistajaa. Mä olen samaan aikaan aika innoissani, mutta samaan aikaan mulla on jotenkin semmonen.. Hmm, pitääkö meidän jättää meidän koti?-olo.
Tää on meiän pitkäaikaisin yhteinen koti ja tänne Maxikin syntyi. Tällä on paljon tunnearvoa jo, vaikka vasta vaan 4 vuotta ollaan tätä asutettu. Ollaan kuitenkin tänä aikana tehty tästä enemmän ja enemmän meiän näköstä, jotta meiän olisi hyvä tässä. Ja kyllä meiän olisikin hyvä tässä, mutta parempi meidän on Hyvinkäällä, uskoisin.
Maxin syntymä pisti semmosen kiven pyörimään, että ihan pakko päästä takaisin sinne missä lähes kaikki sukulaiset on. On sitten munkin helpompi lähteä kotoota vaikka rattailla liikkumaan ja näkemään ihmisiä. Täällä sitä ei ole pahemmin tullut tehtyä, vaikka hirveesti olisi mieli tehnyt.. Ei vaan koskaan tiedä, että mihin sitä menisi.. En tiedä muuttuko asia Hyvinkäälle palatessa miten paljon, mutta siellä on ainakin enemmän potentiaalia.
Ja muutenkin.. On jo pitkään tuntunut, että ei Riihimäellä ole tarjota meille mitään, mitä ei saataisi Hyvinkäältäkin. Hyvinkäällä taas on paljon enemmän plussia kun miinuksia.
Mä oon varmaan jokaisen tämmösen päivityksen yhteydessä sanonut, että Riihimäki on oikeasti hyvä paikka asua. Meillä ei ole ollut mitään valittamista. Valittiin – tai oikeastaan valikoitui – kai sen verran hyvä alue. Naapurit on olleet mukavia, alue on ollut rauhallinen ja kauppakin on kainalossa. Täällä on ollut ihmisen hyvä olla.
Mulla vaan kun tää on mennyt monta kertaa siihen, että mulla on juurikin vaan täällä hyvä olla, ja olenkin täällä Riihimäellä viettänyt lähes kaiken ajan vaan kotona neljän seinän sisällä. Sukulaisia on tullut nähtyä todella, todella vähän. Oon siitäkin monesti kirjottanut, että mun on hyvin vaikea täältä koskaan päästä ja lähteä sukuloimaan, koska siinä täytyy olla kaikki tähtikuviot oikeilla paikoillaan.
Mutta kohta.. Kohta uskon monen asian olevan paremmin. Hyvinkäällä en ehkä ole vain talon vanki ja vietä kaikkea aikaani vain kotona. Haluan ainakin uskoa, että kun pääsee takaisin paikkaan jossa on mennyt ja viipottanut lähes koko lapsuutensa, nuoruutensa ja pitkän tovin aikuisiästäkin, niin ehkä sitä on jotenkin enemmän omalla maallaan ja on valmis tekemään muutakin kun linnottautumaan kotiinsa.
Ja senkin olen kai aina näihin kirjoittanut, että moni asia olisi varmasti erilailla, jos koskaan ei oltais tätä Riihimäkeä kokeiltu. Ehkä eniten mun elämääni täällä asuessa on vaikuttanut Riihimäen nuorisoteatterin Mun Maailma-työpaja. Mä pääsin sen ansiosta eroon paniikkihäiriölääkkeistä ja mä aloin jotenkin ehkä enemmän uskomaan siihen, että mustakin on johonkin. Vaikka en mä sitä suoranaisesti ole koskaan epäillyt.. Ihmiset ja ne talon tavat vaan kasvatti mun itseluottamusta jokseenkin ja pääsin pois sieltä syvimmästä rotkosta. Muistaa vaan, että omille mokilleen voi nauraa, eikä niitä kannata niin paljoa stressata.
Mulla on tässä nyt selvästi taas joku jäähyväispuhe meneillään, vaikka ollaanhan me täällä vielä ainakin kuukausi jos ei kaksikin. Toivottavasti vähemmän kun enemmän, koska mä vaan haluan jo takaisin Hyvinkäälle – takaisin kotiin.
Voi olla hyvinkin todennäköistä, että joudutaan nyt valitsemaan se kerros- tai rivitaloelämä hetkellisesti, koska mistään ei tunnu löytyvän meitä miellyttävää omakotitaloa. Toisaalta sekään ei tällä hetkellä haittaisi, koska se kerros- tai rivitalo sijaitsisi kuitenkin Hyvinkäällä, ja se on se päätavoite tässä nyt.
Meitä miellyttävä asunto olisi yksikerroksinen. Se oli alunperin mun idea, mutta ilmeisesti Eira on hyväksynyt sen, koska sekin etsii lähinnä yksikerroksisia taloja. Lapsena mä ihastuin jo yhteen meiän serkkujen taloon, joka oli yksikerroksinen ja tosi kätevä. Ei turhia rappusia mihinkään.
Ihan parhaimmassa tapauksessa asunnossa olisi 3 makuuhuonetta. En tiedä onko se Eiralle niinkään tärkeä juttu, mutta mä olen jotenkin ajatellut kokoaika, että täytyy olla. Se on kuitenkin mahdollisesti loppuelämän asunto, joten pitäähän siinä olla kaikkea. Mä haaveilen myös jostain semmosesta huoneesta, missä olisi hyvä kirjoittaa ja vaikka maalailla välillä. Mun on hyvin vaikea tälläkin hetkellä keskittyä tähän, koska meiän koko kämppä on käytännössä samaa huonetta. Vessa ja kylpyhuone on asiat erikseen, mutta muuten tää on tämmönen donitsinmuotoinen yksi ja sama huone koko kämppä. Voitte vaan kuvitella, että omaa rauhaa täällä ei hirveän usein saa, vaikka sitä välillä kaipaisikin.
Ja unelma-asunnossa olisi mahtava keittiö. Ja keittiöstä näkisi olohuoneeseen. Mä en tiedä mistä toi fiksaatio on tullut, mutta mä haluan keittiön ja olohuoneen olevan jollain tavalla yhtä. Jotenkin kun tässä asunnossa aikaa vietetään aina vieraiden kanssa vain keittiössä, vaikka olohuonehan on tarkoitettu sitä varten kai.. Jos keittiö ja olohuone olisi yhdessä, niin isäntä tai emäntä voi keitellä kahvia ja viihdyttää olohuoneessa aikaansa viettäviä vieraita samalla. Mä en oikeesti tiedä mistä tämä on tullut mun päähän, koska en mä ole mitenkään vieraita viihdyttävä ihminen, mutta ehkä mä ajatuksissani haluaisin olla.
Pihan suhteen olisi kiva jos se olisi aidattu. Ja olisi kiva, että sitä pihaa olisi edes hieman, eikä naapurit olisi heti talon kyljessä kiinni. Mun mielestä se jotenkin karsii sitä omakotimeininkiä, jos naapurit on käytännössä ihan kiinni omassa talossa. Samalla sitä toivoo, että kämppä löytyisi kuitenkin kaupunkialueelta, joten kai tässä alkaa olla jo liikaa vaatimuksia.. Mutta kai sitä saa vaatimuksia ollakin, niistä voi lähteä sitten karsimaan kyllä.. Ei sitä voi saada kaikkea mitä haluaa, vaikka kuinka haluaisi.
Ja yksi mun mielestä ehkä tärkeä kriteeri on se, että se ei saa olla juuri rempattu. Mä haluan, että me voidaan alkaa rakentamaan jonkun vanhan päälle jotain meidän näköistä sisältöä. Tai siis, olisi hyvä, että se olisi pääpiirteittäin kunnossa ja esim. putket yms. olisi uusittu vastikään, mutta pintaremonttia saa, tai siis pitää olla. Eira nimittäin katteli tossa jotain tosi hienoa kämppää, mutta mä en lämmennyt sille oikeestaan missään vaiheessa, koska se oli ihan liian valmis. Se olisi ollut jonkun muun asunto, jota me vaan asutetaan.. Sitä mä en oikein halua. Vaikka ne rempat silloin remppahetkellä koettelee hermoja ja muuta, mutta kyllä itsetehty on aina itsetehty ja tuntuu enemmän sitten itseltä.
Hmm, mä en oikein tiedä mikä tää tämmönen merkintä nyt oli.. Tää sisältää vähän kaikkea. Pääosin ehkä kuitenkin vain tähän tilanteeseen liittyvää, joten ehkä tällä on joku punainen lanka. Ehkä.
En kuitenkaan enää keksi mitään kirjoitettavaa, joten päätän tämän tältä osin tähän. Hyvinkää, kohta me ollaan siellä taas! En malta odottaa!
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)