Tossa kun ne äskettäin meidän kotipihalta lähti ja tilanne konkretisoitui mulle, niin mulla tuli pitkästä aikaa kyyneleet silmiin ilman, että alkoholilla oli mitään osuutta asiaan. Mulla oli tavallaan ikävä niitä jo ennen kun ne edes kerkesi lähtemään.. Mutta siinä kohtaa mä sen sitten tajusin oikeesti, että nyt ei viikkoon nähdä. Itkeskelin ikkunan ääressä ja katsoin vaan pihalle.
Sitten olenkin oikeestaan vaan pyörinyt kotona ympäriinsä osaamatta tehdä mitään. Ajattelin, että jos puran tän alun tänne blogiin, niin sitten osaisin ehkä jo tehdäkin jotain.. Mutta enpä usko kyllä. Ehkä tässä menee oma tovinsa tottua ajatukseen.
Aamuisin ei pojan hymyä näe ensimmäisenä, eikä voi seurata päivän mittaan poikasen leikkejä.. Illalla ei tarvitse laittaa kun itsensä nukkumaan.. Toivon, että saisin Maxista edes paljon kuvia ja mahdollisesti soiteltaisiin videopuheluita iltaisin tai jotain.
Tavallaanhan mun kai pitäisi nyt nauttia, koska mä olen kuitenkin ihminen joka tykkää toisinaan olla myös yksin. Ottaa tämä viikko jotenkin lomana? Toistaiseksi en kuitenkaan osaa ajatella nauttivani tästä ajasta, mutta ehkäpä tämä tästä? Viikko ei ole ehkä ihan mahdottoman pitkä aika, vaikka se tässä hetkessä siltä tuntuukin.
Mä luulen, että Maxin olemassa olon aikana multa on kadonnut se isoin tarve yksin olemiseen, niin nyt ei oikein tiedä miten päin olisi.
Jos ei muuta, niin mulla on ainakin aikaa kirjoitella itselleni ja teille näitä blogimerkintöjä. Ulkohommia en ihan mahdottomasti pysty tässä tällä viikolla jatkamaan ja sisälläkään ei oikein.. Tai no, sisällä olisi pari hommaa, mitkä voisin mahdollisesti ehkä tämän viikon aikana hoitaa.
Vaan jos meinaan koko tämän viikon sairastella, niin enpä usko saavani mitään aikaiseksi. Tää on nyt taas kolmas päivä kun olen jollain asteella kipeä. Nenä vuotaa kokoaika ja vähän on kuumeinen olo. Sen siitä taas sai kun alkoi liian aikaisin heilumaan liian vähissä vaatteissa pihalla. Vaikka pihahommissa välillä ihan hikikin tuli, niin olisi silti pitänyt pitää vaan enemmän vaatetta päällä. Kevään alku on ehkä pahin kaikista, koska ei ikinä osaa pukeutua oikein ja aina jonkinlaisen vilustumisen saa itselleen aikaiseksi.
Tää päivä on periaatteessa ollut jo parempi kun pari edeltävää, joten ehkä tämä on menossa ohikin jo. Toivottavasti ainakin. En nimittäin yhtään jaksaisi nyt olla kipeä, vaikka ei mitään tekemistä olisikaan. Sairastelu on niin typerää ja se aika menee aina ihan hukkaan.
Maxin kanssa ei hirveesti ole kerennyt sairastellessaankaan lepäämään, joten ehkä mulla olisi semmoseen potemiseen nyt mahdollisuus? Jos vaan menisi peiton alle ja ottaisi läjän herkkuja mukaan, pistäisi vaan jonkun kivan sarjan tai leffan pyörimään ja viettäisi siellä sitten aikaa.. Ehkä mä tänään jossain vaiheessa teenkin ihan vaan niin ja huomenna mietin paremmin mihin tämän viikon sitten tuhlaan..
En tiedä. Ehkä sitä ainakin päiväunet voisi nukkua. Nyt ei multa oikein irtoa enempää tekstiä, joten lopettelen tämän merkinnän tähän. Mä ihan varmasti tulen tällä viikolla vielä jotain kirjottamaan, että siihen kertaan sitten.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)