Toukokuulumisia

Nyt olis kuulumisten aika. On taas ollut semmonen kausi tässä, että oon monesti meinannut tulla kirjottamaan, mutta en vaan ole saanut aikaan. Isoin osa ajasta menee Maxin kanssa touhutessa, enkä osaa siitä jotenkin irtaantua blogimerkinnän vertaakaan. Päiväunien aikaan on yleensä muuta tekemistä ja iltasin ei sitten taas enää jaksa.

Mutta tässä sitä nyt ollaan. Kirjottaminen on ollut niin paljon mielessä, että pakkohan se oli nyt vaan raahautua tänne vaatehuoneeseen (jossa siis tietokoneeni sijaitsee) ja avata eteen tyhjä sivu. Ja itseasiassa ennen kun mennään yhtään pidemmälle, niin menen vielä keittämään itselleni kupin kahvia.


Se mitä mä olen halunnut tänne pidemmän aikaa jo kirjoittaa on se, että kevääseen on palannut värit. Ja linnunlaulu. Mulla on mennyt jotenkin pari viime kevättä ohi. Mä luulen, että kun elämää on varjostanut ikävä uutinen ikävän uutisen perään, että se on jotenkin vienyt multa kyvyn nauttia keväästä. Vaikka siis on ollut paljon hyvääkin, niin silti.

Me ollaan nyt oltu paljon trampoliinilla, koska semmoinen meidän pihalle kasattiin. Mä oon välillä vaan maannut siinä ja katsonut vieressä hiirenkorvilla komeilevia koivuja ja ollut ihan, että vau. Sitten yksi päivä siihen mun väsäämälle aidalle lensi lintu, joka lauloi niin komeasti, että mä olin taas ihan vau. 

Mä saatan sälekaihtimia aamulla avatessani vaan jäädä siihen ikkunaan ja ihastella sitä miten kevät tekee tuloaan. Mulle tulee siitä jotenkin voimaantunut olo kun pihalla on kaunista. Jotenkin toi kevään hengittäminenkin on ollut paljon mukavampaa mitä aikaisempina vuosina! Onkohan musta salaa tulossa jonkinlainen hippi?

Edelliset keväät ja kesät on vaan tulleet. Mä en ole niihin sen kummemmin reagoinut. Tai jos olen, niin en vaan enää kykene sitä muistamaan. Ne jotka on joskus elänyt jonkinlaista masennusta niin osaa kai samaistua ajatukseen, että hyvätkin muistot muistaa jotenkin mustavalkoisina. En mä sano, että olisin ollut masentunut pari viimeistä vuotta, mutta paljon synkkyyttä tähän ajanjaksoon on mahtunut. Nyt mä näen taas kevään! Ja mä olen siitä oikeesti ollut tosi innoissani!

En sitten tiedä voisiko toi edeltävä talvikin vaikuttaa siihen, että miksi kevät tuntuu nyt näin isolta asialta? Mä olin siis aivan loppu talveen ja lumeen. Aina kun sai lumityöt hoidettua niin alkoi jo taas sataa lisää. Ja lisää, ja lisää.. Tuntui ihan loputtomalta.

Tänä vuonna mä olen ollut jotenkin paljon enemmän innoissani jopa pihatöistä. Mä olen kaivellut ja muokkaillut maata, mä olen rakentanut aitaa ja mä olen kannellut paljon polttopuita. Mussa on jopa ollut paljon enemmän virtaa kun mitä monena aikaisempana vuotena. Olen nauttinut, jos ei käynyt vielä selväksi.


Mutta sitten tässä on ollut semmoinen ongelma, että Max on ihan jatkuvasti kipeä. On sitä meinaan taas. Sillä oli ehkä yksi tai kaksi päivää välissä kun sen nenäkään ei vuotanut, mutta sitten yhtäkkiä tuli jostain kamala yskä. Yskiminen häiritsee yöunia ja poikasta saa jatkuvasti olla laittamassa takaisin makuuasentoon. Yskää seurasi vielä kuume. Poika herää kaikilta uniltaan aivan tulikuumana.

Ei tässä auta kun elää vähän rauhallisemmin ja ottaa lääkettä. Lääkkeet onneksi hoitaa olon siihen pisteeseen, että poikanen jaksaa taas edes jotain touhuta. Hyvin vähän kylläkin, mutta edes jotain. Ei Max edes osaa olla päivääkään niin, että vaan ihan pelkästään makaisi. Rauhallisia autoleikkejä välillä ja sitten taas pötköttelyä ja tv:n tuijottelua. 

Mä ajattelin joskus, että se on jonkinlainen vitsi kun perheelliset sanoo, että "lapsi on kokoaika kipeänä". En tiedä miksi oon ajatellut sen jotenkin liiotteluna, mutta sitä tää on nyt ollut. Taudista toiseen ja terveitä päiviä todella harvassa.

Periaatteessa kai pitäisi olla onnellinen, että mitään vakavampaa ei ole ollut. Noi on noita perustauteja. Flunssaa, vilustumista ja mitä näitä nyt on. Toinen toisensa jälkeen. Toki ikäviä vaivoja nekin, mutta onneksi ihan kotona hoidettavia.


Sit mä en muista, että olenko kertonut teille mun työttömyystilanteesta? Se ei tule kai kellekään yllätyksenä, että mä olen vieläkin työtön. Toistaiseksi en ole taas niin kauhean hanakasti töitä etsinytkään, koska oon pitänyt tärkeämpänä olla nyt Maxin kanssa. Te ymmärtäisitte paremmin, jos olisitte noin 16 vuotta toivonut lasta. Se on pitkä aika odottaa jotain.

Mutta siis, ensinnäkin, kerkesin olla noin puolivuotta hyvinkääläinen, ennen kun joku työkkäri-täti soitti mulle ja kertoi, että mä olin jostain tupsahtanut sen listalle. Missä mä olin ollut ennen sitä? Mulla kumminkin tuet juoksi, joten kai joku oli perillä mun asioista? En tiedä.

Nyt siitäkin on kulunut jo kolmisen kuukautta kun se soitti. Se sanoi, muistan hyvin, että "soittelen sitten uudestaan kun maa on vihreämpi ja lehdetkin alkaa tulemaan puihin." Muistan sen siksi, että ei kukaan sano noin. Normaalisti virallisesti sanotaan, että soittelee keväämmällä tms. Ajattelin, että se siis soittelee mulle ennen kun meidän suunnitelma vanhenee. Eipä ole soitellut ja suunnitelma kerkesi vanheta. Sain jopa ilmoituksen, että en ole hoitanut sovittuja asioita.

Mua ärsyttää nyt lähinnä se, että oma vikahan tämä nyt käytännössä on. Jos rahat katkeaa, niin enhän mä voi syyttää kuin itseäni. Mitä menin luottamaan siihen, että se puhelu tulee. Miksi en käynyt merkkaamassa ajoissa, että olen noudattanut sovittua suunnitelmaa..

Mä laitoin yhteydenottopyynnön, koska mä haluan tottakai pitää työnhaun voimassa ja saada rahaakin jostain. Ja siis oikeesti, mä haluaisin myös työllistyä. Tällä hetkellä haluaisin vaan työllistyä jotenkin niin, että voisin olla mahdollisimman paljon kotona – eli siis tehdä töitä kotoa käsin. Vaan jospa se ei ole mahdollista, niin kyllä mä voisin työllistyä ihan niinkin, että kotoa täytyisi lähteä.

Mä nyt vaan toivon, että tämä menisi läpi ihan inhimillisenä virheenä, joka se siis olikin. Vaikka luulo ei olekaan tiedon väärti, niin kyllä mä kuvittelin, että voin luottaa kun työkkäri-täti sanoo soittavansa. Toki ymmärrän, että niillä on paljon muitakin asiakkaita ja asiakkaan itsensä tehtävä on pitää huolta työnhaustaan, niin silti.. Nyt ei vaan rahatilanne kestä sitä, että rahantulo katkeaa. Vaikka mun tulot pienet onkin, niin niillä on kuitenkin hoidettu laskuja, joiden maksamatta jättäminen aiheuttaisi paljon ikävää.

Toivottavasti se puhelu saapuisi pian ja saisin tämän pois sydämeltäni.


Ja nyt mulla ei kai muuta. Tässä oli jonkinlaisia kuulumisia tähän toukokuuhun. 

Terveisin,
Vesa-Matti

Viikosta selvitty!

Tänään Eira ja Max tulee sieltä Turkista! Mulla on käsitys, että joskus 14-15 välillä ne olis ehkä kotona. Eli kohta! Kello on siis nyt 13:11 kun tätä kirjotan, mutta se kello voi olla mitä vaan silloin kun sinä tätä luet.

Tänään mä heräsin kello 7, täysin omatoimisesti ilman mitään hälytyksiä edes. Mä nousin pystyyn, pistin kahvin tippumaan ja aloin taas siivoamaan. Eilen ajattelin, että jos mä nukun taas hirveen pitkään ni sit mun pitää suorittaa pikasiivoominen vielä, mutta eipä tarvinnut. Mulla on ollut ihan hyvää aikaa tässä siivoilla ja laittaa paikkoja kuntoon.

Kerkesin jopa käymään kaupassa, ihan Lidliin asti polkasin täältä. Ostin tälle päivälle ruoan ja sitten tarvikkeita, joilla Max pärjää ainakin tämän loppu päivän. Meinasin, että voisin tehdä Eiralle kotitekoisia hampurilaisia. Eikö se ole ihan kiva ruoka kun tulee pitkältä reissulta, eikä ruoka ole kuulema ollut siellä kovin kummoista? Meinasin ensin, että koska Eira tykkää niin paljon makaronista ja jauhelihasta, että olisin tehnyt ensin sitä, mutta sitten mun piti ajatella myös hitusen itseäni ja päädyin hampurilaisiin. Niistä tykkää varmasti niin Eira kun minäkin, joten se on parempi vaihtoehto. Mä en itse ole niin pelkän makaronin ja jauhelihan ystävä, ja mulla on kuitenkin itsellänikin kauhea nälkä. En kylläkään tiedä koska mun olisi niitä hyvä alkaa tekemään, että ne olisi täällä sitten valmiina ja lämpiminä vielä..


Hmm, haluatteko kuulla mitä täällä on tapahtunut viime blogimerkinnän jälkeen?

No, lauantaina oli illanistujaiset meillä. Iltaa istuttiin ja paljussakin istuttiin. Mulla saattoi jossain vaiheessa lipsahtaa jopa ihan humalan puolelle, mutta se johtui varmasti siitä, että en ollut syönyt kunnolla koko päivänä. Alkuviikosta hankitut ruokatarpeet oli loppuneet ja mä olin syönyt enää vaan niitä mitä kaapinpohjalta löytyi. Ja sieltä ei paljoa löytynyt..

Huomasin ihan alkuillasta, että nyt menee liian kovaa. Parin alkoholin jälkeen alkoi vaikuttamaan, niin pikkusen yritin siinä himmailla ja juoda hieman rauhallisemmin. Mitään ruokaahan mä en tajunnut käydä tässäkään kohtaa mistään hakemassa, joten tyhjään vatsaan jatkettiin.

Loppuilta istuttiin olkkarissa ja kuunneltiin musiikkia. Jossain vaiheessa mulle iski ihan järkyttävä väsymys ja vieraatkin alkoi haihtua paikalta. Mä olin ihan valmis nukkumaan, mutta sankarimme Roni halusi alkaa tilaamaan pizzaa. 

Mä en tiedä miten pysyin hereillä pizzojen saapumiseen asti, enkä edes tiedä miksi mun piti pysyä hereillä siihen asti.. Mä en nimittäin pystynyt nyt syömään mitään. Mä laitoin vaan oman pizzani kylmään uuniin, koska ajattelin sen säilyvän siellä parhaiten.. Aamullahan se oli ihan yhtä kuiva käntty kun se olisi ollut missä tahansa muuallakin säilytettynä.

Mua hitusen ärsytti, että se pizza oli semmonen.. Mun lempparipizza, Hyvinkään Corner Pizzeriasta semmonen kun Rock'n roll special -pizza.. Se on tuoreena todella, todella, todella hyvää, mutta nyt koko yön kylmässä uunissa viettäneenä.. Äh! Se pilasi mun krapulapäivän. Söin sitä palan siellä ja toisen täällä, koska se oli mun ainut ruoka koko päivälle.

Sunnuntaina, eli tuona kyseisenä krapulapäivänä, mun piti ryhtyä vielä risusavottaan meidän pihamaalla. Voin sanoa, että en nauttinut. Ja voin sanoa, että vaikka olisin ollut kuinka voimissani, niin en olisi siltikään nauttinut. Risut on ehkä ärsyttävin asia mitä nykyään tiedän. Naapurin pihalta siis kaadettiin puu ja mun piti niitä oksia siitä sitten järjestää, koska Eira oli luvannut olla avuksi.. Ja voin sanoa, että tommosessa hemmetin isossa koivussa on hemmetin paljon oksia. Ja hemmetin paljon oksia tarkoittaa hemmetin paljon risusavottaa. Ja hemmetin paljon risusavottaa tarkoittaa hemmetin suurta hermojen menetystä. Mä kuitenkin sain kun sainkin risut jotenkin ns. järjestykseen, josta ne on helppo sitten lähteä kantamaan eteenpäin. Melkein voin vannoa, että kun noi risut tosta meidän pihalta katoaa, niin mä en enää ikinä halua nähdä tai tehdä mitään vastaavaa. Ärsyttävintä tossa on se, että kun ne oksat ei noudata minkäänlaista kaavaa. Yhdestä oksasta saattaa kasvaa useampia lisäoksia, jotka sojottaa ihan eri suuntaan kun oksa itse ja se pitäisi osata jotenkin laittaa fiksusti kasaan.. Jossain vaiheessa pilkoin ihan suruttaa niitä puutarhasaksilla, mutta sitten loppui energia niiden kanssa touhuamiseen ja loppu kasa on vähän miten sattuu. Ja kun niitä risuja haki sieltä puun luota, niin toiset risut piiskasi sormille ja käsivarsille, naamaan ja kaikkialle. Suututti. Joten ei, ei enää ikinä risusavottaa.

Kun risusavotasta pääsin takaisin sisälle, niin mä meninkin heti sänkyyn. Katselin videoita puhelimelta, mutta olin niin väsynyt, että se puhelin kokoaika tipahteli mun naamalle. En tiedä miksi jatkoin samassa asennossa videoiden katselua, koska se puhelin napsahti naamaan varmaan 3 kertaa. Ei sekään kivaa ollut. Jossain vaiheessa päätin, että kun päivää on vielä niin paljon jäljellä, niin lähden käymään vielä lähikaupasta noutamassa jotain helppoa iltapalaa.

Vaelsin tonne kaupalle varmaan ennätyshitaasti. Laahustin kuin mikäkin zombi. Kaupasta en keksinyt ottaa mukaan kun salsan ja pussin nachoja. Loistava iltapala, hienosti Vesku. Laahustin kotiin taas ennätyshitaasti, riisuin ulkovaatteet ja menin loistavan iltapalani kanssa takaisin sänkyyn katsomaan videoita. Jossain vaiheessa muistin, että koira pitää vielä käyttää ja sitten sain vielä puhelun Turkista. Näiden jälkeen mä päätin luovuttaa päivän suhteen.

Nukahdin käsittääkseni suhteellisen aikasin, mutta mulla ei ole mitään tietoa kellosta. Yö oli omituinen, koska Nella ensimmäistä kertaa koko viikkona yritti tulla sänkyyn nukkumaan. Se herätti mut ensin 2 aikaan vinkumalla sängyn vieressä, mutta mä hätistin sen pois. Mulla meni tovi nukahtaa uudestaan, koska mä oon huono nukahtamaan uudestaan. Kun vihdoin sitten nukahdin uudestaan, niin herään jo seuraavan kerran kello 4, kun Nella on sängyn vieressä itkemässä. En tiedä miksi en ottanut sitä vaan viereen, vaan raahasin sen olkkariin ja laitoin makuuhuoneen oven kiinni. Yritin taas ruveta nukkumaan ja nukahdinkin tuskallisen yrittämisen jälkeen. Sitten heräsin tosiaan omatoimisesti kello 7.

Ja sitten on tosiaan taas hörpitty kahvia, siivottu ja mitä kaikkea mä tossa aluissa selitinkään. Hei, muuten, putsasin myös kaikki peilit tänään. Ne saa olla siistit ehkä vielä tämän päivän, mutta huomenna kaikkien peilien alareunaan on taas varmasti ilmestynyt pieniä sormenjälkiä, koska Max tykkää leikkiä peilien kanssa.

Ja.. No, nyt mä varmaan lähden tästä vielä tarkistamaan asunnon läpikotaisin ja sitten ryhdyn odottelemalla odottelemaan perhettä kotiin. Eli nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

Päänsärkyinen siivoojajäbä

Mun koko viikko on käytännössä mennyt päänsärkyä kärsien, enkä edes ole varma mistä se johtuu. Iltasin kun oon mennyt nukkumaan niin oon vaan toivonut, että huominen päivä olisi parempi. Eilen aamulla mä olin hetken aikaa aika onnellinen kun en tuntenut päänsärkyä, mutta ei siinä kauaa vierähtänyt kun se jostain jo ilmeni. Tänään aamulla heräsin ja kerkesin taas olemaan hetken jo aika onnellinen, mutta sitten se taas tuli. Ei tänään niin voimakkaana kun aikaisempina päivinä, mutta semmosena, että sen olemassaolon huomaa.

En oo oikein tästäkään syystä kyennyt koko viikkoon tekemään mitään ja siksi tää viikko on tuntunut kovin turhalta. Aamusta iltaan päänsärkyä, eikä edes lääkkeet auta. Ainut mikä on vähän auttanut, niin oikeanlaisen asennon löytäminen sohvalla ja siinä pysyminen.

Vahvin veikkaukseni on, että toi johtuu niskasta. Alkuviikon kun vietin pelkästään niska mutkalla puhelimen ääressä, niin kyllä sen on täytynyt jotenkin vaikuttaa. Eilen illalla yritin runnoa niskaani mahdollisuuksieni mukaan ja tänään päänsärky on ollut jo pienempää, tästä tämä johtopäätös.

Tänään kuitenkin kun oli jo vähän parempi fiilis ton pään kanssa, niin mä aloin tekemään asioita. Heräsin 10 aikaan – joka on aika harvinaista – ja rupesin melkein samantien siivoamaan – joka on vielä harvinaisempaa. Ei siis siivoominen ole itsessään niin kovin harvinaista multa, mutta se, että alan heti herättyäni tekemään jotain. Yleensä mä vaan keitän kahvin ja lojun kahvikupillisen kanssa sohvalla kunnes koen olevani hereillä. Tänään keitin toki myös kahvia, mutta hörpiskelin sitä siivoilujen lomassa.

Sain noista ns. yleisistä tiloista matot pois lattialta ja pöydiltä pyyhittyä kaiken lattioille. Sen jälkeen otin imurin pois kaapista, kytkin sen seinään ja aloin sen kanssa kiertää taloa. Toki se oli siis myös päällä, vaikka en sitä vaihetta erikseen maininnutkaan. Imurinputki vaan kilisi kun viikon roskat meni putkea pitkin. Eikä siinä vielä kaikki! Ajattelin, että kun kerta matotkin on nyt poissa, niin voisin ihan mopata lattiat. Ja näin myös tapahtui.

Lattiat kiiltää puhtauttaan, hyvä minä! Tämän lisäksi mä vielä öljysin meidän ruokapöydän. Tämä olisi pitänyt suorittaa vasta loppuvuodesta, mutta mä ajattelin, että kun olen nyt yksin ja sillä on hyvää aikaa rauhassa kuivua, niin miksikäs ei? Meillä on siis semmonen lankkupöytä ja mä oon päättänyt pitää sen hyvässä kunnossa, siksi öljyäminen. Se on öljyämisen jälkeen aina niin hienon näkönen, eikä se öljy sille mitään pahaa tee, niin kai sitä voi öljytä puolen vuoden väleinkin.

Eikä siinäkään vielä kaikki! Mä kävin autotallista hakemassa maalipurkin ja maalasin meidän olohuoneen.. Tuota.. Millähän nimellä noita kutsutaan? Siis kun on verhokiskot, joissa liikkuvat verhot, niin meillä ainakin niiden edessä on vielä semmonen.. No, ompas vaikea selittää. Kotelo? Voiko se olla kotelo? Ehkä se voi. No, semmosen ihme kotelon maalasin, joka on ollut tarkoitus maalata jo vaikka kuinka ja kauan. Se oli yks asia minkä halusin tällä viikolla saada tehtyä ja nyt se on tehty. Osittain. Se pitää vielä maalata uudemman kerran, mutta sen teen ihan kohta.

Nyt oon miettinyt, että pitäisikö ihan hurjaksi heittäytyä ja siivota myös märkätilat? Niiden siivoaminen on periaatteessa aika helppoa ja kivaa, joten kyllä sen saattaisi vielä tehdä. Mun rajallinen energiani alkaa vaan olemaan hieman lopussa jo. En tiedä voisiko mulla olla kuumettakin, koska meillä ei ole toimivaa kuumemittaria, mutta jotenkin tuntuu, että virta loppuu normaalia nopeampaa. Kai mä olen ollut tässä oikeasti kipeä, mutta olen huomannut vaan ton päänsäryn. Ja räkäisyyden, joka alkaa olemaan jo elettyä elämää.

Hmm.. Nyt kun on melkein viikon maannut laiskana, niin on hyvä palkita itsensä ahkeruudesta. Huomenna ajattelin laittaa aamupäivästä paljun lämpenemään ja kylpeä illalla muutaman lonkeron kanssa. Paljuun saattaa tulla muutama ihminen mun lisäksi, mutta mä en ole saanut mitään varmaa mistään suunnasta. No, jos kukaan ei tule, niin sitten ei tule, osaan minä kylpeä itseksenikin. Se on vaan sikäli niin paljon työtä vaativa prosessi, että ei sitä viitsisi vain itsensä eteen tehdä. Se pitää täyttää, siinä menee jo tunti jos toinenkin, sitten se pitää yrittää saada lämpimäksi ja siinä sitä sitten vasta aikaa vierähtääkin. Aion sen kuitenkin tehdä, vaikka sitten vain itseäni varten. Joskus voi myös tehdä jotain ihan vaan itseäänkin varten, eikö?

Tätä paljuepisodia ajatellen mietin, että kannattaako mun siivota suihkutilaa tänään? Aina kun on paljuiltu, niin suihkutila on näyttänyt kovin epäsiistiltä sen jälkeen. Toisaalta jos siivoon sen tänään hyvin ja yritän muistuttaa mahdollisia paljuilijoita, että ei saa sotkea, niin ehkä se pysyy siistinä? Tai sitten vaan yksinkertaisesti siivoan sen kahdesti, joka ei myöskään ole ihan mahdoton ajatus.

No, niin tai näin. Minä lähden tästä vielä tekemään jotain, jotta saan jotain vielä aikaan kun on ensimmäistä kertaa viikkoon aikaansaava olo. Jos en vielä sanonut, niin mua on ärsyttänyt suuresti, että mulla on ollut niin paljon aikaa, mutta niin vähän mitään on tullut tehtyä. Oon vaan syönyt ja maannut, joka.. No, on se toisinaan kivaa, mutta ton päänsäryn kanssa sekään ei ole ollut kovin hohdokasta. Tänään pusketaan edes näitä siivoushommia, jotta voi sanoa edes siivonneensa.

Eli nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

Elämänhallinnallinen koettelemus

Mä ihmettelen kyllä suuresti, että miten oon joskus pärjännyt viikkoja, jopa kuukausia, yksin kotona. Joskus jopa oikeesti nauttinut siitä olemisesta. Nyt mun on ollut tosi vaikeeta löytää mitään mihin tarttua ja päivät onkin mennyt aikalailla niin, että olen istunut sohvalla ja räpeltänyt kännykkää. Televisio mulla on kokoaika päällä ja siellä pyörii kotimaisia sarjoja tai elokuvia, koska niistä saa semmosen kivan taustahälyn – se luo illuusion, että en olekaan aivan yksin.

Mä huomaan avaavani puhelimesta jatkuvasti samat sovellukset ja sulkevani ne aikani räpellettyä. Saatan tehdä kierroksen kämpässä ja palata takaisin istumaan ja tekemään samat asiat uudelleen ja uudelleen. Tämä on kovin tylsää.

Ensimmäisen päivän jälkeen mä huomasin, että multa hävisi jotenkin täydellisesti semmonen elämänhallinta perusasioissa. Keittiö oli päivän jälkeen täysi kaaos, koska en korjannut mitään pois. Tai no, jos joku asia kuuluu jääkaappiin niin sen kyllä sain aikaan. Vaan jos tuli roskaa, niin ne roskat jäi siihen kohtaan kun ne jäi. Jos tuli tiskiä, tiskit jäi siihen kohtaan kun ne jäi. Huomasin jopa, että tein enemmän tiskiäkin kun normaalisti, koska astioihin jämähti kaikenlaista, eikä mua kiinnostanut käyttää astiaa, jossa oli edellistä ruokaa. Normaalistihan mä huuhtelen tiskit käytön jälkeen ja laitan ne omalle paikalleni, josta voin käyttää samoja astioita kerta toisensa jälkeen. Nyt mulla oli yhtäkkiä kasa lautasia ja aterimia, jotka vaan lojui. Se oli vähän kun paluu niihin aikoihin kun ensimmäistä kertaa asuin yksin, koska silloin meininki oli pitkiäkin pätkiä tota samaa. Tiskivuoret kasvoi ja roskia oli ympäriinsä.

Toisena päivänä tehdessäni ruokaa kauhistuin asiasta ja pistin keittiön järjestykseen. Ladoin astiat tiskikoneeseen ja siivosin roskat roskikseen. Keittiö oli hetken aikaa taas se oma tuttu keittiö. Vaan tämä sama efekti toistui ja keittiö oli taas päivän päätteeksi kamalassa kunnossa. En mitään tasoille pudonneita sotkujakaan siivonnut vaan annoin niiden olla. En ymmärrä.

Mä huomaan, että mä ponnistelen selvästi enemmän silloin kun kotona on muita. Itseäni varten mun ei ilmeisesti tarvitse ja siksi tämmöinen toistuu. Nyt kuitenkin päätin taas, että olin mä kuinka yksin kotona tahansa, niin pitää mun pitää kiinni edes jonkinlaisista rutiineista. Roskat roskiin kun roskia tulee, eikä kokoaika tehdä lisää tiskiä.


Yöt mulla on myös mennyt jotenkin tosi huonosti. Siinäkin on tehty semmonen paluu aikaan, kun asuin ensimmäistä kertaa yksin. Mä oon aina mieltänyt itseni jollain tapaa yöihmiseksi, joten semmoinen mä nyt olen taas ollut. Toisaalta nykyään rytmin puolesta olen myös aamuihminen, joten yöunet on jäänyt vähiin. En osaa nukkua pitkään, koska oon tottunut heräämään aikaisin. Tänään avasin silmät ensimmäistä kertaa 8 aikaan – joo, se saattaa kuulostaa myöhältä, mutta ei se kuitenkaan sitä ole, sillä aikoinaan oon saattanut nukkua jopa 12 asti. Nyt tällein kun ollaan ns. lomalla, niin ajattelin kokeilla vielä unensaantia ja onnistuinkin nukkumaan jopa tunnin lisää!

Eilen illalla menin sänkyyn 21 aikaan, koska halusin nukkumaan ajoissa. Katselin tv:tä, touhusin epähuomiossa kaikkea puhelimella ja huomasin vain kuinka aika kului. 22, 23, 00, 01.. Hitto, se siitä aikaisin nukkumaanmenosta. Sikäli se oli aikaisin, koska ekana yönä katsoin kelloa vielä kolmen aikaan. 

Mä en tiedä mihin aikaan mun kannattaisi mennä sänkyyn, jotta osaisin nukahtaa jotenkin ajoissa. Pitäisikö ajatella, että jos viime yönäkin olen ollut sängyssä 4 tuntia ennen nukahtamista, niin mun kannattaisi mennä sänkyyn tänään kello 17? Toisaalta tunnen itseni niin hyvin, että vaikka ton toteuttaisinkin, niin katsoisin kello 21 kelloa ja toteaisin sen olevan aivan liian vähän nukahtamiseen. Ehkä mun vaan kannattaa suosiolla lakata yrittämästä ja nukkua silloin kun satun nukahtamaan.


Mitä sitten taas siihen ikävään tulee, niin en mä ole tavallaan kerennyt sitä kokea niin vahvana. Eira on soitellut videopuheluita aina kun on ollut tilaisuus ja olen siten päässyt näkemään Maxin hymyä. Ja sitten on tullut paljon kuvia ja videoita, joista olen päässyt näkemään Maxin touhuja.

Se, että Maxilla on kivaa, niin se jotenkin rauhoittaa omaa ikävää. Tottakai olisi kiva touhuta pojan kanssa itsekin, mutta mä kerkeen hyvin sitten taas kun ne tulee sieltä kotiin. Mua jotenkin alkuun kauhistutti, että mitä jos se menee semmoseks huutamiseksi ja parkumiseksi koko reissu, enkä mä pääse lohduttamaan sitä.. Mutta nyt toisaalta kun on nähnyt miten se viihtyy, niin ei mulla ole täällä mitään hätää. 

Mutta sitten se ikävä mitä koen niin se jotenkin kuitenkin lamauttaa. Kuten olen kertonut, niin en oikein osaa tehdä mitään. Mä olen istunut, katsonut tv:tä, räpeltänyt puhelinta, syönyt, käynyt Nellan kanssa takapihalla, hoitanut kissojen ruoat ja hiekkalaatikon ja sitten olen nukkunut sen mitä olen osannut, mutta siihen se sitten aikalailla on jäänyt. Ja toki kiertänyt asuntoa ympäriinsä.

Kun siis elämään on tullut se uusi arki silloin Maxin syntymän jälkeen. Niin jotenkin kierrän tätä asuntoa ympäriinsä ja etsin sitä nykyarkea vain todetakseni, että nyt Vesku elää taas sitä arkea mikä oli Vesitorninkadulla ensimmäisessä vuokrakämpässä aikanaan.. Mulla olisi tässä aikaa tehdä vaikka ja mitä, mutta mä vaan jumitan. Mulla olisi tässä hyvin aikaa käydä ihmisten luona huolettomasti kahvilla tai jotain, mutta mä vaan jumitan. Mulla olisi tässä aikaa kutsua ihmsiä käymään kahvilla vaikka täällä, mutta mä vaan jumitan.

Eilen ajattelin, että huomenna – eli tänään – mä tartun härkää sarvista ja teen jotain erilailla! Oon ollut kolmisen tuntia hereillä, josta noin 2 tuntia ja ainakin 30 minuuttia on mennyt sohvalla istumiseen ja asioiden toistoon. Tämä blogimerkinnän kirjoittaminen toi pienen muutoksen totuttuun, ja tämä on jonkinlaista härän sarviin tarttumista. Vaan kun saisin tästä vielä jatkettua johonkin muualle kun sohvalle..


No, tämä oli tämmönen. Teen tähän vielä ns. kansikuvan ja sitten menen taas luultavasti pyörimään huoneesta toiseen. Eli nyt ei mulla muuta! Kovin uskon, että tällä viikolla saattaa vielä jossain vaiheessa tulla valitusta tänne blogiin tästä tylsästä yksinolosta, mutta en taaskaan mitään lupaa. Silloin sitten taas, jos semmoinen tulee.

Terveisin,
Vesa-Matti

Mitähän sitä viikon tekisi?

Eira ja Max lähti tänään Turkkiin ja mä olen nyt viikon yksin kotona. En tiedä mitä tekemistä keksin, koska en oo melkein päivääkään ollu erossa Maxista sen syntymän jälkeen. 

Tossa kun ne äskettäin meidän kotipihalta lähti ja tilanne konkretisoitui mulle, niin mulla tuli pitkästä aikaa kyyneleet silmiin ilman, että alkoholilla oli mitään osuutta asiaan. Mulla oli tavallaan ikävä niitä jo ennen kun ne edes kerkesi lähtemään.. Mutta siinä kohtaa mä sen sitten tajusin oikeesti, että nyt ei viikkoon nähdä. Itkeskelin ikkunan ääressä ja katsoin vaan pihalle.

Sitten olenkin oikeestaan vaan pyörinyt kotona ympäriinsä osaamatta tehdä mitään. Ajattelin, että jos puran tän alun tänne blogiin, niin sitten osaisin ehkä jo tehdäkin jotain.. Mutta enpä usko kyllä. Ehkä tässä menee oma tovinsa tottua ajatukseen.

Aamuisin ei pojan hymyä näe ensimmäisenä, eikä voi seurata päivän mittaan poikasen leikkejä.. Illalla ei tarvitse laittaa kun itsensä nukkumaan.. Toivon, että saisin Maxista edes paljon kuvia ja mahdollisesti soiteltaisiin videopuheluita iltaisin tai jotain.

Tavallaanhan mun kai pitäisi nyt nauttia, koska mä olen kuitenkin ihminen joka tykkää toisinaan olla myös yksin. Ottaa tämä viikko jotenkin lomana? Toistaiseksi en kuitenkaan osaa ajatella nauttivani tästä ajasta, mutta ehkäpä tämä tästä? Viikko ei ole ehkä ihan mahdottoman pitkä aika, vaikka se tässä hetkessä siltä tuntuukin.

Mä luulen, että Maxin olemassa olon aikana multa on kadonnut se isoin tarve yksin olemiseen, niin nyt ei oikein tiedä miten päin olisi.


Jos ei muuta, niin mulla on ainakin aikaa kirjoitella itselleni ja teille näitä blogimerkintöjä. Ulkohommia en ihan mahdottomasti pysty tässä tällä viikolla jatkamaan ja sisälläkään ei oikein.. Tai no, sisällä olisi pari hommaa, mitkä voisin mahdollisesti ehkä tämän viikon aikana hoitaa.

Vaan jos meinaan koko tämän viikon sairastella, niin enpä usko saavani mitään aikaiseksi. Tää on nyt taas kolmas päivä kun olen jollain asteella kipeä. Nenä vuotaa kokoaika ja vähän on kuumeinen olo. Sen siitä taas sai kun alkoi liian aikaisin heilumaan liian vähissä vaatteissa pihalla. Vaikka pihahommissa välillä ihan hikikin tuli, niin olisi silti pitänyt pitää vaan enemmän vaatetta päällä. Kevään alku on ehkä pahin kaikista, koska ei ikinä osaa pukeutua oikein ja aina jonkinlaisen vilustumisen saa itselleen aikaiseksi.

Tää päivä on periaatteessa ollut jo parempi kun pari edeltävää, joten ehkä tämä on menossa ohikin jo. Toivottavasti ainakin. En nimittäin yhtään jaksaisi nyt olla kipeä, vaikka ei mitään tekemistä olisikaan. Sairastelu on niin typerää ja se aika menee aina ihan hukkaan. 

Maxin kanssa ei hirveesti ole kerennyt sairastellessaankaan lepäämään, joten ehkä mulla olisi semmoseen potemiseen nyt mahdollisuus? Jos vaan menisi peiton alle ja ottaisi läjän herkkuja mukaan, pistäisi vaan jonkun kivan sarjan tai leffan pyörimään ja viettäisi siellä sitten aikaa.. Ehkä mä tänään jossain vaiheessa teenkin ihan vaan niin ja huomenna mietin paremmin mihin tämän viikon sitten tuhlaan..

En tiedä. Ehkä sitä ainakin päiväunet voisi nukkua. Nyt ei multa oikein irtoa enempää tekstiä, joten lopettelen tämän merkinnän tähän. Mä ihan varmasti tulen tällä viikolla vielä jotain kirjottamaan, että siihen kertaan sitten.

Terveisin,

Vesa-Matti