Mulla oli taas aika hirvittävä viime yö. Nukuin todella huonosti. Pyörin, hikoilin ja heräilin jatkuvasti. En välttämättä nukahtanut hetkeen taas uudestaan, vaan välissä saatoin olla tunninkin hereillä ennen seuraavaa unensaantia. Aamulla heräsin yhdeksän maissa ja mun päätä särki ja mulla oli kauttaaltaan semmonen epämiellyttävän hikinen olo. Kuumeinen olo, jos niin voidaan sanoa. Lihakset tuntui raskailta ja en meinannut jaksaa kävellä sohvaa pidemmälle. Ja tämä olo oli taas! Ei tarvitse palata ajassa takasin päin kun 7.-8.12. väliseen yöhön, joka oli tyystin samallainen ja aamukin alkoi täysin samalla tavalla. Kuumeinen olo ja ihan oikea kuumekin siinä sitten ilmestyi silloin, joten varmaan nytkin. Sitä kesti viimeksi yhden vuorokauden ja olin sen jälkeen taas terve. En ymmärrä mikä tauti tekee näin?
Mä olin tossa välissä suhteellisen terve. Ainoastaan hieman limaisuutta on ollut, mutta muutoin olen voinut kyllä vallan mainiosti. Tai siis, no, normaalisti. Pojat ei ole voineet normaalisti vaan ovat olleet tässä viikon taas enemmän tai vähemmän kipeitä kumpainenkin. Voi olla, että tässä on tapahtunut jonkinlainen semmoinen noidankehä-efekti, että tauti on jäänyt tänne pyörimään ja sen takia mä koen taas olevani sairas. Tauti menee pojalta pojalle, pojalta isälle, isältä äidille, äidiltä pojalle, pojalta pojalle ja niin edespäin. Vaan en tiedä mikä tauti tämä on, koska kaikilla oireet kuitenkin hyvin erilaisia. Lyhyitä, pitkiä ja erilaisia oireita. Pojat yskii, niiden nenät vuotaa, Eira ja minä kuumeillaan ja lihakset kipeytyy, Eirakin on tossa kokenut jonkinlaista nenänvuotoa ja tosiaan tota limaisuutta on kaikilla enemmän tai vähemmän. Niin, ja kumpainenkin poika taitaa taas valitella korviaan. Tai siis Max sitä oli tossa valitellut ja Miio taasen vaan hieronut korvaansa useaan otteeseen tänäänkin.
Mutta ei, meillä ei pysähdytä. Ehkä sen takia nämä tauditkin jyllää, koska koskaan ei saa tarpeeksi lepoa. Jokaisesta päivästä on vaan selvittävä yksi toisensa perään. Kaikenlisäksi meillä oli tossa Flamingo-reissu, koska se oli tosiaan varattu aikoja sitten ja ei sitä vaan voinut jättää käyttämättä. Pojat viihtyi, eikä siellä oikein kukaan oireillut mitenkään. Vaan kun sieltä sitten palattiin niin Miio on kyllä voinut kovin huonosti. Se on nukkunut tosi paljon ja ollut todella kuuma aina herätessään. Lääkettä menee ja unta. Onneksi edes Miio nukkuu suhteellisen hyvin ja paljon, jotta edes se saisi selätettyä taas tämän taudinkuvatuksen.
En tiedä. Viikko olisi vielä jouluaattoon, joten ei tässä auta kun vaan yrittää kaikkien parantua ja saada tämä tauti pois täältä talosta. Särkylääkettä ja.. No, vaan särkylääkettä. Muuta ei oikein kerkeä.
Mitäs mä nyt sitten olin kirjoitellut ikään kuin päässäni valmiiksi? Mennään siihen nyt. Tämä tulee olemaan aikamoinen valitus, koska mun tekee mieli valittaa. Tai siis, hmm, mulla on aihetta valittaa. Mä olen pyörittänyt päässäni aihetta ja yrittänyt hokea itselleni, että ei asiat oikeasti niin huonosti ole. Mutta musta tuntuu silti, että on ne.
Te tiedätte, että mä olen ollut suuri jouluihminen. Mä olen aina rakastanut joulua ja joulunaikaa. Kaikkea mitä tähän kuuluu. Lapsien myötä joulunvietto on muuttunut paljon, mikä on varmasti ihan luonnollista, mutta oon silti yrittänyt pitää vanhoistakin perinteistä kiinni. Tänä vuonna Eiran työvuorot estää pitämästä kiinni mistään vanhasta. On ollut pakko yrittää rauhoitella mieltä siihen, että no, tänä vuonna joulu nyt on kaikinpuolin erilainen kun aikaisemmin. Uusi, erilainen joulu. Ollaan kotona, syödään ja avataan lahjat..
Vaan eipä ollakaan. Mun ainut turva tässä joulussa oli se, että oltaisiin edes kotona. Jos en muuten saa mitenkään mistään joulumieltä niin ainakin kotona voidaan olla ja nauttia tästä ajasta oman perheen kesken. Viime vuonna Eiran sukulaiset kävi meillä syömässä ja availemassa lahjoja, mutta en tiennyt, että se siirtyy sitten seuraavaan perheeseen. Tänä vuonna meidän olisi tarkoitus mennä syömään jouluruokaa ja availemaan lahjoja Eiran veljelle. Jotenkin vaan.. Tiedättekö.. Tuntuu, että multa viedään se viimeinenkin joulumieli ja turva. Älkääkä ymmärtäkö väärin, en mä Eiran sukua vihaa millään muotoa. En yhtä ainutta ihmistä siitä. Mä vaan.. Tämä muuttuu niin nopeasti niin erilaiseksi tämä joulu. Mikään ei ole kuten ennen. Mä en enää jotenkin vaan osaa nauttia tästä ajasta, joka on mun koko elämäni ajan ollut mun lemppari aikaa vuodesta.
Ja kun siis tämäkin tieto mulle vaan läväytettiin yhtäkkiä tässä muutama päivä sitten. Multa ei kysytty, eikä mun mielipiteellä varmasti olisi ollutkaan minkäänlaista painoarvoa. Homma menee nyt näin ja sillä selvä. Ja tottakai mä olen lasten vuoksi valmis joustamaan, mutta tämä vaan jotenkin.. Tämä vaan tuli niin äkkiä. Muutoinkin erilainen joulu muutetaan vieläkin erilaisemmaksi ja viedään todella kauas sieltä mun omalta mukavuusalueelta.
Ja siis kun mä tiedän, että mä ajattelen liikaa. Voi olla, että mä vaan olen tuominnut ajatuksen etukäteen täysin, mutta todellisuudessa se voi ollakin ihan mukavakin joulu. En tiedä, mutta sellaisessa asennossa aivot nyt vaan on, että tämä joulu tulee olemaan jotain ihan muuta kuin joulu. Eira juoksee töissä, mulla ei ole mahdollisuutta viettää mitään vanhojen perinteiden mukaan, joulu viedään jopa kotoota pois ja mun patterit tulee olemaan niin loppu. Niin loppu. Joulun pitäisi olla jotain muuta kun valtava kasa stressiä.
Eikä mulla ole ollut rahaa edes ostella kellekään mitään joululahjoja. Tuntuu, että raha-asiatkin stressaa taas tässä sivussa enemmän kuin aikoihin. Muutoinkin erilaisesta joulusta on jäänyt jopa se lahjojen ostelun fiilis pois. Tää on siis.. Tää on vaan jotenkin todella vaikeeta nyt. Mä en odota joulua, mä en edes halua sen saapuvan. Tavallaan haluan, että joulu olisi jo vietetty. Ja kun nämä ajatukset ei ole mun ajatuksia! Tai siis on ne nyt, mutta ei jouluihminen ajattele näin.
Mä vaan toivon, että saan edes sen ainoan toivomani joululahjan. Toivoin, että näkisin lasten onnellisuuden joulusta ja lahjoista. Mä en mitään muuta halua kun sen, että lapsilla on hyvä joulu. Tämä joulukiukuttelu pitäisi siispä vaan jättää ja antaa tilanteiden tulla sellaisena kun ne tulee. Se voi olla ihan kivaa ja pääasia on kuitenkin omat lapset. Ehkä ne aivot pitää vaan nyrjäyttää niin, että joulu ei ole enää mun aikaa, vaan joulu on nyt ja tulevaisuudessa lähinnä lasten aikaa. Emmä tiedä, en mä näköjään osaa lopettaa kiukuttelua. Mutta harmittaahan tämä! Miettikää mun aivomaailmaa vaikka tältä kantilta: odotatte pitkään jotain lempiruokaanne, vaikka jotain hemmetin hyvää pizzaa. Sitten teille tuodaankin jokin etäisesti pizzaa muistuttava kasa jotain mitä ette ole ennen edes maistaneet. Kyllähän siitä nyt voi hieman kiukustua. Sitten maistatte sitä ja se voi osottautua ihan hyväksi, ei se pizzaa ole, mutta se on ihan hyvä vaihtoehto. Tai sitten se voi osottautua kamalaksi, joksikin mitä ette ikinä olisi halunneet edes nähdä. En tiedä. Tää nyt on vaan tätä nyt ja ehkä mä tästä jouluun mennessä rauhoitun. Toivoa ainakin sopii.
Viime merkinnässä taisin pistää jonkinlaiseksi tavoitteeksi metsästää se kadonnut joulumieli. Tämä tavoite ei kyllä täyttynyt tähän päivään mennessä, lähinnä päinvastoin. Tuntuu, että mä ihan rehellisesti olen kadottanut ne rippeetkin. Vaan minkäs sille voi? Jouluja tulee ja jouluja menee, ehkä löydän sen fiiliksen sitten ennen joulua 2024.
Mutta joo, näissä mun tämän päivän kirjoituksissa on hyvin paljon kiukuttelu läsnä, joten siksi tämä on hyvin tämmönen.. Negatiivinen. En mä ehkä oikeasti ole joulua näin pahasti menettänyt kun miltä minusta tätä kirjoittaessa tuntuu. Olen jossain negatiivisessa kuplassa tällä hetkellä ja vaan yksinkertaisesti tuomitsen kaiken erilaisen surkeaksi. Mikään ei saisi muuttua, mutta ei sitä muutosta oikein voi estääkään.
Seuraava merkintä tulee jouluaattona, 24.12.2023. Mä laitan sinne tavoitteeksi sen, että puhkaisen tämän negatiivisen kuplan ja vietän kuitenkin ihan kivan joulun. Oli se sitten sellainen tai tällainen, mutta tavoite on viettää se niin hyvin kun vaan pystyn. Mä en voi tietää tulevaa, joten ei kannattaisi etukäteen maalailla niitä piruja sinne seinille. Mä toivon, että kerkeän silloin jouluaattoiltana tänne tietokonekoppiini sitten kertomaan teille hyvästä joulusta, joka ei ollutkaan niin paha kun olin pelännyt. Eikö siinä ole tavoitetta seuraavaan merkintään? Kyllä ainakin minusta.
No, ihmetelkäämme sittemmin lisää! Nyt kaikki, minä mukaan lukien, voi alkaa rauhoittumaan joulun viettoon tällein hyvissä ajoin. Turhat ajatukset sivuun ja kiire myös.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)